Jaa artikkeli
Teksti ja kuvat: Katja Hedberg
Kuopiolainen päihdetyön asiantuntija Antti Savolainen näkee työssään koko kuvan äidinrakkaudesta.
Sen kauneuden ja pyyteettömyyden.
Ja vahingollisuuden.
Perhe on vahva suojatekijä nuoren päihdekokeiluja vastaan. Mutta kun nuori roikkuu päihdekoukussa, apua antavien ammattilaisten katse kääntyy myös vanhempiin ja kotiin.
Sinne palaa nuoren omakin katse. Kotona on monesti äiti, joka uskoo, toivoo ja rakastaa. Ja auttaa.
”Liian usein äiti maksaa vuokrarästit ja velat ja tuo ruokakassin vaikka keskellä yötä. Tarkoitus on hyvä, mutta näin äiti saattaa hidastaa raitistumista”, Savolainen kokemuksesta tietää.
Antti Savolainen on kuullut satoja päihdehuuruisia elämäntarinoita ja nähnyt yhtä monta päihteiden leimaamaa ihmiskohtaloa.
”Päihdeongelmat ovat kovin monivivahteisia. Miten upeita ihmisiä asiakkaissani on ollutkaan”, hän palaa kuopiolaisen, järjestölähtöistä matalan kynnyksen tukityötä tarjoavan Sirkkulanpuiston Epis-hankkeeseen, jossa hän oli kehittämässä etsivää päihdetyötä.
Savolainen tapasi Sirkkulanpuiston kenttätyössään lähes 300 päihteiden ongelmakäyttäjää.
”Ison osan opin tuntemaan nimeltä.”
”Moni pystyy käymään päihderiippuvuudestaan huolimatta töissä. Osalla sosiaalinen ympäristö rajautuu lähiostarin penkille.”
Kumpaanko ryhmään kuuluu, riippuu Savolaisen mukaan paljolti tukiverkoista.
Pähkä-hankkeessa vastaus tuli vastaan nopeasti. Yllätyksen kera.
”Jos tukipilarit puuttuvat ja kiinnityskohdat yhteiskuntaan ovat katkenneet, edessä on maailma, jonka näemme kaduilla.”
Puolitoista vuotta sitten Savolainen siirtyi asiantuntijaksi Kirkkopalveluiden Pähkä-hankkeeseen. Sen kohderyhmää ovat vanhemmat, joilla on yksi tai useampi päihderiippuvainen nuori.
”Epis-hankkeen asiakkaissa oli enemmän eläkeläisiä, kuin nuoria aikuisia. Meidän oli vaikea löytää 18–25-vuotiaita, päihteiden takia palvelujen ulkopuolella olevia. Heitä ei näkynyt kaduilla eivätkä he ohjautuneet meille hyvinvointialueen tai järjestöjen kautta. Kovasti mietimme, mistä heidät tavoittaisi.”
Pähkä-hankkeessa vastaus tuli vastaan nopeasti. Yllätyksen kera.
”Toisin kuin Sirkkulanpuiston asiakkailla, nuorilla päihderiippuvaisilla on arjessaan apuna sosiaalisesti ja taloudellisesti merkittävä tukiverkko.”
Tukiverkko on vahva ja sama kuin Pähkä-hankkeen keskeinen kohderyhmä.
Omat vanhemmat.
Erityisesti rakastavat äidit.
Antti Savolainen on tapetoinut työhuoneensa seinän post it -lapuilla. Laput teksteineen näyttävät lentäneen seinälle sinne tänne miten sattuu, mutta näky johtaa harhaan.
Lappujen muodostama polku kuvaa nuoren päihteidenkäyttäjän riippuvuuden vaiheita. Savolainen tietää, miten paljon tuskaa kukin vaihe nuoren perheelle tarkoittaa.
”Riippuvuus etenee salakavalasti. Usein vanhemmille tulee yllätyksenä, että lapsen tilanne on hitain askelin edennyt hyvin vakavaan tilanteeseen”, hän toteaa.
Pähkä-hankkeen otanta on pieni, 40 perhettä, mutta päihdekierre toistuu Savolaisen mukaan hyvin samanlaisena lähes jokaisen asiakkuuden kohdalla.
”Vanhempien sietokyvyn raja on hyvin lähellä, tai jo tullut vastaan.”
