Euroopan Unionin osarahoittama ELY-logo sivuston oikeassa yläreunassa
Mieliteko-median valkoinen logo

| Hyvinvointi Puhumattomuus | 28.10.2022 | Katja Hedberg, Markus Laakso

Iso Iita kirkasti harmaan arjen

Jaa artikkeli

Teksti: Katja Hedberg, kuvat: Markus Laakso 

Nauru tarttui ja mieli irtautui hetkeksi syksyn harmaasta arjesta, kun Mieliteko-ohjelma haki eri puolilta maakuntaa ison joukon väkeä Kuopioon kaupunginteatteriin katsomaan Iso Iita -komediaa. Matkalla murrettiin puhumattomuuden kulttuuria Mielitekopiirissä.

Matka oli osa kokeilua, jossa selvitämme kulttuurikokemuksen vaikutusta mielen hyvinvointiin. 

 

Kaksi nauravaista naista istuu linja-autossa vierekkäin.

Sirkka Riikonen (vas.) uskoo, että saunan lauteilla jokainen suomalainen ja jokainen savolainenkin rohkenee avautua vaikeistakin asioista. Maija Kauppinen taas näkee, että parasta terapiaa ovat hyvät ystävyyssuhteet. ”Tulen ihan kipeäksi, jos menee useampi ihminen ilman ystävien näkemistä.”

 

Pimeys väritti lokakuun viimeisen torstain aamumaisemaa vielä syvällä harmaalla, kun Mieliteko-ohjelman tilaamat kolme linja-autoa suuntasivat Kuopiosta Lapinlahdelle, Tuusniemelle ja Vieremälle hakemaan väkeä teatteriin Kuopioon.

Vieremältä kyytiin tuli Päiväkeskus Pysäkin 20 kävijää, työntekijää ja vapaaehtoista. Tuusniemeltä autoon nousi 25 Via Dian työtoimintaryhmän sekä Mielenterveysyhdistys Tuikun jäseniä. Lapinlahdelta mukaan lähti toistakymmentä nuorten Noup-työpajan asiakasta.

Matkanteko ei ollut mitä tahansa sujuttelua sateen kiillottamilla teillä. Autoissa pistettiin pystyyn muutosvalmentajiemme luotsaamat Mielitekopiirit, joissa pohdittiin puhumista ja puhumattomuutta – asioita, jotka uskomme olevan yksi syy pohjoissavolaisten korkeille mielenterveysindekseille.

Bussissa näki jo kulttuurielämyksen vaikutuksia.

Tuusniemen väkeä Mielitekopiirissä luotsasi Matti Halmetvaara, vieremäläisiä Seija Laakso ja lapinlahtelaisia Liisa Pietikäinen. Jo edellisiltana muutosvalmentajamme Katja Laine toi Siilinjärveltä Kuopioon neljätoista etsivän nuorisotyön Jatkot-ryhmän ja Virkistys-yhdistyksen jäsentä ja piti heille ennen teatteriin menoa Mielitekopiirin.

Teatterimatkat ovat osa kokeilua, jossa selvitämme kulttuurikokemuksen vaikutusta mielen hyvinvointiin.

Mieliteko-ohjelman viestintätiimi hyppäsi Vieremän autoon ja tallensi matkan aikana osanottajien näkemyksiä pohjoissavolaisesta puhumattomuudesta. Kun Iso Iita -komedia oli nähty ja oli aika lähteä paluumatkalle, piipahdus bussissa antoi vahvoja ensiviitteitä kulttuurielämyksen vaikutuksista.

Tunnelma oli tulomatkaan verrattuna iloisempi ja vapautuneempi. Näytelmän anti herätti tuoreeltaan kommentteja, joista voit lukea jutun lopusta.

 

Nainen nauraa leveästi linja-autossa.

Kaisa Leinonen suosittelee kaikille vapaaehtoistoimintaa, jonka kautta pääsee kokemaan osallisuutta ja kohtaamisia – ja saa mahdollisuuden avoimeen puhumiseen.

 

Nainen vakavan näköisenä linja-autossa.

