Jaa artikkeli
Teksti ja kuvat: Katja Hedberg
Pistos pytonin sydämeen. Tiukka ote lypsylehmän kieleen. Strutsin hyvinvoinnin tarkastus.
Eläinlääkäri tekee monenkirjavaa työtään kutsumuksesta. Eläimiä hoidetaan tunnollisesti, kelloon ja viikonpäivään katsomatta.
Palkaksi tulee silti usein vähättelyä, haukkumistakin. Työn synnyttämä tunnekuorma on iso ja painava.
Tässä jutussa kolme Siilinjärven eläinlääkäriä avaa työnsä ihanuudet ja kamaluudet. Kolmikko kertoo, kuinka työuupumisesta voi toipua ja kuinka sen voi selättää.
Selviämistä helpottaa, että heidän jaksamisestaan pidetään huolta: Siilinjärven eläinlääkintähuollossa satsataan vahvasti työhyvinvointiin muun muassa osallistumalla Mieliteon Kuopion tiimin muutosvalmennukseen.
Pelkkä tieto ja kokemus eivät tässä työssä riitä. Nyt tarvitaan riuskoja otteita ja hetkittäin raakaa voimaakin.
Tämä selviää nopeasti, kun seuraa eläinlääkäri Olga Erosen määrätietoista työskentelyä Virpi ja Pauli Tirkkosen karjatilan navetassa Kaavilla.
Terhakka-nimen saanut lypsylehmä pysyy Virpi Tirkkosen auttamana aloillaan, kun Eronen työntää kätensä sen suuhun ja vetää toisen käden napakalla otteella ison kielen sivuun.
”Hammasrivi on tasainen. Patti ei johdu ainakaan kiinnijääneestä maitohampaasta", hän sanoo tutkittuaan lehmän alaleukaan ilmestynyttä isoa muhkuraa.
Eronen parturoi Terhakan leukakarvaa, desinfioi ihon ja työntää siihen neulan.
Eläinlääkäri on karjatilan pitäjälle tärkein vierailija.
”Verekästä kudosnestettä, ei tulehdusta”, hän sanoo ja tallentaa näytteen myöhempää tutkimusta varten.
Seuraavaksi Eronen pujottaa kaulaansa ultraäänilaitteen, vetää kainaloon asti ulottuvan suojahanskan käteensä ja tutkii vielä lähes kymmenkunta lehmää. Liikkeet lehmien keskellä ovat rivakat – nyt kysytään voimaa.
Kaikki tutkittavat lehmät paljastuvat tiineiksi. Tieto valaisee Virpi Tirkkosen kasvot.
”Olga on tosi taitava. Hän on aiemminkin jo varhaisessa vaiheessa huomannut lehmää ultratessaan, että kaksoset ovat tulossa. Se on tärkeä tieto”, Tirkkonen kiittää ja toteaa, että eläinlääkäri on karjatilan pitäjälle tärkein vierailija.
”Jo hedelmällisyyden hallinta on tärkeää, jotta lehmät saadaan poikimaan ajallaan ja maitotuotos mahdollisimman hyväksi. Hedelmällisyyden seurannan pitää olla tarkkaa ja säännöllistä. Luotettava eläinlääkäri tuo työhömme turvallisuutta ja varmuutta.”
Olga Erosen työpäivät Siilinjärven kunnaneläinlääkärinä toistuvat samanlaisina – aamun ensimmäisen tunnin ajan. Kahdeksasta yhdeksään on puhelutunti.
Tunnin aikana Eronen kokee usein työnsä ääripäät – suolan eli vaihtelun mutta myös stressin.
”Koskaan en voi tietää, millainen tilanne eteen tulee, kun puhelin soi.”
Eronen tallentaa soittajien huolenaiheet sähköiseen ajanvarausohjelmaan, ja tunnin päätteeksi kiireelliset ja kiireettömät tapaukset ovat selvillä. Samoin se, millainen työpäivä on edessä.
Sitten mennään. Nytkin ennen Kaavin navettakeikkaa Eronen on ehtinyt lääkitä koiran, tehdä terveydenhuoltokäynnin lypsytilalle ja lopettaa hevosen.
”Siinä on aina jotain erityistä, kun joutuu lopettamaan ison eläimen.”
