Vipuvoimaa EU:lta logo sivuston oikeassa yläreunassa EU:lta logo sivuston oikeassa yläreunassa ELY-logo sivuston oikeassa yläreunassa
Iisalmen Arska-täti - huima hyvän mielen lähettiläs. Lue lisää. #unelmoidaanko: Nightwishin Tuomas Holopainen: "Elämän tarkoitus on unelmoida ja tehdä kaikkensa, että unelmat toteutuvat". Lue lisää. #Mielitekopodcast: Professori Arto O. Salonen pohtii hyvän elämän edellytyksiä. Kuuntele. Dissosiaatiohäiriö vei laulajan vuosiksi sumuun – terapia pelasti. Lue lisää. #Riisutaanko: Vapauta mielesi pelosta, häpeästä ja ennakkoluuloista. Lue lisää.
Mieliteko logo valkoinen

Tiimimme 1.8.2021-31.8.2023

Toteutamme Mieliteko-ohjelmaa isolla joukolla: meitä tärkeän asian äärellä työtä tekeviä on yhteensä 28.

Mieliteon perustiimissä työskentelee kahdeksan henkilöä: johtaja, taloussihteeri, koordinaattori, kolme muutosvalmentajaa sekä kaksi viestintäasiantuntijaa.

Tiimiä täydentävät osatoteuttajat Itä-Suomen
yliopistosta, Savonia-ammattikorkeakoulusta sekä Humanistisesta ammattikorkeakoulusta.

Sihteeri

Tuula Rautiainen

Tutustu minuun paremmin

Koordinaattori

Tiina Juutinen

Tutustu minuun paremmin

Muutosvalmentaja

Matti Halmetvaara

Tutustu minuun paremmin

Muutosvalmentaja

Liisa Pietikäinen

Tutustu minuun paremmin

Muutosvalmentaja

Seija Laakso

Tutustu minuun paremmin

Viestintäasiantuntija

Katja Hedberg

Tutustu minuun paremmin

Viestintäasiantuntija

Markus Laakso

Tutustu minuun paremmin

OSATOTEUTTAJAT SEKÄ KEHITYSOHJELMASSA MUKANA OLEVAT HENKILÖT

 

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO

Yliopiston yhdyshenkilö Mieliteko-ohjelmassa, tutkimuspäällikkö, laitosjohtaja Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos

Elsa Paronen

Tutustu minuun paremmin

Terveyshallintotieteen professori, Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos

Johanna Lammintakanen

Sosiaali- ja terveystaloustieteen professori, Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos

Ismo Linnosmaa

Projektikoordinaattori, Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos

Maija Saijonkari

Projektityöntekijä, Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos

Anna-Kaisa Vartiainen

Tutkimusjohtaja, Vaikuttavuuden talo, Yhteiskuntatieteiden laitos, Sosiaalityö

Tomi Mäki-Opas

Projektitutkija, Yhteiskuntatieteiden laitos

Hanna Rekola

Projektikoordinaattori, Lääketieteen laitos, Biolääketiede

Merja Atalay

Projektikoordinaattori, Lääketieteen laitos, Biolääketiede

Panu Karjalainen

Lääketieteellisen fysiologian professori, Lääketieteen laitos, Biolääketiede

Timo Lakka

Professori, nuorisopsykiatrian ylilääkäri, Lääketieteen laitos ja Kuopion yliopistollinen sairaala

Tommi Tolmunen

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU

Savonian yhdyshenkilö Mieliteko-ohjelmassa, projektipäällikkö

Fatima Moursad

Tutustu minuun paremmin

Lehtori, ravitsemusterapeutti

Sari Aalto

Lehtori, green power

Susanne Hämäläinen

Palvelumuotoilun- ja yhteiskehittämisen asiantuntija

Ulla Piipponen

Tuntiopettaja, liikunta

Anne-Marika Partanen

Humanistinen ammattikorkeakoulu

HUMAK:n yhdyshenkilö Mieliteko-ohjelmassa, projektikoordinaattori, asiantuntija

Anu Leskinen

Asiantuntija

Nina-Elise Koivumäki