Jaa artikkeli
Teksti: Markus Laakso
Valvontaeläinlääkärin työssä yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla kutsumus, eläinrakkaus ja vastuu, mutta myös poikkeuksellisen suuri kuormittavuus.
Valvontaeläinlääkärit joutuvat puuttumaan eläinten kaltoinkohteluun, kohtaamaan aggressiivisesti käyttäytyviä asiakkaita, vastaamaan kanteluihin, tekemään päätöksiä elämästä ja kuolemasta sekä suorittamaan toimenpiteitä, jotka voivat sotia heidän omia eettisiä periaatteitaan vastaan.
Miten selvitä taakan kanssa? Kuinka sulkea työajatukset mielestä vapaa-ajalla? Miten palautua?
Etsimme vastauksia näihin haasteisiin asiantuntijoiden avulla.
Eläinlääkäreiden henkinen ahdinko on ollut pitkään tiedossa, mutta toimivia ratkaisuja ongelman ratkaisemiseen ei ole löytynyt. Jopa puolet ammattikunnasta kärsii työuupumuksesta, ja kanteluista johtuva paine sekä epäasiallinen somekirjoittelu lisäävät työn kuormittavuutta entisestään. Hälyttävintä on, että eläinlääkäreiden itsemurhien määrä on peräti nelinkertainen koko maan väestön keskiarvoon verrattuna.
Valvontaeläinlääkärin työ on usein vielä raskaampaa kuin praktiikkaeläinlääkärin. Valvontaeläinlääkärin tehtävät jakautuvat suunnitelmalliseen ja ennakoimattomaan valvontaan. Suunnittelematon valvonta on luonteeltaan reaktiivista, ja se käynnistyy usein eläinsuojeluilmoituksesta, jossa epäillään eläimen hyvinvoinnin laiminlyöntiä tai eläintenpitopaikan puutteellisia olosuhteita.
”Praktiikassa autetaan pääosin hyväosaisia eläimiä, joiden omistajat tuovat ne vastaanotolle. Pidän tässä työssä erityisesti siitä, että voin oikeasti auttaa huonoimmassa asemassa olevia eläimiä, jotka jäisivät muutoin vaille hoitoa”, sanoo Siilinjärven kunnan valvontaeläinlääkäri Karoliina Eskelinen.
"Pakkokeinoja käytetään, jos omistaja ei kykene hoitamaan eläintä tai resurssit puuttuvat."
Valvontaeläinlääkärin vastuulla on varmistaa, että eläintenpidossa noudatetaan lainsäädäntöä. Valvontakäyntien tarkoitus on yksinselitteinen: edistää eläinten hyvinvointia.
”Jos lainsäädännön vaatimukset, kuten eläimen veden tai ravinnon saanti eivät täyty, annamme määräyksiä tilanteen korjaamiseksi. Jos tilanne on vakava, hoitoa on laiminlyöty pitkään ja eläin selvästi kärsii, saatamme käyttää hallinnollisia pakkokeinoja, kuten eläimen haltuunottoa. Pakkokeinoja käytetään tilanteissa, joissa omistaja ei kykene hoitamaan eläintä tai resurssit puuttuvat”, Eskelinen sanoo.
Suunnitelmallisessa työssä valvontaeläinlääkärit valvovat tietyin määräajoin esimerkiksi kaupallisia eläintenpitopaikkoja, kuten hevostalleja. Maidontuotantotilojen hygieniavalvonnalla varmistetaan elintarvikkeiden turvallisuus. Eläintauteja valvotaan esimerkiksi vesiviljelylaitoksissa ja kanaloissa.
Lisäksi aluehallintovirasto voi ohjeistaa valvontaeläinlääkäreitä tarkastamaan sivutuotelain noudattamista eläimenpitopaikoissa, jos on epäilys sivutuotteiden, kuten teurasjätteiden ja elinperäisten elintarvikkeiden valmistuksessa syntyneiden jakeiden tai raatojen, hävittämisestä lainsäädännön vastaisesti. Välillä tarkastuksia, kuten hevostallien lääkekirjanpidon valvontaa, tehdään myös satunnaisotannalla.
”Työmme jakaantuu aika tasaisesti lemmikkien ja tuotantoeläinten välillä. Lemmikkieläinten kohdalla koirat ja kissat ovat yleisimpiä. Tuotantotiloja on toki vähemmän, mutta eläinten määrä on niissä suurempi. Työnkuvamme on pääasiassa eläinten hyvinvoinnin valvontaa eli eläinsuojelua, mutta myös muuta lakisääteistä valvontaa, kuten alkutuotannon hygieniavalvontaa”, Eskelinen sanoo.
Valvontaeläinlääkärin työ on kiireistä, ja tehtäviä on aina iso määrä odottamassa. Karoliina Eskelisen mukaan Siilinjärven valvontaeläinlääkärit saivat viime vuonna viitisen sataa eläinsuojeluilmoitusta. Haastatteluhetkellä heidän työlistallaan on 150 käyntiä vaativaa kohdetta.
”Tarkastuksen perusteeksi tarvitaan syy epäillä, että eläintenpidossa rikotaan lakia. Esimerkiksi ilmoitus siitä, että naapurissa koira haukkuu jatkuvasti ei sellaisenaan ylitä epäilykynnyksen tasoa”, Eskelinen selventää.
Jos eläinsuojeluilmoitukseen kirjattu tilanne vaikuttaa akuutilta, valvontaeläinlääkärit saattavat tehdä tarkastuskäynnin heti samana tai seuraavana päivänä. Kiireettömämpi tapaus käsitellään myöhemmin.
"Työn laatu ja asiakkaan oikeusturva on parempi, kun tarkastuksen suorittaa kaksi asiantuntijaa."
