Mieliteon Kuopion tiimin toteuttamissa valmennuksissa opittiin esimerkiksi tunnistamaan kuormitustekijöitä, ymmärtämään stressiä, säätelemään omia vireystiloja ja edistämään työssä jaksamista.
Nämä opit juurrutettiin pohjoissavolaisiin organisaatioihin Mielitekolähettilästoiminnalla. Prosessin alussa valmentajina toimivat Kuopion kaupungin tiimin muutosvalmentajat. Tavoitteena oli jalostaa valmennuksen oppeja siten, että niitä ylläpidetään ja kehitetään edelleen sisäisesti mukaan lähtevissä organisaatioissa.
Mielitekolähettiläsvalmennukset olivat maksuttomia. Ryhmävalmennuksia järjestettiin työntekijöille ja esihenkilöroolissa oleville.
Hanke päättyi 31.8.2026.
Mieliteon muutosvalmennuksista käsiteltiin mielen hyvinvointia, arjen kuormitustekijöitä ja palautumista monesta eri näkökulmasta.
Valmennusten, luentojen ja tyhy-päivien vaikuttavuus voi kuitenkin jäädä lyhytkestoiseksi, jos vastuu oppien viemisestä käytäntöön ja toiminnan muuttamisesta jää vain yksilön omille harteille.
Mielitekolähettilästoiminta oli mielen hyvinvoinnin arkeen juurruttamisen katalyytti. Pienet teot johtavat suuriin muutoksiin – yhdessä se onnistui.
Stressin ymmärtäminen, tunnetaidot, voimavarat, puheeksi ottaminen – ne ja monet muut kuuluvat hyvinvointia tukevan käyttäytymistä vahvistavaan työkalupakkiin. Mieliteon valmentajat avasivat pakin valmiiksi ja kulkivat osallistujien rinnalla muutoksen polulla.
Mielitekolähettilästoiminnan tavoite oli tarjota työkalut siihen, että jokainen lähettiläs pystyi viemään haluamansa pilotoinnin konkreettisesti osaksi oman työyhteisönsä arkea. Emme enää pysähtyneet stressin ymmärtämisen tai työhyvinvoinnin perustietojen äärelle, sillä nämä taidot osallistujilla oli jo hallussa, vaan etenimme suoraan pilotoitavan toimintatavan käyttöön ottamiseen ja juurruttamiseen.
Tavoitteen saavuttamiseksi tarkastelimme työyhteisöjen toimintaa uudesta näkökulmasta ja pyrimme tunnistamaan ne taustalla vaikuttavat tekijät, jotka hidastavat mutta toisaalta myös mahdollistavat toivottujen käytäntöjen muutosta työntekijöiden arjessa.
Kun taustalla vaikuttavat tekijät oli tunnistettu, voitiin niihin puuttua suunnitelmallisesti ja kokeilla uusia toimintatapoja vaihtoehtoisten ratkaisujen avulla.
Valmentajat sparraasivat lähettiläitä ja jakoivat kokemuksia hyväksi havaituista käytännöistä sekä ohjasivat tutkimaan arkea näkökulmista, jotka saattavat jäädä helposti näkymättömiksi (ks. alla oleva kuva). He eivät niinkään tuoneet valmista tietoa pöytään, vaan keskittyivät innostamaan, motivoimaan ja edistämään kulttuurin muutosta – eli kehittämään hyvinvoinnin edistämisen prosessia entistä paremmin tiimin tarpeisiin sopivaksi.
Osallistuminen vaati Mielitekolähettiläältä tiimityötaitoja, heittäytymiskykyä, kehittämishalua, sitoutumista ja työnantajan tuen.
Olitko mukana Mieliteon mielen hyvinvoinnin valmennuksessa? Innostuitko? Jäikö jokin asia kaivamaan mieltäsi? Haluaisitko oppia lisää ja tehdä enemmän työhyvinvoinnin eteen?
Työntekijällä oli mahdollisuus ryhtyä työpaikkansa Mielitekolähettilääksi ja saada lisää oivalluksia, miten lisätä mielen hyvinvointia työpaikallasi.
Avoimiin lähettilästoimintoihin pystyivät osallistumaan myös ne, jotka eivät olleet osallistuneet hankkeemme muutosvalmennuksiin. Osallistuminen ei vaatinut aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä eikä valmennuksista.
Mielitekolähettiläs:
Lähettiläsvalmennukset:
Tuntuuko, että koulutusten ja tyhy-päivien oivallukset haihtuvat ilmaan eivätkä sulaudu osaksi arkea? Entä jos kaivattu sillanrakentaja löytyykin oman organisaation sisältä?
Kokosimme pohjoissavolaisista esihenkilöistä ja tiiminvetäjistä verkoston, jolle tarjosimme Mielitekolähettiläs-kokonaisuuden, jossa oli työnohjauksellinen ote. Tavoitteemme oli siirtää ja juurruttaa lähettiläiden avulla työhyvinvoinnin muutosvalmennuksemme oppeja pohjoissavolaisten työpaikkojen arkeen.
Tarjosimme organisaatioille maksuttoman lähettiläspilotin ja työkalupakin, jonka sisällön kukin osallistuja loi itse oman organisaationsa lähtökohtien pohjalta.
Valmennuksissa keskityttiin räätälöidysti juuri niihin asioihin, jotka kussakin organisaatiossa koettiin tärkeiksi ja muutosta vaativiksi. Niihin pystyi osallistumaan niin monta työntekijää kuin organisaatiollenne sopi.
Lähettiläsvalmennukset:
Opimme Mieliteon muutosvalmennuksista seuraavat käytännön asiat:
Näihin oppeihin lähdimme etsimään toimintatapoja lähettilästoiminnassamme. Pyrimme juurruttamaan ne työyhteisöihin pilotoinnin ja pienten arjen tekojen kautta.
Jollain lähettiläällä se tarkoitti stressin ymmärtämistä, toisella tunnetaitoja, voimavarat tai puheeksi ottamista. Toisaalta ne ovat vain apuvälineitä myönteisen käyttäytymismuutoksen tiellä, jolla halusimme kulkea yhdessä.
Lue muutosvalmennukseemme osallistuneiden oivalluksia, palautteita ja kommentteja.