Jaa artikkeli
Teksti ja kuvat: Katja Hedberg
Juhlapuheet Ylä-Savon ihmeestä ja teollisuuden huippuosaajista kaikuvat onttoina, jos ihmiset alueella kuitenkin voivat huonosti, kommentoi Ponssen yhteiskuntasuhteiden johtaja Juha Vidgren Pohjois-Savon synkkiä mielenterveyden sairastavuuslukuja.
Hän lisäisi joka juhlapuheen loppuun faktaa nuorten voinnista ja tulevaisuuden näkymistä.
Vidgren ei jätä ajatustaan sanojen tasolle. Maakunnan kärkiyritys, metsäkoneita valmistava Ponsse on pitkään ja näkyvästi tukenut taloudellisesti urheilijoita. Tuen suunta on muuttumassa:
”Haluamme tukea enemmän lasten ja nuorten toiminnallisuutta vapaa-ajalla. Tähän tarvitaan seurojen ja kerhojen ohjaajatoimintaa”, paljastaa Vidgren, joka ideoillaan luo yhteisöllisyyttä ja mielen hyvinvointia kotikuntaansa.
Monipuolinen ja tasokas kerhotoiminta loisi Juha Vidgrenin mielestä hyvinvointia paitsi lapsille ja nuorille, myös laajemmin kuntaan.
”Nuoret saisivat tärkeän kokemuksen ohjatusta toiminnasta ja yhteisten pelisääntöjen merkityksestä”, hän näkee.
Vidgren, 52, muistaa omasta lapsuudestaan, kuinka koulupäivä jatkui saumattomasti opettajien vetämillä kiekkotreeneillä ja musiikkikerhoilla.
”1980-luvulla 95 prosenttia opettajista asui kirkonkylällä ja he olivat perheineen osa koko yhteisöä. Nyt aika on erilainen. Opettajista enää noin kymmenen prosenttia asuu kylällä. Kerhotoimintoihin ei ole samaa rahaa kuin oli aikoinaan, ja tämä näkyy monessa toiminnassa”, hän vertaa.
Vidgren näkee, että ilman taloudellista tukea hyviä vetäjiä ei enää löydy, eikä ilman hyviä vetäjiä laadukas kerhotoiminta toteudu. Hän toivoo, että paikalliset yritykset ryhtyisivät yhdessä tukemaan kerhotoimintaa.
”Jos osaisimme niputtaa koulutunnit osaksi kerhotoimintaa, juuri koulu olisi luontevin paikka toiminnalle, olipa kyseessä näytelmä-, tiede-, kulttuuri- tai urheilukerho. On kapeakatseista ajatella, että koulutilan tulee palvella kuntalaisia vain päivisin”, itsekin luokanopettajaksi opiskellut Vidgren sanoo.
Kerhotoiminta olisi ase myös syrjäytymisen ehkäisyyn, Juha Vidgren uskoo. Pohjois-Savon huonovointisuutta hän lähtisikin korjaamaan satsaamalla lisäresursseja päiväkoteihin ja alakouluun. Molemmissa on hänen mielestään aika käynnistää arvokeskustelu opettajien ja vanhempien kesken.
Vidgrenillä on tarjota keskusteluun koko joukko aiheita:
”Hyvinvointi lähtee kotoa, pienistä asioista, jotka sovitaan yhdessä.”
”Pitäisi pohtia ja sopia, kuinka jo päiväkodissa luodaan pohja yhteisille säännöille ja niiden noudattamiselle. Yhtä tärkeää on miettiä, miten luodaan välittämisen ilmapiiri ja arvoja arkeemme. Ja kuinka kommunikoidaan, kun tulee sanomista ja syntyy kiistaa.”
”Näitä asioita sopisi tutkailla myös perheissä. Hyvinvointi lähtee kotoa, pienistä asioista, jotka sovitaan yhdessä. Siitä, että ruoka-aikana syödään, kiitetään ruuasta, viedään astiat ja siivotaan oma paikka.”