Turvallisuussyistä käynnit tehdään aina pareittain. Käynnillä toinen viranhaltija voi keskittyä keskustelemaan asiakkaan kanssa, kun toinen havainnoi ympäristöä ja tekee muistiinpanoja.
”Työn laatu ja asiakkaan oikeusturva on parempi, kun tarkastuksen suorittaa kaksi asiantuntijaa”, Eskelinen sanoo.
Suunnittelemattomat tarkastuskäynnit tehdään yllättäen, ilman ennakkoilmoitusta. Asiakkaat kokevat usein tilanteen hämmentävänä tai jännittävänä, ja joskus he reagoivat vihaisesti ja aggressiivisesti. Asiakkaan uhkaava käyttäytyminen heikentää valvontaeläinlääkärin turvallisuuden tunnetta ja lisää henkistä kuormitusta.
”Tällaisella asialla vieraiden ihmisten luo meneminen kuuluu toimenkuvaan ja siihen tottuu, mutta ei siihen voi täysin turtua. Jos tiedän ennalta, että asiakkaalla on henkisiä haasteita tai muita vaikeuksia, käynti voi jännittää. Tarkastuksia ei voi kuitenkaan hoitaa muutoin kuin menemällä paikanpäälle”, toteaa Siilinjärven valvontaeläinlääkäri Heidi Brisk.
Laki velvoittaa, että eläintä ruokitaan riittävästi asianmukaisella ruoalla, ja vettä tulee olla jatkuvasti saatavilla. Sairastuneelle eläimelle on hankittava hoitoa. Jos tarkastuskäynnillä havaitaan, että eläin on hyvin laiha tai lihaskato on ilmeinen, se voi johtua ravinnon puutteesta tai hoitamattomasta sairaudesta. Kummassakin tapauksessa lakia on rikottu, mikä johtaa toimenpiteisiin.
Lievemmissä tapauksissa valvontaeläinlääkäri kehottaa asiakasta korjaamaan puutteet. Vakavammissa tilanteissa seurauksena voi olla määräyksiä, kieltoja tai jopa pakkotoimia. Valvontaeläinlääkärillä on oikeus ottaa eläin väliaikaisesti haltuun, jos sen hyvinvointi sitä vaatii.
”Jos eläimelle on järjestetty kiireellisesti hoitoa, tehdään selvitys jatkotoimenpiteitä varten. Kun selvitys on tehty, päätämme jatkotoimista. Vaihtoehtoja on kolme: eläin voidaan palauttaa omistajalle, se voidaan myydä tai luovuttaa eteenpäin tai se voidaan lopettaa. Lähtökohtaisesti pyrimme aina ohjaamaan ja neuvomaan omistajaa muuttamaan toimintatapansa”, Heidi Brisk sanoo.
"On vaikeaa olla asiakkaan tuntemusten ja eläimen hyvinvoinnin välisessä ristitulessa."
Eläimen omistaja ei voi kieltäytyä tarkastuksesta tai jättää viranomaisen määräystä toteuttamatta. Jos omistaja ei päästä valvontaeläinlääkäriä tarkastuskäynnille, valvontaeläinlääkäri voi pyytää poliisin apua tehtävän suorittamiseen.
Asiakkaan reaktioon vaikuttaa Briskin ja Karoliina Eskelisen mukaan merkittävästi se, miten valvontaeläinlääkäri esittää asiansa. Tämän takia he pyrkivät luomaan asiakkaan kanssa hyvän keskusteluyhteyden ja neuvomaan asiakasta asiassa eteenpäin.
Välillä keskusteluyhteyden luominen on kuitenkin vaikeaa tai mahdotonta. Vaikeissakin kohtaamisissa valvontaeläinlääkärit pyrkivät kertomaan asiakkaalle realiteetit ja seuraamaan, tekeekö asiakas lain edellyttämät muutokset vai joudutaanko turvautumaan pakkotoimiin.
”Onneksi on asiakkaita, jotka ottavat ohjeemme vastaan ja muuttavat toimintaansa. Esimerkiksi eräs omistaja ruokki koiraansa vain puurolla. Kerroimme, miten ravitsemusta voi parantaa, minkä jälkeen koiran kunto parani. Tällaisia onnistumisia on hieno nähdä. Valitettavan usein joudumme kuitenkin määräämään ja vahtimaan toteutumista monta kertaa”, Brisk pahoittelee.
Briskin ja Eskelisen mukaan juuri haastavat asiakaskohtaamiset muodostavat valvontaeläinlääkärin työn kuormittavimman osa-alueen. On raskasta yrittää edistää eläimen hyvinvointia, kun omistaja kokee valvontaeläinlääkärin ennemminkin häiriön aiheuttajaksi kuin sen poistajaksi.
"Kohtaamme usein asenteita, joissa meidät nähdään kiusantekijöinä."
”On ymmärrettävää, että ihmiset purkavat turhautumistaan meihin, mutta se jää painamaan mieltä ja lisää työn taakkaa. Omistaja saattaa vedota vaikeaan elämäntilanteeseensa, kun eläimen hoito on jäänyt vakavasti laiminlyödyksi, mikä johtuu usein tiedon tai resurssien puutteesta. On vaikeaa olla asiakkaan tuntemusten ja eläimen hyvinvoinnin välisessä ristitulessa, mutta meidän on aina asetuttava eläimen puolelle ja toimia virkatehtävämme vaatimusten mukaisesti. Omistajan ongelmat ja reaktiot voivat tehdä tilanteesta raskaan ja viedä voimia. Päivän jälkeen olo voi olla hyvin väsynyt, ja takki tyhjä”, Eskelinen kuvailee.
Toisinaan asiakkaat kokevat, että valvontaeläinlääkärit toimivat heitä kohtaan tahallaan ilkeämielisesti. Valvontaeläinlääkärille, jonka tehtävä on edistää eläimen hyvinvointia, se on hyvin kuormittavaa.
