Jaa artikkeli
Teksti: Katja Hedberg, kuvat: Markus Laakso
Vuodenkierto kääntyy viimeisiin päiviinsä. On aika katsoa taaksepäin ja nähdä kauneus kuluneissa kuukausissa. Mitä sellaista sinne jää, josta on syytä olla kiitollinen?
Kuopiolaiset pysähtyivät Joulutorilla pohtimaan kysymystä ja löysivät koko joukon hyvän mielen vastauksia.
Tuokoon nämä oivallukset ja kiitollisuuden aiheet valoa ja lämpöä meidän kaikkien pyhäpäiviimme.
Uudet ihmiset ja ihmissuhteet ylipäätään ovat Minttu Mäntyjärvelle iso kiitollisuuden aihe.
”Yritän olla hyvä kuuntelija ja hakeutua aktiivisesti muiden ihmisten seuraan. Joskus se kyllä kysyy rohkeutta”, hän myöntää.
Viime kuukausina rohkeudelle on ollut erityisesti käyttöä, sillä Mäntyjärvi muutti tänä syksynä Seinäjoelta Kuopioon.
”Aloitin kauppatieteiden opinnot Itä-Suomen yliopistossa, joten ympärilläni on ollut paljon aivan uusia tuttavuuksia.”
Mäntyjärvellä on antaa vinkki heille, joilta puuttuu rohkeutta hakeutua muiden seuraan.
”On oikeastaan asennekysymys, kuinka näkee muut ihmiset. Asenteita voi muuttaa. Joskus toki on tuuristakin kiinni, millaisia ihmisiä onnistuu tapaamaan”, hän pohtii.
Mäntyjärven kanssa Kuopioon muutti poikaystävä Nuutti Lehtola, joka tekee rakennusalan töitä ja haaveilee rakennusmestarin koulutuksesta Savonia-ammattikorkeakoulussa.
”Myös minun kiitollisuuteni tulee läheisistä ihmisistä. Olen hyvin kiitollinen myös Mintusta. Olemme seurustelleet 16-vuotiaista lähtien”, Lehtola totesi ujosti hymyillen.
Kovin arkiselta ja itsestään selvältä kuulostaa äkkiseltään Petri Ruuskanen kiitollisuuden aihe. Mutta oikeasti se on jotain ihan muuta.
”Olen kiitollinen siitä, että minulla on koti, minne mennä. Että minulla on ovi, jonka voin avata ja turvallisesti sulkea”, hän sanoo.
Ovi omaan kotiin – Ruuskanen tapaa työssään lukuisia ihmisiä, joilta tämä huima asia puuttuu. Hän työskentelee toiminnanjohtajana sosiaalialan kansallisjärjestössä Sirkkulanpuistossa ja kehittämispäällikkönä Kuopion seudun Nuorisoasuntojen yhdistyksessä.
Molemmissa pesteissään Ruuskanen näkee todellisuuden, jossa ihmisillä ei ole omaa yksityistä tilaa eikä mahdollisuutta kiinnittyä mihinkään. Hän tuntee elämänkohtalot, joita sävyttävät merkityksettömyyden täyttämät hetket.
Ruuskanen tunteekin syvää kiitollisuutta myös siitä, että hän onnekkaana kuuluu useisiin yhteisöihin.
”Saan aika ajoittain tuntea, että minä olen me. Se on isoin asia elämässäni. Ja kiitollisuuden aihe, totta kai.”
Kirsi Soininen tuntee syvää kiitollisuutta rakkaista ja läheisistä ihmisistä. Heistäkin, jotka eivät kuulu suoraan kaikkein lähimpään omaan piiriin.
”Tunnen kiitollisuutta kaikista heistä, joiden kanssa olen saanut jakaa elämääni ja kokemuksiani niin ilon hetkinä kuin huonoina päivinä”, hän sanoo ja mainitsee, että näiden henkilöiden merkitys on kuluneen vuoden aikana korostunut erityisesti.
”Tänä vuonna olenkin pyrkinyt etsimään asioihin toivon näkökulmaa. Se on joskus vaikeaa, mutta kun siinä onnistuu, ymmärrys laajenee”, hän toteaa.
”Vapaus.”
Joona Liinamaa tiivistää yhteen suureen sanaan kiitollisuuden aiheen, jota hän kokee päivittäin.
Liinamaalle vapaus tarkoittaa sisäistä mielen olotilaa. Mielenrauhan saavuttaminen ei ole ollut hänelle aina itsestään selvä asia, vaan hän on tehnyt työtä löytääkseen perille levolliseen olotilaansa.