”Perhe vie koiransa ulkomaille, ja lääkitys merkittiin lemmikin passiin. Näissä tapauksissa tavoite on torjua eläintautien leviäminen.”
Eläintautien seuranta, torjunta ja hallinta ovatkin virkavastuulla työtään tekevän kunnaneläinlääkärin ydintehtäviä.
Maitotilojen neuvontakäynneillä tuetaan viljelijää karjan terveyteen ja tuotokseen liittyvissä kysymyksissä.
”Varmistamme, että eläimet voivat hyvin ja elintarvikeketju on kunnossa tilalta kuluttajalle asti.”
Hevosen lopettamista Eronen kuvaa tavalliseksi mutta tärkeäksi toimenpiteeksi.
”Omistaja luonnollisesti halusi vanhalle eläimelleen arvokkaan ja kivuttoman lähdön. Siinä on aina jotain erityistä, kun joutuu lopettamaan ison eläimen.”
Olga Eronen on työskennellyt kunnaneläinlääkärinä Pohjois-Savossa kaksitoista vuotta.
Repertuaari on vaikuttava: hän on hoitanut eläimiä hevosista alpakoihin, marsuista kanoihin, kissoista liskoihin, vuohista poroihin, hamstereista gerbiileihin ja fretteihin.
Mehiläisiäkin on ollut potilaina.
Pysyminen työkunnossa vaatii edelleen alituista valppautta.
”Otin mehiläispesistä näytteitä etsiessäni mahdollista esikotelomätää. Se on ikävä ja helposti tarttuva bakteeri, joka tuhoaa mehiläisten kotiloita.”
Eronen on juuri suorittanut tuotantoeläinten erikoiseläinlääkärin tutkinnon. Uuden opiskelu kertoo hänen intohimoisesta suhtautumisesta ammattiin, jolla on julkisuudessa karkea maine. Kun eläinlääkäreistä kirjoitetaan, keskiössä ovat uupumiset, pitkät päivystysvuorot, urakointi jaksamisen äärirajoilla, vastuu eläinten hengestä sekä suoriutumispaine, jota vuolaasti kommentoidaan somessa.
Eronen, 36, tuntee työnsä varjopuolet myös omakohtaisesti. Tasapainottelu työn ja vapaa-ajan välillä ei aina ole onnistunut omin voimin, ja pysyminen työkunnossa vaatii edelleen alituista valppautta.
Alkuperäinen hohto työstä ei silti ole kadonnut:
”Olen kutsumusammatissani.”
Kutsumus on Olga Eroselle sitä, että pystyy käyttämään työssään vahvuuksiaan ja taipumuksiaan.
Kutsumuksella on myös synkkä puolensa. Juuri kutsumus on usein syy eläinlääkärien loppuun palamiselle.
”Meistä suurin osa on kilttejä kympin tyttöjä. Tunnollisuus kutsuu hoitamaan sairasta eläintä kelloon katsomatta, ja haluamme aina täyttää asiakkaan toiveet. Kun työn tekemistä ei osaa rajata, ratas pyörii toisinaan liian pitkään. Lopulta uupumisen riski kasvaa suureksi”, Eronen myöntää.
”Kahden pienen lapsen äitinä työ ei voi olla elämän tärkein asia.”
Erosella itselläkin työ meni hyvin pitkään kaiken muun edelle. Vasta äitiys muutti tekemisen rytmiä, ja silloinkin muutos oli hidas ja kivulias.
”Jouduin tekemään itseni kanssa tosi paljon töitä, ennen kuin oivalsin ja myös hyväksyin, että kahden pienen lapsen äitinä työ ei voi olla elämän tärkein asia. Ja että on täysi mahdottomuus vaatia itseltään, että työn tekemisen teho säilyisi samana kuin ennen perhettä.”
”Ennen menin aina töiden ehdoilla. Päivät venyivät kymmentuntisiksi. Päälle tulivat päivystykset. Meni vuosia ymmärtää, että päiväkodin portilla minulla oli muitakin velvollisuuksia kuin hoitoa kaipaavat eläimet. Kun jouduin jäämään kipeän lapsen kanssa kotiin, ensimmäinen ajatukseni oli, että joudun pettämään asiakkaat sekä kollegat.”
Lopulta Olga Eronen tarvitsi ulkopuolista apua työn ja vapaa-ajan yhdistämiseen. Nyt hän arvelee, että perhe ja lapset pelastivat hänet.
