Kova tavoitteemme vaatii uuden löytämistä, tien tasoittamista ja esteiden raivaamistakin.
Matti Halmetvaara johdattaa pedagogisella osaamisellaan maakunnan ihmisiä yhteiseen pöytään.
Olen muutosvalmentajana uuden mahdollistaja, tien tasoittaja ja esteiden raivaaja – toimin monessa roolissa, kun Mieliteko-ohjelmassamme johdatan toimijoita eri puolilta maakuntaamme yhteen. Alueellamme tehdään samankaltaisia asioita useissa hankkeissa, mutta tekijät eivät löydä toisiaan. Minä luon mahdollisuuden kohtaamisille ja johdatan tekijät yhteen. Mieluusti ohjaan samaan pöytään myös päättäjät ja kuntalaiset. Haluan vaikuttaa siihen, että kuntalaiset saisivat äänensä kuuluville uudella tavalla.
Vaikka perehdyin muutosvalmentajan tehtävään etukäteen, en arvannut, kuinka ison jutun äärellä olemme. Olen monta kertaa häkeltynyt työmme merkityksellisyydestä. Hetkittäin tavoitteemme tuntuvat jopa liian painavilta, mutta asian painokkuus myös sitouttaa, antaa hyvää buustia ja motivoi.
Kun ymmärrykseni työstämme ja maakuntamme tilasta on kasvanut, oma pienuuteni on konkretisoitunut. Myös oma kuplani on tuulettunut ja rikkoutunutkin. Olen jo oppinut valtavasti uutta. Millainen ihminen olenkaan kahden vuoden päästä, ja millaisia mahtavat olla ajatukseni. Kiinnitän hyvinvointiin nyt enemmän huomiota, myös isänä. Huomaan olevani asian kanssa niin herkillä, että havainnoin uudella tavalla muun muassa sitä, miten kohtaan lapsiani.
Tuon Mieliteko-ohjelmaamme pedagogista osaamista. Minulla on luokanopettajan koulutus. Olen kulkenut Hangosta Ivaloon, kun olen kouluttanut kasvatusalan ammattilaisia ulkona tapahtuvaan opettamiseen. Koulumaailmasta siirryin yleisötyöntekijäksi teatteriin. On jännä huomata, että siellä syntyi pohja uuteen työhöni.
Olen luonteeltani innostaja. Teatterilla roolini oli pysyä taustalla ja luoda muille mahdollisuuksia tulla esille. Muutosvalmentajanakin haluan saada loistamaan henkilöt, jotka tekevät työtä vaikeimmassa asemassa olevien kanssa. Kun innostus työhön kasvaa, kaikki hyötyvät.
Kuvassa nojaan vanhaa punamultaista hirsiseinää vasten. Historia kiehtoo. On kiinnostavaa pohtia sukupolvien ketjua, jossa on paikkojen, tarinoiden ja kohtaloiden kerrostumia. Nyt on meidän vuoromme luoda siihen yksi kerrostuma lisää.