Jaa artikkeli
Teksti ja kuvat: Katja Hedberg
Psykoterapeutti Antti Ervasti saapuu puhumaan ”Mieliteko-ohjelma näyttämöllä” -tapahtumaamme 17.2. Hänellä on meille monta lohdullista viestiä: Lapsuuden koville kokemuksille voi hankkia korjaavia kokemuksia. Jos nyt menee huonosti, ei hätää: se ei juuri koskaan ole pysyvä olotila. Ja jos mielenterveys horjuu, on hyvä muistaa tämäkin: sairastuminen ei tarkoita, että olet heikko tai epäonnistunut.
Lapsuusvuosinaan Kuopiossa Ervasti oli poika, jota ei kutsuttu synttäreille tai kelpuutettu porukoihin.
Ne hetket riipaisevat vieläkin toisinaan, mutta nyt Ervasti tietää, mitä raskaille muistoille voi ja pitää tehdä.
”Vasta, kun ymmärrämme kehon ja mielen yhteyden ja opimme puhumaan molemmista yhtä avoimesti, salailematta ja häpeilemättä, saamme riisuttua mielenterveyteen liittyvistä sairauksista kummallisuuden leiman”, psykoterapeutti Antti Ervasti sanoo.
Joskus ne, vieläkin, läikähtävät mieleen. Siirtyvät nopeana aaltona ajatuksista kehoon. Yhä vaan, vuosikymmenten jälkeen.
Muistot kuopiolaiskoulujen liikuntatunneilta.
”Pahinta siinä oli yksinäisyyden ja kelpaamattomuuden tunne”, Antti Ervasti palaa lapsuuteensa nyt, 46-vuotiaana psykoterapeuttina.
Ervasti oli kuopiolaispoika, joka ei ollut liikunnallisesti lahjakas. Joka valittiin jumppatunnilla joukkueeseen aina viimeisenä. Jota ei kutsuttu luokkakavereiden synttärijuhlille. Jonka omiin juhliin harva vaivautui.
Ja joka uupumatta mutta turhaan unelmoi, että vielä hänkin koulun vaihduttua löytäisi kavereita ja saisi tuntea kuuluvansa porukkaan.
Huomatuksi, nähdyksi ja kohdatuksi tuleminen on ihmisen perustarpeita.
Ervasti on noista vuosista kulkenut pitkän tien elämänsä tähän vaiheeseen, jossa hän kuntoilee säännöllisesti.
”Mutta salilla se vanha tunne kouraisee vieläkin toisinaan syvältä. Sitä kokemusta kantaa aikuisuuteen asti mukanaan. Olen kuitenkin ottanut haasteeksi sen, etten välttele liikuntaa”, Ervasti sanoo ja antaa lohduttavan viestin meille kaikille:
”Jokainen voi hankkia lapsuuden raskaiden kokemusten tilalle eheyttäviä kokemuksia. Itse olen tietoisesti hankkinut korjaavia kokemuksia ja löytänyt liikunnan ilon nyt, aikuisena.”
On Ervastilla toinenkin toiveikas viesti. Hänen mukaansa meistä kukaan ei ole immuuni mielen sairauksille.
”Kun ihmisellä on kivulias olo, se tuntuu ainoalta todellisuudelta, josta ei ole pääsyä pois. Syvä toivottomuus voi pahimmillaan johtaa päihteiden käyttöön ja itsetuhoisuuteen.”
Ja silti:
”Elämässä on erittäin vähän, jos lainkaan ikuisesti jatkuvia asioita. Huonovointisuuskin on äärimmäisen harvoin pysyvä tila”, Ervasti vakuuttaa.
”En ikinä olisi uskonut, että vielä jonakin päivänä oikeasti tykkään urheilla. Olen tietoisesti hankkinut korjaavia kokemuksia kouluvuosien raskaille liikuntatuntien muistoille ja löytänyt liikunnan ilon nyt, aikuisena.”
Antti Ervasti saapuu puhumaan Mieliteko-ohjelma näyttämöllä -tapahtumaan Kuopion kaupunginteatterille torstaina 17. päivä helmikuuta. Hän puhuu yksinäisyydestä ja puhumattomuudesta, mielenterveyden ongelmiin kytköksissä olevista asioista.
Jokaisessa meistä on jotain täysin ainutlaatuista.
Näistäkin teemoista hänellä on toiveikasta sanottavaa:
”Koskaan ei ole ihmisen oma vika, jos hän sairastuu mielenterveyden ongelmiin. Sairastuminen ei tarkoita, että olisi millään tavalla epäonnistunut tai heikko.”