”Jos olisin jatkanut entistä työrytmiä, olisin varmasti uupunut.”
Tutkimusten mukaan joka kymmenes eläinlääkäri tekee viikossa yli 80 tuntia töitä. Työterveyslaitoksen vuonna 2018 julkaiseman tutkimuksen mukaan 42 prosentilla suomalaisista eläinlääkäreistä oli jonkinasteisia oireita työuupumuksesta.
”Sitä jaksaa, kun työ on kuin huumetta.”
Eronen ei ihmettele lukuja.
”Työn hurma tempaa mukaansa. Sitä jaksaa, kun työ on kuin huumetta.”
Tilannetta ei helpota, että kunnaneläinlääkärit ovat työaikasääntöjen ulkopuolella. Ainoana ammattikuntana eläinlääkärit saavat kunnalta peruspalkan ja ovat samalla toiminimellä toimivia yrittäjiä.
”Kun oma organisaatio ei rajaa työmäärää tai työaikaa, vastuu rajojen asettamisesta on työntekijällä. Tämä on iso haaste.”
Kun Eronen osana tuotantoeläinlääkärin tutkintoaan työskenteli vuoden aluehallintovirastossa, hän hämmästyi työajan seurantaa.
”Joku oikeasti seurasi työaikaani ja valvoi, etten tehnyt liikaa ylitöitä. Se oli ihmeellistä.”
Perustulo kunnalta ja palkasta suurin osa praktiikkatulosta eli eläinten omistajilta. Olga Eronen myöntää, että työn laskuttaminen oman yksityispraktiikan kautta on yksi syy kunnaneläinlääkärien työtahtiin.
”Mitä enemmän teet työtä, sitä enemmän ansaitset. Kutsumustyö palkitsee myös taloudellisesti.”
Tuloja – ja työn raskautta – lisäävät päivystykset. Ne alkavat perjantai-iltana työpäivän jälkeen ja päättyvät maanantaina aamukahdeksalta, jonka päälle tehdään usein vielä työpäivä.
Eronen päivystää joka kuudes viikonloppu.
”Suurin osa kunnaneläinlääkäreistä päivystää useammin”, hän sanoo ja kiittää tapaa, jolla kunnaneläinlääkäreiden työ Siilinjärvellä on järjestetty.
”Meitä eläinlääkäreitä on riittävästi ja työt paljon paremmin organisoitu kuin monella muulla paikkakunnalla. Päivystystiheyskin on inhimillinen.”
Eläinlääkäripula on koko maanlaajuinen ongelma ja koskee niin kunnallisia kuin yksityisiä toimijoita. Eronen tietää Pohjois-Savostakin kuntia, joissa tekijöistä on pulaa ja rekrytointi vaikeaa.
”Syy on taas työn raskaus. Joukkoirtisanoutumisiakin on nähty.”
Eläinlääkärien raskaasta työstä kertovissa artikkeleissa lääkärit itse kertovat tapauksista, joissa uupuminen on johtanut äärimmäisiin tekoihin.
Olga Eronen tunnistaa asian.
”Asia on eläinlääkäreiden kesken hyvin tiedossa. Uupumus, tunnollisuus sekä ristiriita oman jaksamisen kanssa voivat ajaa ulospääsemättömään tilanteeseen”, hän pohtii.
Erosen mukaan mahdollista itsemurhariskiä lisää se, että eläinlääkäreille kuolema on arkipäiväinen asia.
Eläinlääkäreille kuolema on arkipäiväinen asia.
”Olemme sen äärellä lähes päivittäin, kun valmistelemme ja toisinaan myös suostuttelemme eläimen omistajaa hyväksymään eläimen lopettamisen.”
”Kyseessä on valtavan tunteellinen tilanne. Saattaa olla, että eläin tai useampi eläin pitää lopettaa paikassa, joka on omistajalle koti ja työpaikka, koko maailma.”
Eläinlääkärit ovat taitavia perustelemaan eutanasiaa eläimen kannalta parhaana vaihtoehtona, joka lopettaa eläimen kärsimyksen.
”Tätä toistamme usein. Voiko tällä olla vaikutusta omaankin ajatteluumme”, Eronen pohtii rankkaa asiaa.
Eläinten huono vointi selittyy usein eläinten omistajien pahoinvoinnilla.
