Yksi tulee paikalle autolla, toinen pyörällä, kolmas kävellen. Kiireesti kuitenkin, ja nopeasti ohi. Jokunen hidastaa askeltaan, kääntyy kuuntelemaan. Ahaa, yksi näyttää kuuntelevan parvekkeeltaan. Ja tuolla kadun toisella puolella yksi on pysähtynyt. Antautuu jutulle.
Tyypillisiä hetkiä ja havaintoja toukokuiselta kiertueeltamme, jonka aikana kiersimme Pohjois-Savon kuntia ja niiden seutukuntia. Kiertueemme pysähtyi 24 kertaa eri puolilla maakuntaa. Kohtaamiset kiertueen aikana pysäyttivät pohtimaan rakennetun ympäristömme erilaisuutta ja sen vaikutusta hyvinvointiimme.
Onko istutuksia tai puita?
Miten kunnan raitti on rakennettu? Kuinka kaupat sijoittuvat? Missä on penkkejä ja pöytiä – jos niitä on. Onko istutuksia tai puita? Onko tori paikassa, missä ihmiset luontaisesti kuljeksivat kauppareissuillaan? Minkä kokoinen tori on?
Meillä on kuntia, joissa ihmiset ohjautuvat torille kuin huomaamatta, luontevasti. Mutta olimme myös toreilla, jotka olivat typötyhjiä.
Mielenkiintoista oli huomata sekin, että muutama maakunnan tori toimii autoilevien kohtaamispaikkana. Siellä vaihdettiin sana, jos toinenkin.
Useissa Mieliteoin toimenpiteissämme on noussut vahvasti esille tarve matalan kynnyksen paikkoihin, joissa voi kohdata ja tulla kohdatuksi. Jossa voi puhua!
Emme tarvitse läheskään aina seiniä ja palveluja. Usein riittävät yksinkertaiset asiat – mahdollisuus kohtaamiseen.
Kuka ehtii ensin?
Me ihmiset kun tarvitsemme kohtaamisia ja keskusteluja voidaksemme hyvin.
Pitäisikö meidän siis siirtää torit sinne, missä ihmiset ovat ja rakentaa ne kutsuviksi, kaiken ikäisille? Kyllä.
Uskaltaisimmeko luoda kauppojen läheisyyteen katettuja alueita, jossa kuka vain voi istahtaa huokaisemaan ja viettämään aikaa? Jos vain uskaltaisimme.
Kuka ehtii ensin?
Muutosvalmentaja