Vipuvoimaa EU:lta logo sivuston oikeassa yläreunassa EU:lta logo sivuston oikeassa yläreunassa ELY-logo sivuston oikeassa yläreunassa
#Halataanko: Sosiaalinen kosketus on ystävyyden liima. Lue lisää. Lohduttavilla sanoilla on hirmuinen voima. Lue lisää. Kiekkosentteri Aapeli Räsäsen kotona ei ollut kiellettyjä puheenaiheita. Lue lisää. Huimaa: Pohjois-Savo täyttyy pienistä hyvistä teoista. Lue lisää
Mielitekomedia kolumni

Kirjoittaja

Markus Laakso

Mieliteko-ohjelman viestintäasiantuntija

markus.laakso@kuopio.fi

Karista häpeän kahleet

Jaa artikkeli

”Häpeästä ei puhuta eikä sitä muistelmissa muisteta, mutta mitä muuta elämä ja ihminen ovat kuin häpeää”, kirjoittaa Jouko Turkka vaellusromaanissaan Häpeä (Otava, 1994). Väite summaa karikatyyrisesti vaikeimman tunteemme voiman ja vallan.

"Häpeä lamaannuttaa, ahdistaa ja heikentää itseluottamusta."

Häpeä lamaannuttaa, ahdistaa ja heikentää itseluottamusta. Se valtaa koko kehon ja saa hikoilemaan, punastumaan ja vapisemaan. Sydän jyskyttää ja puhe takeltelee.

Pelko epäonnistumisesta ja huonoksi leimaantumisesta saa meidät varpailleen ja estää toimimasta niin kuin haluaisimme. Häpeä rajoittaa ja kahlitsee meitä jatkuvasti.

Jos emme tuntisi häpeää, voisimmeko paremmin?

 

Kolumni jakaja 01

 

Vaikka häpeä on yksi sosiaalisista perustunteistamme, sitä on tuskallista sietää. Pyrimme välttämään sitä kaikin keinoin: jätämme avaamatta suumme isoissa porukoissa, emme kehtaa alkaa taputtaa ensimmäisenä teatterissa ja kartamme huomion keskipisteeksi joutumista vieraiden parissa, koska epäonnistuminen saattaisi meidät naurunalaiseksi.

Sosiaalinen media lisää itseilmaisu- ja ulkonäköpaineita: entä jos tykkäykset muuttuvat lyttäyksiksi? On raskasta yrittää olla jatkuvasti jotain, mitä ei ole.

"Sosiaalinen media lisää itseilmaisu- ja ulkonäköpaineita: entä jos tykkäykset muuttuvat lyttäyksiksi?"

Häpeällä on myönteisiäkin puolia. Tunteen tiedostaminen auttaa meitä käyttäytymään sopivasti kaikissa tilanteissa ja huomioimaan muiden tunteet, ajattelemaan empaattisesti. Väärin käytettynä häpeä on ase, jota koulukiusaajat käyttävät häikäilemättä hyväkseen. Väkivaltaisten nöyryytysten kuvaaminen ja videoiden jakaminen paisuttavat ja pitkittävät häpeää entisestään – mitä internetiin laittaa, se on siellä pysyvästi.

Jos häpeää ei olisi, tylsyisikö koulukiusaamisen terä?

 

Kolumni jakaja 02

 

Piilotamme häpeän tunteen erilaisten suojamuurien taakse. Muurit eivät kuitenkaan poista häpeää, vaan lisäävät sitä. Kohtaamattomana häpeä voi johtaa uupumukseen, masennukseen, riippuvuuksiin ja syömishäiriöihin. Taakka on lyijynraskas. Se on kuin risti, jota raahaamme kivi- ja sylkisateessa Golgatalle.

Kuinka kevyttä elämämme olisikaan ilman sitä.

Häpeä näyttäytyy eri kulttuureissa eri tavoin. Japanilainen häpeäkulttuuri on pohjoismaalaisittain tarkasteltuna hyvin raadollista ja ankaraa: mikään ei ole pahempaa kuin kasvojensa menettäminen.

"Muurit eivät poista häpeää, vaan lisää sitä." 

Termi hikikomori kuvaa sosiaalisesta elämästä täysin vetäytynyttä henkilöä. Eristäytymisen syitä ovat usein yhteiskunnan vaativien sosiaalisten paineiden välttely ja voimakas häpeän tai epäonnistumisen tunne jostain, mitä on tehnyt tai jättänyt tekemättä. Häpeä peilautuu suoraan vanhempiin, sillä lapsen vetäytyminen tulkitaan koko perheen epäonnistumiseksi.

Aiemmin ajateltiin, että kunniansa menettänyt voi korjata aiheuttamansa häpeän ritualistisella itsemurhalla, seppukulla, eli juomalla kupillisen sakea ja viiltämällä mahansa auki, minkä jälkeen avustaja päästää hänet kärsimyksestään. Seppuku on ollut kielletty 1800-luvun lopusta lähtien, mutta perinne ei ole täysin kuollut vieläkään.

