Jaa artikkeli
Teksti: Katja Hedberg, kuvat: Markus Laakso
Yhteisöllisyys. Muutos politiikan valtasuhteissa. Työttömien työllistyminen. Harrastusten laaja kirjo. Aktiivisten toimijoiden iso joukko. Pikku kaupungin tuttavallinen ilmapiiri.
”Ja kulttuurin voima”, täydentää kuvassa oleva harrastajateatterilainen Elina Erholtz asiat, joilla Kiuruvesi on kaupunkilaisten mielestä onnistunut Pohjois-Savon ainoana paikkakuntana pienentämään mielenterveysindeksiään vuodesta 2014, jo neljässä peräkkäisessä mittauksessa.
Kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen kommentoi Mielitekomediassa aiemmin Kiuruveden kehitystä. Kävimme nyt kaupungin raiteilla kyselemässä, millä eväillä Kiuruvesi on poikkeuksellisen kehityksensä saanut aikaan.
Kiuruveden torin seutu kumisee tyhjyyttään syyskuisena arkiaamuna.
Ei ristinsielua.
Torin laidalla kivitalossa sentään kuhisee: Kiuruvesi-lehden päätoimittaja Jaana Selander on jo käynyt juttukeikalla ja palannut juuri takaisin toimitukseen.
Jos joku, niin Selander tuntee kiuruvetisten sielunelämää ja osaa pohtia, mikä vie Kiuruvettä kohti terveempää tulevaisuutta. Selander sentään on työskennellyt Kiuruvesi-lehdessä toimittajana vuodesta 1990 ja päätoimittajanakin viimeisimmät 17 vuotta.
Kiuruvesi-lehti on Pohjois-Savon ainoa itsenäinen paikallislehti eikä vain osa isoa konsernia. Kerran viikossa printtinä ilmestyvä 71-vuotias aviisi edustanee kiuruvetisiä siis vapaasti, omalla äänellään.
Selander makustelee Kiuruveden mielenterveysindeksejä eikä heti osaa sanoa, mikä kehityksen selittää.
”Osalla menee hyvin, mutta jotkut voivat tosi kurjasti.”
”Hyvältähän tämä kuulostaa. Pitää silti muistaa, että ihmisillä on näistä asioista myös ristiriitaisia fiiliksiä. Osalla menee hyvin, mutta jotkut voivat tosi kurjasti”, hän huomauttaa.
Sitten Selander muistaa Kiuruveden Urheilijoiden poikkeuksellisen toiminnan.
”Siellä on mallikkaasti työllistetty työttömiä ja saatu innostettua ihmisiä toimintaan. Heikoimpiakaan ei ole unohdettu. Näkyyköhän tämä toiminta indekseissä”, hän pohtii.
Myös kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen vie Selanderin mielestä asioita hyvään suuntaan jo omalla persoonallaan.
”Hän on dynaaminen johtaja. Laivan kippari, joka osaa huomioida jokaisen. Ihmiset tykkäävät hänestä.”
Päätoimittaja arvelee, että myös tuore muutos kaupungin poliittisissa voimasuhteissa on tuulettanut eloa.
”Viime kunnallisvaaleissa Liike nyt nappasi viisi valtuustopaikkaa, ja kepu menetti tutun ylivoimansa. Tämä ehkä synnytti toivonkipinää siitä, että vanhojakin rakenteita voi muuttaa.”
Jaana Selander epäilee, että savolaisuuden ominaispiirteet ovat osasyy sille, miksi pohjoissavolaiset ovat mielenterveydeltään niin paljon muita suomalaisia huonovointisempia.
”Savolainen on perusluonteeltaan pessimisti. Kovin tyypillisiä ovat sanonnat, että tullooko tuosta mittään ja mittee tuo iestää.”
Pohtiessaan ratkaisuja muutokseen Selander luottaa nuoriin.