”Jos tilanne tilalla muuttuu, sen kyllä huomaa. On kuitenkin hankalaa ottaa puheeksi eläinten omistajien oma vointi. Heistä kun tulee vuosien myötä melkein työkavereita, niin paljon me tapaamme.”
Eronen tosin huomauttaa, ettei eläinlääkärin työ aina rajoitu vain eläinten hoitamiseen.
”Välillä pitää olla avioliittoneuvoja ja psykoterapeutti, välillä pappi ja vaikka mitä muuta.”
Jos Olga Erosen työkenttä kunnaneläinlääkärinä on laaja, ei valvontaeläinlääkäri Heidi Briskin työnkuva ole yhtään suppeampi.
”Yhtenä päivänä voin tarkastaa eläinperäisiä elintarvikkeita valmistavan laitoksen, seuraavana päivänä valvoa lääkkeiden käyttöä hevostilalla ja eläinten hyvinvointia karjatilalla. Tämän jälkeen käyn saamamme huoli-ilmoituksen perusteella tarkastamassa, ovatko lemmikkieläimen olot kunnossa”, avaa Siilinjärven kunnan valvontaeläinlääkäri Brisk työnsä kirjoa, joka on vienyt hänet valvomaan muun muassa käärmeiden, liskojen, lintujen, kalojen ja strutsien hyvinvointia.
Valvontaeläinlääkäri on osuva nimike. Eläinten hyvinvoinnin tarkastusten ja eläintautien valvonnan lisäksi työhön kuuluvat muun muassa meijereiden sekä kala- ja liha-alan laitosten valvonta.
Vastuu on painava: valvontaeläinlääkärit ovat eläinten hyvinvoinnin tärkeimpiä valvovia viranomaisiamme.
”Saamme aika rankkaa palautetta – mitätöintiä ja vähättelyä.”
Ammatin julkikuva on silti kunnaneläinlääkärin mainettakin kovempi. Valvontaeläinlääkärit ovat julkisuudessa tuoneet esille, kuinka traumaattisia kokemuksia eläinten hyvinvoinnin tarkastukset voivat olla.
Suomen eläinsuojeluyhdistyksen (SEY) selvitys kertoo, että suurin osa valvontaeläinlääkäreistä kokee työssään voimattomuutta.
”On kurjaa, että työllämme on näin huono maine. Saamme aika rankkaa palautetta – mitätöintiä ja vähättelyä”, Brisk harmittelee.
Hän itse kokee tekevänsä merkityksellistä työtä. Mutta Olga Erosen tapaan myös Brisk on omakohtaisesti kokenut, että unelmatyö voi ajaa tunnollisen tekijän myös syvään uupumiseen.
Heidi Brisk valmistui eläinlääkäriksi Tanskassa ja työskenteli muutaman vuoden tutkija-avustajana Kööpenhaminan yliopistossa. Kaipuu eläinlääkärin työhön toi hänet takaisin Suomeen.
Kahdeksan vuotta sitten Brisk haki valvontaeläinlääkärin virkaa Tervosta ja sai paikan.
”Aloitin siellä työt vaaleanpunaiset linssit silmilläni. Hämmästyin työtehtävien suurta määrää. Yllätyin siitäkin, kuinka laajaa asiantuntemusta työ edellytti. Uutta opiskeltavaa oli valtavasti”, Brisk kertoo.
”Aloitin työt vaaleanpunaiset linssit silmilläni.”
”Usein ajattelin epäuskoisena, pitääkö minun oikeasti ehtiä tehdä kaikki tämä yhden päivän aikana.”
Brisk huomasi tekevänsä töitä yhä enemmän myös vapaa-ajallaan. Tunteja hän ei merkinnyt ylös.
”Ajattelin, että jos joku toinen on ehtinyt tehdä tämän kaiken, minunkin pitää. Ja tietysti halusin tehdä kaiken mahdollisimman hyvin.”
Brisk sinnitteli ja venyi, kunnes kiihtyvä vauhti johti työuupumukseen.
”Tein liikaa töitä liian pitkään ja liian yksin. Kun nyt ajattelen saamaani perehdytystä, se tuntuu epäreilulta. Yksin en osannut rajata tekemistäni.”
Kelan kuntoutuspsykoterapiassa Heidi Brisk oppi lopulta hyväksymään, että valvontaeläinlääkärin ammatissakin voi noudattaa työaikaa.
