Jaa artikkeli
Minä – taikauskoinen höperö, palvelujärjestelmien ja byrokratian pyörittämä ihminen pienessä suuressa maailmassa – en ole varmaankaan ainut, joka toivoo löytävänsä tarpeenmukaiset palvelut oikea-aikaisesti, sopivan ja saavutettavan matkan päästä. Ja vieläpä sopivan korkuisen kynnyksen yli.
Kaikkialla toitotetaan matalan kynnyksen palveluita ja sitä, kuinka ne täydentävät yhteiskuntamme terveyden ja hyvinvoinnin kenttää. Kehotetaan tulemaan käymään, hakemaan apua yhdestä paikasta, jättämään soittopyyntö.
Kuulostaa hienolta. Samalla kysyn, olemmeko sittenkään vielä perillä? Avoimet ovet ja matalat kynnykset eivät ole tehneet pohjoissavolaisista hyvinvoivia ihmisiä. Mikä mättää?
"Olemmeko sittenkään vielä perillä?"
Sielujen syvimmät ja hauraimmat asiat eivät ehkä aina ole jaettavissa avointen ovien ja matalan kynnyksen palveluiden kautta.
Moni päihde-, mielenterveys-, työllisyys- ja aikuissosiaalityön ammattilainen toi esiin Mieliteon toteuttamissa kyselyissä, että matalan kynnyksen palvelut, moniammatillinen osaaminen ja moniosaaminen toimivat kunnissa hyvin. Resurssien riittävyys, päihteiden käyttö sekä mielenterveys- ja päihdepalvelujen saatavuus sen sijaan huolestuttavat.
Havaitsen pienen ristiriidan, kun miettii matalan kynnyksen palveluita kuntien ja hyvinvointialueen tarjoamien lakisääteisten palveluiden jatkeena tai täydentäjänä. Eli toisin sanoen ihmisten mielen hyvinvoinnin edistäjinä, mitä ne ehdottomasti ovatkin.
Entä mitä mieltä kuntiemme asukkaat ovat matalan kynnyksen palvelujen tarjonnasta, saatavuudesta ja saavutettavuudesta? Tähän saimme arvokasta tietoa, kun teimme kuntalaiskyselyitä vuosina 2022 ja 2023. Kyselyistä kummunnutta tietoa täydentää erilaisissa tapahtumissa kuntalaisilta saamamme kokemusperäinen tuntemus siitä, millaisilla ratkaisuilla saisimme käännettyä Pohjois-Savon synkät sairastavuusluvut laskuun.
"Matala kynnys ei tarkoita samaa asiaa palvelujärjestelmälle ja palveluiden käyttäjille."
Nyt olemme tosiasioiden äärellä. Sana sanaa vastaan, tieto tietoa vastaan, kokemus kokemusta vastaan. Väitän, ettei matala kynnys tarkoita läheskään aina samaa asiaa palvelujärjestelmälle ja palveluiden käyttäjille. Fakta on kuitenkin se, että tietoa matalan kynnysten palveluista on vaikea löytää. Sen tunnustavat niin ammattilaiset kuin kuntalaisetkin.
Totta on myös se, että kuntalaiset ovat lukuisia kertoja huomauttaneet matalan kynnyksen palvelujen tarjonnan olevan puutteellista. Palvelut eivät ole saavutettavissa tai kynnys on edelleen liian korkea ylitettäväksi. Mitä ihmettä?
Ohessa muutama lainaus kuntalaisilta saamistamme kehitysehdotuksista:
”Kohtaamispaikkoja eri ikäisille, maksuttomien tilojen järjestäminen.”
”Kohtaamispaikkoja, saa muuta ajateltavaa.”
”Vapaaehtoistoiminnan kustannusten vähentäminen (esim. tilojen käyttö).”
”Matalan kynnyksen paikkoja, erilaisia kerhoja pitää olla kaikkialla.”
”Äijäkerhotoiminta, tilat pitäisi saada keskustelukerholle.”
”Tapaamistilat, joihin on helppo mennä, yhteisöllisyys.”
Astun nyt matalan kynnyksen palvelujen tarjoajan saappaisiin kolmannen sektorin, hankkeen ja julkisen sektorin toimijana. Palvelulle on osoitettu esteetön, kylän ytimessä sijaitseva tila. Rahoitus on kunnossa, tavoitteet on asetettu, henkilöstöresurssit vakaat ja kohderyhmä määritelty.
On aika avata ovet ja toivottaa kävijät tervetulleiksi yhteisölliseen toimintaan. Kuntalainen astuu kynnyksen yli sisään.
Vierähtää tovi jos toinenkin. Toista asiakasta ei kuulu. Seuraavana päivänä ovesta ei astu sisään kukaan. Toisinaan ihmisiä löytää paikalle useampia, mutta palvelu ei vakiinnuta paikkaansa.
Lopulta toiminta katsotaan kannattamattomaksi ja tuloksettomaksi. Vaikuttavuudesta puhumattakaan. Paikka sulkee ovensa.
"Asukkaissa piilee se viisaus, jota Pohjois-Savo tarvitsee."
Kuntalaiset käärivät hihansa ja some laulaa: ”Viimeisetkin palvelut karkaavat käsistä. Meiltä viedään kaikki”. Kunta levittää kätensä. Palvelulle ei katsota olevan tarvetta.
Astun sitten Pelle Pelottoman saappaisiin. Huomaan, etten keksi yhtään ratkaisua siihen, mikä saisi matalan kynnyksen palvelut kuntalaisten näköisiksi ja toimimaan siten, että mahdollisimman monen kuntalaisen mielen hyvinvointi ottaisi harppauksen kohti parempaa elämää ja sairastavuusindeksit kääntyisivät laskuun.
Yhtäkkiä muistan kuntalaisten kyselyymme kirjoittamat ajatukset:
”Kuunnellaan asukkaita.”
”Asennemuutos: mielenterveys/hyvinvointi on kaikkien asia.”
”Ihmistä pitää kuunnella.”
Hyppään taas seuraaviin hypoteettisiin saappaisiin. Vien asian ammattilaisille, viranhaltijoille ja päättäjille. Meidän on kuultava asukkaita. Heissä piilee se viisaus, jota Pohjois-Savo tarvitsee.
En malta kuitenkaan olla ottamatta kantaa siihen, tarvitsemmeko kynnystä lainkaan vai voivatko palvelut olla kynnyksettömiä. Ihmiset voivat kohdata vaikka kadulla tai julkisissa tiloissa – oman arkensa ympäristössä.
"Palveluntarjoajat voisivat mennä ihmisten luokse."
Palveluntarjoajat voisivat mennä ihmisten luokse ja olla aktiivisia henkilökohtaisen kontaktin luomisessa. Monella meistä ei ole voimavaroja tai mahdollisuuksia hakeutua itse palvelujen piiriin.
Emme välttämättä tarvitse kuntalaisten auttamiseen puhelinta tai hajanaista tietoa siitä, mistä apua voi saada. Uskon, että kun jalkaudumme ihmisten keskuuteen, meille avautuu mahdollisuus toimia myöhemmin ”sisäänheittäjinä” palvelujen pariin.
Puheet eivät riitä, vaan tarvitsemme tekoja. Tarvitsemme aitoa kuuntelemista ja kuulemista sekä luottamuksellista läsnäoloa.
Viikon oivallukset on juttusarja, jossa työntekijämme nostavat esiin asioita, jotka ovat herättäneet ajatuksia työn tuiskeessa.
Koordinaattori