Me ollaan rallikansa – yhteenkuuluvuus luo hyvinvointia myös työyhteisössä

”Me ollaan rallikansa
Jokainen hieroo omas tallissansa malliansa
Sisällä pitää omat asiansa
Rallikansa […]”

”Rallikansa, kirjoittaa ite oman tarinansa
Rallikansa, voi hylkää kartan mut ei pariansa”

"Rallikansa kirjoittaa ite oman tarinansa"

Radiosta soi JVG:n uusi kappale, jonka ytimessä ovat suomalaisuus ja kansaamme liitetyt piirteet, kuten sisu, jurous ja lojaalius.

Huomaan, että sormeni alkavat naputtaa rattia rytmin tahdissa ja biisi saa mielialani kohoamaan. Se herättää ylpeyttä ja sympatiaa, vaikken edes välitä ralliautoilusta.

Kappale iskee minuun, koska se herättää samastumisen ja yhteenkuuluvuuden tunteen. En ole ainut, joka rakentaa itsenäisesti omannäköistä elämäänsä, pitää omat asiansa välillä turhankin hyvin sisällään ja tekee parhaansa läheistensä vuoksi. Meitä on täällä kokonainen kansa.

Populaarikulttuuri on tärkeä väline yhteisöllisen identiteetin rakentamisessa.

Populaarikulttuuri on tärkeä väline yhteisöllisen identiteetin rakentamisessa, ja suomalaisuudesta kertovia lauluja on runsaasti. Kansallinen identiteetti, eli tunne kuulumisesta omaan kotimaahan tai kansaan, on yksi sosiaalisen identiteetin muoto. Sosiaalisen identiteetin teoria perustuu ajatukseen, että identiteettimme ei ole pelkästään persoonallinen, vaan se muodostuu myös ryhmäjäsenyyksistämme.

Identiteettimme muuttuu, muotoutuu ja rakentuu eletyn elämän myötä, samoin kuin ryhmäjäsenyytemme. Aikuisiällä työyhteisö muodostaa tärkeän ryhmäjäsenyyden. Työyhteisö luo oman kulttuurinsa, perinteensä, arvonsa ja jopa käytetyn kielensä. Siinä on siis samankaltaisia piirteitä kuin kansallisessa identiteetissä.

Eräässä sosiaali- ja terveysalan työyhteisössä kuuntelimme aina tiettyä Robinin biisiä, kun kaipasimme kannattelua motivaatiollemme sekä tukea ja vahvistusta työtavallemme. Vaikka kevyt ja reipaspoljentoinen kappale on rakkauslaulu, loimme sanojen taustalle oman tarinamme. Se muistutti meitä perustehtävästämme ja työmme merkityksellisyydestä sekä lujitti yhteishenkeämme.

Sosiaalinen kanssakäyminen vahvistaa työyhteisöä ja työn tekemisen motivaatiota. 

Ihmisen hyvinvoinnin koostumus on kiinnostanut niin tutkijoita kuin meitä tavan tallaajia läpi historian. En ole psykologian teorioiden suurkuluttajana vielä törmännyt lähestymistapaan, jossa ei mainittaisi yhteisöllisyyttä, turvallisia ihmissuhteita tai yhteenkuuluvuuden kokemusta yhtenä hyvinvoinnin rakennuspalikkana. Ihmisellä on perustava tarve kuulua ryhmään ja luoda yhteys toisiin ihmisiin – tulla nähdyksi, kuulluksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on.

Sosiaalinen kanssakäyminen vahvistaa työyhteisöä ja työn tekemisen motivaatiota. Toisaalta, jos työyhteisössä on haasteita sosiaalisessa kanssakäymisessä, ne voivat aiheuttaa kuormitusta ja lisätä riskiä työssä jaksamisen ongelmille. Yhteisöllisyys edistää työssä viihtymistä, työhön sitoutumista ja työn laatua sekä ylläpitää työntekijöiden fyysistä ja psyykkistä työkykyä.

Me-hengen kokemus suojaa työyhteisöä erityisesti muutostilanteissa ja haasteiden edessä. Yhteiset onnistumiset vahvistavat kollektiivista luottamusta, hallinnan tunnetta ja kykyä kohdata tulevat haasteet rakentavasti.

Me-henki ei kuitenkaan tarkoita, että työyhteisössä tulisi aina olla asioista samaa mieltä tai että eriävät näkemykset olisivat kiellettyjä. Me-hengen ytimessä on kokemus siitä, että yhteisössä kuljetaan samaan suuntaan ja että on turvallista olla oma itsensä muiden seurassa.

Toimivimmillaan yhteisö pitää huoltaan omista jäsenistään.

Toimiva ja kehittyvä työyhteisö koostuu erilaisista ihmisistä, erilaisine vahvuuksineen, luonteenpiirteineen ja osaamisineen. JVG:n kappaleessakin todetaan, että ”sekalaista sakkii mahtuu samaan saunaan”.

Kukin työyhteisö on ainutlaatuinen ja kirjoittaa itse omat tarinansa. Toimivimmillaan yhteisö pitää huoltaan omista jäsenistään, tönii eteenpäin ylämäissä ja jarruttelee menoa alamäissä.

”Rallikansa, voi hylkää kartan mut ei pariansa.”