Seinän oikeassa reunassa laput ovat perheitä, joissa lapsen päihdeongelmaa on ratkottu yli vuosikymmen.
”Vanhempien sietokyvyn raja on hyvin lähellä, tai jo tullut vastaan”, Savolainen toteaa lappuja hipaisten.
Näille vanhemmille luotiin Pähkä-hankkeessa suljettu vertaisryhmä. Mukaan tuli viisi perhettä.
”Kaikkia vanhempia yhdisti yksi asia. Uupumisen ja turhautumisen jälkeen he olivat menettäneet toivon lapsensa raitistumisesta ja olivat lopulta valmiita rajaamaan apua, jota pitkään lapselleen ovat antaneet.”
Jätetään kovia kokeneet äidit ja isät hetkeksi lappujonon päätyyn.
Jonon alku vasemmassa reunassa kiinnostaa. Näissä lapuissa lapsi on teini-iässä ja päihdetaival alussa.
Mikä silloin meni pieleen?
Oppimisen haasteet koulussa, kotiolojen tai koulukiusaamisen synnyttämä trauma, neurokirjon ja mielenterveyden haasteet – siinä usein alkuja nuoren päihdepolulle, sanoo Antti Savolainen.
Hän kuvaa tyypilliseksi tarinaa, jossa nuori yrittää loiventaa arjen vaikeuksiaan alkoholin avulla ja jää teini-ikäisenä kiinni kannabiksen kokeilusta.
Tässä vaiheessa syntyy yhdistävä tekijä nuorille päihdekäyttäjille: Savolaisen tuntemista päihdenuorista iso osa on ollut lastensuojelulaitoksessa.
”Siellä pystytään usein ehkäisemään päihdekierteen pahenemista. Me kohtaamme kuitenkin työssämme toistuvasti perheitä, joiden nuorten kohdalla lastensuojelussa kaikki ei mennyt nappiin. Heillä päihteiden käyttö lisääntyi lastensuojelun aikana.”
”Asiakasperheissämme on nuoria, jotka otettiin suojaan alkoholin ja kannabiksen käytön takia ja jotka vapautuivat laitoksesta 18-vuotiaana suonensisäisten aineiden käyttäjänä”, Savolainen kertoo.
Lastensuojelulaitoksen henkilökunnalla ei ole oikeutta tarkastaa nuoren huonetta.
Hän hämmästelee, ettei lastensuojelulaitoksessa henkilökunnalla ole oikeutta tarkastaa nuoren huonetta tai tutkia tämän reppua viikonloppuvapaan jälkeen.
Savolaisen työpari, Etelä-Savossa Pähkä-hanketta toteuttava ja aiemmin sijaishuollossa työskennellyt Hanna Skyttä vahvistaa, ettei lastensuojelulaki salli tällaista tarkastusta.
”Joka tarkastusta varten pitää olla vahva syy epäillä, että nuori on tuonut laitokseen päihteitä tai piilottanut niitä huoneeseensa. Tarkastuksen voi tehdä esimerkiksi, jos nuori vaikuttaa päihtyneeltä”, Skyttä kertoo.
”Laki ei valtuuta siihen, että laitokseen päihdeoireilun takia sijoitetun lapsen huoneen tai repun voisi säännönmukaisesti tarkistaa. Tämä on tietysti haaste varsinkin, jos nuoren tilanne on vakava ja työntekijät haluaisivat turvata ja taata, ettei hän pääse aineisiin käsiksi.”
Jos lastensuojeluilmoitus ja huostaanotto eivät kohenna nuoren tilannetta, sekä nuoren että vanhempien luottamus viranomaisiin saattavat saada kolauksen.
Tästä kertovat seinän seuraavat laput.
Antti Savolaisen mukaan lapsen joutuminen suojeluun on vanhemmille usein shokki.
”Pian he kuitenkin ajattelevat, että nyt lapsi sentään on turvassa, ja kaikki kääntyy parempaan.”
”Pettymys on kova, jos nuoren päihdetilanne sijoituksen aikana pahenee. Vanhemmat kokevat, ettei yhteiskunta pysty auttamaan hädässä. Pettymys voi kasvaa katkeruudeksi, vihaksikin. Eräs äiti totesi, että lastensuojelussa ollaan aika tekemättömiä päihdekasvatuksesta.”
