Euroopan Unionin osarahoittama Elinvoimakeskus
Mieliteko-median valkoinen logo

Mieliteko 2.0: Työ ja mielen hyvinvointi | Elintavat Hyvinvointi Työhyvinvointi | 10.7.2026 | Sami Turunen

Kyösti Iivonen ja hitaan kasvun oppitunti: ”Tätä elämää ei tarvitse suorittaa läpi”

Jaa artikkeli

Päivisin Kyösti Iivonen liikkuu asiantuntijatyössään maailmassa, joka on näkymätön, digitaalinen ja hengästyttävän nopea. Hakukoneoptimoinnin ja strategisen markkinoinnin ammattilaisena hän tietää, miten tehokkuus, data ja tulokset kesytetään. Seitsemän vuotta sitten hän teki kuitenkin tietoisen pysäytyksen: hän pakkasi rivitalokolmionsa tavarat Kuopiossa ja muutti perheineen Suonenjoelle, vanhan maatilan rauhaan. Vastassa oli arki, jossa laitteet hajoavat, mikään ei tapahdu sormia napsauttamalla ja savolainen kuusipuu kasvaa juuri sillä vauhdilla kuin se itse haluaa.

Teksti: Sami Turunen | Kuvat: Ursula Arsiola & Miia Röntynen
 

Kun tietotyön suoritusvaatimukset vaihtuvat maaseudun verkkaisuuteen, löytyy tilaa omille ajatuksille. Kyösti Iivonen löysi Suonenjoelta elämänasenteen, jossa elämää ei tarvitse suorittaa läpi. Kuva: Ursula Arsiola.

KUN ASTUU ULOS nykyajan tietotyön kiihkeästä rytmistä ja avaa oven maaseudun kiireettömyyteen, muuttuu käsitys ajasta ja suorittamisesta pysyvästi. Digitaalisessa ympäristössä lähes kaikki on optimoitavissa, mutta luonnon ja konkreettisen työn keskellä ihmisen on kohdattava tervehenkisesti omat rajansa.

”Mitä hitaammin ja hartaammin savolainen kuusipuu kasvaa, sitä tiheäsyisempää, kauniimpaa ja vahvempaa se on.”

 

Iivonen pohtii, että maalla eläminen vaatii erilaista asennetta kuin sekunneilla mitattava digimaailma. Se on tietoista irrottautumista jatkuvasta valmiustilasta.

– Täällä asioiden hoitaminen on todennäköisesti hieman erilaista. Se ei perustu siihen, että kaiken pitää olla valmista heti ja nyt. Pikemminkin kyse on kärsivällisyydestä, keskeneräisyyden sietämisestä ja siitä, että uskoo asioiden hoituvan omalla painollaan. Maaseudulla se melkein toimii paremmin.

Hän ottaa esimerkiksi ruoan kasvattamisen ja metsänhoidon. Modernissa yhteiskunnassa nopeus nähdään synonyymina onnistumiselle, mutta luonnon hitaissa prosesseissa hätäily kääntyy usein laadun viholliseksi.

– Monessa asiassa nopeus on oikeastaan vain haitaksi. Metsänkasvatus on tästä hyvä esimerkki. Jos kuusipuu kasvaa tosi nopeasti, siitä tulee huonolaatuista tavaraa itse valmistuksessa. Mitä hitaammin ja hartaammin savolainen kuusipuu kasvaa, sitä tiheäsyisempää, kauniimpaa ja vahvempaa se on.

Maalla jokainen päivä tarjoaa oman crossfit-ratansa. Alussa työkoneiden haltuunotto vaati Kyöstiltä kirjojen tankkaamista ja aloittelijan rooliin hyppäämistä, mutta nykyään kouriintuntuva fyysinen tekeminen toimii parhaana ja luonnollisimpana vastapainona intensiiviselle tietotyölle. Kuva: Ursula Arsiola.

Täydellisyyden tavoittelusta aloittelijan nöyryyteen

Siirtymä kuopiolaisesta rivitaloarjesta laajojen tilusten hoitajaksi vaati paitsi käytännön taitojen opettelemista, myös syvää sisäistä asennemuutosta. Kärsimättömälle luonteelle ja täydellisyyden tavoitteluun taipuvaiselle miehelle elämänmuutos oli hyppy tuntemattomaan. Kaupungissa vaikeudet oli totuttu ulkoistamaan: jos jokin paikka oli rempallaan, pystyi aina ilmoittamaan asiasta huoltomiehelle. Maaseudulla vastuu ja oppikirjat oli otettava omaan käteen.

 

– Meidän matkamme käynnistyi aivan täysin nollapisteestä, eikä minulla ollut aluksi osaamista edes siitä, miten polttopuita saadaan tehdyksi. Laitteet ja prosessit eivät olleet tuttuja. Kaikki traktorin käyttämisestä lähtien on pitänyt opetella alusta asti, pitkälti kirjoja tankkaamalla ja virheiden kautta.