"Muutos voi tapahtua heidän kauttaan. Toivottavasti nuoret ymmärtävät lähteä maailmalle hankkimaan koulutusta ja avartamaan näkemyksiään. Palatessaan he voivat sitten tuoda mukanaan myönteisempää elämänasennetta.”
Jaana Selanderin kehuma Kiuruveden Urheilijat (KiurU) näyttää pitävän toimistoaan torin toisella laidalla.
Sinne siis. Pitäähän se selvittää, miksi urheiluseura työllistää ihmisiä ja millaisia tuloksia on tullut.
Heti ovenavauksen ja tervehtimisen jälkeen KiurU:n johtokunnan puheenjohtaja Kari Saastamoinen sekä seuran liikunnan- ja työnohjaaja Mikko Kouvalainen esittelevät tyytyväisinä toimiston vitriiniin hetkeä aiemmin tuotua mitalia. Se on tuore näyttö seuran nuorisotoiminnasta: tyttöjen joukkuekuulakisan SM-kultamitali 15-vuotisten sarjasta.
Onnea!
Urheilutoiminnan ohessa KiurU on vetänyt useita työvoimapoliittisia hankkeita ja ollut merkittävä pitkäaikaistyöttömien paikallinen työllistäjä vuodesta 2012 lähtien.
”Voisimme rehvastella sillä, miten isoja rahoja Kiuruveden kaupunki on säästänyt työmarkkinatuen kuntaosuuksista hankkeittemme myötä ja kuinka paljon olemme hankkineet kaupungille palkkatukea työttömien työllistämiseen”, Kari Saastamoinen hän toteaa.
”Mutta kun puhumme työttömyydestä ja työllistymisestä, puhumme ihmisten kohtaloista. Ei ihmisen elämää voi verrata tai rinnastaa euroihin”, hän sanoo.
Kiuruveden Urheilijoiden työllistämistoiminnan myötä on syntynyt käsite Kiuruvesi-mallista.
Pohja mallille syntyi jo vuonna 2005, kun Kari Saastamoinen työskenteli vielä urheiluliikkeessä ja oivalsi, ettei Kiuruveden hiihtosuunnistuksen maailmancup-tapahtumaa saada järjestettyä talkoovoimin.
”Silloinen työvoimatoimiston johtaja Jorma Anttila ehdotti, että luodaan hanke, joka työllistää pitkäaikaistyöttömiä", Saastamoinen kertoo.
Työvoimatoimisto rahoitti hankkeen, johon Saastamoinen siirtyi itse töihin. Sittemmin työvoimatoimisto rahoittamat hankkeet seurasivat toisiaan, kunnes ne siirrettiin Kiuruveden Urheilijoiden alaisuuteen.
”Urheiluseurakin voi kantaa yhteiskuntavastuutaan.”
Kiuruveden kaupunki tuli työvoimatoimiston rinnalle uudeksi sopimuskumppaniksi, ja vuonna 2015 KiurU ryhtyi työllistämään yli 300 päivää työttöminä olleita ihmisiä.
”Listalla oli 170 ihmistä, koronan iskiessä enää sata. Suuri muutos saattaa näkyä mielenterveysindekseissä”, Saastamoinen arvelee.
Tulosten myötä kaupunki siirsi myös Päiväkeskus Viskaalin Tuvan toiminnan Kiuruveden Urheilijoille.
”Tuolloin pohdimme, onko päihde- ja mielenterveyspuolen päiväkeskuksen toiminta urheiluseuralle hyvä vai huono asia. Näimme yksimielisesti, että urheiluseurakin voi tällä tavalla kantaa yhteiskuntavastuutaan”, Saastamoinen toteaa ja kertoo ilahtuneena, että aina kun seuran urheilijat kunnostautuvat kisoissa, se näkyy seuraavana aamuna Viskaalin Tuvassa.
”Siellä on heti semmoinen meininki, että meidän omat urheilijat pärjäsivät. Tämäkin asia on voinut jättää jälkensä indekseihin.”