”Ennakko-odotuksemme siitä, miten ajattelemme tilanteen menevän, voi olla hyvin kaukana reaktiosta, jonka saamme osaksemme. Toivomme aina, että asiakas korjaa itse epäkohdan ja pystyy jatkamaan eläintenpitoa. Kohtaamme silti usein asenteita, joissa meidät nähdään kiusantekijöinä”, Brisk huokaa.
Valvontaeläinlääkärit saavat kriittistä palautetta toimintatavoistaan monin eri tavoin: suullisesti, kirjallisesti, kanteluina oikeusasteisiin ja ikävänä somekirjoitteluna. Moni, kuten Heidi Brisk, on jättäytynyt pois sosiaalisesta mediasta kokonaan, koska hän ei halua törmätä työtään ja itseään koskeviin negatiivisiin kommentteihin.
Valvontaeläinlääkärit voivat halutessaan kysyä neuvoja aluehallintoviraston juristeilta, mutta he joutuvat vastaamaan hallintovalituksiin henkilökohtaisesti.
”On harmillista, että suuri osa työajastamme menee hallinnollisiin tehtäviin, mikä on pois tarkastus- ja eläinsuojelutehtävistä”, Brisk summaa.
Valvontaeläinlääkäreillä on säännöllinen työaika, mutta työtunnit eivät riitä kaiken hoitamiseen. Tämän takia työasiat pyörivät usein mielessä vapaa-aikanakin.
"Kun aloitin työssäni syksyllä 2020, joku sanoi, että valvonnassa jaksaa korkeintaan puoli vuotta, koska se on niin raskasta."
Briskille työn ja vapaa-ajan erottaminen toisistaan on vaatinut tietoista opettelua ja käytännön järjestelyjä. Hän siirtyi tekemään kolmipäiväistä työviikkoa, jotta palautuminen olisi riittävää ja hänelle jäisi yksinhuoltajana enemmän aikaa olla lastensa kanssa.
”Kävin kuntoutusterapiassa, jotta pääsin tähän pisteeseen. Työasioita on ollut vaikea jättää työaikojen ulkopuolelle, mutta olen pikkuhiljaa oppinut siihen”, Brisk sanoo.
Karoliina Eskelinen, joka kävi itsekin opiskeluaikana kuntoutusterapiassa, on samoilla linjoilla. Ahkeruus, tunnollisuus ja halu auttaa – monen eläinlääkärin hyveet – vievät veronsa.
”Kun aloitin tämän työn syksyllä 2020, joku sanoi, että valvonnassa jaksaa korkeintaan puoli vuotta, koska se on niin raskasta. Ajateltiin, että sellaista se vain on. Karkeasti sanottuna: jos et jaksa, olet heikko. Vaikka olisi halu tehdä työtä, työnantajan puolelta ei välttämättä saa sellaisia työkaluja, joiden avulla voisi palautua.”
Valvontaeläinlääkäreiden työolosuhteet ovat kuitenkin parantuneet merkittävästi viime vuosina. Kun Brisk aloitti valvontaeläinlääkärinä aiemmassa työpaikassaan vuonna 2016, hän joutui tekemään tarkastuskäynnit yksin, eikä kukaan soitellut perään ja kysellyt, miten menee.
”Tein kaksi vuotta töitä, mikä vaati kuntoutusterapiaa, jotta pystyin työskentelemään jollain tapaa normaalioloissa”, Brisk hymähtää.
"Kaksi vuotta töitä vaati toimintaterapiaa."
Terapia ja työnohjaus ovat lisänneet ymmärrystä keskusteluavun tärkeydestä ja tukeneet työkuorman, haastavien kohtaamisten sekä kuormittavien tunteiden käsittelyä. Silti nämä keinot eivät ole vielä osa valvontaeläinlääkärin arjen rakenteita, vaan jokainen työnohjauskerta on perusteltava työnantajalle erikseen.
”Meidän on välillä vaikea perustella, miksi tarvitsemme työnohjausta. Ei eläinlääkäreillä ole osaamista kaikkiin tällaisiin tilanteisiin, palautumiseen ja kuormituksen hallintaan. Työnohjauksessa psykologi voi nähdä asiat eri lailla ja todeta, että tämähän on valtavan kuormittavaa – tämän takia sinusta tuntuu tältä. Ai, luulin, että minun olisi vain pitänyt pärjätä asian kanssa”, Brisk havainnollistaa.
Eskelisen opiskeluaikana kuormitustekijöitä ja palautumista käsiteltiin vain vähän, eikä haastavia asiakastilanteita juuri harjoiteltu.
”Heitettiin suoraan syvään päätyyn, että koetahan pärjätä asiakkaiden kanssa”, hän naurahtaa. ”Rajaamisen taito vaatii edelleen jatkuvaa työstöä. Huomaan joskus venyväni liikaa, kun aina on joku apua tarvitseva odottamassa. On tärkeää osata priorisoida”, Eskelinen sanoo.
Nykyään haasteet ja paineet tiedostetaan aiempaa paremmin niin opinnoissa kuin työelämässäkin. Työnohjauksen kautta saatu keskusteluapu on auttanut myös työn rajaamisessa.
”Olemme onnekkaita, kun meillä on niin myöntyväiset esihenkilöt. Työnohjaus on kuitenkin kustannuskysymys, ja aika marginaalista valvontaeläinlääkärin työssä. Se ei ole lakisääteistä eikä automaatio, kuten käsittääkseni lastensuojelun puolella”, Eskelinen sanoo.
Heidi Brisk ja Karoliina Eskelinen päätyivät eläinlääkäreiksi hyvin samankaltaisesti kuin monet muut alalle hakeutuneet. Eläinrakas Brisk haaveili ammatista jo lapsena: hän otti perheensä koirat leikkipotilaikseen, joita hän oli hoitavinaan. Koulussa hän oli kiinnostunut erityisesti biologiasta ja luonnontieteistä, joten eläinlääketieteelliseen hakeminen tuntui loogiselta.