Työtapaa vain oli vaikea muuttaa.
”Oli tuskallista jättää jokin työ tekemättä ja kestää huonoa omaatuntoa”, hän toteaa ja sanoo tunnistavansa itsessään sekä kollegoissaan ammattikuntansa tyypillisimmät piirteet, ahkeruuden ja tunnollisuuden.
”Hyvä ei ole meille aina riittävä. Pitää tehdä kaikkein tarkin tarkastus ja erinomaisin päätös.”
”Vaatii armottomuutta itseään kohtaan sanoa, että työpäiväni päättyi nyt.”
”Olen kuullut sanonnan, että ei voi tulla hyväksi, jos tekee päivässä vain kahdeksan tuntia töitä. Vaatiikin aikamoista armottomuutta itseään kohtaan sanoa, että työpäiväni päättyi nyt.”
Briskin mukaan mukana kulkee usein riittämättömyyden tunne.
”Se voi liittyä myös omaan asiantuntijuuteen. Kokenutkin voi pohtia, osaanko ja tiedänkö tarpeeksi.”
Valvontaeläinlääkärit eivät päivystä, mutta työmäärää kasvattaa raporttien kirjoittaminen.
”Eläinten hyvinvoinnin valvonnassa kirjalliset työt ja jälkiselvittely vievät erityisen paljon aikaa. Annamme lausuntoja muun muassa hallinto-oikeudelle. Yhtä tarkastuspäivää kohden kirjoittamiseen voi mennä useampi päivä.”
Valvontaeläinlääkärit menevät eläinten hyvinvoinnin valvonnalle aina ennalta ilmoittamatta. Haastatteluista on voinut lukea, että hurjimmissa tilanteissa eläinten omistaja on tullut vastaan haulikko kädessään.
”Kohtaamiset ovat usein haastavia”, Heidi Brisk myöntää.
”Joskus joudumme tekemään isoja päätöksiä, jotka vaikuttavat ihmisten elinkeinoon ja toimeentuloon. Päätös voi herättää turhautumista, joka purkautuu asiattomana käyttäytymisenä.”
”Vaikka tämän ymmärtää, sitä on vaikeaa ottaa vastaan. Tunnekuormitus on työssämme tosi iso haaste. Meiltä kysytään vihaisesti, miksi tulimme yllättäen ja kuinka voimme tehdä näin ikävän päätöksen.”
"Meiltä kysytään vihaisesti, miksi tulimme yllättäen."
Raskaiden päätösten tekeminen ja niiden seurausten miettiminen käyvät joka kerta voimille, Brisk sanoo.
”Huonosti voivan eläimen takana on lähes aina huonosti voiva ihminen. Raskaiden elämäntilanteiden ja eläinten kärsimyksen näkeminen on kuluttavaa.”
”Meidän kuuluu kysyä eläinten pitäjän vointia. Tarvittaessa opastamme, mistä hän voi etsiä tukea ja joskus olemme sosiaalitoimeen yhteydessä. Mutta olemme kuitenkin ensi sijassa tarkastamassa eläinten vointia.”
Vaikka kovat tilanteet toistuvat, ei niihin Briskin mukaan totu.
”Mutta siihen voi vaikuttaa, kuinka tilanteisiin suhtautuu. Yritän kehittyä kommunikoinnissa ja perustella kantaani mahdollisimman selkeästi ja perusteellisesti.”
Eläinsuojeluilmoitukseen ja epäilyyn perustuvien eläinsuojelutarkastusten määrä on Ruokaviraston mukaan kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Vuonna 2022 epäilyyn perustuvia eläinsuojelutarkastuskäyntejä raportoitiin 6089. Noin 80 prosenttia kiireellisistä toimenpiteistä kohdistuu lemmikkieläinten pitoon.
Numerot eivät yllätä Heidi Briskiä. Hän kuvaa pohjoissavolaistenkin valvontaeläinlääkärien työmäärää todella suureksi.
”Teemme satoja tarkastuksia vuodessa. Hyvin harvoin tarkastus sujuu niin, ettei olisi mitään mihin puuttua.”
Siilinjärven kunnan verkkosivuilla voi tehdä nimettömänä huoli-ilmoituksen mahdollisesta eläinten huonosta kohtelusta.