KiurU on vuosien myötä tarjonnut myös palkkatuettua työtä noin 300 henkilölle, ja työllistämishankkeiden myötä seuran palkkalistoilla Viskaalin Tuvalla on ollut parhaimmillaan kolme sosionomia.
Hyvästä työstään huolimatta KiurU:n tulevaisuus työllistäjänä on epävarma. Tämän vuoden alussa vastuu kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä siirtyi kunnilta hyvinvointialueille, syyskuun alusta lähtien palkkatuettu työ ei enää ole täyttänyt työssäoloehtoa ja ensi vuoden alussa vastuu työllistämisestä siirtyy kunnille.
”Mutta päiväkeskus pyörii edelleen. Siellä tarjoamme matalan kynnyksen asumisen tukea. Haemme esimerkiksi ihmisiä keskukselle, jossa he saavat ruuan. Pystymme yhä työllistämään puolitoista sosionomia”, Kari Saastamoinen sanoo.
”Muusta toiminnasta neuvottelumme kaupungin ja muiden toimijoiden kanssa jatkuvat. Katsotaan, mihin ne johtavat.”
Kuntouttava työtoiminta Kiuruveden Urheilijoiden tapaan tarkoittaa, että tehdään sitä, missä ollaan hyviä – kuntoutetaan liikunnan avulla.
Mikko Kouvalainen on nähnyt, kuinka ratkaisevaa liikunnan merkitys voi olla, kun elämän syrjästä otteensa menettänyt ihminen nousee uudestaan jaloilleen.
”Asiakas huomasi, ettei peliä elämän suhteen ollut menetetty.”
Hän kertoo asiakkaasta, jonka kuntouttaminen alkoi lyhyistä kävelyhetkistä.
”Kun paino alkoi tippua ja selkäkivut vähentyä, hän alkoi liikkua itsenäisesti. Päihteiden käyttö väheni. Fyysinen kuntoutuminen kohensi myös psyykkistä vointia. Mieli ei enää ollut maassa. Silloin oli luontevaa tuoda esiin ravinnon ja unen vaikutus hyvinvointiin.”
Lopulta polku johti kuntouttavan työtoiminnan kautta työelämään.
”Parasta oli mielen muutos. Asiakas huomasi, ettei peliä elämän suhteen ollut menetetty.”
Kari Saastamoinen huhkii monessa mukana. Lukuisten urheilutoimien ohessa hän oli kolme kautta kaupunginvaltuustossa, puheenjohtajanakin. Nuija on yhä kädessä, nyt kirkkovaltuustossa.
Saastamoinen varmaan tietää, mikä muu kuin tuloksekas työllistäminen selittää Kiuruveden mielenterveysindeksien kehityksen.
”Meillä on paljon aktiivisia toimijoita. Laskimme, että jopa 20 eri tahoa tekee työtä työllisyyden eteen.”
”Oli tarve mikä tahansa, aina on joku, jolle soittaa.”
Pikkukaupungissa voi kuulemma kokea aidosti myös yhteisöllisyyttä.
”Tunnemme aika hyvin toisemme. Oli tarve mikä tahansa, aina on joku, jolle soittaa.”
Pohjois-Savon korkea sairastavuustilanne on Saastamoiselle tuttu tieto.
”Täällä on iät ajat puhuttu siitä, että avioidutaan liian läheisten sukulaisten kanssa. Se lienee yksi selitys.”
Jaana Selanderin tapaan Saastamoinen pohtii myös savolaista luonteenlaatua.
”Herkästi valitetaan. Koetaan, ettei mikään ole hyvin.”
Kari Saastamoisen mielestä jokainen voi kantaa vastuuta hyvinvoinnin luomisesta.
”Tarvitsemme enemmän hyväksyntää ja suvaitsevaisuutta, vierellä kulkijoita huonossa elämäntilanteessa oleville”, hän sanoo.