”Meidän on aika oppia puhumaan mielenterveydestä samoin kuin puhumme muusta kehomme terveydestä.”
Ervasti huomauttaa, että vastuu uudenlaisesta ja avoimesta puhumisesta on meillä jokaisella.
”Ihan jokaisella, asemasta ja taustasta riippumatta. Huonovointisuus pitää saada piilosta päivänvaloon, näkyville.”
Antti Ervastille oli yllätys, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan pohjoissavolaisilla on 50 prosenttia enemmän mielenterveyteen liittyviä ongelmia kuin suomalaisilla keskimäärin, ja että Kuopiossa niitä on 60 prosenttia enemmän kuin yli 50 000 asukkaan kaupungeissa keskimäärin.
”Kuulostaa karulta. Meillä on enemmän kuin koskaan aiemmin kanavia ja mahdollisuuksia saada äänemme kuuluviin. Onko yksi syy korkeisiin lukuihin silti juuri puhumattomuus”, Ervasti puntaroi.
Toisen auttaminen lisää elämän laatua ja mielekkyyttä.
”Köyhyyden ja lamavuosien jäljet vaikuttavat varmasti myös henkiseen hyvinvointiimme.”
Muita syitä hän etsii aikamme arvoista:
”Työ- ja opiskelumaailma vaativat meiltä koko ajan enemmän. Meidän pitää olla itseohjautuvia ja kehittää itseämme koko ajan. Ole paras versio itsestäsi, meitä neuvotaan. Kannamme sormusta, joka mittaa untamme. Pitää ehtiä enemmän ja nopeammin. Missä ovat kehittämisen ja tehokkuuden rajat”, Ervasti haastaa pohtimaan.
Ervasti kehottaa opettelemaan myös itsemyötätuntoa.
”Niin kauan kuin voi illalla sanoa, että tänään tein parhaani, se riittää. Seuraava päivä on aina erilainen, huonompi tai parempi. Elämässä on harvoja asioita, joita voi tehdä vain kerran. Edes tärkeän ihmissuhteen ajautuminen karille ei tarkoita, että se on lopullinen epäonnistuminen.”
”Meidän pitäisi jatkuvan kiireen, kehittämisen ja suorittamisen sijaan pysähtyä perusasioiden äärelle, rauhoittua ja opetella vain olemaan itsemme kanssa.”
Tutkimusten mukaan joka viides suomalainen tuntee olonsa yksinäiseksi ainakin toisinaan. Yhdelle kymmenestä yksinäisyys on tavallinen olotila. Pandemian myötä enemmän kuin joka kolmas aikuinen sanoo yksinäisyyden tunteiden lisääntyneen.
Helsingissä asuvan ja siellä työskentelevän Antti Ervastin luulisi näkevän vastaanotollaan tarkan kuvan suomalaisesta yksinäisyydestä. Miltä kuva näyttää?
Miten vähän ajattelemmekaan kosketusta ennen kuin se puuttuu.
”Ei ole olemassa vain yhtä kuvaa. Jokainen yksinäisyyden tarina on omanlaisensa. Ihminen voi olla sosiaalisesti aktiviinen ja ihmisten ympäröimä ja silti hyvin yksinäinen”, hän huomauttaa.
”Yksinäisyys voi olla myös hyvä kokemus. Mutta jos yksinäisyys ei ole oma valinta, vaan kaipaa ystäviä ja mielekkäitä ihmissuhteita, tilanteelle pitäisi pystyä tekemään jotain.”
Ervasti perää tässäkin yhteisöllistä vastuuta.
”On kovin yleistä hävetä omaa yksinäisyyttä, etsiä siihen syitä itsestään, ja lopulta vältellä muiden seuraa. Meidän täytyisi olla paljon paremmin selvillä siitä, mitä naapuritalossa ja kylällä tapahtuu ja tarvittaessa olla estämässä ketään luisumasta yksinäisyyteen.”
Antti Ervastin lapsuusvuosien onni oli valveutunut äiti, joka vei poikansa perheterapiaan vanhempien eron jälkeen.
”Opin jo varhain äidiltäni tärkeän kulttuurin, taidon puhua avoimesti mistä tahansa asiasta. Sain mallin, että ongelmiin on luonnollista hakea ammattilaisten apua.”
Kyky vastaanottaa apua on elämää eteenpäin vievä asia, voimavara.
”Ensi kerran kävin terapiassa kahdeksan ikäisenä, ja tapasin siellä mukavia aikuisia ihmisiä. Kokemus kylvi minuun näkemyksen, ettei terapiassa käynnissä ole mitään pahaa tai erikoista.”