”Uusia ilmoituksia tulee joka viikko. Nyt jonossa on noin 150 ilmoitusta, kun mukaan lasketaan uusintatarkastukset.”
Olga Erosen tapaan myös Heidi Brisk arvostaa sitä, kuinka työt on Siilinjärven eläinlääkintähuollossa järjestetty.
Siilinjärvellä on neljä valvontaeläinlääkärin virkaa ja kaikki täytetty. Tarkastuskäyntejä on tehty pareittain muutaman vuoden ajan.
”Asiaan aletaan herätä, koska virkoihin ei kaikkialla saada ihmisiä ja sairauslomia on ollut uupumuksen takia. On tärkeää, että Siilinjärvellä päätös parityöskentelystä tuli johtoportaalta. Kyse on työhyvinvoinnista ja viime kädessä turvallisuudestamme”, Brisk kiittää.
”Työtaakkaa keventää sekin, että vastuu päätöksistä ja määräyksistä kannetaan kahdestaan.”
”On väärin olettaa, että yksin pystyisi käsittelemään työn tunnekuormitusta.”
Työhön liittyvän tunnekuorman tunnistamisessa ja käsittelemisessä on Briskin mukaan silti yhä tekemistä.
”Aiemmin huoli kuitattiin toteamalla, että tämä on ammatinvalintakysymys. Ei. Se on myös työyhteisö- ja työhyvinvointikysymys. Korkea kuormitus pitäisi ottaa huomioon samoin kuin vaikkapa työvarusteiden tai työterveyshuollon vaikutukset työhön.”
Briskin mukaan on väärin olettaa, että valvontaeläinlääkäri pystyisi yksin käsittelemään työnsä tunnekuormitusta.
”Nyt ymmärrän, että Tervossakin olisin tarvinnut tukea juuri tunnekuorman käsittelyyn. Kovat kokemukset jäivät purkamatta.”
Heidi Brisk on työskennellyt Siilinjärven valvontaeläinlääkärinä vuoden ja sanoo hyvinvointinsa kohentuneen selvästi.
”Meillä on työnohjausta, ja tarvittaessa pääsee matalalla kynnyksellä juttelemaan työpsykologin kanssa.”
Kollegojen kesken jaetaan ammatillista tukea sekä vastuita.
”Minä teen elintarvikealan laitosten ja maidontuotantotilojen hygieniatarkastuksia. On kiinnostavaa nähdä esimerkiksi, miten maito kulkee navetalta meijeriin asti ja kuinka ylipäätään tuotamme elintarvikkeita. Vastaan tulee asioita, joihin pitää perehtyä lisää. Koko ajan opin uutta.”
Monipuolisuus on tässä työssä parasta.
Juuri monipuolisuus on Briskin mukaan työssä parasta.
”Tykkään ratkaista ongelmia. Samalla voin kehittää itseäni ja asiantuntijuuttani.”
Työajastaan Brisk pitää nyt tarkasti kiinni.
”Tätä helpottavat perhe ja kotona olevat kaksi pientä lasta, sillä työskentelen hoitovapaani myötä osa-aikaisena.”
Brisk siteeraa mielellään kollegaansa, joka totesi valvontaeläinlääkärin pystyvän auttamaan isoa määrää eläimiä ja oikeasti vaikuttamaan niiden hyvinvointiin.
”Tässä mielessä toteutan joka päivä lapsuuden haavettani siitä, että voisin aikuisena hoivata ja auttaa eläimiä. Olkoonkin, että joskus paras ratkaisu on eläimen lopetus.”
”Raskaankin päätöksen takana on auttaminen ja se suuri päämäärä, eläinten hyvinvoinnin parantaminen.”
Eräs mieleenpainuvimpia hetkiä eläinlääkäri Joni Pulliaisen uralla on ollut albiino pytonin lopettaminen.
”Siinä tilanteessa palauttelin opiskeluaikojen tietoja mieleeni ja muistin, että käärmeen sydän sijaitsee kohdassa, joka on kolmasosan verran sen pituudesta päästä alaspäin. Käärme vaipui esilääkityksellä syvään anestesiaan. Sen jälkeen pistin loput nukutusaineet ultraäänilaitteen avulla suoraan sydämeen, josta ne levisivät eläimen koko kehoon”, Pulliainen kertoo.
