Jaa artikkeli
KATEUS ON katkera tunne. Yksi länsimaisen skolastiikan keskeisimmistä ajattelijoista, katolinen teologi ja filosofi Tuomas Akvinolainen (1225–1274), määritteli sen suruksi toisen hyvästä. Se ei siis pääty haluun saada samaa kuin mitä kateellisuuden kohde on saavuttanut, vaan siihen liittyy katkeruus siitä, että toisella menee hyvin.
Akvinolaisen määritelmä ei syntynyt tyhjiössä. Keskiaikaisessa maailmankuvassa tunteet nähtiin moraalisina kompasseina, jotka joko ohjasivat kohti hyveellisyyttä tai veivät harhaan.
Tässä valossa on ymmärrettävää, että Dante (1265–1321) nosti kateuden toiseksi pahimmaksi seitsemästä kuolemansynnistä Jumalaisessa näytelmässään. Kun toisen hyvä uhkaa omaa arvoa, kateus mutatoituu helposti pahansuopuudeksi – haluksi vähätellä, vahingoittaa ja iloita toisen epäonnesta.
"Kateus on kuin peli, jota ei voi voittaa."
”Kadehditun kunnia on kadehtijan helvetti”, tiivisti espanjalainen kirjailija Baltasar Gracián (1601–1658).
Tämän päivän somemaailmassa kateus kukoistaa. Toisten saavutukset, tähtipölyä kimaltavat lomakuvat ja kauneusfilttereillä boostatut selfiet virtaavat silmille tauotta. Algoritmit ovat automatisoineet vertailun, ja kateus saa polttoainetta jokaisella peukalon pyyhkäisyllä.
Kateus jäytää. Kateus piinaa. Kateus katkeroittaa. Se voi kestää vuosikausia, pahimmillaan jopa muuttaa pysyvästi suhtautumista kateuden kohteeseen.
Ranskalainen kirjailija François de La Rachefoucauld (1613–1680) kiteytti tunteen katalan luonteen osuvasti: ”Kateutemme kestää aina kauemmin kuin kadehtimiemme ihmisten onni.” Se on kuin peli, jota ei voi voittaa, mutta joka saa pelaamaan, vaikka pelaamisen haitat tuntuvat luissa ja ytimissä.
Pitkittynyt kateus kalvaa mieltä monin tavoin. Se lisää huonommuuden tunnetta ja häpeää sekä heikentää itsetuntoa, sillä kateus kumpuaa kokemuksesta, että on itse vähemmän kuin toinen. Kun mieli palaa toistuvasti vatvomaan asiaa, se lisää stressiä ja altistaa ahdistukselle sekä masennusoireille.
”Kateus ei pidä vapaapäiviä”, väitti englantilainen kirjailija, filosofi ja valtionmies Francis Bacon (1561–1626).
”Kateus on hiili, joka nostetaan kuumana suoraan helvetistä.”
Jos kateuden tunne jää käsittelemättä, se voi aiheuttaa rauhattomuutta ja vaikuttaa kateutta kokevan persoonallisuuteen, mikä puolestaan lisää riskiä ihmissuhteiden lahoamiselle. Tämä taas heikentää kykyä iloita omasta elämästä ja vähentää pitkittyessä kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Kun tyytymättömyys omaan elämään kasvaa, kateutta kokeva purkaa helposti huonoa oloaan ympäröivään maailmaan ja syyttää muita pahasta olostaan. Kierre on myrkyllinen – englantilaisen runoilijan Philip James Baileyn (1816–1902) sanoin: ”Kateus on hiili, joka nostetaan kuumana suoraan helvetistä.”
Kateus on ajaton ja kulttuurirajat ylittävä ilmiö, yleisinhimillinen vakio. Ylle valitsemani lainaukset ovat peräisin eurooppalaisilta ajattelijoilta, mutta kateudesta on kirjoitettu hyvin samankaltaisin sanankääntein ympäri maailman.
”Kateus syö lopulta vain oman sydämensä.” – Yhdysvallat
”Kateus puree, mutta ei ravitse.” – Meksiko
”Naapurin nurmikko on aina vihreämpää.” – Japani
”Kateus on vero, jonka onnettomat maksavat.” – Intia
”Kateus on sielun haava.” – Nigeria
”Kun kateus astuu sydämeen, viisaus poistuu.” – Etiopia
”Kun kateus astuu sydämeen, viisaus poistuu.”