Opettajataustaansa nojaten Vidgren näkee, että vanhemmuus on kriisissä.
”Lapset vie ja vanhemmat vikisee. Jos lapsuudessa ei ole selkeitä rajoja, ongelmat alkavat kerhoissa ja alakoulussa. Seiskaluokkalaiset jo huutelevat opettajille. Vanhemmat tukevat lapsiaan ja kääntyvät opettajaa vastaan”, hän listaa opettajilta kuulemiaan kokemuksia.
”Yläkoulussa eivät kerhotkaan enää auta, jos niitä ei ole tarjottu aiemmin. Yläkoululaisen asenne on usein, että eipä kiinnosta.”
Toukokuun lopussa julkistettu Kansallinen terveysindeksi kertoi karua kieltä siitä, että Pohjois-Savon hyvinvointialueen asukkaat ovat yleisen sairastavuuden ja varsinkin mielenterveysongelmien osalta yhä maamme sairaimpia ihmisiä. Työkyvyttömyyden tilastossakin Pohjois-Savo on kyseenalaisella kärkipaikalla.
Juha Vidgrenin mielestä pohjoissavolaisten pahoinvoinnista puhutaan liian vähän.
”Ehkä tämä johtuu siitä, ettei huono mielenterveystilanteemme näy silmien edessä kylillä.”
Omalla kotiraitillaan Vidgren koki kovan oivalluksen.
Omalla kotiraitillaan Vidgren koki muutamia vuosia sitten oivalluksen, joka konkretisoi hänelle maakunnan tilaa. Vidgrenin kotoa Niemisen kylältä on kirkonkylälle 17 kilometriä.
”Tuolle lyhyelle matkalle mahtuu erittäin monta itsemurhaan päättynyttä elämäntarinaa. Sodassa haavoittuneita miehiä, jotka potivat jatkuvaa päänsärkyä. Syöpään sairastuneita vanhuksia, jotka eivät enää lähteneet hoidettaviksi. Nuoren polven edustajia, jotka jäivät elinvoimansa menettäneille tiloille.”
”Sekin tiedetään yleisesti, miksi Kuopiosta Iisalmeen tultaessa viitostiellä on pitkään 80 kilometrin vauhtirajoitus. Siellä on ajettu usein rekkojen eteen”, Vidgren huokaisee.
Häntä kiinnostaa, minkä verran maakunnan mielenterveysindeksi selittyy perimällä. Tutkimusten mukaan geeniperimä on kuitenkin vain osasyy sairastavuudelle.
”Eikä perimä ole parempi Pohjois-Karjalassa ja Kainuussakaan, silti me olemme sairaimpia.”
Pohtiessaan syitä pohjoissavolaisten pahoinvointiin Juha Vidgren päätyy tarkastelemaan maakunnan elinkeinoelämän lähihistoriaa ja sen jättämiä jälkiä ihmisiin.
”Olemme maatalousvaltainen alue, ja joka vuosi iso määrä tiloja katoaa. Kuinka kovia paineita syntyykään tilanteessa, jossa oman suvun hallussa pitkään ollut tila pitää lopettaa.”
”Siitä voi syntyä syvä häpeä, joka satuttaa vanhempia ja joka voi olla vielä kovempi paikka perheen lapsille”, Vidgren arvelee. Hän hämmästelee, että hallitusneuvotteluissa on yhtenä säästökeinona pohdittu pienten lukioiden yhdistämistä yli kuntarajojenkin.
”Jos lukio lopetetaan pienestä kunnasta, opettajan virkoja voi alkaa hävitä myös yläkoululta. Silloin katoavat myös opettajat, ja työpaikat vähenevät entisestään. Jo nyt meillä on puute muun muassa lääkäreistä, eläinlääkäreistä ja apteekkareista.”
Vidgrenin mielestä on syytä pohtia, millaisia tulevaisuudennäkymiä Pohjois-Savolla on nuorille tarjota, kun väestö ja palvelut vähenevät.
Somen aikana jokaisen nuoren pitäisi olla jotakin.