”Minulla oli eläinlääkärin työstä naiivi ja romantisoitu kuva, joka karisi pois jo opiskeluaikana”, Brisk naurahtaa.
Eskelinen kasvoi maatalossa, jossa riitti monenlaista ääntä, tuoksua ja askelta – lehmien, hevosten, kissojen. Vaikka eläimet kuuluivat aina hänen arkeensa, ajatus eläinlääkärin urasta kirkastui vasta lukion jälkeen.
"Naiivi ja romantisoitu kuva eläinlääkärin työstä karisi pois jo opiskeluaikana pois."
”Eläinten auttaminen, mielenkiintoinen, hyväpalkkainen työ olivat kannustimia alalle hakeutumiseen”, hän luettelee.
Eskelisenkin idyllinen käsitys eläinlääkärin työstä muuttui opintojen edetessä – ja vielä enemmän työelämään siirryttäessä. Työn raadollisuus iski vasten kasvoja hyvin konkreettisella tavalla.
”On rankkaa valmistua ammattiin, jossa haluaa auttaa eläimiä, mutta omistajan taloudelliset resurssit voivat estää kattavamman hoidon, jollaista eläin tarvitsisi. Jos asiakas sanoo, ettei hänellä ole varaa maksaa hoitoa, eläimen lopettaminen voi olla ainut vaihtoehto”, Eskelinen sanoo.
Taloudelliset realiteetit määrittävät myös hevosten ja tuotantoeläinten pitoa. Niiden hoidossa ja pitotavassa joudutaan tekemään kompromisseja eläinten fysiologisten tarpeiden toteutumisen, eläimen käyttötarkoituksen ja taloudellisen kannattavuuden välillä. Jos terveelle hevoselle ei löydy kotia, se voidaan joutua lopettamaan, ja vastaavasti nuoria hyvinvoivia tuotantoeläimiä lopetetaan jatkuvasti elintarviketuotannon tarpeisiin – siis ruoaksi.
”Vaikka tila toimisi moitteettomasti, tuotantomaailman käytännöt voivat olla ristiriidassa omien eettisten arvojeni kanssa. Eläinlääkärit eivät pysty auttamaan kaikkia eläimiä, vaan kyse on usein pienistä parannuksista ja kärsimyksen lopettamisesta”, Brisk toteaa.
”Tämä dilemma on iso osa eläinlääkärin työtä”, Eskelinen jatkaa ”Meidät ajetaan tietyllä tapaa elintarviketuotannon utilitaristisiksi osasiksi. Näissä asioissa mietitään usein enemmän ihmisten kuin eläinten tarpeita, jotta elintarvikehygienia säilyisi hyvänä eivätkä ihmiset sairastuisi.”
Mitä tulisi tehdä, jotta valvontaeläinlääkäreiden työkuorma ja palautuminen saataisiin kestävämmälle tasolle? Heidi Brisk toivoo, että alan tukirakenteet menisivät remonttiin. Keskusteluapua tulisi olla tarjolla säännöllisesti ja automaattisesti.
Hän antaa käytännön esimerkin kuormittavasta tilanteesta ja sen käsittelemisestä.
”Valvontakäynnillä isokokoinen asiakas käyttäytyi aggressiivisesti ja huusi minulle. Menin lukkoon enkä saanut sanaa suustani. Tunsin itseni täysin hyödyttömäksi. Se oli todella ahdistavaa. Ymmärsin työnohjauskäynnillä, että reaktioni oli normaali. Harva pystyy sanavalmiuteen, kun toinen haukkuu, huutaa ja mitätöi. On parempi olla hiljaa kuin huutaa takaisin.”
"Isokokoinen asiakas käyttäytyi aggressiivisesti ja huusi minulle. Menin lukkoon enkä saanut sanaa suustani."
”Työnohjaaja sanoi, että se on ihan ok – ota oma aikasi. Et ole ammattitaidoton siksi, että tarvitset apua, vaan sinun täytyy hyväksyä, että menet hetkeksi lukkoon ja keräät ajatuksesi. Se on normaalia. Tilanteesta voi lähteä pois, jos se sitä vaatii. Ja silloin, kun on miellyttävä kohtaaminen, voin reflektoida, mitä tein, että kohtaamisesta tuli hyvä”, Brisk sanoo.
Valvontaeläinlääkärit saivat aluksi ryhmämuotoista työnohjausta. Nykyisin heidän tukenaan toimii psykologi, joka tarjoaa yksilöllisiä tapaamisia.
”Työnohjauksessa puhutaan säiliön tyhjentämisestä. Kun teemme tätä työtä, säiliömme täyttyy kaikenlaisella negatiivisella, ja työnohjauksessa pääsemme tyhjentämään sen. Psykologi johdattaa keskustelua siihen suuntaan, että pääsen ratkaisujen äärelle. Tunnin session jälkeen huomaan, että vaikka ongelmia on hirveästi, pystyn jatkamaan tekemistä normaalilla tasolla. Se auttaa palautumaan”, Karoliina Eskelinen sanoo.
Hän peräänkuuluttaa myös työturvallisuuden edistämistä tarkastuskäynneillä. Suurin osa valvontaeläinlääkäreistä ajaa asiakkaiden luo omalla autollaan, eivätkä he aina ennalta tiedä, millainen asiakas on vastassa.
”Työautoa pitää itse osata vaatia ja pyytää. Myös työliivit olisi hyvä olla, jotta asiakkaat tietävät meidän olevan valvontaeläinlääkäreitä. Voisi lähteä ihan siitä”, Eskelinen summaa.
Siilinjärven eläinlääkintähuollon henkilökunta, mukaan lukien Heidi Brisk ja Karoliina Eskelinen, osallistuivat Mieliteon Kuopion kaupungin tiimin järjestämään työhyvinvoinnin muutosvalmennukseen. Valmennuksen vetivät muutosvalmentajat Paula Heiskanen ja Pia Koponen.