Saastamoisen tapa katsoa ihmisiä yhdenvertaisesti juontunee lapsuuden kokemuksista.
”Tarvitsemme enemmän hyväksyntää ja suvaitsevaisuutta.”
”Monenlaista olen nähnyt omassa lähipiirissäni. Isälle ja sedälle alkoholi maistui, ja paljon muutakin on sukuun mahtunut.”
”Kun löysin kumppanin, elämääni tuli urheilu ja paljon hyvää sisältöä.”
Saastamoinen menestyi aikoinaan SM-hiihdoissa ja oli hiihtosuunnistuksen maajoukkuevalmentaja. Hän näkee syrjäytyneessä ihmisessä ja huippu-urheilijassa paljon yhteistä.
”Molemmat tuntevat samankaltaiset ongelmat. Mitä korkeammalle urheilijana pääset, sitä kovempia ovat paineet ja kamppailu oman itsensä kanssa. Sekin yhdistää, että molemmat joutuvat kokemaan pettymyksiä ja takaiskuja.”
”Urheilu opettaa sitä, mitä muussakin elämässä tarvittaisiin. Nöyryyttä ja häviämisen taitoa.”
Satunnainen vierailija voi kokea Kiuruveden raiteilla erikoisia kohtaamisia. Semmoinen tulee vastaan Kiuruveden kulttuuritalon huudeilla, jonne on ihan pakko suunnata. Lukuisat tutkimukset kun todistavat kulttuurin yhteyttä mielen hyvinvointiin.
Pihlajat kulttuuritalon edessä on kuorrutettu tulipunaisilla marjatertuilla. Yhtä punaisena hehkuvat kiharat hiukset, jotka keikkuvat nuoren naisen päässä kulttuurikeitaan parkkipaikalla.
Nainen on Elina Erholtz, joka tunnetaan harrastajateatterin Hulluviiman lukuisista näytelmistä.
”Kulttuurilla on valtava merkitys hyvinvointiimme”, Erholtz sanoo oitis. Hän on teinitytöstä lähtien, 25 vuoden ajan, ollut hulluviimalainen.
Kiuruvedellä on Hulluviiman lisäksi kaksi muutakin harrastajateatteria; Kiuruveden Maalaiskaupunginteatteri ja Kiuruveden vapaa nuorisoteatteri.
Kuorojakin on kolme: Kiuruveden Naislaulajat, Mieskuoro Kiurun laulu sekä seurakunnan kirkkokuoro, joten jo näiden perusteella kulttuurielämä näin pienessä kaupungissa on poikkeuksellisen rikasta.
Elina Erholtzin mukaan katsojien palaute tukee tutkimustuloksia kulttuurin vaikutuksesta:
”Ihmiset kertovat, kuinka he ovat nauraneet ja itkeneet katsomossa. Tässä ajassamme tarvitsemme juuri läsnäoloa ja vahvoja tunteita. Kun esitys menee ihon alle, on siinä hetkessä läsnä eikä mieti tekemättömiä kotitöitä, rahahuolia tai maailman ongelmia”, hän sanoo.
”Juuri läsnä oleminen lisää hyvinvointia.”
Kaunis esimerkki kaupungin teatteriväen yhteisöllisyydestä nähtiin viime vuonna, kun Kiuruvesi täytti 150 vuotta. Hulluviima ja Kiuruveden Maalaiskaupunginteatteri juhlistivat merkkivuotta tuottamalla yhteisen musiikkinäytelmän Mika Waltarin tekstistä Gabriel tule takaisin.
Hulluviima täyttää tänä vuonna 30 vuotta ja juhlii vielä kiuruvetisestä kansanparantajasta sekä selvännäkijästä Anna-Mari Mårdista kertovalla Moorti-näytelmällä. Ensi-ilta on kulttuuritalolla sunnuntaina 15. marraskuuta.
Elina Erholtz näkee, että Kiuruveden indeksien muutos on monen tekijän summa.