 

Kolumni jakaja 03

 

Häpeästä teologian tohtoriksi väitelleen Ben Malisen mukaan suomalaisilla on omat kansalliset häpeämisen piirteet, ja häpeä siirtyy sukupolvelta toiselle. Moniin yhteiskuntamme vakavimpiin ongelmiin, kuten masennukseen, alkoholismiin, itsetuhoisuuteen ja mielenterveyden häiriöihin liittyy käsittelemätöntä häpeää. Mielenterveysavun piiriin on hyvin hankala päästä.

"Suomalaisilla on omat kansalliset häpeämisen piirteet, ja häpeä siirtyy sukupolvelta toiselle."

Kotoa peritty häpeä voi Malisen mukaan kummuta lukuisista eri syistä, kuten köyhyydestä, päihteiden käytöstä, väkivallasta, yksinäisyydestä, vanhempien mielenterveysongelmista ja ahdasmielisestä uskonnollisuudesta. Oikeastaan mikä tahansa, mikä erottaa yksilön massasta, voi aiheuttaa häpeää. Erilaisuuden peittely vain lisää sitä. Kenenkään ei tulisi hävetä olemassaoloaan.

Puhumme traumoista, kriiseistä ja tragedioista pragmaattisesti, mutta tunteet tekojen taustalla jäävät käsittelemättä. Juuri näitä asioita pyrimme korjaamaan Mieliteko-ohjelmassa: murtamaan ylisukupolvisen puhumattomuuden kulttuurin. Monelle se tarkoittaa sellaisten asioiden käsittelyä, joista ei ole aiemmin rohjennut puhua – kenties häpeän takia.

Miltä Pohjois-Savon katastrofaaliset mielenterveysindeksit näyttäisivät toimintakautemme lopussa, jos vetäisimme häpeän hunnun kasvoiltamme ja avaisimme rohkeammin sielunelämäämme?

 

Kolumni jakaja 02

 

Terveestä määrästä häpeää on hyötyä muun muassa taiteessa. Se altistaa herkkyydelle, jollaista ei olisi muutoin saavutettavissa.

Kävin katsomassa Anna Erikssonin ravisuttavan elokuvan W (2022). Esityksen jälkeen ohjaaja-näyttelijä kertoi teoksestaan ja sen tekemisestä. Erikssonille roolihahmonsa näytteleminen tarkoitti jatkuvaa itsensä tarkoituksellista häpäisemistä. Hän esiintyi elokuvassa alasti ja miltei tunnistamattomaksi maskeerattuna – eikä suinkaan imartelevasti.

"Häpeän tietoinen ja omatoiminen kohtaaminen sai tunteen vallan murenemaan, ja samalla syntyi jotain vaikuttavaa, pysäyttävää ja uniikkia."

Jatkuva epämukavuusalueella vellominen sai hänet eläytymään rooliinsa entistä syvemmin, mikä lisäsi kohtausten intensiteettiä – niin katsojalle kuin Erikssonille itselleenkin.

Millainen elokuva olisi ollut, jos Eriksson ei olisi tuntenut häpeää näytellessään, ohjatessaan ja myöhemmin elokuvaa leikatessaan?

Häpeän tietoinen ja omatoiminen kohtaaminen sai tunteen vallan murenemaan, ja samalla syntyi jotain vaikuttavaa, pysäyttävää ja uniikkia. Ehkä Eriksson oppi näin toimiessaan uutta itsestään ja sai uudenlaista rohkeutta, joka auttaa käsittelemään häpeää jatkossa aiempaa keveämmin.

Voiko häpeän kahleet karistaa tahdonvoimalla ja pysyvästi?

 

Kolumni jakaja 01

 

Opiskelijoiden mielenterveyttä ja opiskelukykyä edistävä järjestö Nyyti neuvoo, että elämää kahlitsevasta häpeästä vapautuminen alkaa oman häpeänsä tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Se keventää täydellisyyden tavoittelun taakkaa ja lisää armollisuutta itseämme kohtaan. Välillä on tarpeellista kokea haavoittuvaisuutta ja riittämättömyyttä.

"Kriittisintä on hyväksyä itsensä sellaisena kuin on."

Häpeän käsitteleminen auttaa ymmärtämään, millaisia suojamuureja ja -rooleja olemme itsellemme rakentaneet, ja tunnistamaan triggerit, jotka saavat meidät tuntemaan häpeää. Kun ne ovat tiedossa, voimme opetella tietoisesti muovaamaan reagointiamme ja käytöstämme. Näin tehdessämme niskalenkki häpeästä tiukkenee ja tunne menettää voimiaan.

Ben Malisen mielestä kriittisintä on hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Siihen on helppo samastua. Se ei tarkoita, etteikö epävarmuuksista, peloista ja häpeästä tulisi pyrkiä eroon. Me kaikki olemme epätäydellisiä, joten kulisseja ei kannata ylläpitää oman hyvinvoinnin kustannuksella.

Jos et tuntisi häpeää, millainen sinä olisit?

 

Kirjoittaja on Mieliteko-ohjelman viestintäasiantuntija, jolle häpeä on kuin epämieluisa sukulainen: siedettävä mutta pysyvä palanen itseä.