”Pettymys on kova, jos nuoren päihdetilanne sijoituksen aikana pahenee.”
”Ja nuorista päihderiippuvaisista erittäin monella on lastensuojelutausta”, hän huomauttaa.
Tilastot tukevat huomiota määrästä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Pohjois-Savossa tehtiin viime vuonna 0–17-vuotiaista 10 560 lastensuojeluilmoitusta. Ilmoitusten määrä vastaa 12,8 prosenttia koko ikäluokasta – suurin luku maan hyvinvointialueista.
Erityisesti 16–17-vuotiaista tehtiin Pohjois-Savossa lastensuojeluilmoituksia enemmän kuin muulla maassamme, 17,4 prosenttia ikäluokasta.
Kun nuori täyttää 18 vuotta, tapahtuu usein seuraava käänne.
”Täysi-ikäisyyden myötä nuori ajattelee, että nyt lopulta saan itse päättää asioista, eikä palveluja ole pakko ottaa vastaan. Arki tuo kuitenkin nopeasti vastaan realiteetit, jotka himmentävät vapauden riemua.”
”Nuoren itsenäistymistaidot ovat vajaat ja elämänhallintataidot puutteelliset. Kaiken päällä varjona syvä riippuvuus päihteistä”, Savolainen summaa.
Lappujonon alapuolella olevaan paperiin Antti Savolainen on käsin kirjoittanut otsikon ”Roolit” ja sen alle listan ammattinimikkeitä.
Terveydenhoitaja, sosiaalityöntekijä, lainanantaja, ruokalähetti, taksikuski, yöpäivystäjä, edunvalvoja, asianajaja, psykiatrinen hoitaja, velanmaksaja, kadonneen etsijä, siivooja….
Moninaiset ovat vanhempien roolit, kun päihteitä käyttävä, jo nuoreksi aikuiseksi kasvanut oma lapsi halutaan pitää elämässä kiinni. Se tarkoittaa raskasta keinuntaa toivon ja epätoivon, raitistumisen ja ratkeamisen välillä.
”Tärkeimmät roolit unohtuvat. se mitä on olla äiti ja isä.”
”Kun vanhemmat eivät enää luota yhteiskuntaan ja sen palveluihin, heidän roolinsa muuttuu ja laajenee. Huoli ja hätä nuoren tilanteesta saa ajattelemaan, että kun kukaan muu ei pysty ottamaan asioista koppia, meidän on pakko”, Savolainen toteaa.
”Siinä unohtuvat ne tärkeimmät roolit, mitä on olla äiti ja isä.”
Roolijako perheen sisällä on kuulemma usein selkeä.
”Suurin osa rooleista lankeaa äidin osaksi.”
Antti Savolainen näkee keskeisenä tehtävänään paneutua päihdenuoren ja perheen väliseen dynamiikkaan. Hän tuntee kierteen, jossa vanhempien katse kantaa enää kovin lähelle – selviämiseen tästä päivästä ja yöstä huomiseen aamuun.
”Vanhemmat ajattelevat, että jos en maksa vuokrarästiä tai käy häätämässä asunnosta vieraita ihmisiä tai vie ruokaa, lapsen päihdekierre vain pahenee. Säilyttääkseen yhteyden he ostavat lapselleen puhelimen, jonka tämä saattaa hyvinkin myydä saadakseen rahaa päihteisiin”, Savolainen piirtää perheen arjesta tyypillistä, kovaa kuvaa.
Savolainen huomauttaa, että näin vanhempien tuki kääntyy nuoren toipumista vastaan.
”Apu estää nuorta tippumista tarpeeksi alas ja huomaamaan, miten pitkälle hänen päihdeongelmansa on edennyt. Havahtuminen todellisuuteen on merkittävää ja voi saada toipumisprosessin alkuun.”
Tarkastellessaan vanhempien toimintaa Antti Savolainen ei halua syyllistää heitä.
”Monesti lapsi voi olla jopa hengenvaarassa. Silloin vanhemmat varmasti tekevät parhaansa. He turvautuvat ratkaisuihin, jotka tuovat hetkellisen helpotuksen ja varmistavat, ettei elämä kokonaan luhistu", hän sanoo.
Miksi juuri äidin rakkaus lasta kohtaan on venyvin?
