Jaa artikkeli
Teksti ja kuvat: Markus Laakso
Antti Boman, 50, eli vuosikymmeniä tietämättä syytä päänsisäiseen myrskyynsä. Tuoreen ADHD-diagnoosin myötä kansainvälisesti tunnetun Demilich-yhtyeen kippari ja ohjelmistokehittäjä oppi paremmin ymmärtämään ja hyväksymään omat erityispiirteensä.
”Olet erityinen, mutta on muitakin erityisiä. Älä ajattele, että koska olet erityinen, sinun pitäisi olla muita parempi. Elä itsellesi, ole hyvä itsellesi ja muille, käytä vahvuuksiasi äläkä anna muiden määritellä, mitä sinun pitää tehdä.”
Näin hän sanoisi jälkiviisaana pikku-Antille.
Antti Boman sai ADHD-diagnoosin kypsällä iällä ja puolivahingossa. Hänellä todettiin keskivaikea masennus vuonna 2011, minkä jälkeen hän kävi kolme vuotta Kelan tukemassa kuntoutusterapiassa. Kun maksimitukiaika päättyi, hän kävi terapeutilla epäsäännöllisesti.
Sekä terapeutti että Boman itse kokivat, että terapia jäi kesken. Hoidon jatkaminen vaati uuden lääkärinlausunnon. Boman ja hänen avovaimonsa etsivät yhdessä verkosta leppoisan näköisen psykiatrin, jolle olisi kuvan perusteella helppo puhua.
”Keskusteltuamme kymmenisen minuuttia psykiatri kysyi, onko minulle tehty ADHD- tai autismikirjon häiriön testi. Vastasin ei ja lisäsin, että vitsailen välillä olevani jonkinlainen autisti”, Boman toteaa hymähtäen.
”Elin nuorena maailmassa, jossa ADHD tarkoitti sähköoravaa, joka ei pysy paikoillaan."
Testitulokset viittasivat vahvasti ADHD:n suuntaan. Niissä oli viitteitä myös autismin kirjosta ja pakko-oirehäiriöstä. Myöhemmin Kelan vaatimassa ADHD-testissä tulos oli reippaasti positiivisen puolella.
”Elin nuorena maailmassa, jossa ADHD tarkoitti sähköoravaa, joka ei pysy paikoillaan. Minä pysyn paikallani. En tajunnut, että ADHD voi tarkoittaa myös päänsisäistä myrskyä, joka ei näy juuri ulospäin, kuten minun tapauksessani”, Boman sanoo.
Diagnoosi ja määrätty lääkitys tulivat yllätyksenä. Älykkäälle, tunnolliselle ja analyyttiselle miehelle se tarjosi myös oivan paikan oppia lisää oman mielensä toiminnasta. Hän opiskeli aihetta ja ilmoittautui ADHD-liiton kurssille, joka tarjosi lukuisia tärkeitä oivalluksia.
”Kävimme kurssilla läpi ADHD-diagnoosin saamisen vaiheet. Tajusin, että olin käynyt ne itse läpi numerojärjestyksessä. Mukana oli vihaisuutta: miksei kukaan ollut tajunnut ja kertonut minulle tätä aiemmin – ja miksen itse ole ymmärtänyt sitä”, Boman sanoo.
Hän oli diagnoosin saadessaan 47-vuotias.
Antti Boman oli lapsena terävä, kiltti, tunnollinen ja hyvä koulussa, mutta monella tavoin erilainen kuin luokkatoverinsa – omien sanojensa mukaan omituinen. Hän viihtyi itsekseen eikä kaivannut hälinää ympärilleen.
”Siskoni sanoi usein, että olin vähän outo. Olin eristäytynyt ja keskityin voimakkaasti yksittäisiin asioihin – hyperfokus oli yleistä. Äitini sanoi, että olin usein omissa maailmoissani. Hän kävi välillä tarkistamassa, olenko hengissä, kun olin ollut tuntikausia huoneessani piirtämässä, rakentamassa tai lukemassa”, Boman sanoo.
"Olin eristäytynyt ja keskityin voimakkaasti yksittäisiin asioihin."
Hän piti erityisesti dekkareista ja arvoitusten ratkomiseen liittyvistä kirjoista. Myöhemmin hän kiinnostui kauhusta ja scifistä, erityisesti aikajanoihin liittyvistä tarinoista, jotka ruokkivat omaa spekulatiivista ajattelua.
