Jaa artikkeli
Teksti ja kuvat: Markus Laakso
Luovan alan freelancer-työ on monelle kutsumus, mutta se tuo mukanaan suuria haasteita. Epäsäännölliset tulot, kova kilpailu ja puuttuva sosiaalinen tuki ovat vain osa siitä, mitä freelancerit kuten kuopiolainen monitaiteilija Juuso Happonen kohtaavat päivittäin.
Happonen on ollut alalla yli 30 vuotta. Hän todella tietää, kuinka vaativaa, vaihtelevaa, monipuolista ja palkitsevaa tämä työ voi olla.
Luova ala vetää puoleensa kuormittavuudesta ja haastavuudestaan huolimatta. Freelancerilla on vapaus valita projektinsa ja aikataulunsa, mutta huomista on vaikea ennustaa, itsemarkkinointi työlästä ja tehtävien monimuotoisuus stressaavaa.
Monesti työ on yksinäistä, ja yhteisön tarjoama sosiaalinen tuki voi puuttua täysin.
”Olen silpputyön aatelia."
Näiden haasteiden kanssa painii myös kuopiolainen Juuso Happonen. Yhden miehen käveleväksi musiikkiteatteriksi itseään tituleeraava monitaiteilija tietää mistä puhuu: hän on ollut luovan alan freelancer yli 30 vuotta, päätoimisesti vuodesta 1996 lähtien.
”Olen silpputyön aatelia. Tuloni koostuvat apurahoista, esiintymispalkkioista, osuuskunnan kautta maksettavasta palkasta ja ansiosidonnaisesta päivärahasta, jota saan niiltä päiviltä, kun ei ole töitä tai tunnit eivät täyty. Työkeikkojen valmisteluun, ammattitaidon ylläpitämiseen ja laskutettavan työn löytämiseen kuluu järjettömästi aikaa”, Happonen luettelee.
Happosen arkeen eivät kuulu käsitteet ’yleensä’ ja ’rutiini’, sillä jokainen päivä on erilainen – ja usein täynnä yllätyksiä. Hän soittaa useissa musiikkikokoonpanoissa, vetää roolihahmokeikkoja, suunnittelee projekteja ja tekee tapahtumatuotantoja.
"Olen ampunut itseäni jalkaan monipuolisuudella."
Toisinaan hän ohjaa yhteisöllisiä musiikkipajoja, tuottaa multimediaprojekteja, tekee satunnaisia opettajan sijaisuuksia ja hanketyötä. Humoristisia roolihahmoja hänellä on tällä hetkellä vajaa kymmenen.
Ykkösjutukseen yhteisöpedagogi (AMK) ja itseoppinut muusikko nimeää laulunteon – vaikkei siitä palkkaa maksetakaan.
”Esiintyjäntyöni ja roolihahmoni ovat pohjautuneet pitkään omiin lauluihini. Kullakin hahmolla on oma settinsä. Olen ampunut itseäni jalkaan monipuolisuudella. Esiintymistilanteet ovat uniikkeja, ja hahmot on lämmiteltävä etukäteen. Minun on imettävä kaikki mahdollinen tieto järjestäjältä, valmistella rekvisiittaa, pakata kamat mukaan, hypätä ja katsoa, miten ilma alla kantaa”, Happonen huokaa.
Työn yksinäisyys ja valtava määrä polttivat Happosen loppuun ensimmäisen kerran vuonna 1999. Hän oli valmistunut kuusi vuotta aiemmin Helsingin yliopistosta toiselle alalle, mutta musiikki vei mennessään. Happonen pyöritti bändiä, esiintyi trubaduurina ja teki uusia lauluja, mutta vasta Tapsan tahdit -laulelmakilpailun voitto sinetöi päätöksen ryhtyä täyspäiväiseksi vapaaksi taiteilijaksi vuonna 1996.
Keikkaa ja kysyntää riitti. Kappaleiden julkaisun suhteenkin näytti lupaavalta. Kunnes ei enää näyttänytkään.
"Harrastuksesta oli tullut työ, eikä ollut perhettä tasapainottamassa."
”Roikuimme musiikkikustannusyhtiön löyhässä hirressä. Tein ja hioin koko ajan biisejä, joita äänitimme studiossa. Kustantaja vaati aina muutoksia, mutta koskaan ei mitään julkaistu. Jotenkin vain uuvuin. Harrastuksesta oli tullut työ, eikä ollut perhettä tasapainottamassa. Liikunta-aktiivisuus ja syöminenkin jäivät huonoiksi ja satunnaisiksi”, Happonen sanoo.
”Rytmini oli sellainen, että heräsin kymmeneltä ja menin kahdelta valmistelemaan illan keikan. Keikan jälkeen purin kamat ja olin kotona kello 23–24. Sen jälkeen saatoin tehdä vielä biisiä ennen nukkumaanmenoa. Työhöni liittyi paljon matkustamista. Elin tuolla tavoin pitkään, kunnes putosin.”