Ervasti epäilee, että ilman terapiakäyntejä olisi ollut mahdollista, että hän myöhemmin olisi purkanut sivullisuuden kokemuksiaan rajulla tavalla.
”Se olisi kohdallani voinut johtaa aivan toisenlaiseen diagnoosiin.”
Ervasti muistuttaa, että lapsuuskodin tunneilmasto ohjaa jokaista vielä aikuisiällä.
”Ratkaisevaa on, sallitaanko kotona avoin puhe kaikenlaisista tunteista. Vai asetetaanko sopiville asioille tiukkoja rajoja, joiden myötä vaikeista aiheista opitaan vaikenemaan.”
Nyt Antti Ervastilla olisi paljon sanottavaa kymmenvuotiaalle Antille, joka alakoululaisena turhaan haikaili omaa paikkaa muiden joukosta.
”Sanoisin hänelle, ettei ole mitään hätää. Että vielä et tiedä sitä, mutta kaikki kääntyy paremmaksi ja helpommaksi. Yrittäisin istuttaa häneen toivoa, sillä ilman toivoa on vaikea nähdä käännettä parempaan.”
Entä viesti heille, jotka kiusasivat ja mitätöivät eivätkä koskaan huolineet porukkaan?
”Kannustaisin heitä katsomaan peiliin ja miettimään edes hetken, miltä samanlainen kohtelu itsestä tuntuisi. Voisi syntyä mahdollisuus kokea myötäelämistä.”
Ervasti huomauttaa, ettei hyvinvoiva ihminen koskaan kiusaa toista.
”Kiusaajat harvoin voivat itsensä kanssa hyvin, he ulkoistavat oman pahoinvointinsa. Haluaisinkin kysyä jokaiselta kiusaajalta, millainen hänen kotitilanteensa ja maailmansa on. Tosin sekin pitää muistaa, että kiusatusta voi tulla kiusaaja, voi olla molempia yhtä aikaa.”
Mikä lopulta ratkaisi sen, että kiusatusta ja sivuun jätetystä pojasta kasvoi perhe-, pari- ja seksuaaliterapiaan sekä traumojen käsittelyyn erikoistunut psykoterapeutti, joka nyt auttaa muita selviytymään rankoista kokemuksistaan?
Elämän todellinen tarkoitus: ihmissuhteet, rakkaus, välittäminen.
”Tätä työtä ei voi tehdä, ellei ole selvillä omista kipupisteistään ja jos niitä ei ole työstänyt riittävästi. Omat vaikeat kokemukset on mahdollista muuttaa vahvuuksiksi”, Antti Ervasti sanoo ja vakuuttaa, että tämä on mahdollista jokaiselle.
”Anteeksi ei ole pakko antaa, mutta kaunaa ei kannata kantaa mukanaan. Jos vain on mahdollista, viisainta on irrottautua vaikeista kokemuksista ja hyväksyä, että ne ovat osa minun tarinaani. On tärkeää oivaltaa, että ne eivät ikuisesti voi määrittää minua ihmisenä.”
Ervasti tunnustaa itsekin kokevansa parisuhteessaan kriisejä ja potevansa hetkittäin ahdistusta.
”Toisinaan olen jopa hiukan masentunut. Mutta ei meidän pidä ollakaan koko ajan onnellisia, täydellisiä ja pärjääviä.”
Antti Ervasti koosti pyynnöstä viisi vinkkiä, joiden avulla voimme oppia puhumaan avoimemmin mielenterveyteen ja yksinäisyyteen liittyvistä asioista:
1. Yritä hakeutua omanoloistesi ihmisten seuraan esimerkiksi jonkun harrastuksen kautta.
2. Muista, ettei yksinäisyys ole pysyvä olotila tai ominaisuus.
3. Puhu itsellesi itsemyötätunnolla. Vältä itsesi syyllistämistä.
4. Kirjoita itsellesi ylös toiveita ja tarpeita, joita haluat ilmaista. Kirjoita niistä vaikka kirje jollekulle, mutta kun kirje on valmis, älä lähetä sitä.
5. Kuvittele, millainen olisi unelmiesi ystävä. Kirjoita ylös lista hänen ominaisuuksistaan.
Jutussa olevat sitaatit ovat Antti Ervastin ja kuvittaja Matti Pikkujämsän teoksesta Yksi näistä hetkistä – 100 ajatusta yksinäisyydestä ja yksinolosta (Gummerus). Teos on osa CupOfTherapy-konseptia, johon kuuluu mielenterveyttä käsitteleviä pelejä, tuotteita ja kirjoja, joiden kustannusoikeuksia on myyty 25 maahan.