”Ehkäpä tämä körttipitäjämme, jossa korona-ajan olimme kääntyneinä sisäänpäin, on taas herännyt eloon. Olemme oppineet arvostamaan mahdollisuutta kohdata muita ja tehdä asioita yhdessä.”
Pohjoissavolaisten korkeaan sairastavuuteen Erholtz hakee syitä sukupolvelta toiseen jatkuvista ketjuista.
”Rohkeus riitti siihen, että muutettiin naapuriin.”
”Mielenterveyden ongelmat ja alkoholismi ovat periytyneet eteenpäin. Ja voi olla, ettei täältä uskalleta lähteä kauas. Jos kotipaikkakunnalta muutetaan, pysytään Ylä-Savon alueella.”
”Elämäntavan myötä naimisiin on menty lähellä asuvien kanssa. Tälläkin voi olla omat vaikuttimensa”, Erholtz arvelee.
Työssään hän on nähnyt, ettei nuorillakaan ole välttämättä uskallusta lähteä laajentamaan maailmankuvaansa kotiseudun ulkopuolelle.
”Työskentelin taannoin nuorten työpajavalmentajana Kaavilla. Nuorilla kyllä oli halua lähteä, mutta rohkeus riitti siihen, että muutettiin naapuriin Juankoskelle ja Tuusniemelle. Suvun toimintamallit pysyivät samoina.”
Elina Erholtz valitsi itse toisin. Hän lähti Kiuruvedeltä opiskelemaan Tornioon, työskenteli välillä Kiuruvedellä, muutti Vantaalle ja takaisin Kiuruvedelle, opiskeli Kuopiossakin, ja on nyt palannut pysyvämmin Kiuruvedelle.
Kiuruvesi kutsui siis aina takaisin.
”Juuret vetävät. Minulla on täällä jo teatteriharrastukseni myötä paljon hyvin eri-ikäisiä ystäviä ja heidän myötään vahva tukiverkko, jota yksinhuoltajana tarvitsen.”
”Jos keskitymme ikäviin asioihin, niiden painoarvo arjessamme lisääntyy.”
Erholtz on tuore yrittäjä. Hän tarjoaa hyvinvointialan Askelina-yrityksensä kautta muun muassa vuorovaikutuskoulutuksia.
”Haastetta on tulla yrittäjänä tunnetuksi ja näkyväksi”, hän myöntää ja tulee samalla paljastaneeksi, miksi hän liihottelee kulttuuritalon liepeillä kirkkaassa peruukissa siivet selässään.
”Olen mukana kirjastojen hankkeessa, jolla edistetään lukemista. Hölinä-keijuna pidän lapsille muun muassa satutuokiota ja levitän ilosanomaa siitä, kuinka vahva supervoima lukutaito on.”
Satutuokioissaan Erholtz keskittyy samaan kuin teatterin lavalla – läsnäoloon.
”Asiat, joihin kiinnitämme suurimman huomion, kasvavat kokoaan isommiksi. Jos keskitymme ikäviin asioihin, niiden painoarvo arjessamme lisääntyy. Kun jaamme ympärillemme hyviä asioita, niiden määrä keskuudessamme kasvaa.”
Kulttuuritalon vieressä on matala vaalea tiilirakennus, Kiuruveden lukio. Nuorten näkökulma on aina innostavaa ja merkityksellistä. Lukioon siis!
Opettajienhuoneessa on leppoisa tunnelma – ja yllättyneitä opettajia. He ovat lukeneet Mielitekomediasta Kiuruveden mielenterveysindeksien muutoksesta.
”Olisimme odottaneet päinvastaista tulosta”, sanoo kieltenopettaja Emilia Piippo. Muut opet nyökkäävät.
Piipon kokemus on, että oppilaiden tuentarve on kasvussa. Tukea kuulemma kaivataan niin opinto-ohjaajalta, kuraattorilta kuin psykiatriselta sairaanhoitajalta, joka vierailee välillä koulussa.