Loppuun palamisen jälkeen Happonen listasi stressitekijänsä kahdelle A4-paperille. Hän vertasi yksin esiintyvän taiteilijan kuormitusta kaupunginteatterin näyttelijän vastaavaan.
”Tein kaiken yksin. Stressitekijöitä oli ihan älyttömästi."
Siinä missä näyttelijän vastuu rajoittui enemmän tai vähemmän näytelmän harjoittelemiseen ja esiintymiseen, Happonen loi omat hahmonsa, kyhäsi ja huolsi rekvisiitan, hankki esiintymisasusteet, hoiti esitystensä myynnin ja markkinoinnin, kantoi tavarat pakettiautoon, selvitti kulkureitin, ajoi tapahtumapaikalle, lähetti laskut, järjesti palkanmaksun, hoiti työvoimaviranomaisiin liittyvän byrokratian sekä valmisteli, harjoitteli ja esitti ohjelmiston.
Paineet olivat valtavat.
”Minulla ei ollut työpaikkaa eikä -yhteisöä, josta olisin saanut palkitsemisen tunnetta."
”Tein kaiken yksin. Stressitekijöitä oli ihan älyttömästi. Se, mikä minut pelasti sängynpohjalta, olivat valokuvat keikoilta. Rupesin järjestämään pienellä pokkarikameralla ottamiani kuvia, ja hyvät muistot palasivat mieleen. Tuossa oli tuo tilanne, ja jengi nauroi. Oman työn merkitys piti repiä unohduksen suosta”, Happonen huokaa.
”Minulla ei ollut työpaikkaa eikä -yhteisöä, josta olisin saanut palkitsemisen tunnetta. Eikä kokemusta, että kuulun johonkin.”
Koronapandemia ravisti luovaa alaa ennennäkemättömällä tavalla. Rankkojen turvatoimien tuloksena kaikki esiintymiset ja julkiset kokoontumiset peruttiin. Juuso Happoselta katosi yhtäkkiä elinkeino, eikä ollut takeita jatkosta.
”Kun työt hävisivät, hävisivät myös työn mukanaan tuomat aktiivisuus ja liike. Painoa kertyi kymmenen kiloa lisää, josta osa johtui äitini kuoleman aiheuttamasta lohtusyömisestä. En oikein päässyt liikkeelle. Tekemättömyys ja syyn puuttuminen lähteä jonnekin passivoivat”, Happonen huokaa.
"Tekemättömyys ja syyn Puuttuminen lähteä jonnekin passivoivat."
Kaiken lisäksi olkapääleikkaus vei pitkälle sairauslomalle. Tekemistä ja tulonlähteitä oli kuitenkin keksittävä, joten Happonen teki opettajan sijaisuuksia ja muita pätkätöitä sekä kävi matkailumuotoilun ja muutosmuotoilun työllistämiskoulutuksen. Lauluja ja uusia projektejakin syntyi – osa apurahalla –, mutta niitä ei päässyt esittämään.
Kun korona vihdoin hälveni, Happonen ja hänen työryhmänsä sai rahoituksen Luova poppoo -hankkeelle. Hankkeessa kartoitettiin Pohjois-Savon freelancereiden ja pienyrittäjien jaksamista, tuloja, tarpeita sekä verkostoja koronanjälkeisessä talouden matalasuhdanteessa. Alustavien tulosten perusteella tilanne näyttää synkältä.
”Näyttää siltä, että korona ja Ukrainan sodan aiheuttamat lieveilmiöt, kuten inflaatio, töiden menetykset ja hyvinvointialueiden rakennemuutokset iskivät hyvin raskaasti freelancereihin. Sekin vähä raha, jolla kunnat työllistivät ammattilaisia, katosi. Inflaatio vähensi ostokykyä ja niin sanottu Netflix-ilmiö muutti kulutustottumuksia”, Happonen sanoo.
Isoimmat massatapahtumat nousivat kanveesista nopeasti, mutta pienempien tilaisuuksien osalta tilanne ei ole normalisoitunut koronaa edeltävälle tasolle vieläkään.
”Koronan jälkeen kaikki muu työ räjähti. Minun on täytynyt koko ajan miettiä, mistä revin leipäni. Pää meinaa levitä, että mitä minä seuraavaksi teen. Ja jatkuvasti tulee syötteitä ja tulipaloja, joita on sammutettava.”
"Suurin haasteeni on suunnitelmallisuuden puute."