Bomania kiinnostivat myös tietokonepelit – eikä ainoastaan pelaaminen. Hän alkoi koodata omia pelejä Commodore 64:llä hyvin varhaisella iällä.
”Muistan, kun koodasin mökillä omaa peliä keskellä yötä. Näytön kirkkautta ei saanut riittävän himmeäksi, joten näppäilin koodia aurinkolasit päässä, kun silmiä alkoi särkeä. Äiti tuli joskus neljän viiden aikaan sanomaan, että nyt nukkumaan. Minulla oli haasteita uppoutumisen ja ajankäytön kanssa.”
Boman tiedosti olevansa erilainen kuin muut, mutta hän pyrki sulautumaan joukkoon. Harvinaisemmat piirteet, kuten vaikeus katsoa toisia silmiin, kuormittivat häntä. Tämä piirre on melko yleinen autismikirjoon kuuluvilla ihmisillä, joilla katsekontakti voi tuntua epämiellyttävältä tai häiritsevältä.
”Harjoittelin tietoisesti silmiin katsomista. Opettelin, miten katsoa silmiin ilman tuijottamista. Aloin myös havainnoida, miten ihmiset reagoivat eri asioihin. Testasin esimerkiksi, miten keskustelukumppani reagoi, jos tuijotan hänen otsaansa”, Boman kertoo.
”Harjoittelin tietoisesti silmiin katsomista."
1980-luvulla ymmärrys aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöstä ei ollut läheskään samalla tasolla kuin mitä se on tänä päivänä. Boman ei ollut vilkas, vaan hyvin käyttäytyvä mallioppilas, joten hän ei joutunut vaikeuksiin, mutta pään sisällä oli paljon pelkoa ja epäreiluuden tunnetta.
”Tunnen surua sitä pientä Anttia kohtaan, joka eli sellaisessa maailmassa, jossa näistä asioista ei tiedetty eikä saanut oikeanlaista tukea. Vanhemmillanikaan ei ollut tietoa näistä. Parhaansa yrittivät, mutta ei ollut välineitä”, Boman sanoo.
Hän oppi, että hyvällä koulumenestyksellä saa arvostusta ja hyväksyntää, mikä aiheutti sekä helpotusta että painetta.
”Vaadin itseltäni paljon, koska halusin olla hyvä. En enää vaadi itseltäni kaikessa täydellisyyttä. Kuuntelen muita ja hyväksyn, ettei kaikki ole täydellistä. Haluan silti hioa esimerkiksi biisejä, vaikka ymmärrän, ettei se ole aina tarpeen. Sama koodaamisessa: virheitä jää aina sekaan.”
Antti Bomanille matematiikka, luonnontieteet ja kolmiulotteinen hahmottaminen ovat aina olleet helppoa. Tämä peilautuu myös häneen tapaansa ajatella ja havainnoida maailmaa.
Lapsena Boman piirsi paljon, mutta hänen työnsä eivät keskittyneet ihmisiin ja eläimiin. Sen sijaan hän keskittyi arkkitehdin tavoin täydellisiin viivoihin, kolmiulotteisuuteen ja oman visionsa toteuttamiseen. Sama lähestymistapa peilautuu hänen säveltämiseensä: hän hahmottaa kappaleensa vaativina muotoina, päällekkäisinä kerroksina ja moniulotteisena palapelinä, joka vaatii rakentamista ja ongelmanratkaisua.
Hänen yhtyeensä, teknistä death metalia esittävä Demilich, on nauttinut globaalia kulttimainetta yli kolmen vuosikymmenen ajan. Bomanin sävellykset ovat monimutkaisia, omaperäisiä, säännöistä piittaamattomia ja täynnä odottamattomia käänteitä niin rytmillisesti kuin melodisestikin.
”Saatan muuttaa melodiaa siksi, että otelaudalla tapahtuva fyysinen kuvio tai liike ei miellytä."
”Minulla on usein päässä joku sävellysidea, joka voi muuttua, kun alan soittaa sitä kitaralla. En seuraa sääntöjä tai skaaloja, vaan ainoastaan sillä on väliä, että sävellys kuulostaa hyvältä”, Boman sanoo.
”Saatan muuttaa melodiaa myös siksi, että otelaudalla tapahtuva fyysinen kuvio tai liike ei miellytä. Säveltäminen on minulle kuin leikkiä.”