Muutosvalmentajille muodostui valmennustapaamisten pohjalta hyvä yleiskuva valvontaeläinlääkäreiden työstä ja lukuisista kuormitustekijöistä.
”Valvontaeläinlääkärit vaikuttivat olevan hyvin tunnollisia ja kunnianhimoisia ammattilaisia – niin sanottuja ’kympin tyttöjä’. Oman työn ja jaksamisen rajojen asettaminen tuntui kuitenkin olevan heille vaikeaa”, Heiskanen toteaa.
”Työ on tunnepohjaista”, Koponen jatkaa. ”Monella on perhettä ja omia eläimiä, joten työ ei todellisuudessa lopu työpäivän päättyessä. Valvontaeläinlääkäreitä on vähän, vastuu suuri ja toiminta-alue laaja. Kiintymys eläimiin tekee eläinten kaltoinkohtelun kohtaamisesta ja lopettamispäätöksistä erityisen raskasta. Työtä kuormittavat entisestään hankalat asiakkaat – ne, jotka kyseenalaistavat säädöksiä, kieltäytyvät lääkityksestä, käyttäytyvät aggressiivisesti ja esittävät jopa tappouhkauksia.”
Moni valvontaeläinlääkäri työskentelee omalla kotiseudullaan, mikä tuo mukanaan omanlaista painolastia, sillä osa asiakkaista saattaa olla tuttuja jo lapsuudesta.
”Ammatti-identiteetti ja henkilökohtainen suhde asiakkaisiin synnyttävät ristiriitoja ja kuormitusta – etenkin, kun moni alalla työskentelevä on luonteeltaan kiltti ja pedantti. Jotkut valvontaeläinlääkärit työskentelevät yrittäjäperusteisesti, joten iltakeikat tuovat lisätuloja, mutta vievät palautumisajan”, Koponen sanoo.
”Voimme antaa valvontaeläinlääkäreille selviytymiskeinoja, joilla he voivat vahvistaa kykyään kestää kuormitusta, mutta syvempi muutos vaatii muutakin."
Koposen mielestä valvontaeläinlääkäreiden työhyvinvointia tulisi lisätä lukuisin keinoin, joista iso osa liittyy työn organisointiin: Ylikuormituksen riskit tulisi minimoida. Työn ja vapaa-ajan välille tulisi vetää selkeä raja. Kokonaiskuormitus – työn ja muun elämän yhteisvaikutus – pitäisi hahmottaa paremmin. Johtamisen tulisi olla tiukkaa mutta pehmeät arvot huomioivaa. Hermostolle tulisi antaa mahdollisuus palautua myös työpäivän aikana. Vuorovaikutustaitoja tulisi kehittää ohjatusti. Vertaistukea pitäisi olla enemmän tarjolla. Työnohjausta tulisi olla saatavilla säännöllisesti sekä yksilö- että ryhmätasolla. Työviikon lopuksi olisi hyvä järjestää säännöllinen purkukeskustelu, jossa käytäisiin läpi hankalat tilanteet, pysähdyttäisiin onnistumisten ääreen ja huomioitaisiin kehon ja ihmissuhteiden hoito.
”Myös työympäristön muotoilu vaikuttaa toimintaan. Esimerkiksi Siilinjärven toimipisteen taukotila on läpikulkukäytävällä, jossa on lemmikkejä – eli ei rauhaa eikä palautumista. Kehonhuolto keskellä päivää voi kuulostaa utopistiselta, mutta se on helposti toteutettavissa. Rakenteet olisi syytä ottaa muutoinkin tarkasteluun, koska niissä on varmasti käytäntöjä, jotka mahdollistavat ylikuormittumisen”, Koponen sanoo.
Muutosvalmentajien mielestä valvontaeläinlääkäreille on siinä mielessä hankalaa antaa neuvoja, että moni heidän haasteistaan linkittyy identiteettitasoon – arvoihin, maailmankuvaan ja käsityksiin itsestä.
”Voimme antaa heille selviytymiskeinoja, joilla he voivat vahvistaa kykyään kestää haitallista toimintaa, mutta syvempi muutos vaatii paljon muutakin. Kun on riittävän kuormittunut, ei ole resursseja ottaa käyttöön uusia rutiineja. Ei edes pieniä”, Koponen sanoo.
Muutos vaatii aivojen automaattisen toiminnan yläpuolelle menemistä. Koposen sanoin: ”Pitää hakkeroida oma järjestelmä ja ohjelmoida se uudelleen”. Jos esimerkiksi syö pelkkiä eineksiä kuukauden ajan, aivot alkavat vaatia prosessoitua ruokaa ja synnyttää riippuvuutta.
Työnarkomania toimii samalla tavalla. Kun dopamiinipiikkeihin yhdistyy kutsumustyö ja sydänyhteys, syntyy voimakas riippuvuus.
”En ole koskaan tavannut työyhteisöä, jossa näin moni työskentelee osa-aikaisesti – ja vieläpä uransa alkuvaiheessa.”
”Moni alan ammattilainen on viettänyt koko elämänsä eläinten parissa ja tehnyt valtavasti töitä päästäkseen eläinlääketieteelliseen. Lapsuudessa imetyt mallit ovat juurtuneet syvälle. Muutos vaatisi vallankumouksen. Usein vasta seinään törmääminen herättää ja saa harkitsemaan toista alaa – vaikka olisi taidot ja tahtotila jatkaa. Se on valitettavaa”, Koponen pahoittelee.
Heiskanen huomauttaa, että on vaikea vetää rajoja, jos koko elämä on rakentunut suorittamisen varaan.
”En ole silti koskaan tavannut työyhteisöä, jossa näin moni työskentelee osa-aikaisesti – ja vieläpä uransa alkuvaiheessa”, hän lisää.