Eeva Väänänen toivoo, että mahdollisimman monella olisi rohkeutta kysyä läheisten vointia ja tarjota tarvittaessa apua – vaikka avun vastaanottaminen tuntuu monelle olevan hyvin vaikeaa. 

Muiden asioihin ei passaa puuttua

111 kilometriä ja puolitoista tuntia. Siinä Vieremän ja Kuopion välinen etäisyys ja ajomatkan pituus, jonka aikana Seija Laakso kannusti Päiväkeskus Pysäkin väkeä pohtimaan puhumattomuuden syitä, niiden vaikutuksia arkeen sekä tilanteita, joissa puhuminen onkin helppoa.

”Puhumattomuus selittyy usein sillä, ettei muiden asioihin passaa puuttua. Ei, vaikka joskus olisi painavaakin sanottavaa. Savolaiselle puheelle on tyypillistä myös kiertely ja kaartelu. Kateellisuuskin saa aikaan vaikenemista”, Kaisa Leinonen löysi lukuisia selityksiä puhumattomuudelle.

Vieressä Annikki Kattainen etsi puhumattomuuden syitä savolaisesta perusluonteesta:

”Jurous on täällä tuttu juttu.”

”Kodin asioita et kylillä levittele.”

Eeva Väänänen tunnistaa myös jurouden.

”On hyvä kuulostella, mitä kenellekin uskaltaa sanoa. Vaikka näkee, että toisella on paha mieli, ei välttämättä uskalla sanoa mitään. Toinen voi loukkaantua sydänjuuriaan myöten, vaikka kuinka kauniisti kysyisi, voinko olla avuksi”, Väänänen pohti.

Matkalaiset olivat yhtä mieltä siitä, että puhumattomuus on usein kotona opittu tapa, joka siirtyy sukupolvelta toiselle.

”Kodin asioita et kylillä levittele”, oli moni saanut kotona ohjeekseen.

Myös pelko saa suun suppuun: epävarmuus toisen reaktiosta ja epäilys naurunalaiseksi joutumisesta estää puhumista.

 

Nuori mies bussissa.

Toni Sainiolle matka oli aivan uusi kokemus: ”En ole koskaan ennen käynyt Kuopion kaupunginteatterissa. Harvoin tulee lähdettyä, mutta tällainen järjestetty matka antaa siihen mahdollisuuden.” 

 

Mies bussissa.

”Kaikissa tilanteissa puhetta ja sanoja ei tarvitakaan”, Viljo Rönkkö muistutti.

Puhetta piisaa, mutta kuuleeko kukaan?

Hienovarainen ja kohtelias keskustelutaito ja lähestymistapa toista ihmistä kohtaan vaativat taitoa, totesi Maija Kauppinen. Valloittavan avoimesti hän epäili itse omistavansa liian kärkkään kielen.

”Siitä on tullut sanomista.”

Vieruskaveri Sirkka Riikonen huiskautti Kauppisen epäilylle kättään.

”Minä otan Maijan puheet huumorilla. Hän saa muut hyvälle tuulelle. Itse tunnistan elämästä erilaisia vaiheita. Joskus puhuminen on helppoa, mutta sitten on vaiheita, joissa sanoja ei jaksa löytää.”

Kauppinen huomautti, että tärkeä osa puhumista on kuunteleminen.

”Se vasta harjoittelua vaatii. Savolainen puhe on usein kevyttä liitoa, mutta kuuleeko kukaan? Kulttuurimme vaatii nykyään niin paljon pärjäämistä, että ehkä kuuntelemiselle ei jää aikaa”, hän arveli.

”Järvellä kalassa ei puhumiselle ole tarvetta.”

Toni Sainio ja Viljo Rönkkö nostivat esille, ettei joka tilanteessa sanoja tarvitakaan:

”On tilanteita, joissa on oikein tarpeellista viipyä omissa ajatuksissaan. Kun on järvellä kalassa, ei siinä puhumiselle aina ole tarvetta.”

Jorma Väänänen, Pentti Rytkönen ja Esko Laukkanen tunnustivat, ettei kaikkien kanssa vain ole luontevan helppoa puhua.