”Nuorten valmiudet ryhmätöihin ja rohkeus puhua ovat molemmat selkeästi heikentyneet”, Piippo sanoo.
Opinto-ohjaaja Kirsi Huttunen harmittelee, ettei lukiolla ole ollut vuoteen omaa koulupsykologia, vaikka koulussa on 120 oppilasta. Koulussa neljätoista vuotta työskennellyt Huttunen haluaa painottaa silti, että vaikka nuorilla on tuentarvetta ja monenlaisia ongelmia, osalla menee kuitenkin erittäin hyvin.
Hyvin menee ainakin 18-vuotiailla abiturienteilla Aapo Erholtzilla ja Inka Tikkasella.
Kummankin mielestä Kiuruvesi on mitä mainioin paikka kasvaa ja varttua. Harrastusmahdollisuuksia on paljon ja ne ovat helposti saatavilla.
Erholtzin vapaa-aika on aina täyttynyt urheilulla ja musiikilla. Kitaransoitonopettajiakin on Kiuruvedellä valita asti.
”Olen harrastanut jalkapalloa, yleisurheilua ja salitreenejä. Vastaanotto on ollut joka ryhmässä kannustava”, hän sanoo.
Myös Tikkasen vapaa-aikana soi: hän kuuluu kuoroon, käy laulutunneilla ja soittaa kansalaisopiston ryhmissä kitaraa sekä ukulelea. Huilutunnitkin ovat suunnitelmissa, kunhan ylioppilaskirjoitukset on kunnialla hoidettu alta.
Miksi pohjoissavolaiset ovat muita suomalaisia huonovointisempia? Kysymys on vaikea kenelle tahansa, saati 18-vuotiaalle nuorelle.
Mutta Aapo Erholtz vastaa heti:
”Johtuneeko se täkäläisestä kulttuurista ja keskustelutyylistä”, hän aprikoi.
”Minulla on paljon tuttuja Helsingissä, ja siellä ihmiset ovat paljon avoimempia.”
Kumpikin tietää, että sosiaalinen media vaikuttaa jaksamiseen.
”Siellä voi syntyä harha, että joku on ystäväsi, vaikket ole koskaan tavannut häntä oikeasti. Minulle on tärkeää jutella kavereiden kanssa myös kasvotusten”, sanoo Erholtz.
Tikkaselle some on ennen muuta yhteydenpitoa varten.
”Olen kontaktissa ainoastaan tuttujen kavereiden kanssa.”
Opintohaaveet vievät Aapo Erholtzin ja Inka Tikkasen pois Kiuruvedeltä.
”Tavoite on päästä korkeakouluun opiskelemaan ympäristöön ja energiaan liittyviä asioita. Kuopio, Jyväskylä ja Oulu ovat vaihtoehtoja”, Erholz kertoo.
Tikkasta kiinnostaa musiikkikasvatus, jota voi opiskella muun muassa Jyväskylässä ja Oulussa.
”Jyväskylä olisi ihanteellisin opiskelupaikka. Oulu on liian pohjoisessa ja Helsinki liian iso”, hän puntaroi.
Erholz tunnustaa, että lähtö kysyy rohkeutta:
”Ystävät, oma perhe ja muut läheiset ihmiset täällä ovat minulle tosi tärkeitä”, hän sanoo.
Abit uskovat, että Pohjois-Savoon voi luoda terveemmän tulevaisuuden.
”Meidän täytyy olla avoimempia ja pitää enemmän aitoa yhteyttä ihmisiin. Tähän pystyvät kaikki”, Erholz sanoo.
”Kunpa jokainen löytäisi sen oman juttunsa, joka antaa sisältöä elämään. Eikä siinä asiassa tarvitse olla hyvä. Riittää, että siitä saa hyvän fiiliksen”, Tikkanen etsii aineksia hyvään elämään.