Euroopan Unionin osarahoittama ELY-logo sivuston oikeassa yläreunassa
Mieliteko logo valkoinen

mieliteon kuntakiertue 2023

 

Mieliteko etsii ratkaisuja Pohjois-Savon mielenterveystilanteen kohentamiseen. Kiersimme toukokuussa 2023 koko maakunnan ja kuulimme sen asukkaita.

Kysyimme kuntalaisilta, miten he lisäisivät mielen hyvinvointia omassa kunnassaan. Saimme satoja arvokkaita vastauksia.

Kyselyyn oli mahdollista vastata myös verkossa.

Piirros, jossa auto huristelee Pohjois-Savon maakunnan kartan yllä.
Mieliteon muutosvalmentajat ja koordinaattori kiersivät Pohjois-Savon kunnat ja toteuttivat mittavan asukaskyselyn toukokuussa 2023.



Kuntakiertueemme tavoite oli koota arvokasta tietoa suoraan asukkailta, saada lisätuntumaa maakuntaamme arkeen ja jättää kuntiin myönteinen jälki Mieliteosta ensimmäisen ohjelmakauden loppusuoralla.

Kohtaaminen kasvokkain matalalla kynnyksellä on meille tärkeää. Tapasimmekin satoja pohjoissavolaisia ja saimme runsaasti arvokasta tietoa, jota voimme hyödyntää työssämme.

Kysyimme kuntalaisilta seuraavia asioita:  

– Mitkä kolme asiaa heikentävät mielesi hyvinvointia?

– Mitkä kolme asiaa sinun mielestäsi olisivat ratkaisu Pohjois-Savon mielenterveystilanteen kohentamiseksi?

Koostamme vastaukset ja analysoimme ne. Välitämme tulokset myös kuntakentän avainhenkilöiden ja poliittisten päättäjien tietoon.

kuntakiertueen aikataulu

- 8 päivää, 27 pysäkkiä

 Perjantai 12.5.
Kiuruvesi, tori klo 16-19

Maanantai 15.5.
Siilinjärvi, tori klo 9.-10.30
Nilsiä, tori klo 11-12.30
Lapinlahti, S-Market klo 14-15.30

Maanantai 22.5.
Karttula, tori klo 9-10
Tervo, Manttu klo 10.30-11.30
Vesanto, Vesannon tupa klo 12.30-13.00
Vesanto, Ryhmäkoti klo 13-13.30
Rautalampi, tori klo 14.30-15.30
Suonenjoki, Kahvila Kinuskihuoneen piha klo 16-17

Tiistai 23.5.
Pielavesi, tori klo 11-12.30
Keitele, K-Market klo 13.30-15
Maaninka, K-Market klo 16-17.30.

Keskiviikko 24.5.
Kuopio, tori, Siskotytön patsas klo 10-11 ja 11.30-13
Matkus, Suomalaisen kirjakaupan edusta, 1. krs. klo 14-15
Varkaus, Laivanrakentaja-muistomerkiltä kulku Taulumäen torille klo 18-20

Perjantai 26.5.
Iisalmi, K-Supermarket Torikulma klo 13-14.30
Sonkajärvi, K-Market Marjapaikka klo 15-16.30
Vieremä, tori klo 17-18.30

Tiistai 30.5.
Riistavesi, K-Market Riistaherkku klo 9-10
Juankoski, tori klo 10.30-11.30
Kaavi, tori klo 12.30-13.30
Tuusniemi, K-Market klo 14-15.

Keskiviikko 31.5.
Vehmersalmi, asukastupa klo 10-11
Leppävirta, tori klo 12.30-13.30
Joroinen, S-Market klo 14.30-15.30