Teksti: Katja Hedberg, kuva: Liisa Pietikäinen
Voiko teatterielämys vaikuttaa mielen hyvinvointiin? Päätimme selvittää.
Haemme eri puolilta Pohjois-Savon maakuntaa 200 kuntalaista katsomaan näytelmää Kuopion kaupunginteatteriin. Valittujen joukossa ovat muun muassa kuvan nuoret Lapinlahden Noup-työpajalta, jossa avataan polkuja kohti koulutusta ja työelämää.
Kuinka saamme tietää kokeilumme tulokset?
Kulttuurikokeilumme vaikutukset tutkitaan ArtWell-hankkeessa, jonka toteuttajia ovat Itä-Suomen yliopiston Vaikuttavuuden talo, Taideyliopisto sekä Kulttuurihyvinvointipooli. Tulokset ovat selvillä huhtikuussa.
”Onpas kiva päästä pitkästä aikaa näkemään näytelmä. Mukavaa, että joku järjestää tällaista aivan erilaista toimintaa, innostuivat Lapinlahden Noup-työpajalta Ville Pitkänen (vas.), Sofia Martikainen, Lotta Kauppinen, Iida Jääskeläinen ja Petra Tirkkonen.
Ihanko totta? Miten ihanaa!
Kommentit olivat iloisen yllättyneitä, kun Pohjois-Savon kunnissa toimivat yhdistykset ja järjestöt kuulivat päässeensä mukaan Mieliteko-ohjelman mahdollistamaan kulttuurikokeiluun ja elämysmatkalle Kuopion kaupunginteatteriin.
Pyysimme keväällä Pohjois-Savon kuntien työntekijöiltä ehdotuksia siitä, mitkä yhteisöt hyötyisivät maksuttomasta kulttuurikokemuksesta Kuopion kaupunginteatterissa.
Valitsimme ehdotusten joukosta seitsemäntoista toimijaa ja yhdistystä kymmenestä kunnasta. Teatterimatkalle pääsee loppuvuoden aikana 200 kuntalaista, jotka haemme Kuopioon linja-autolla. Matkan aikana muutosvalmentajamme vetävät osanottajille Mielitekopiirin, jossa pohdimme pohjoissavolaista puhumattomuuden kulttuuria ja etsimme ratkaisuja uudenlaisen keskustelun luomiseen.
Taustalla on oletus kulttuurin myönteisistä vaikutuksista mielen hyvinvointiin.
”Kokeilumme taustalla on oletus, että kulttuurilla on myönteisiä vaikutuksia mielen hyvinvointiin. Halusimme luoda toimenpiteen, jonka avulla voimme tarjota kunnille ja kuntalaisille hyvää mieltä ja saada samalla luotettavaa tietoa kulttuurin vaikutuksista hyvinvointiin”, kertoo muutosvalmentaja Liisa Pietikäinen.
Kokeilumme tutkimuksellisesta osiosta vastaa Kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellinen arviointihanke, jonka toteuttajia ovat Itä-Suomen yliopiston Vaikuttavuuden talo, Taideyliopiston Cerada-tutkimuskeskus sekä Kulttuurihyvinvointipooli.
Taiteen ja kulttuurin vaikutuksia hyvinvointiin on tutkittu paljon, mutta taloudellisista vaikutuksista on ollut toistaiseksi niukasti näyttöä. ArtWell-hanke kehittääkin taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutusten taloudellista arviointia. Valtioneuvoston rahoittama hanke julkistaa tutkimuksen tulokset ja toimenpidesuositukset huhtikuussa.
”Olemme erityisen innoissamme siitä, että pääsemme yhteistyökumppanina tutkimushankkeeseen mukaan. Saamme tietoa, jota voimme hyödyntää jatkossa Mieliteko-ohjelmassamme. On mahtavaa, että Kuopion kaupunginteatteri lähti mukaan ja tärkeältä osaltaan mahdollistaa kokeilumme”, Liisa Pietikäinen sanoo.
”Onnistuessamme saamme tieteellisesti ainutlaatuista tietoa.”
Innostus on yhtä suuri Itä-Suomen yliopiston tutkimusryhmässä.
”On hienoa toteuttaa yhteistyössä Mieliteko-ohjelman kanssa kokeellinen tutkimus, jossa pilotoimme käytännössä ArtWell-hankkeessa kehitteillä olevaa laskentamallia kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellisten vaikutusten arvioimiseksi”, toteaa Vaikuttavuuden talon tutkimusjohtaja Tomi Mäki-Opas.