On hän pari kertaa lopettanut kilpikonnankin.
”Siinä taas viimeisiä nukutuslääkkeitä laitettaessa pitkä neula ohjataan kaulan vierestä sydämeen koska kilpi suojaa muuten kilpikonnan kehoa erinomaisesti.”
Haastattelua edeltävällä viikolla Pulliainen oli joutunut päättämään siipirikkoisen töyhtöhyypän kärsimykset.
”Pohdin lähes jatkuvasti, miten asiat saisi rullaamaan paremmin.”
Vaihtelevaa on siis Pulliaisenkin työ. Hänellä on kunnaneläinlääkärin virka Kaavilla, mutta hän on työskennellyt yli kaksi vuotta puolet työajastaan myös Siilinjärven eläinlääkintähuollon vastaavan eläinlääkärin viransijaisena.
Siilinjärvi vastaa oman kuntansa lisäksi Tuusniemen, Kaavin, Rautavaaran ja Lapinlahden eläinten hoitamisesta sekä Kuopion valvonta- ja kunnaneläinlääkäripalveluista suureläinpäivystyksineen.
Pulliaisen vahva tavoite on kehittää henkilökuntansa työhyvinvointia Siilinjärven eläinlääkintähuollossa, jossa työskentelee yhdeksäntoista eläinlääkäriä.
”Pohdin lähes jatkuvasti, miten asiat saisi rullaamaan paremmin.”
Olga Erosen ja Heidi Briskin kehut hyvistä työolosuhteista selittyvät siis Pulliaisen määrätietoisella työskentelyllä.
Joni Pulliainen tunnistaa tunnekuorman, jota eläinlääkärit työssään kokevat.
”Valvontaeläinlääkärien maine kansan keskuudessa on heikoin, vaikka heille ykkösasia on aina eläimen hyvinvointi. Jos eläimen pidossa havaitaan hyvinvoinnin ongelmia, valvontaeläinlääkärin tehtävä on puuttua tilanteeseen. Palkaksi tulevat melko usein kiitoksen sijaan haukut etenkin pahimmissa tapauksissa missä eläin monesti tarvitsee eniten apua”, Pulliainen harmittelee.
Palkaksi tulevat melko usein kiitoksen sijaan haukut.
”Kunnaneläinlääkärit taas kantavat harteillaan vanhoja peruja. Aikojen saatossa totuttiin siihen, että oma kunnaneläinlääkäri on saatavilla aina, kelloon ja viikonpäivään katsomatta.”
Oman karvaan mausteensa eläinlääkärien työn arviointiin on tuonut sosiaalinen media.
”Siellä leviävät ikävät puheet varsinkin, kun eläin on jouduttu ottamaan pois omistajaltaan ja jos tilanne etenee poliisin esitutkintaan. Salassapitovelvollisuuden ja mahdollisen esitutkinnan vuoksi emme kuitenkaan voi avata tilanteen taustoja enempää ja siten kertoa omaa näkökantaamme asiaan.”
Joni Pulliaisen tavoite on, että jokainen työntekijä pysyisi työn vauhdissa mukana ja ettei uupumisia tulisi.
”Valvontaeläinlääkärit joutuvat varmasti käsittelemään suurinta henkistä kuormaa. Eläinlääkäriliiton suositus on, että valvontaeläinlääkärin valvontatehtäviä pitäisi aina tehdä pareittain. Nyt tämä onnistuu meilläkin. Myös työnohjaus starttasi vuosi sitten”, hän tyytyväisenä toteaa.
"Yli 50 tunnin työviikko on ihan normaali tahti."
Avustavia ja kiertäviä vastaanottoapulaisia, kiertävä kunnaneläinlääkäri ja päivystysviikonloppujen jakamista kahdelle henkilölle mahdollisuuksien mukaan, alueen yhteinen potilasjärjestelmä – Pulliaisen aikana tehtyjä muutoksia työhyvinvoinnin eteen on toteutunut paljon.
Silti esimerkiksi ylityöt ovat yhä ongelma.
”Meistä yksikään ei pääse perustuntimäärään. Emme ole työaikalainsäännön piirissä, joten kukaan ei rajoita työmääräämme. Vain viikonloppupäivystyksen osalta on pieni rajoitus samalla viikolla.”
”Yli 50 tunnin työviikko on ihan normaali tahti. Erittäin harva selviää normaaleilla työtunneilla.”