”Vaalin mielentilaani meditoimalla, rukoilemalla ja hiljentymällä. Ja tietysti olemalla perheeni kanssa”, hän tiivistää asiat, joista hänen vapautensa koostuu.
”Nämähän ovat jopa ärsyttävän yksinkertaisia asioita, mutta monelle nykyään silti kovin kaukaisia ja vaikeasti saavutettavia”, hän pohtii.
Liinamaa työskentelee hyvinvointipalveluja tarjoavassa omassa yrityksessään. Myös yrittäjänä hän muistaa vapauden merkityksen. Tästä kertoo, että hän keskellä arkipäivää kävelee joulutorilla käsi kädessä poikansa kanssa.
”Myös isyys on vapautta”, hän hymyillen, onnellisen ja levollisen näköisenä sanailee.
Uusi työ ja sen myötä mahdollisuus päästä aivan uudella tavalla ihmisten lähelle – siinä Annukka Rytkösen tämän vuoden kiitollisuuden aiheet.
Rytkönen aloitti helmikuussa Setlementti Puijolan Tyttöjen talon koordinaattorina.
”Aiemmin työskentelin sairaanhoitajana. Siinäkin tehtävässä olin ihmisiä lähellä, mutta vuorovaikutus oli luonnollisesti hoidollista”, hän toteaa.
”Nyt saan kulkea ihmisten rinnalla toisenlaisessa roolissa, usein pitkänkin matkan.”
Uusi työ on laajentanut Rytkösen kuvaa kuopiolaisuudesta.
”Kuva on nyt monimuotoisempi, ja kuvassa on mukana paljon toivoa.”
Joulutorin hunajaputiikin tiskin takana seisoo tyytyväisen oloinen mies, jonka hymy ulottuu silmiin asti.
Mistä tällainen tyytyväisyys, Jarmo Hujanen?
”On syytä tyytyväisyyteen, kun vielä tässä iässä saa olla suhtkoht terve”, hän sanoo.
Hujasella oli 35 vuotta oma mehiläistarha, mutta nyt hän on ollut pari vuotta eläkkeellä. Silti hän on taas torilla kauppaa tekemässä.
”Veri vetää”, hän naurahtaa.
Hujanen arvelee tietävänsä ainakin yhden keinon, jolla terveyttä voi vaalia.
”Pitää liikkumalla huolehtia, että pysyy kunnossa. Kävely sattuu minulla jo polviin, mutta pyöräily sujuu kesät, talvet.”
Vastaus tulee nopeasti, kun Annika Riihiluoma tiivistää kiitollisuutensa aiheen kuluneesta vuodesta.
”Kotimaa. Se tulee ensimmäisenä mieleen näin, kun itsenäisyyspäivä on vielä aika lähellä”, hän sanoo.
Riihiluoma on suorittanut asepalveluksen Kainuun prikaatissa Kajaanissa. Myös hänen isänsä oli pitkään töissä Puolustusvoimissa. Riihiluoma seuraakin aktiivisesti alan uutisia.
”Mutta mitä maailman tilanteeseen tulee, pelkoon meillä ei ole syytä”, hän painottaa ja kääntää katseen maailmalta lähipiiriinsä:
”Tunnen syvää kiitollisuutta myös perheestäni, ystävistäni sekä terveydestäni”, hän tiivistää.
Joskus kiitollisuus näkyy ihmisestä ulospäin.
Keijo Kaarnalehto näyttää hyvin tyytyväiseltä – ja vaikutelma osuu oikeaan.
”Kahdeksas heinäkuuta minulla alkoi uusi elämä. Olin selkäleikkauksessa Kysissä. Sinne jäivät vaivat ja kivut”, Kaarnalehto sanoo.
”Ennen leikkausta meni vuosi elämästä hukkaan. Oli se ikävää aikaa. Kahteen kuukauteen en pystynyt kuin kiikkutuolissa istumaan. Kipu veti ihan toimettomaksi.”
”Se kävi pikkuhiljaa myös mielen päälle”, kommentoi vaimo Maarit Kaarnalehto vierestä.
Pariskunta on aina ollut kova liikkumaan, mutta viime talvena vaimo sai viilettää laduilla yksin.
Nyt Keijo Kaarnalehtokin on jo ottanut sukset esille. Hiihtokautta on mukava odottaa.
”Pikkuhiljaa liikkeelle, kuntoa nostamaan”, hän suunnittelee.
”Hiihto on meille molemmille ykköslaji. Kesäisin vaellamme. Ja päälle tulee tietysti hyötyliikunta”, Kaarnalehdot kertovat.