”Onnistuessamme saamme tieteellisesti ainutlaatuista tietoa kulttuurihyvinvointitoiminnan vaikutuksista lyhyellä aikavälillä. Vaikutusten pysyvyyttä pidemmällä aikavälillä olisi kiinnostavaa seurata jatkossa. Tämä on kuitenkin hyvä ensi askel vaikuttavuuden todentamisessa.”
Osa valituista osanottajista pääsee mukaan Iso Iita -komedian vauhdikkaaseen menoon. Kuvassa näyttelijät Sari Harju (vas.), Atte Antikainen, Katri-Maria Peltola ja Lotta Vaattovaara. (Kuva: Kuopion kaupunginteatteri)
Kulttuurimatkat toteutetaan loppuvuoden aikana, ja mukana ovat aina muutosvalmentajamme Liisa Pietikäinen, Matti Halmetvaara, Seija Laakso ja Katja Laine. Osa osanottajista näkee Kuopion kaupunginteatterissa Huomenna minä lähden -musikaalin ja osa Iso Iita -komedian.
Tutkimuksellinen osuus tarkoittaa kolmea kyselyä, joihin osanottajat vastaavat pari viikkoa ennen teatterimatkaa, esityksen jälkeen kotimatkalla sekä pari viikkoa teatterikokemuksen jälkeen.
Mieliteko-ohjelman kulttuurimatkalle Kuopioon on valittu useiden toimijoiden jäseniä. Mukaan pääsevät Lapinlahdelta nuoria koulutukseen ja työelämään tukeva nuorten Noup-työpaja, Siilinjärveltä Etsivä nuorisotyö Jatkot sekä mielenterveyskuntoutujien vertaistukitoimintaa järjestävä Virkistys-yhdistys, Vesannolta työpaja, Naestenryhmä ja Virtapiiri, Pielavedeltä päihdekuntoutujien Selvät sävelet -vertaisryhmä sekä Sosiaalityön ryhmä, Tuusniemeltä ViaDia Päiväkeskus ja Mielenterveysyhdistys Tuikku, Vieremältä Päiväkeskus Pysäkki, Kiuruvedeltä ennalta ehkäisevää mielenterveystyötä tekevä Varapäre, Sonkajärveltä kohtaamispaikka ArjenAskel sekä työpajan kuntouttava työtoiminta, Varkaudesta Tenho-ryhmä ja työpaja sekä Joroisista työpaja.
Toimijat saivat arvostavan kiitoksen tekemästään työstä.
Tieto mukaan pääsystä oli toimijoille mukava kiitos tehdystä työstä.
”Kun soitimme ja kerroimme, että kunnan työntekijöiden keskuudesta juuri teitä on ehdotettu mukaan kulttuurikokeiluumme, palaute oli hienoa. Toimijat saivat kokemuksen siitä, että heidän työnsä on tullut tunnetuksi ja että sitä arvostetaan”, Pietikäinen kertoo.
”Käymme tapaamassa osanottajat ennen teatterimatkaa. Kun olemme jo tutustuneet, Mielitekopiirin toteuttaminen matkan aikana onnistuu paremmin.”
Liisa Pietikäinen iloitsee myös siitä, että kulttuurikokeilu tekee Mieliteko-ohjelmaa ja sen vaikuttavuutta taas uudella tavalla tunnetuksi.
”Haluamme toimia yllätyksellisissä paikoissa. Mielitekopiiri Kuopioon teatteriin menossa olevassa linja-autossa – asia, jota ei koskaan ennen ole tehty eikä koettu”, Pietikäinen innostuneena toteaa.
Osalle osanottajista näytelmän katsominen Kuopion kaupunginteatterissa on uusi kokemus. Ei ihme, että kokeilusta iloitsee myös kaupunginteatterin myyntipäällikkö Karri Lämpsä.
”Yhdelläkin näytelmällä voi olla suuri, silmiä avaava vaikutus.”
”Tästä tulee upea juttu. Yksittäiselläkin näytelmällä voi olla katsojaan suuri, silmiä avaava ja huojentavakin vaikutus. Meillä on ohjelmistossa esityksiä, joiden kautta pääsee huikealla tavalla peilaamaan omaa elämäänsä ja lapsuuttakin”, Lämpsä viittaa erityisesti juuri ensi-iltaan tulleeseen Equus-näytelmään.
”Mikä parasta, näytelmän nostattamia oivalluksia pääsee kokemaan ammattilaisten tekemän taide-elämyksen kautta erittäin turvallisessa tilassa.”