Jaa artikkeli
Teksti: Katja Hedberg, kuvat: Annika Rantanen ja Sini Pennanen
”Unelmointi ei ole terveytemme kannalta vain tärkeää. Se on välttämätöntä, sanoo työterveyspsykologi Juho Strömmer. Hänellä on meille lohdullinen vinkki:
Jos et osaa unelmoida, sitä voi harjoitella ja oppia. Harjoittelua varten tarvitsemme lähellemme toisen, turvallisen ihmisen.
Osaatko kuvitella, millaista elämäsi on kaukana tulevaisuudessa? Odottaako horisontissa elämä, jota haluatkin elää?
Entä juuri nyt? Pystytkö irrottamaan ajatuksesi kaikesta, mikä vaatii tarkkaavaisuutta, vain pysähtyäksesi viipyilemään tässä hetkessä?
Onnittelut, jos vastasit kysymyksiin myönteisesti. Olet hyvä unelmoija. Todennäköisesti osaat luoda myönteisiä kuvia tulevaisuudestasi ja sen myötä lisätä monin tavoin hyvinvointiasi.
”Unelmointi on terveytemme kannalta välttämätöntä.”
Työyhteisöjen työterveyspsykologina ja kehittäjänä työskentelevä, psykologian tohtori Juho Strömmer jakaa unelmoinnin kahdessa eri aikaperspektiivissä kulkevaan kuvitteluun. Molemmat vaativat erityistä taitoa.
”Unelmointi ei ole terveytemme kannalta vain tärkeää. Se on välttämätöntä, sillä unelmoinnilla on oleellinen yhteys mielemme hyvinvointiin”, hän sanoo.
”Mielen hyvinvointi on myös sitä, että kokee olevansa oman elämänsä peräsimessä ja tuntee, että pystyy ohjaamaan kulkua kohti hyvää elämää.”
Juho Strömmer näkee unelmoinnin hyvästä elämästä kuuluvan jokaisen yksilön omalle vastuulle.
”Jos tietoinen näkymä puuttuu, kulku kohti hyvää elämää on vaikeaa ja usein mahdotontakin.”
Strömmer ei laita juurikaan painoa sille, toteutuvatko unelmat vai eivät.
”Merkitystä on enemmän sillä, että elämälleen pystyy näkemään erilaisia vaihtoehtoja. Näin elämäänsä saa tärkeää etäisyyttä ja samalla oppii mukautumaan sattumiin. Niitähän tulee eteen meille jokaiselle, joskus hyvin odottamattomallakin tavalla.”
Intohimoisena purjehtijana Strömmer ottaa esimerkin jälleen purjehduksesta:
Unelmointi voi olla jopa kannatteleva asia arjessa.
”Seilatessa voi tapahtua paljon yllättävää. Tuuli voi tyyntyä, myrsky nousta, veneen osa mennä rikki tai miehistön jäsen sairastua. Tämän kaiken voi ottaa huomioon, ja silti suunnitella matkantekoa hyvinkin tarkkaan ja unelmoida määränpäästä.”
Strömmer näkee unelmoivassa ihmisessä tärkeän piirteen – hänellä on toivo paremmasta. Unelmointi voi olla jopa kannatteleva asia arjessa.
”Vaikeasti masentuneella ihmisellä sen sijaan valoisa näköala tulevaisuudesta on kadonnut.”
”Varovaisesti voin todeta, että näen tätä työssäni. Taito unelmoida taas voi olla monissa tilanteissa suojaava tekijä haavoittumiselta.”
Juho Strömmer ei ylläty tutkimustuloksista, joiden mukaan kyky unelmoida on vahvasti kytköksissä luovuuteen ja jopa älykkyyteen.
”Luovuus, älykkyys ja unelmointi ovat serkuksia keskenään. Luovuus on sitä, että pystyy yhdistämään asioita aivan uudella tavalla ja kuvittelemaan jotain, mikä on epätodennäköistä tai jopa mahdotonta ja täysin oman kokemuspiirin ulottumattomissa”, hän raamittaa.
Se, millaisia unelmoijia olemme, määräytyy Strömmerin mukaan jo lapsuudessamme.
Taitomme unelmoida kehittyy lapsuudessa.
”Kun lasta kannustaa rohkeasti ajattelemaan ja myös kertomaan ajatuksistaan, ruokkii samalla hänen luovuuttaan ja älykkyyttään. Mutta jos kasvaa ympäristössä, missä kannustamisen sijaan lytätään luovuuden ja unelmoinnin mahdollistavat asiat, lapsi jää vaille unelmointiin tarvittavia välineitä eikä rohkene haaveilla myöhemminkään.”