”Kun tilaisuudessa innostuu kertomaan mielipiteitään, kotona tulee pohdittua, että puhuinko sittenkin liikaa ja edes oikeista asioista”, kolmikko avoimesti totesi.

Tiia Eskelinen ja Tapani Lahti huomauttivat, että puhumattomuus aiheuttaa turhaan vääriä tulkintoja.

”Miten tunteita esimerkiksi voi tulkita oikein, jos toinen ei niitä sanoita”, kaksikko antoi esimerkin.

 

Mies bussissa.

Jorma Väänänen näkee ison eron puhumisesessa tuttujen kesken ja vieraiden seurassa. ”Tuttujen kanssa, tavallisten töiden lomassa, keskustelu on aina helppoa.”

 

Nainen bussissa.

Jaana Oivanen nautti Kuopio-päivästä. ”Osallistuminen tapahtumiin avaa aina silmiä näkemään asioita uudella tavalla. Tiedän paljon ihmisiä, joille tekisi hyvää lähteä pois neljän seinän sisältä ja tuulettumaan ihmisten ilmoille.”

Nuoret muuttavat maailman – ja kulttuurin 

Merkit paremmassa ovat jo ilmassa, Pohjois-Savossakin: 1930- ja 40-luvulla syntyneillä elämä on ollut kovaa selviämistä, jossa puhumiselle ei ole jäänyt sijaa. Mutta nuoret ovat paljon avoimempia. He oppivat jo koulussa, miten tärkeää on puhua, myös tunteista ja vaikeista asioista.

Vahvasti tätä mieltä oli kolmikko Jaana Oivanen, Ritva Kaikkonen ja Heidi Kolehmainen, jotka bussin perällä pohtivat intensiivisesti ja antautuen pohjoissavolaista puhumista ja elämisen kulttuuria.

”Meille kuusikymppisille on kotona usein huomautettu liiallisesta puhumisesta. Sosiaalisuuden oppii juuri kotona, jos on oppiakseen. Kasvatusvastuu kuuluu enemmän vanhemmille kuin opettajille”, Oivanen näki.

”Harva asutus jättää ihmiseen jälkiä.”

Kolehmainen tunnistaa nuorempana naisena, että kaveripiireissä kyllä puhutaan avoimesti kaikenlaisista asioista.

”Monesti riittää, että on yksikin ihminen, jonka seurassa voi avautua luottamuksella. Minulla on onneksi sisko, joka minulle on se luotettu henkilö.”

Kaikkonen näkee puhumattomuuden ja korkeiden mielenterveysindeksien tasolla muun muassa koulutustason.

”Kun ei ole käyty kouluja, ei ole pystytty hankkimaan parempaa elämää. Korkean tason koulutukset ovat muualla, eivätkä läheskään kaikki uskalla lähteä kotiseudultaan.”

Myös Oivanen löytää syitä maakunnasta itsestään:

”Seutumme on harvaan asuttu, naapurit ovat aina olleet kaukana. Sellainenkin jättää ihmiseen jälkiä.”

 

Kaksi hymyilevää naista vierekkäin bussissa.

”Savolaiseen puhumattomuuteen kuuluvat valitettavasti oletukset muista ihmisistä. Olettamukset voisi korvata avoimella keskustelulla. Olisi hyvä oppia myös iloitsemaan muiden menestyksestä”, pohti Ritva Kaikkonen. 

 

Kaksi hymyilevää naista vierekkäin bussissa.

Heidi Kolehmainen vakuuttaa, että puhumattomuuden kulttuuri on pitkälti jo murtunut nuorten keskuudessa. ”Puhetaitoa opetetaan nykyään onneksi koulussakin ihan alaluokilta lähtien”, hän toteaa. 

Onko aika muuttaa mielikuva savolaisesta?

Entä jos vitsit saamattomista ja jahkailevista savolaisista ovat totta? Kuka vitsien sisältämää totuutta pitää yllä ja vahvistaa? Ritva Kaikkonen epäilee vahvasti, että savolaiset itse pitävät tietoisesti yllä tarinaa venkoilevasta heimostaan.