Bomanin sanoitukset ammentavat tieteestä, kosmisesta kauhusta, metafysiikasta ja filosofisesta pohdinnasta. Hänelle myös sanoittaminen on jonkin sortin leikkiä, minkä huomaa jo humoristisen pitkistä ja kryptisistä biisinnimistä, kuten ”The Planet That Once Used to Absorb Flesh in Order to Achieve Divinity and Immortality (Suffocated to the Flesh That It Desired…)” sekä ”The Sixteenth Six-Tooth Son of Fourteen Four-Regional Dimensions (Still Unnamed)”.
Nespithe-debyytin (1993) nimikin on koodi: kun kolme viimeistä kirjainta siirtää ensimmäiseksi ja kolme seuraavaa toiseksi, nimeksi paljastuu The Spine.
Bomanin sävellykset lähtevät usein muodostumaan rytmityksestä ja melodian sävelkorkeudesta. Kitaristi-laulaja sovittaa yleensä myös rumpukompit ja miettii, mitä rytmikitara ja basso soittavat. Kullakin instrumentilla, mukaan lukien laulu, on oma, erillinen roolinsa tässä mutkikkaassa paketissa, jossa instrumentit eivät seuraa orjallisesti toisiaan, vaan seikkailevat omissa maailmoissaan.
Säveltäminen on hänelle arkkitehtonista ongelmanratkaisua, jossa yhdistyvät suunnitelmallisuus, analyyttisyys, luovuus ja loistava hahmotuskyky – taidot, joita hän tarvitsee ja hyödyntää myös leipätyössään koodaajana.
Musiikki leijui aina ilmassa. Antti Bomanin äiti kuunteli kotona suomalaista iskelmää ja isä oopperaa. Antin musiikillinen ensirakkaus oli rockabilly, kuten Stray Cats ja Matchbox, joita hän esitti veljensä kanssa puiset tennismailat kitaroina.
”Muistan sen hetken, kun leikimme rokkitähtiä tennismailat kädessä. Se tuntui hyvältä. Yleensä minulle jää negatiiviset asiat paremmin mieleen, mutta tuo muisto jäi mieleen hyvin myönteisenä”, Boman sanoo hymyillen.
"Leikimme rokkitähtiä tennismailat kädessä."
Rockabillyn ja rock ’n’ rollin jälkeen metallimusiikki vei mennessään. Hän ei kuitenkaan uskaltanut pyytää vanhempiaan ostamaan kitaraa ja alkaa soittaa, koska hän pelkäsi, ettei siitä tulisi mitään.
”Häpeä oli suuri”, Boman summaa.
Kuudennen luokan musiikkitunti muutti kaiken. Musiikinopettaja Aarno Aaltonen pyysi Bomania kokeilemaan bassoa ja soittamaan muiden oppilaiden kanssa.
”Vastentahtoisesti menin soittamaan. Onneksi kukaan muukaan ei osannut soittaa, mutta tuntui mahtavalta kuulla, että tuotan itse ääniä. Sen jälkeen halusin olla kitarasankari”, Boman sanoo.
Isä hommasi kitaran ja vahvistimen, mutta harrastus oli loppua lyhyeen, kun poika ei osannut virittää soitintaan. Kitara lojui kaapissa, kunnes kaveri tuli kylään, viritti sen ja neuvoi perusasioita. Soittokipinä roihahti liekiksi, ja poika alkoi harjoitella instrumenttiaan vimmaisesti.
”Äiti kävi välillä muistuttamassa syömisestä, kun nauhoitin riffejä ja soitin stemmoja aiempien päälle. En koskaan opetellut muiden biisejä, vaan halusin alusta asti tehdä omia juttujani. Uuden löytäminen veti puoleensa. En ollut soittaja enkä säveltäjä, vaan enemmänkin rakentaja”, Boman analysoi.
"En ollut soittaja enkä säveltäjä, vaan enemmänkin rakentaja.”
Hän on edelleen musiikillisesti itseoppinut. Teoria ja nuotinlukutaito ovat jotenkuten hallussa, mutta hän ei ole kokenut niitä itselleen hyödyllisiksi.
Demilich sai levytyssopimuksen amerikkalaiselta levy-yhtiöltä, kun Boman oli 18-vuotias. Nespithe-esikoinen osoittautui epätodennäköiseksi menestykseksi. Sitä on myyty kymmeniä tuhansia kopioita, ja yhtye on keikkaillut esimerkiksi melkein kaikissa Euroopan maissa, Pohjois-Amerikassa ja Intiassa.