Miten muutos parempaan syntyisi? Muutosvalmentajat suuntaavat katseensa alan koulutukseen, rakenteisiin ja johtamiskäytäntöihin. On päivänselvää, että valvontaeläinlääkärin työ on tällä hetkellä merkittävästi kuormittavampaa kuin sen tulisi olla. Ongelma on paitsi alueellinen myös valtakunnallinen ja kansainvälinen.
”Muutoksen täytyy lähteä johtamiskäytännöistä. Miksei esimerkiksi säännöllinen työnohjaus ole mahdollista, jos sen on todettu auttavan? Keskusteluapua – ja itsensä kunnioittamista sekä arvostusta – tarvitaan lisää”, Koponen sanoo.
Muutosvalmentajien mielestä eläinlääketieteellisen opintoihin tulisi lisätä sisältöä, joka tarjoaisi tietoa sekä työkaluja kehon ja mielen huoltoon kuormittavassa työssä. Opiskelussa tulisi huomioida myös mielen hyvinvointia tukevat käytännöt, avoin keskustelukulttuuri ja vertaistuen merkitys.
”Opiskelijoille pitäisi rakentaa enemmän ymmärrystä työelämän haasteista. Vaikka olisi kasvanut hevostilalla ja elänyt lemmikkiarkea lapsesta saakka, tulisi opiskelijoille rehellisesti kertoa, että ala kuormittaa – saatat jaksaa nyt, mutta entä kymmenen vuoden päästä. Ennaltaehkäisyn tulisi olla maksimaalista”, Koponen summaa.
Vertaistuen merkitystä korostaa myös Kuopion Pelastusopiston opettaja Aki Parkkisenniemi, joka on työskennellyt aiemmin sotilaana ja pelastajana.
”Opiskelijoille pitäisi rakentaa enemmän ymmärrystä työelämän haasteista."
Parkkisenniemi kuuluu lisäksi Pelastusopiston kahdeksanhenkiseen jälkipurkuohjaajien ryhmään. Jälkipurku tarkoittaa erityisesti vaativissa ammateissa käytettävää keskustelumenetelmää, jossa käsitellään yhdessä haastavia tai kuormittavia työtilanteita niiden jälkeen. Se on suunnattu tiimille, työyhteisölle tai työntekijälle, joka on ollut osallisena esimerkiksi vaativassa pelastus-, hoito- tai tarkastustilanteessa. Tavoitteena on antaa osallistujille mahdollisuus jakaa kokemuksiaan, tunteitaan ja reaktioitaan turvallisessa ympäristössä, mikä ennaltaehkäisee kuormituksen kasaantumista, tukee jaksamista ja lisää yhteisöllisyyttä.
”Vertaistuki on tehokas keino purkaa kuormaa ja palautua. Kynnys puhua työkaverille on pieni, olitpa sitten sotilas, ensihoitaja, pelastaja, poliisi tai valvontaeläinlääkäri. Asiat on hyvä jättää taakse työvuoron päätyttyä ja siirtyä vapaalle virkistyneenä”, Parkkisenniemi sanoo ja muistuttaa, ettei laajemmankaan vertaistukitoiminnan käynnistäminen ole kallista.
Hän ehdottaa, että Siilinjärven valvontaeläinlääkärit voisivat esimerkiksi perustaa WhatsApp-ryhmän lähialueilla toimivien kollegoiden kanssa.
”Pelastustoimessa ja ensihoidossa yhteistyö on jo vakiintunutta: jos pelastuspuolella sattuu jotakin, ensihoidon puolelta tulee vetäjä ja päinvastoin. Näitä menetelmiä on käytetty vuosia”, Parkkisenniemi sanoo.
Vertaistuki onkin osoittautunut voimavaraksi ensiavuksi valvontaeläinlääkärin työssä. Heidi Brisk ja Karoliina Eskelinen työskentelevät pareittain, joten he pystyvät purkamaan tilannetta jo heti tarkastuspaikalta lähdettyä.
”Eri henkilöitä voi kuormittaa samassa tilanteessa hyvin erilaiset asiat. En välttämättä pysty auttamaan toista – se vaatii ammattilaisen – mutta on tärkeä puhua asiat halki. Se on hyvää ensiapua”, Brisk sanoo.
Jälkipurkuohjaajan tehtävänä on kuunnella ja johtaa keskustelua. Tehtävään hakeutuvalta ei vaadita aiempaa kokemusta, mutta jälkipurkuohjaajaksi sopii henkilö, jolla on esimerkiksi opettajan, valmentajan tai esihenkilön taitoja.
Pelastusopiston purkukeskusteluissa on yleensä kaksi ohjaajaa, oli kyse sitten yksilö- tai ryhmäkeskustelusta.
”Menetelmiä on erilaisia. Mielestäni oikea tapa on kysyä osallistujalta, mikä on hänelle luontevin ja tarpeellisin tapa keskustella. Käytämme myös mallia, jossa kaikki isompaan tilanteeseen osallistuneet ovat ensin yhdessä koolla. Vapaaehtoisuus on tärkeää: jokainen saa itse valita, osallistuuko yhteiseen purkuun”, Parkkisenniemi sanoo.
”Alamme on kehittynyt, tietoisuus lisääntynyt ja automatiikka jälkipurkuun työnantajan puolelta lisääntynyt."
Pelastusalalla yleisimpiä purkukeskustelua vaativia tilanteita ovat kuolemaan tai vakavaan loukkaantumiseen johtanut onnettomuus, työtehtävissä tapahtuvat tapaturmat, työyhteisön jäsenen vakava sairastuminen tai muu traumaattinen kokemus. Kriittisten tilanteiden jälkeinen psykososiaalinen tuki – eli posttraumaattista stressiä ehkäisevä Critical Incident Stress Managementia – sisältää useita vaiheita ja menetelmiä, kuten defusing (lyhyt purkukeskustelu heti tapaturman jälkeen), debriefing (ohjattu ryhmäkeskustelu 1–3 päivän päästä tapahtumasta), jatkotuki (yksilöllinen psykososiaalinen tuki tai terapia) ja ennaltaehkäisevä henkilöstön koulutus kriisitilanteiden varalle.