”Viljelemme itse läppää huvittavista savolaisista. Olisiko jo aika muuttaa tarinan suuntaa”, Kaikkonen kysyy ja kertoo, että tuore muutto Iisalmesta Vieremälle toi arkeen uusia tuulia, mutta nosti esille myös pienen kunnan nurkkakuntaisuuden.

”Olen Vieremältä kotoisin, ja nyt palasin tänne opintojen myötä. Olen joutunut pohtimaan, miksi Vieremällä on niin vaikeaa iloita toisen ilosta”, hän totesi ja sai Jaana Oivasen ja Heidi Kolehmaisen nyökkäämään.

”Mitä pienempi kylä, sitä enemmän ikävää juoruilua. Tämä taitaa päteä valitettavasti Vieremäänkin”, epäili Iisalmesta myös Vieremälle muuttanut Kolehmainen.

 

Nainen bussissa

Muutosvalmentaja Seija Laakso sai rempseällä tyylillään vieremäläiset pohtimaan puhumattomuutta monesta eri näkökulmasta.

 

Toisinaan sanat muotoutuvat helpommin paperille kuin puheeksi. Mielitekopiirissä linja-autossa asioita myös kirjoitettiin ylös.

Reissu sai kaikilta kiitoksia

Savolaisen puhumattomuuden kulttuurin painolasteista ei ollut ajatuksissa enää muruakaan, kun Iso Iita oli vauhdikkaasti rymistelty teatterin isolla lavalla läpi ja Vieremän poppoo oli taas linja-autossa valmiina kotimatkaan.

”Näytelmä sysäsi pimeän ja harmaan syksyn tunnelman sivuun. Tämä pimeä vuodenaika masentaa kovin useita, mutta nyt mieleen tuli iso annos positiivisuutta. Oli ihana kokemus, edellinen käynti Kuopion kaupunginteatterissa on todella pitkän ajan takaa ”, Heidi Kolehmainen kiitti.

”Muiden nauru tarttui. Oli ihanaa kokea yleisön joukossa myös yhteisöllisyyttä. Koko päivä on ollut hieno irtiotto arjesta”, innostui Ritva Kaikkonen, jonka edellisestä teatterikäynnistä oli myös vierähtänyt iso tovi.

Jaana Oivanen ihmetteli, miksi savolainen huumori näytelmissä menee aina navan alle.

”Näytelmässä oli liikaa kaksimielisiä juttuja, eikö muuta keksitä? Mutta näyttelijät olivat mainioita. Kaikki kulttuuri tekee meille hyvää, nytkin päällimmäiseksi tunteeksi jäi hyvä mieli”, hän totesi.

”Oli ihanaa kokea yleisön joukossa yhteisöllisyyttä.”

Suuri osa Vieremän matkaajista kävi Kuopion kaupunginteatterissa nyt ensi kertaa. Päiväkeskus Pysäkin toiminnanohjaaja Tapani Lahdelle teatteri on kuitenkin tuttu paikka.

”Kaikki näytelmät puhuttelevat omalla tavallaan. Tämä komedia kohensi mielen. Näyttelijät olivat loistavia, jo startti tempaisi kerralla mukaansa. Lavalla tapahtui niin paljon, että taidan tulla katsomaan esityksen toisenkin kerran”, hän innostui suunnittelemaan.

Mieliteko-ohjelma tuo kulttuurikokeilun myötä 200 pohjoissavolaista Kuopion kaupunginteatteriin. Kokeilumme tutkimuksellisesta osiosta vastaa Kulttuurihyvinvointitoiminnan taloudellinen arviointihanke, jonka toteuttajia ovat Itä-Suomen yliopiston Vaikuttavuuden talo, Taideyliopiston Cerada-tutkimuskeskus sekä Kulttuurihyvinvointipooli. Kyselytutkimuksen tulokset valmistuvat huhtikuussa.

 

Mies bussissa ison matkustajajoukon keskellä.

Toiminnanohjaaja Tapani Lahti näki arvokkaana asiana, että Päiväkeskus Pysäkin väki pääsi yhdessä viettämään hyvin erilaisen ja antoisan päivän.