”Murros voi vaikuttaa nuorten identiteettiin. Somen aikana kun jokaisen pitäisi olla jotakin. Lieneekö Ylä-Savon nuorilla mielikuva, että he ovat syrjässä ja että he eivät oikein ole mitään. Ei ole naapurin Jakeakaan, joka laulaisi Euroviisuissa.”
Puhumattomuuden kulttuuria nuoret kuitenkin vievät Vidgrenin mukaan parempaan päin:
”Vanhan polven savolainenhan kyselee kiertäen ja kaartaen, kuka mahtaa olla kylälle tullut vieras henkilö. Nuoret osaavat jo puhua avoimesti, vaikeistakin asioista. Paljon hyvääkin siis on siinä, ettei heillä ole auktoriteettikynnystä. Heillä on avarampi maailmankatsomus kuin vaikkapa 1970-lukulaisilla”.
”On ollut hienoa nähdä yrittäjäkilpailuissa nuoria, joilla on todella selkeät suunnitelmat. He osaavat purkaa suunnitelmat sanoiksi ja teoiksi – kyllä täällä on tekemisen meininkiä, joka saa mielen iloiseksi.”
Juha Vidgren ideoi asioita ja tapahtumia kotikylässään laajasti eri toimijoiden kanssa.
Rientola oli aikoinaan Ylä-Savon maineikas huvikeskus, joka ränsistyi purkukuntoon. Vidgren rakennutti sen uudestaan, isommaksi ja ehommaksi kylätaloksi. Nyt Rientola Oy:n pyörittämä kylätalo kutsuu kuntalaisia monipuolisiin tapahtumiin.
Rientolan lisäksi Vidgren loi Kyrönniemen pappilaan kotieläinpihan, jossa viime kesänä kävi yli 5 000 vierailijaa: pihassa saattoi kahvitella, kiertää rataa niin keppihevosilla kuin polkuautolla tai harrastaa vaikkapa mato-ongintaa. Tänä kesänä, juhannuksen jälkeen, toiminta siirtyy Rientolaan.
”Toiminta on ilmaista. Kaikilla perheillä ei ole varaa viedä lapsiaan huvipuistoihin”, hän perustelee toimintaa.
Ja uudet ideat muhivat.
Vidgren on tuonut yhteen kunnan, seurakunnan, 4H-kerhot ja monet kuntatoimijat, luonut tapahtumia ja tukenut niitä taloudellisesti. Ponssen suurimpana omistajana hänellä on tähän mahdollisuus.
”Kiinnostava tapahtuma syntyy ilman isoja rahoja – yhteistyöllä. Kylänraitin lauluillat ovat pyörineet toistakymmentä vuotta, naisten kumpparikävely toimii syksyisin ja joulun avaustapahtuma kunnan kanssa on jo perinne”, Vidgren listaa Vieremän Kylänraitin toimintaa.
Kylänraitti on kaikkien kyläläisten yhdistys, jonka hallitusta Vidgren johtaa. Hän johtaa myös Einari Vidgrenin Säätiötä, sekä muun muassa viime vuonna perustetun Ylä-Savon Hippoksen nuorisoravitoimintaa.
Ja uudet ideat muhivat. Vidgren haluaa Rientolaan lisää muun muassa kulttuuria. Innostus ei laannu, vaikka aina tupa ei ole täynnä osallistujia.
”Me vanhat savolaiset olemme pirtinlämmittäjäkansaa. Tapahtumiin ollaan nihkeitä lähtemään. Vedotaan siihen, että pirtti pitää lämmittää illalla – tämä on vanhan kansan tapa. Nuoremmilla painaa vielä korona-ajan tottuminen kotioloihin. Mutta tarjontaa pitää jatkaa, vaikkei aina porukkaa tulisi.”
Kuinka Juha Vidgrenistä kasvoi mies, joka opiskelun ja muutaman työpestinsä jälkeen palasi 28-vuotiaana Vieremälle sekä alkoi tuntea paloa kuntalaisten yhteiseen hyvään ja yhteisöllisyyteen?
