Jaa artikkeli
Teksti: Katja Hedberg
Kuopion kaupunginteatterin iso lava täyttyy 11. toukokuuta iltapäivällä painavasta asiasta mutta myös kulttuurista ja yllätyksistä, kun Mieliteko kertoo työnsä tuloksista.
”On mahtavaa päästä tapahtumaan, jossa esillä on niin tärkeä asia kuin mielenterveys”, sanoo The Voice of Finland -finalisti Eemeli Nissi, joka esiintyy näyttämöllä kaksosveljensä Aleksin kanssa.
Haluatko liittyä seuraamme ja tulla viihtymään? Tapahtumamme kerää kiinnostusta niin mukavasti, että päätimme jatkaa ilmoittautumisaikaa. Ilmoittaudu tapahtumaan 8.5. kello 16 mennessä. Varasimme 150 avointa paikkaa pohjoissavolaisille.
Olet iloisesti tervetullut mukaan. Aloitamme kello 12 pullakahveilla. Ohjelma Minna-näyttämöllä pyörii kello 13-15.
”Vauhti on ollut hengästyttävä”, tiivistää johtaja Helena Länsimies Mieliteon taipaleen, joka nyt on kantanut vuoden ja yhdeksän kuukauden ajan.
Työ pohjoissavolaisten mielen hyvinvoinnin kohottamiseksi on ollut Länsimiehen mukaan vaativaa mutta monin tavoin palkitsevaa.
"Mielenterveys on asiana laaja ja monisyinen, ja se koskettaa meistä jokaista. Päätös siitä, mihin näkökulmaan on tärkeintä tarttua ensimmäisenä ja millä tavalla, on edellyttänyt rohkeitakin valintoja. Meiltä on vaadittu taitoa ja uskallusta nähdä asioita uudella tavalla.”
”Muutos myönteiseen suuntaan on mahdollinen.”
Länsimies lupaa, että torstaina 11. toukokuuta kello 13-15 Mieliteon ensimmäisen ohjelmakauden päätöstilaisuudessa Kuopion kaupunginteatterilla nähdään tulosten ja toimenpiteiden ilotulitusta Mieliteon taipaleelta.
”Mukana työssämme on ollut iso joukko toimijoita. Siksi myös kokeiluja ja toimenpiteitä on tehty paljon. Tehtävämme on havahduttaa ihmisiä ja synnyttää tunnereaktioita. Tämä on tavoite myös tässä päätöstapahtumassamme.”
Länsimies toivookin, että Mieliteko palaa näyttämölle -tapahtuma tarjoaa paitsi tuhtia tietoa, myös ilahduttaa ja viihdyttää katsojia.
”Haluamme synnyttää toiveikkaan tunnereaktion siitä, että vaikka työmme ytimessä on maakuntamme vakava mielenterveystilanne, muutos myönteiseen suuntaan on mahdollinen.”
Mieliteko on vielä nuori ohjelma. Helena Länsimies huomauttaakin, ettei pohjoissavolaisten mielen hyvinvoinnin tilanne voi korjaantua muutamassa vuodessa.
”Tavoitteemme ensimmäisen ohjelmakautemme aikana on ollut löytää keinoja uuden suunnan löytämiseen. Tässä olemme onnistuneet. Olen työhömme hyvin tyytyväinen.”
”Toki olemme kokeneet myös epäonnistumisia. Ne ovat antaneet meille oppia ja tietoa, josta viestimme myös rohkeasti, peittelemättä.”
"Suuri ilo on ollut kuntalaisten kohtaamisissa."
Länsimies iloitsee siitä, että Kuopion kaupunginteatterin Minna-näyttämön iso katsomo mahdollistaa Mieliteko palaa näyttämölle -tapahtuman järjestämisen osin avoimena tilaisuutena. Kutsuvieraiden ohessa iso osa katsomon paikoista haluttiin varata koko kansalle.
”Olemme tehneet työtä niin viranhaltijoiden, luottamushenkilöiden, yrittäjien kuin vapaaehtoistoimijoiden kanssa. Emme kuitenkaan ole tehneet työtämme vain kokoushuoneissa tai etäyhteyksien päässä. Erityisen suuri ilo on ollut kuntalaisten kohtaamisissa ja yhdessä tekemisessä. Toivottavasti tapahtumamme saa nyt ihmiset liikkeelle ja katsomon täyteen.”
Kuopiolaislähtöisellä Eemeli Nissillä on riittänyt kiirusta koko alkuvuoden. The Voice of Finland -laulukilpailussa tv-katsojat ihastuttanut ja finaaliin asti edennyt nuorukainen on kysytty esiintyjä eri tapahtumiin.
Mieliteko palaa näyttämölle -tapahtumaan hän sanoo tulevansa aivan erityisestä syystä.
”On mahtavaa päästä tapahtumaan, jossa esillä on niin tärkeä asia kuin mielenterveys. Tätä asiaa ei nosteta läheskään tarpeeksi paljon esille. Esiinnyn mielelläni näin vaikuttavan asian puolesta”, Nissi, 27, sanoo.
”Esiinnyn mielelläni näin vaikuttavan asian puolesta.”
”Meillä kaikilla on jossakin vaiheessa omat haasteemme mielenterveytemme kanssa. Itse huollan pääkoppaani pitkälti liikunnan avulla. Tärkeä osa hyvinvointiani ovat myös läheiset ystäväni ja perheeni. Heille pystyn puhumaan kaikesta, mikä mieltäni vaivaa ja painaa.”
Nissin mukaan puhuminen onkin tärkeä, mielenterveyttä edistävä asia.
”Vaikuttaa, että varsinkin miehille puhuminen on vaikeaa. Ainakaan tunteista saatikka omista mahdollisista ongelmista ja muista syvällisistä asioista ei helposti uskaltauduta avautumaan. On helpompaa pysytellä kevyissä ja pinnallisissa keskustelunaiheissa”, hän arvelee.
Taival The Voice of Finlandissa on lisännyt Nissin omaa rohkeutta.
”Aika usein rohkeus palkitaan.”
”Jo haku ohjelmaan kysyi rohkeutta. Nyt meno epämukavuusalueelle ei ole enää niin korkean kynnyksen takana kuin aiemmin. Olen oppinut, että vaikka joku kokemus etukäteen pelottaa, kannattaa silti kokeilla. Aika usein rohkeus palkitaan.”
Joensuussa tradenomiksi opiskeleva Nissi kokee olevansa yhä savolainen. Kaksosveli Aleksi Nissi asuu Vantaalla, jossa hän opiskelee lauluntekemistä. Veljekset nousevat yhdessä Mieliteko palaa näyttämölle -tapahtumassa teatterin lavalle, ja totta kai kitara on mukana.
”Luvassa on setti hienoja suomalaisia klassikkokappaleita”, Eemeli Nissi raottaa heidän osuuttaan tapahtumassa.
”Mieliteko palaa näyttämölle” -tapahtuma Kuopion kaupunginteatterissa 11. toukokuuta alkaa kello 12 pullakahveilla. Mieliteko esittelee ensimmäisen ohjelmakautensa tulokset näyttämöllä kello 13-15.
Ilmoittautuminen tapahtumaan tapahtuu klikkaamalla oheista painiketta. Paikkoja on rajoitetusti. Ilmoittautumisaika päättyy 5.5.