Happonen on tehnyt nyt Luova poppoo -hankkeen jälkiraportointia tuntipalkalla Kulttuurikeinu Osakunnalle, jonka kautta hän laskuttaa työnsä ja jonka puheenjohtajana hän toimii. Varsinainen hanke ja sen suomat kuukausitulot päättyivät jo, mutta Happonen ja Jasu Parviainen saivat juuri kaksi apurahaa Epätyypit-performanssille, joka kiertää kesällä kaikissa Pohjois-Savon kunnissa.
”Raskainta työssäni on juuri avustusten, apurahojen ja rahoituksen hakeminen, mutta myös oman työni fokuksessa pitäminen. Teen niin monenlaista, että suurin haasteeni on suunnitelmallisuuden puute. On niin monta asiaa, josta innostun, että välillä unohtuu se polku, mitä pitäisi kävellä”, Happonen myöntää.
Juuso Happonen on kokenut viisi romahdusta. Ensimmäisen romahduksen jälkeen hän oivalsi syyt, jotka johtivat loppuun palamiseen. Sen jälkeiset romahdukset ovat olleet lievempiä.
Osa romahduksista on liittynyt henkilökohtaisiin kriiseihin, osa työhön, mutta niihin on aina liittynyt uupumista.
”Työ vain vie mennessään. Unohdan syödä, ja ajantaju katoaa. Olen yhtä maaninen hankkeen loppuraportin kuin uuden biisin säveltämisen kanssa”, Happonen hymähtää.
”Oli tärkeää oivaltaa, että en ole yksin näiden asioiden kanssa"
Kun puolivuotinen Luova poppoo -hanke päättyi, Happonen oli aivan finaalissa. Taustalla kummitteli pitkä koronan aiheuttama uupumus, ja keskittymiskyvyssä oli selkeästi puutteita. Mielen täytti hätä ja päänsisäinen kaaos.
Happonen huomasi, että Mieliteon luovien alojen freelancereille suunnattu työhyvinvoinnin muutosvalmennus on juuri alkamassa. Hän ilmoittautui mukaan.
”Valmennuksissa oli tosi hyvä ilmapiiri, ja vetäjällä oli hyviä harjoituksia. Valmennus antoi paljon ajattelemisen aiheita ja vertaistukea. Oli tärkeää oivaltaa, että en ole yksin näiden asioiden kanssa”, Happonen sanoo.
Toinen tärkeä oivallus oli tietoisuus siitä, että luovan alan työssä – niin mukavaa, mukaansa tempaisevaa ja palkitsevaa kuin se onkin – on hirveästi kuormittavia tekijöitä. Kivatkin asiat kuormittavat.
"Luovan alan freelancereita ajaa sisäinen palo ja vimma."
”Sen huomasi muidenkin osallistujien kertomuksista. Luovan alan freelancereita ajaa sisäinen palo ja vimma. Se on kaksiteräinen miekka: sisäinen palo on äärimmäisen hyvä voima, mutta se on samalla myös tuhoisaa.”
Juuri tämä vimma saa Happosen jatkamaan vapaana luovan työn puurtajana. Vertaistuen saaminen ja sosiaalisen osallisuuden kokemus lataavat paristoja aina kun niitä on tarjolla. Työn valtava imu, vapaus ja palkitsevuus painavat vaakakupissa enemmän kuin maalliset rikkaudet.
”Minua vie eteenpäin euforinen tunne siitä, että olen tekemässä jotain sellaista, jolla on ehkä merkitystä myös jollekin toiselle”, Happonen sanoo leveästi hymyillen.
Uutinen | Työhyvinvointi
6.11.2023 | Markus Laakso, Katja Hedberg
Miten sinulla menee työpaikalla? Kuinka vaikutat omaan sekä työtovereittesi ja työyhteisösi vointiin? Jaksaminen työssä on polttavan ajankohtainen aihe, erityisesti Pohjois-Savossa. Mieliteon Kuopion...
Artikkeli | Työhyvinvointi
23.2.2024 | Katja Hedberg
”Työyhteisön pitäisi olla paikka, jonne on hyvä tulla silloinkin, kun elämässä on haasteita. Osaisimmepa ajatella, että minulla on oikeus työhön eikä sairauslomaan. Työn tulisi olla se kuntouttava, mi...
Uutinen | Työhyvinvointi
16.5.2024 | Katja Hedberg, Liisa Pietikäinen
Kuinka keho ja mieli ovat yhteydessä toisiinsa? Mistä työyhteisössä saa puhua? Voinko sanoa työkaverilleni, että nyt hän on alavireinen? Mieliteon Kuopion tiimin muutosvalmentajat johdattivat Ylä-Sav...
Uutinen | Hyvinvointi
14.5.2024 | Katja Hedberg
Upea uutinen: sairastavuus on vähentynyt yhtä lukuun ottamatta kaikissa Pohjois-Savon kunnissa. Myös Pohjois-Savon hyvinvointialueen sairastavuusindeksi on laskussa. Ikävä uutinen: Pohjois-Savo on yh...