”Lapsuudenkodistani olen saanut suurimman sysäyksen ja innoituksen tähän päivään sekä siihen, kuinka näen maailman”, Vidgren vastaa. Hän sanoo varttuneensa yhteisössä, jossa elämä kulki selkeää ja turvallista kaarta pitkin.
Isä, Ponssen perustaja Einari Vidgren, oli paljon pois kotoa, mutta häneltä Vidgren on sanonut oppineensa, kuinka ihmisiä pitää kohdata ja kuinka tärkeää yhteisöllisyyden rinnalla on myös osallisuus.
”Elämä oli kovaa. Työn arvostaminen jäi pysyvästi takaraivoon.”
”Äitini Liisa menetti isänsä hyvin nuorena ja teki tämän myötä hyvin nuoresta pitäen maatilan työtä neljän sisaruksensa kanssa. Muistan lapsuudesta hänen huolenpidonsa. Pöydässä oli aina ruokaa, ja vaatteet puhtaat. Kun me lapset vartuimme, äiti näytti työnteon esimerkkiä ja loi vielä uran kauppiaana.”
”Molemmat vanhempani ovat lähtöisin maatilalta. Vietin paljon aikaa isovanhempieni kanssa. Näin heidän uutteruutensa ja kyvyn sietää stressiä. Toinen mummuni elää yhä, 97-vuotiaana. Hän on rakas maatilan mummo, joka lapsuudessani teki leivinuunissa maailman parhaat rieskat.”
Selkeyttä toi, että jokaisella olivat omat tehtävänsä perheen hyväksi.
”Elämä oli kovaa ja työteliästä, yhteisöllisyys vahvaa. Työn arvostaminen jäi pysyvästi takaraivoon.”
Juha Vidgren on työskennellyt Ponssen perheyhtiössä 25 vuotta, liki puolet elämästään. Markkinointi- ja viestintätehtävistä hän siirtyi varatoimitusjohtajan pestin kautta yhtiön hallituksen johtoon vuonna 2010, kunnes luovutti puheenjohtajuuden kymmenen vuoden jälkeen pikkuveljelleen Jarmo Vidgrenille. Tänä keväänä hän jätti hallituksen jäsenyyden ja toimii yhteiskuntasuhteiden johtajuuden lisäksi yrityksen lähellä henkilöstöön liittyvissä tehtävissä.
Vidgren sanoo toteuttavansa niin vapaa-ajallaan kuin työroolissaan vanhemmiltaan oppimaansa näkemystä siinä, kuinka ihmisiä tulee kohdata ja kohdella.
Hän tekee paljon pieniä, mielen hyvinvointia lisääviä tekoja.
Kuvaavaa on, että hän on kutsunut viime vuosina Vieremän kirkonkylän kupeessa olevaan Einarin puistoon yhteisiin perunanistutustalkoisiin luokkaretkirahaa keränneet yläkoulun seiskaluokkalaiset, 4H-kerhon sekä Päiväkeskus Pysäkin mielenterveys- ja päihdekuntoutujat.
”Meidän on hyvä saada jo varhain ymmärrys siitä, että yhteisöömme kuuluu erilaisia ihmisiä. Ja että kaveri on yhdenvertainen kanssani, oli hänen elämäntilanteensa mikä tahansa.”
Omaa hyvinvointiaan Vidgren vaalii heräämällä kuudelta ja lähtemällä 40 minuutin kävelylenkille.
”Kerään itseeni energiaa sekä jaksamista. Seitsemän jälkeen olen jo Ponssella konttorilla.”
Isojen hyvien tekojen rinnalla hän tekee paljon pieniä, mielen hyvinvointia lisääviä tekoja:
”Lähden kohta viemään Pysäkin asiakkaille lippuja raveihin. Teen lähialueen ihmisille tällaisia pieniä asioita. Rahallisen tuen sijaan kyse on ihmisten huomioimisesta. Siinähän työmaata riittää.”