Kateutta on kuitenkin tutkittu verrattain vähän, eikä se ole helppo tai suosittu puheenaihe, vaikka sosiaalinen media on räjäyttänyt kateellisuuden ja sen haitalliset lieveilmiöt uuteen sfääriin. Jos kateutta ei olisi, tuskin somen keskustelukulttuurikaan olisi yhtä tulehtunut kuin se on nyt.
On päivänselvää, että ulkonäköpaineet, eriarvoisuuden kokemus ja nuorten kasvanut pahoinvointi ovat lisääntyneet sosiaalisen median myötä. Sosiaalinen media, kuvafiltterit ja mahdollisuus näyttää vain kiiltokuvamainen osa elämästä ruokkivat kateutta. Algoritmitkin on koodattu superkoukuttaviksi, epäeettisiksi ja mielen hyvinvointia heikentäviksi.
Suomalaisilla on kateellisen kansan maine, vaikkemme ole lopulta sen kateellisempia kuin muutkaan. Me suomalaiset, vaatimattomuuden kulttuurin kasvatit, olemme perinteisesti vierastaneet itsemme esille tuomista, mikä voi tehdä toisen menestyksestä herkemmin ärsyttävää. Siksi täkäläinen kateus näkyy usein hiljaisena paheksuntana – jupinana, huokailuna, mulkoiluna ja kitkerinä napautuksina.
"Suomalainen on valmis maksamaan satasen, ettei naapuri saa viittäkymppiä.”
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura kerää parhaillaan kansalaistemme kokemuksia kateudesta nimenomaan kulttuurisena ja historiallisena ilmiönä. Se on kiinnostava hanke, sillä kateus ei ole vain yksilön sisäinen tunne, vaan myös tapa, jolla yhteisö määrittelee ikään kuin hyväksyttävän menestyksen rajat.
Sananlaskuun ”suomalainen on valmis maksamaan satasen, ettei naapuri saa viittäkymppiä” kiteytyy jotain äärimmäisen täkäläistä – vahvasti itseironista mutta viiltävän tunnistettavaa. Meidän on vaikeaa katsoa toisen onnistumista peilaamatta sitä itseemme.
Toisen nousu ei silti tarkoita omaa putoamista. Vertailu lisää kateutta, mutta ihmiset eivät ole somenkaan myötä muuttuneet pahemmiksi. Heille on vain annettu ehtymätön alusta mitata itseään toisiin. Se kertoo enemmän ajasta, jossa elämme, kuin kateudesta kasvavana kansallisena valuvirheenä.
Kateutta voi kontrolloida, kunhan ensin tunnistaa ja myöntää itselleen olevansa kateellinen. Sen jälkeen sitä on helpompi käsitellä tunteena, ajattelumallina ja tapana toimia.
Sisäisen reaktion, tunteen, voi tietoisesti estää muuttumasta teoksi. Tunne ei ole moraalinen epäonnistuminen, mutta teko, kuten panettelu, vähättely tai vahingonilo, on.
Kun huomaa kokevansa kateutta, katseen voi kääntää toisen sijasta itseensä: Mitä reaktioni kertoo omista tarpeistani ja toiveistani? Mitä voin tehdä, että ne toteutuvat sen sijaan, että kokisin huonommuuden tunnetta toisen menestyksestä?
"Mitä reaktioni kertoo omista tarpeistani ja toiveistani?"
Kristillisen opin mukaan kateuden vastahyve on kiitollisuus – eikä se ole ollenkaan kaukaa haettua. Kiitollisuus siis ikään kuin kumoaa ajatuksen, että toisen hyvä on itseltä pois. Kateus ei kuitenkaan haihdu tahdonvoimalla, vaan majakan valo on suunnattava toisaalle.
Mielen hyvinvointi rakentuu pienistä teoista. Me kaikki voimme itse valita, millaisen ilmapiirin haluamme ympärillemme rakentaa: sellaisen, jossa toisen menestykselle kyräillään, vai sellaisen, jossa siitä iloitaan ääneen – vaikka se hieman kirpaisisi.
Ilo tarttuu. Myös sinuun itseesi.
Kirjoittaja on Mieliteon viestintäasiantuntija, joka uskoo, että monissa vanhoissa viisauksissa, sananlaskuissa ja aforismeissa piilee totuuden siemen, vaikka maailma kiitää eteenpäin ennätysvauhtia.