Tämä jatkuva uuden opetteleminen pakotti asettumaan aloittelijan rooliin ja hyväksymään sen, että omat tiedot ovat matkan varrella väistämättä puutteelliset.

– Se on ennen kaikkea opettanut nöyryyttä. Sitä, että ihminen ei ole koskaan valmis. Täällä on ollut pakko oppia siihen, että jokin asia voi olla hyvä sellaisenaan. Jokainen asia on lopulta tekijänsä näköinen luomus.

 

 

Hyödyllisyyden vaatimus ja suorittamisen oravanpyörä

Päivät modernin yrityselämän parissa, itsenäisenä yrittäjänä ja oman kalenterinsa johtajana tarjoavat valtavasti vapautta, mutta vapaus tuo mukanaan myös kuormitusta. Intensiiviset työpäivät analytiikan, raportoinnin ja asiantuntijatyön parissa ottavat veronsa ihmisen henkisestä kapasiteetista. Kun illalla sulkee tietokoneen, aivot kaipaavat jotain sellaista, mikä ei vaadi monimutkaista ajattelua

”Minusta tuntuu tosi usein siltä, että ihmiset ovat alkaneet optimoida omaa elämäänsä juuri sillä tavalla, että miten voisivat olla juuri nyt hyödyksi."

Iivonen on huomannut, että nykyisessä maailmanajassa ihmisillä on taipumus ulkoistaa mielenrauhansa ja alkaa suorittaa jopa omaa palautumistaan.

– Minusta tuntuu tosi usein siltä, että ihmiset ovat alkaneet optimoida omaa elämäänsä juuri sillä tavalla, että miten voisivat olla juuri nyt hyödyksi. Miten voisi olla koko ajan tehokas ja arvokas. Me emme ehkä osaa enää tänä päivänä vain ajatella, ettei minun tarvitse olla koko ajan hyödyllinen.

Tämä jatkuvan optimoinnin tarve näkyy vahvasti myös urheilussa ja hyvinvointitrendeissä. Kun lenkkipolulle lähdetään älykellojen ja sekuntikellojen kanssa, lipsahdetaan huomaamatta suoritusmoodiin, jossa jokaisen päivän on oltava eilistä parempi.

– Se tuntuu vähän hullulta, että me suoritamme hyvinvointiakin tänä päivänä. Jos katsot älysormuksesta unidataa ja teet analyysin sen perusteella, mitä data sanoo sinusta, et enää kuuntele itseäsi. Olisi paljon tärkeämpää istua rauhassa aamulla teekupin äärellä ja tunnustella omaa oloaan, kuin katsoa sitä analytiikasta. Liikunta on tärkeää, mutta töpseli pitää osata vetää irti säännöllisesti. Ei Sports Trackeria tarvitse laittaa käyntiin, kun lähtee ulos höntsäilemään.

 

Kasvihuoneen hitaat ihmeet opettavat nöyryyttä ja hetkessä elämistä. Itse kasvatetun ruoan tuoma arvostus kumpuaa siitä oivalluksesta, että parhaita asioita elämässä ei voi sormia napsauttamalla hoputtaa. Kuva: Miia Röntynen.

Mitä jää jäljelle, kun tittelit riisutaan?

Kun Kyösti Iivoselta kysyy, mikä on ollut seitsemän vuoden maaseutuelämän suurin ja arvokkain oppi, vastaus kumpuaa syvältä arvojen muutoksesta. Nuoruuden urakeskeisyys, palkan perässä juokseminen ja ulkoisten kehujen nälkä ovat vaihtuneet perspektiiviin, joka asettaa ihmisyyden suorittamisen edelle.

Maatilan fyysinen tekeminen – mullan upottaminen kynsien alle ja klapisavotat – toimii parhaana päännollauskeinona ja vastapainona digitaaliselle asiantuntijatyölle. Se palauttaa ihmisen takaisin kehoonsa ja tähän hetkeen.

"Jos ihmiseltä otettaisiin kaikki tittelit, työt ja kaikki sellaiset pois, mitä jää jäljelle?"

– Elämänasenteesta on tullut vähemmän suorituskeskeinen. Tätä elämää ei tarvitse suorittaa läpi, eikä kaiken tarvitse perustua suureellisiin suunnitelmiin, sillä aina joku käsikirjoittaa ne lopulta paremmin. On hyvä osata elää tässä hetkessä.

Perspektiivin muutos on tuonut mukanaan myös oivalluksen siitä, mikä ihmisessä on loppujen lopuksi merkityksellistä ja arvokasta.

– Jos ihmiseltä otettaisiin kaikki tittelit, työt ja kaikki sellaiset pois, mitä jää jäljelle? Siinä oikeastaan konkretisoituu aika hyvin se, mitä asioita sitä loppujen lopuksi arvostaa omassa elämässään. Kun asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin, huomaa ne pienet asiat, jotka ovat jo valmiiksi tosi hyvin.