”Jo päiväkodissa ja koulussa äidit ovat vanhempainilloissa isiä useammin.”
”Jo päiväkodissa ja koulussa äidit ovat vanhempainilloissa isiä useammin. Paljon on vielä sitä, että isä käy töissä ja äiti hoitaa työnsä lisäksi kodin.”
Pähkä-hankkeen asiakkaissa on paljon eroperheitä, joissa lapset asuvat äitinsä kanssa.
”Äidit sanovat, että kriisin keskellä miesten tapa suhtautua on ottaa tunnetasolla etäisyyttä tilanteeseen. Isille tuntuu olevan helpompaa sanoa lapselleen, että itse kaivoit kuoppasi, nouse myös omin avuin.”
”Isät itse kokevat monesti, että heidät syrjäytetään mahdollisuudesta vaikuttaa nuoren tilanteeseen.”
Kun Savolainen havahduttaa vanhempia irtautumaan auttajan roolista, reaktiot ovat kahdenlaisia.
”Jos päihdeoireilua on kestänyt vähän aikaa ja lapsi on alaikäinen, vanhemmat eivät vielä tunnista, mitä kaikkea perhedynamiikassa voi olla edessä. He ottavat tietoa kiinnostuneena vastaan.”
Sitten on vanhempia, jotka tietävät, että loputon tuki nuorelle hidastaa raitistumista.
”Joskus voi olla jo fysiologisesti haastavaa oppia pois auttajan roolista ja tunteesta, että olen lapselleni tarpeellinen. Auttaminen on joillakin jäänyt päälle niin, että kehon hermosto on tottunut jatkuvaan valppauteen.”
”He ovat usein näitä sankariäitejä.”
Antti Savolainen tuntee nuorten päihdepolun hyvin, mutkineen kaikkineen. Hän uskoo, että on mahdollista saada polun päähän muuta kuin päihdekoukussa yhä pyristelevä nuori ja väsyneet vanhemmat.
”Tulosten saamiseksi ratkaisevinta on yhteyden ja luottamuksen rakentaminen perheisiin sekä tiedon ja tuen tarjoaminen vanhemmille. Jos tavoitamme vanhemmat, tavoitamme todennäköisesti myös paljon nuoria”, kuuluu Savolaisen kuningasajatus.
Hänen mukaansa käänteentekevä hetki on, kun nuori on alle 18-vuotias.
Äiti huokasi, että voi kun tietäisin, mitä olisi viisainta tehdä.
”Viranomaisilla ja lastensuojelulla on perheeseen yhteys, ja meillä järjestönä mahdollisuus valmentaa vanhempia tuleviin uhkakuviin sekä mahdollisuuteen, että nuoren päihderiippuvuus voi vain pahentua.”
Hän muistaa perheen, jossa lapsen päihdetragediaa oli eletty yli kymmenen vuotta.
”Äiti huokasi, että voi kun tietäisin, mitä olisi viisainta tehdä. Tässä on työmme ydin. Tehtävämme on auttaa ymmärtämään, mitä on olla riittävän hyvä vanhempi päihderiippuvaisen lapsen rinnalla sekä mitä vaatii tukeminen kuntoutumisessa.”
”Meidän pitää tutustua perheen dynamiikkaan – ja sitten hallitusti hajottaa se. Yhteys lapseen täytyy säilyä, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Vanhempien pitää huolehtia omasta jaksamisestaan ja rajata tilanteita, joissa riennetään lapsen avuksi.”
Savolainen painottaa, ettei tämä tarkoita, etteikö nuorta auteta.
”Kun nuori ei koko ajan saa apua kotoa, hän voi ohjautua hakemaan päihde- ja sosiaalipalveluja.”
Antti Savolainen uskoo, että myös tarpeeksi havahduttava ja oikein ajoitettu valistus, jossa hyödynnettäisiin myös kokemusasiantuntijoita, voivat muuttaa päihdetilastoja.
”Pitää ymmärtää, missä tilanteissa nuorella on suurimmat riskit eksyä päihdepolulle”, hän sanoo.
Pähkän asiakkuuksissa korostuvat eroperheet.
”Näemme huomattavan paljon perheitä, joiden elämässä isä ei ole mukana. Tämä on yksi riskitekijä.”
”On ajatusharhaa kuvitella, etteivät meidän lapsemme voisi joutua väärille teille.”