Kiinnostusta ja kysyntää riittää edelleen, vaikkei toista levyä ole vieläkään kuulunut.
”Uuden levyn konsepti on valmis ja materiaalia on olemassa. Olen edelleen perfektionisti. Katsotaan, miten käy”, Boman sanoo.
Todellisuus on aina subjektiivista. Ei ole olemassa yhtä kaikenkattavaa totuutta ja todellisuutta, vaan muistot vääristyvät ajan myötä eikä tulevaisuutta voi aukottomasti ennustaa. Antti Bomanille tämä on lohdullinen ajatus.
Hän näkee usein visuaalisia havainnekuvia siitä, mitä tulee tapahtumaan. Samalla hän tiedostaa, että havainnekuvat ovat vain vaihtoehtoisia totuuksia ja odotuksia siitä, mitä voi mahdollisesti tapahtua.
Boman käy jatkuvasti päänsisäistä kamppailua näitä aivojensa luomia tulevaisuuskuvia ja todellisuuden vääristymiä vastaan.
"Tulevaisuus ei tule koskaan tapahtumaan sellaisena kuin sen kuvittelen."
”Toitotan itselleni mantramaisesti, että tulevaisuutta ei ole. Se kuulostaa negatiiviselta, mutta se on itse asiassa positiivista. Tulevaisuus ei tule koskaan tapahtumaan sellaisena kuin sen kuvittelen. Kyse on vain aivojeni tuottamista negatiivisista tulevaisuudenkuvista, mikä aiheuttaa ahdistusta. Siksi on tärkeää tiedostaa, että tulevaisuutta ei ole”, Boman selittää.
Hän on vienyt ajatusmallinsa vielä pidemmälle: myöskään menneisyyttä ei ole.
”Tämä hetki on minulle todella vaikea ajatus. Ajattelen niin, että kun menneisyyttä ja tulevaisuutta ei ole, olen silloin tässä hetkessä. En silti käske itseäni olemaan tässä hetkessä.”
Boman suhtautuu neuropsykiatrisiin ominaisuuksiinsa realistisesti ja analyyttisesti, kuten elämään yleensä. Hän kokee niiden olleen opettavaisia ja monessa suhteessa hyödyllisiä – yleensä molempia.
”Realismi on tärkeää, koska yltiöoptimismi ei toimi. Nämä minun ominaisuuteni ovat pysyviä eivätkä ne poistu lääkkeillä. ADHD:n kanssa joudun tasapainoilemaan. Jos yritän olla koko ajan täydellinen ja suorittaa kaiken täydellisesti, se johtaa uupumukseen. On parempi hyväksyä olevansa epätäydellinen ja tehdä silti asioita hyvin. Välillä pitää antaa itselleen aikaa”, Boman sanoo.
"Vaikka olen järki-ihminen, olen myös tunteellinen ja empaattinen."
”Yritän aina toimia järjellä, vaikka joskus voisi olla enemmän tunteitakin mukana. Vaikka olen järki-ihminen, olen myös tunteellinen ja empaattinen. Pyrin kuitenkin siihen, etteivät tunteet vie mukanaan.”
Entä mitä sanoisit pikku-Antille tietäen kaiken tämän, miten ADHD sekä mahdolliset autismin kirjon häiriö ja pakko-oirehäiriö tulevat sinuun vaikuttamaan?
”Kertoisin, että sinulla on tällaisia ominaisuuksia, joita on myös muilla, vaikka ne eivät näy ulospäin. Tulet kohtaamaan haasteita, mutta niistä on myös paljon hyötyä ja iloa. Tulet kohtaamaan pettymyksiä ja hankaluuksia, mutta älä pelkää. Älä pelkää uskaltamista, vaan ole oma itsesi.”
”Olet erityinen, mutta on muitakin erityisiä. Älä ajattele, että koska olet erityinen, sinun pitäisi olla muita parempi. Elä itsellesi, ole hyvä itsellesi ja muille. Käytä vahvuuksiasi äläkä anna muiden määritellä, mitä sinun pitää tehdä”, Boman sanoo.
Antti Boman on löytänyt apua omiin keskittymishaasteisiinsa muun muassa näistä keinoista.