Avoimen puhumisen kulttuuri on Joni Pulliaisen kokemuksen merkittävä osa työhyvinvointia.
”Onneksi henkilöstö avautuu jo aika hyvin kokemuksistaan ja kehitettävistä asioista. Keskustelu on keino keventää työntekijän taakkaa”, hän näkee.
Pulliainen antaa tunnustusta maailmanlaajuiselle, Suomen Eläinlääkäriliitonkin esiin nostamalle ”Not One More Vet” -tukikampanjalle, joka liittyi eläinlääkärien korkeaan itsemurhariskiin.
”Uupumiset eivät ole Pohjois-Savossa muuta maata isompi ongelma.”
”Tiedän tähän liittyen muutamia ikäviä tapauksia. On helpottavaa, että tästäkin riskistä pystymme puhumaan. Eläinlääkärien uupuminen on selkeä epäkohta alallamme.”
Uupumiset ja tekijäpula eivät Pulliaisen mukaan ole Pohjois-Savossa muuta maata isompi ongelma. Hän kuuluu Eläinlääkäriliiton valtuuskuntaan, jossa alan valtakunnallinen tilanne tulee tutuksi. Maakunnan kuulumiset selviävät alueellisten ympäristöterveydenhuollon yksiköiden ja aluehallintoviraston yhteisissä palavereissa.
”Suurin osa eläinlääkäreistämme tulee maakuntamme ulkopuolelta, ja Kuopio on yksi houkuttava vetonaula. Kun ympäristöön ei ole kytköksiä, kynnys pienelle paikkakunnalle menolle voi olla korkea. Esimerkiksi Ylä-Savossa ja Tervossa on ollut vaikeuksia täyttää valvontaeläinlääkärin virkaa”, hän kertoo.
Kuopio oli viime vuonna maan eniten maitoa tuottanut kunta. Luonnonvarakeskuksen tilaston mukaan toisiksi eniten maitoa tuotettiin Kurikassa ja kolmanneksi eniten Kiuruvedellä.
Vuoden 2023 lopussa Pohjois-Savossa oli 581 maitotilaa.
Viljelijöiden ahdingosta puhutaan paljon, ja Pohjois-Savo on Kansallisen terveysindeksin mukaan maan sairain alue .
Näkeekö kenttätyössä pohjoissavolaisen pahoinvoinnin?
Pulliainen tunnistaa tiloilla, että tarvetta keskustelulle on.
”Esimerkiksi maitotuotteiden vienti on edellisen vuosikymmenen aikana ollut heikonlaista. Tämä on osaltaan näkynyt myös tuottajahinnoissa. Myös lihan tuottajahinnat ovat heitelleet. Tilojen kannattavuus on ollut siis koetuksella, ja osa tiloista on päätynyt lopettamaan toimintansa. Näistä asioista onkin ollut keskusteluja yrittäjien kanssa tilakäyntien ohella”, Joni Pulliainen kertoo.
”Kun samalla tilalla käy useasti, tullaan tutuiksi. Yrittäjät puhuvat jo enemmän omista asioistaan. Aiheet ovat kuitenkin arkisia, keskustelu ulottuu harvoin mielen hyvinvointiin.”
Pulliainen tunnistaa silti usein, että tarvetta keskustelulle on.
”Jos kahvit tarjotaan, yritän unohtaa kiireen ja jäädä. Siinä saa itsekin tekemiseen pienen tauon.”
Joni Pulliaisen lapsuusmuistot mummolakäynneistä Kuopion Kurkimäessä karjatilalla taisi viitoittaa tulevaa työuraa: mummolassa oli kissoja, sikoja, hevosia ja lehmiäkin Europan Unioniin liittymiseen asti.
Ihan pienenä Pulliainen tosin pelkäsi lehmiä ja teki sen sijaan antaumuksella kissavihkoja. Rippileirillä syntyi päätös: isona eläinlääkäriksi.
Kunnaneläinlääkärinä, esihenkilönä ja jatko-opiskelijanakin Pulliainen arvelee olevansa ennen muuta sinnikäs.
Esihenkilönä hän haluaa työskennellä kuten opettaa.
”Uskallan tarpeen tullen jo sanoa ihmisille, että tänään en tätä työtä ehdi enää tehdä. Arki opettaa.”