Unelmointi vaatii viipyilyä, pysähtymistä ja aikaa.
”Mutta missä näitä enää on? Bussipysäkillä tartumme puhelimeen ja menemme Instagramiin selaamaan päämäärättömästi feediä. Kun telkkarin ohjelmassa tulee tyhjä hetki, teemme saman. Kuormitamme aivojamme koko ajan, vaikka pitäisi etsiä tyhjiä hetkiä, istuutua alas ja katsoa huojuvaa puuta.”
Juho Strömmer tutki omassa väitöstyössään, millaisia muutoksia ikääntyminen saa aikaan aivojen kyvyssä käsitellä aistihavaintoja millainen vaikutus liikunnallisella elämäntavalla on tällaisiin muutoksiin. Hän käytti tutkimuksessaan mittareina aivojen sähköisiä vasteita tunto-, kuulo- ja näköaistimusten ärsykkeisiin.
Iän myötä aivojen kyky erotella automaattisesti erilaisia ärsykkeitä toisistaan heikkenee, mutta fyysisellä aktiivisuudella ja fyysisellä kunnolla näyttäisi olevan suojaava vaikutus tällaisiin muutoksiin.
Strömmer löytää tutkimuksestaan yhteyksiä haaveiluun.
”Tiedämme, että iän myötä eräänlainen joustavuus ottaa vastaan asioita elämässä kasvaa, mutta toisaalta vakiintuneista toiminta- ja reagointitavoista tulee hieman lukkiutuneempia. Tämä kaikki mahdollisesti vaikuttaa siihen, kuinka voimme muodostaa unelmia ja haaveilla”, hän sanoo.
”Iän myötä elämänkokemusten merkitys korostuu. Aikajänne tulevaa kohti lyhenee, mutta toisaalta kokemukset siitä, että kaikki asiat eivät menneet odotusten mukaan ja että vaikeista asioista on päästy yli, voi auttaa luottamaan vapaammin unelmoinnin voimaan.”
Juho Strömmerillä on lohdullinen viesti heille, joilla haaveilu ei ota sujuakseen.
”Unelmointia voi opetella. Harjoittelemme sitä asiakkaiden kanssa usein vastaanotollanikin.”
Strömmerillä on toisinaan tapa ojentaa asiakkailleen kuvitteellinen taikasauva ja sanoa, että nyt voit taikoa elämääsi juuri sellaiseksi, kuin haluat.
”On hätkähdyttävää tavata ihmisiä, jotka eivät tiedä mitä taikoa. He menevät ihan hiljaisiksi.”
”Joskus asiakas taikoo lottovoiton. Mutta kun kysyn mitä hän voitolla tekisi, vastaus on pitkä hiljaisuus.”
Yksin, omin avuin unelmoinnin opettelu on työlästä.
Kuinka nuori voi oppia unelmoimaan, jos hän varttuu tyhjenevässä pikkukunnassa, jossa elämällä ja kasvuympäristöllä ei ole tarjota houkuttavia tulevaisuudennäkymiä?
”Tämä on hyvinvointimme ja koko kansanterveytemme kannalta tuhannen taalan kysymys. Yksin, omin avuin unelmoinnin opettelu on työlästä. Ratkaisu voikin olla niinkin peri-inhimillinen asia kuin toinen ihminen, jonka turvallisessa seurassa unelmointia voi harjoitella.”
Mistä psykologian tohtori itse unelmoi?
”Siitä, että elämässä säilyvät yllätyksellisyys ja epävarmuus sopivassa suhteessa tasapainon kanssa. Ja että pystyn säilyttämään rohkeuden hypätä asioihin sekä ottaa vastaan vaikeitakin asioita. Ja ehkä siitäkin, että opin pysähtymisen taitoa”, Strömmer vastaa.
Ihminen ilman unelmia on tylsä, lakoninen hahmo.
Konkreettisten unelmien listalla on purjehdus maailman ympäri, vaikka Strömmer toisaalta haaveilee tasaisesta elämästä, rauhallisesta työstä ja että oppisi soittamaan pianoa oikein hyvin.
Entä jos meiltä vietäisiin taito unelmoida? Millaisia ihmisiä meistä tulisi?
”Tunneskaalamme supistuisi. Innostavan seuran sijaan olisimme lakonisia ja tylsiä hahmoja, jotka näköalattomuutensa myötä alkaisivat pikkuhiljaa aiheuttaa itselleen, ympäristölleen ja muille ihmisille ongelmia.”