”Alamme on kehittynyt, tietoisuus lisääntynyt ja automatiikka jälkipurkuun työnantajan puolelta lisääntynyt. Meillä ovat lisäksi hyvät työterveysjärjestelyt, ja jälkipurkuohjaajat ovat päässeet vaikuttamaan palveluntarjoajien sopimusten sisältöihin”, Parkkisenniemi kiittää.
Aki Parkkisenniemi on ollut Pelastusopiston jälkipurkuohjaajien ryhmässä vuoden verran. Vaikka pesti on hänelle tuore, hän on käytännön kokemuksensa, käymiensä koulutusten ja lukemiensa tutkimusten perusteella vakuuttunut toimintatavan tehokkuudesta ja vaikuttavuudesta.
”Olen täysin varma, että jälkipurkukeskustelun hyödyt ovat suuremmat kuin haitat. Keskustelut nopeuttavat työkykyiseksi palautumisessa myös silloin, kun havaitaan tarvetta jatkaa prosessia työterveyden kanssa. Traumaattisia tilanteita ei pidä jättää käsittelemättä, vaan niille tulee tehdä jotain”, Parkkisenniemi sanoo.
Vilkkailla pelastuslaitoksilla voi olla niin paljon keikkoja, etteivät pelastajat ehdi aina käsitellä edellistä keikkaa, kun pitää lähteä jo seuraavalle. Joskus kiire auttaa unohtamaan traumaattisen kokemuksen, mutta ihmiset ovat yksilöllisiä – jollekin tapahtuma voi jäädä kummittelemaan pitkäksi aikaa ja pulpahtaa taas mieleen vuosien päästä.
"Traumaattisia tilanteita ei pidä jättää käsittelemättä."
Valvontaeläinlääkärit kohtaavat hyvin samankaltaisia kuormitustekijöitä kuin pelastajat, mutta pelastusalan ammattilaiset valmistautuvat traumaattisiin tilanteisiin jo koulutukseen hakiessaan perusteellisemmin kuin eläinlääkärit.
”Pelastusalan koulutuksessa tehdään paljon sen eteen, ettei kuormitusta syntyisi liikaa. Kun työtaakka kasvaa, työnantajan vastuu korostuu. Kuormitusta ei pidä jättää huomioimatta, oli ammatti tai elämäntilanne mikä tahansa”, Parkkisenniemi muistuttaa.
Mieliteon muutosvalmentajat Pia Koponen ja Paula Heiskanen ovat samaa mieltä. Vaikka kuormitustekijöitä on paljon, palautumisen keinot ovat pääsääntöisesti samat alasta riippumatta.
”Moni muukin ammattiryhmä kohtaa kuolemaa ja raskaita tilanteita esimerkiksi saattohoidossa, sairaaloissa ja poliisityössä. Heidän kohdallaan korostuu kuormitustekijöiden tunnistaminen. Lähtisin vaatimaan valvontaeläinlääkäreiltä tiukempaa itsetuntemusta ja sitä kautta sopivien palautumiskeinojen valintaa.”
”Keskittyisin myös työn organisointiin. Valmennuksessamme oli esihenkilö mukana, mutta kun teimme puheeksi ottamisen harjoituksen, hän jäi yksin. Se kertoo kuilusta, joka on syntynyt esihenkilöiden ja työntekijöiden välille”, Koponen sanoo.
Heiskanen korostaa yksilön tukemisen tärkeyttä. Valvontaeläinlääkäreiden tulisi pystyä olemaan armollisempia itselleen, vetämään tiukemmin rajoja ja olemaan enemmän itsensä sekä hyvinvointinsa puolella.
”Kyse on taistelusta kiltteyttä ja nöyristelyä vastaan. Tietoa palautumisesta ja stressistä heillä kyllä on, mutta kun kaikki muu menee itsen edelle, tieto ei muutu toiminnaksi.”
Pia Koposen ja Paula Heiskasen mukaan valvontaeläinlääkäreiltä odotetaan osaamista, joka ei vastaa heidän koulutustaan ja ammatin ydintä. Tämän vuoksi opinnoissa tulisi kiinnittää enemmän huomiota laki- ja sovittelutaitoihin – tai vaihtoehtoisesti siirtää osa hallinnollisista tehtävistä alan erityisasiantuntijoille.
”Juristin tai lakiammattilaisen tulisi hoitaa kantelut. Valvontaeläinlääkärin ei tarvitse myöskään olla terapeutti, kun tilallisen rakas koira täytyy lopettaa, vaan inhimillinen läsnäolo riittää. On kohtuutonta vaatia eläinlääkäriltä kriisityöntekijän ja sovittelijan valmiuksia hankalissa asiakaskohtaamisissa tai tilanteissa, joissa esimerkiksi karjatilan toiminta joudutaan keskeyttämään. Hankalissa tilanteissa voisi olla ulkopuolinen sovittelija mukana”, Koponen sanoo.
Valvontaeläinlääkärit kohtaavat kentällä vähättelyä, haukkumista ja ammattitaitonsa kyseenalaistamista. Koponen kannustaa katsomaan uhkaavasti ja pelottavastikin käyttäytyvää asiakasta silmiin ja pyytää tätä pitämään keskustelun asiallisena – jämäkästi mutta kunnioittavasti. Luontaista reaktiota uhmaava rohkeus ei kuitenkaan ilmesty itsestään, vaan se vaatii tietoista ja pitkäjänteistä harjoittelua.