Toinen riski liittyy Savolaisen mukaan neurokirjon diagnoosiin.
”Monella asiakkaallamme on neurokirjon häiriöitä, jotka ovat jääneet lääkitsemättä tai muuten tukematta. Nuori on kokenut, että alkoholi tai huumeet helpottavat ahdistavaa oloa. Tilastoja meillä ei ole, mutta työmme on näyttänyt yhteyden neurokirjon ja päihteiden käytön välillä.”
”Tupakoitsijalle puhutaan altistumisesta syövälle. Epäterveellisesti syövää varoitetaan diabeteksen vaaroista. Päihderiippuvuudesta puhuminen neurokirjon yhteydessä ei ole pelottelua vaan valistusta. Se pitäisi ulottaa myös vanhempiin.”
”On ajatusharhaa kuvitella, etteivät meidän lapsemme voisi joutua väärille teille. Valitettavasti kukaan ei ole suojassa päihderiippuvuuden uhkalta. Koulumenestys tai hyvä harrastus eivät poista riskiä.”
Vanhemmat ovat paksussa kuplassa.
Savolainen on nähnyt, millaisia asioita somessa leviävät väärät tiedot ja mielikuvat päihteistä saavat nuoren kokeilemaan. Ja kuinka paksussa kuplassa vanhemmat ovat suhteessa päihdemaailmaan.
”Ilman työtäni olisin itsekin tietämätön siitä, mille kaikelle lapset altistuvat. Ja kuinka helppoa on sovellusten avulla hankkia huumeita”, Savolainen sanoo 13– ja 9–vuotiaiden lasten isänä.
Hän huomauttaa, että myös yleinen käsitys päihteiden käyttäjistä on kaukana todellisuudesta.
”Käyn usein työssäni kodeissa, jotka sijaitsevat sosioekonomisesti varakkaalla alueella. Vanhemmilla on elämä hyvissä kantamissa eikä ongelmia juuri ole – kunnes oma lapsi jää kiinni päihteistä.”
Kolmivuotinen Pähkä-hanke on puolivälissä. Antti Savolaisen mukaan tuloksia on syntynyt jo.
”Olemme voittaneet perheiden luottamuksen ja saaneet näkyväksi heidän tarpeitaan, myös hyvinvointialueen ammattilaisille. Olemme onnistuneet murtamaan perhedynamiikkaa ja muuttamaan vanhempien odotuksia nuoren raitistumisesta realistisemmiksi”, Savolainen listaa.
”Seuraamme työmme vaikuttavuutta. Vanhemmat tutkailevat, osaavatko he olla aiempaa kyvykkäämpiä vuorovaikutuksessa lapsensa kanssa.”
Savolainen ja Hanna Skyttä ovat 40 perheen myötä kohdanneet lähes 60 asiakasta.
”Nuoren päihdekierre koskettaa myös sisaruksia ja isovanhempia. Keskimäärin perheissä on ollut 1,3 päihteillä oireilevaa nuorta.”
Parissakymmenessä perheessä Savolainen on tavannut myös päihteitä käyttävän nuoren.
”Heistä merkittävä osa on vähentänyt päihteiden käyttöä ja osa päässyt kuiville sen jälkeen, kun ovat kiinnittyneet johonkin ulkopuoliseen tukeen.”
Savolainen kokee tekevänsä merkityksellistä työtä.
”Näen konkreettisesti, mitä tarkoittaa, kun marginaalissa elävälle annetaan mahdollisuus olla oma itsensä. Päihteitä käyttävälle on tärkeää tavata ihmisiä, jotka eivät arvostele tai tuomitse vaan luottavat.”
PÄHKÄ – Päihteitä käyttävän nuoren perheille -hanke on Etelä- ja Pohjois-Savon hyvinvointialueilla toimiva kolmivuotinen (2024-2026) STEA-avusteinen hanke ja osa Kirkkopalveluiden toimintaa.
Elintavat Osallisuus Päihteet | 25.2.2025 | Katja Hedberg
Elintavat Hyvinvointi Päihteet | 5.5.2022 | Markus Laakso
Elintavat Osallisuus Päihteet | 6.10.2023 | Markus Laakso
Elintavat Päihteet | 9.8.2022 | Markus Laakso
Elintavat Hyvinvointi | 8.9.2022 | Markus Laakso