Tiesitkö, että riihi on kehittynyt itäsuomalaisilla alueilla. Toisin kuin Länsi-Suomessa, savolaisissa riihissä viljaa on kuivauksen lisäksi puitu. Arvokkaat jyvät saatiin puinnilla mahdollisimman tarkkaan tähkistä talteen. Varastointi onnistui, ja tuloksena oli hyvä sato. Puinnin myötä riihistä kuului rytmikästä kolketta ja väliin hyvinkin äänekästä yhteistyötä.
Mielitekoriihessä jatkamme puimisen perinnettä, jonka jalostamme nykyaikaan ja maakuntamme tarpeisiin sopivaksi.
Myös Mielitekoriihestä kuuluu kauas kantavaa puhetta. Äänenpainoissa on huoli kuntalaisista, jotka ovat jääneet näkymättömiksi ja joita siksi on vaikea saada mukaan toimintaan. Mutta kuuluu Mielitekoriihestä myös naurua ja iloa, innostuksen ääntä, joka syntyy yhdessä tekemisestä.
Juuri tässä on Mielitekoriihemme idea: haluamme yhdessä kunnan julkisten ja yksityisten toimijoiden kanssa etsiä ja löytää kuntalaiset, joita emme aiemmin ole saaneet mukaan toimintaan. Heidänkin äänensä on tärkeä, mutta emme ole sitä vielä kuulleet.
Olemme toteuttaneet Mielitekoriihen Kuopion lisäksi Ylä-Savossa Vieremällä, Kiuruvedellä ja Iisalmessa. Olemme kutsuneet eri toimijoiden ihmiset yhteen pohtimaan, kuinka lisätä kuntalaisten osallisuutta.
Suuntaamme Mielitekoriihen erityisesti työttömille ja työelämän ulkopuolella oleville 18-64-vuotiaille pohjoissavolaisille. Onko kunnassasi tai yhteisössäsi ryhmä, joka voisi hyötyä Mielitekoriihen toiminnasta. Toteutamme riihen ryhmissä, joissa on vähintään 20 osanottajaa.
Nyt on sinun vuorosi. Kokoa porukka ja kutsu meidät paikalle. Pohditaan yhdessä, kuinka lisäämme osallisuutta ja merkityksellisyyden kokemusta yhteisössäsi. Toteutetaan tämä tärkeä tavoite yhdessä.
Lähdemme kanssanne käynnistämään kuntanne toimintaa, jossa asukas itse pääsee nykyistäkin paremmin vaikuttamaan hyvinvointiinsa ja kokemaan osallisuutta. Tätä kautta elämään syntyy merkityksellisyyttä. Se vähentää yksinäisyyden tunnetta ja luo kauas kantavaa pohjoissavolaista me-henkeä.
Kehukoppi
Kerro, mikä jäi sanomatta ja kehu ystäväsi. Kehukoppi on mahtava tapa lisätä iloa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kehukoppi on paikka, jossa pääset luomaan videotervehdyksen ja muistamaan sinulle tärkeitä ihmisiä. Kehu – pieni teko, jolla on iso vaikutus.
Mielitekopiiri
Mahdollistaa kohtaamisen uudenlaisen keskustelun avulla. Harjoittelemme itseilmaisua, puhumista ja kuuntelemista sekä vuoropuhelua erilaisissa ryhmissä työyhteisöistä harrasteporukoihin.
Kutsu meidän kylään. Etsitään yhdessä Mielitekoriihin toteutukselle sopiva aikataulutus.
Matti Halmetvaara
Liisa Pietikäinen