"On kohtuutonta vaatia eläinlääkäriltä kriisityöntekijän ja sovittelijan valmiuksia."
”Aggressiivisesti käyttäytyvät asiakkaat ovat usein hädissään, eikä heillä ole toimivia selviytymismalleja. Kun pysähtyy ja kohtaa ihmisen aidosti, tilanne voi muuttua merkittävästi. Se ei ole helppoa, vaan vuorovaikutustaidot vaativat harjoittelua – paljon toistoja turvallisessa ympäristössä. Kun keho oppii, ettei sen tarvitse jähmettyä tai paeta, vaan pystyt hengittämään rauhassa ja sanomaan, mitä ajattelet, syntyy todellinen muutos. Valmennuksissa valmentaja on vieressä tukemassa, kun tekee mieli luovuttaa.”
Koponen ja Heiskanen liputtavat myös viikoittaisten purkupalaverien puolesta. Perjantai-iltapäivisin pidettävissä, tunnin mittaisissa keskusteluissa käytäisiin viikon kuormittavat tilanteet – onnistumisia ja kehuja unohtamatta. Tiimin sisäiset, jälkipurkuhenkiset palaverit eivät vaatisi ulkopuolista resurssia eivätkä juurikaan taloudellista panostusta.
”Kun saa kollegoilta vertaistukea ja kuulee toimineensa oikein, se keventää oloa ja auttaa armollisuudessa itseä kohtaan. Tällöin viikonlopun viettoon ei lähdetä yhtä kuormittuneena. Alussa voisi olla ulkopuolinen auttamassa käynnistystä, mutta rutiinin synnyttyä keskustelut pyörisivät ilman apua”, Koponen sanoo.
Aki Parkkisenniemen mielestä idea purkukeskusteluista on hyvä, mutta frekvenssi liian tiheä. Jos työ kuormittaa merkittävästi, jokaviikkoinen purkuhetki voi jopa lisätä kuormitusta.
”Säännölliset palaverit, joissa käydään tilanteet läpi, ovat kuitenkin ehdottoman hyödyllisiä”, hän summaa.
Pia Koponen alleviivaa yhteyden synnyttämisen tärkeyttä – oli kyseessä sitten asiakas- tai muu kohtaaminen. Stressiä kokeva ja jatkuvasti suorittava ihminen vetäytyy helposti omiin oloihinsa, joten yhteisten keskusteluhetkien ja pysähtymisten tärkeys kasvaa.
”Jos esimerkiksi työparia ei pysähdy katsomaan silmiin, yhteys jää syntymättä, ja saattaa tuntua siltä kuin tekisi kaiken yksin. Kun kohtaa kollegan ja jakaa pienen hetken, ’mikrohuokaisu’ edistää jaksamista. Erillisyydestä yhteyteen siirtyminen on tämän ajan paras lääke”, Koponen summaa.
Hän peräänkuuluttaa myös siirtymien merkitystä: mitä tapahtuu automatkalla, kun valvontaeläinlääkäri matkustaa valvontakeikalle? Millaisena hän kohtaa asiakkaan?
”Jos paikalle rynnätään hengästyneenä, kohtaamiselle ei ehdi rakentua yhteistä tilaa. Kun pysähdytään, hengitetään ja katsotaan toista silmiin, se voi muuttaa koko tilanteen. Kyse on sekunneista. Yhteys syntyy, kun virittäydytään samalle taajuudelle vastapuolen kanssa. Kun hermosto on hälytystilassa, väärinymmärrysten ja puolustautumiskannalle ryhtymisen riski kasvaa”, Koponen sanoo.
"Erillisyydestä yhteyteen siirtyminen on tämän ajan paras lääke.”
Koponen ehdottaa, että haastavista tilanteista koottaisiin case-tietopankki. ”Kuormittavien tilanteiden käsikirja” esittelisi konkreettisia esimerkkitilanteita ja ratkaisuja, joiden avulla haasteista on selvitty. Se helpottaisi omien kokemusten sanoittamista ja tarjoaisi mahdollisuuden jakaa onnistumisia, mikä vahvistaisi samalla työyhteisön yhteenkuuluvuuden tunnetta.
”Toisten kokemuksista voisi oppia: ’Ahaa, sinä selvitit tämän tilanteen näin, voisin kokeilla samaa’. Samalla tulisi näkyväksi, että eri ihmisille eri tilanteet ovat vaikeita – ja se on ihan ok. Jos jollain on ollut esimerkiksi hankala isä, voi olla vaikeaa kohdata miespuolinen tilallinen. ’Tämä on minulle hankalaa, ja se on ihan sallittua’”, Koponen sanoo.
"Vasta kun jättää jonkun ammatin, huomaa kuinka vaarallista se onkaan."
Aki Parkkisenniemi on työskennellyt aloilla, joissa dramaattiset ja traumaattiset tilanteet ovat arkipäivää. Hän muistuttaa, että henkilöstön turvallisuuteen ja mielen hyvinvointiin panostaminen on ollut paitsi inhimillisesti tärkeää, myös taloudellisesti hyvä sijoitus työnantajalle. Kun kuormitustekijät on huomioitu riittävän hyvin, palautuminen on helpompaa ja nopeampaa.
”Haluan jakaa loppuun tohtori Harri Gustafsbergin ajatuksen: vasta kun jättää jonkun ammatin, huomaa kuinka vaarallista se onkaan. Näin kävi itsellenikin, kun siirryin opettajaksi palomiehen jälkeen”, Parkkisenniemi sanoo.
Työhyvinvointi | 10.6.2024 | Katja Hedberg
Hyvinvointi Työhyvinvointi | 6.2.2025 | Markus Laakso
Työhyvinvointi Valmennus | 6.11.2023 | Markus Laakso, Katja Hedberg
Elintavat Podcast Työhyvinvointi | 19.2.2025 | Markus Laakso