Euroopan Unionin osarahoittama ELY-logo sivuston oikeassa yläreunassa
Mieliteko-median valkoinen logo

| Aktivointi Hyvinvointi Osallisuus | 2.9.2023 | Katja Hedberg, Markus Laakso

Mieliteko palasi näyttämölle – katso loppuseminaarimme videot

Jaa artikkeli

Teksti: Katja Hedberg ja Markus Laakso

Kuopion kaupunginteatterin iso lava täyttyi painavasta asiasta, kulttuurielämyksistä ja yllätyksistä, kun Mieliteko kertoi ensimmäisen toimintakautensa tuloksista  11. toukokuuta 2023.

Takana oli työtä kovan tavoitteen eteen vasta vajaat kaksi vuotta, mutta videomme kertovat, mitä kaikkea Mieliteon toteuttajat ja osatoteuttajat olivat jo ehtineet tehdä, tutkia ja kokeilla, jotta mielen hyvinvointi kohenisi ja päihteiden käyttö vähenisi Pohjois-Savossa.

 

 

Mieliteon viestintiasiantuntijat Katja Hedberg ja Markus Laakso nivoivat uutislähetyksessään yhteen, mitä pelkästään Mieliteon Kuopion tiimi ehti ohjelman ensimmäisen puolentoista vuoden aikana tehdä, kokeilla ja toteuttaa.

 

 

 

Mieliteon johtaja Helena Länsimies korosti puheessaan, että mielenterveys on enemmän kuin mielenterveyden häiriöt. "Keskeinen kysymys on, kuinka itse kukin pystyy ylläpitämään ja edistämään omien kykyjensä näkemistä, arjen haasteista selviytymistä ja yhteisönsä toimintaan osallistumista", hän muistutti.

 

 

 

Itä-Suomen yliopiston vaikuttavuuden talon entinen tutkimusjohtaja, nykyinen yhteiskuntapolitiikan professori Tomi Mäki-Opas kertoi Mieliteon toimenpiteiden vaikuttavuudesta ja alustavista tutkimustuloksista. Ohjelman päätavoite on saavuttaa pitkäaikaisia, mielen hyvinvointia kohentavia vaikutuksia pohjoissavolaisissa ja saada näin Pohjois-Savo pois Kansallisen terveysindeksin mielenterveystilaston synkältä ykköspaikalta.

 

 

 

Humanistisen ammattikorkeakoulun asiantuntija Anu Leskinen kertoi, millä tavoin ja missä Mieliteko on lisännyt osallisuutta Pohjois-Savossa. Mieliteko on ollut muun muassa mukana toteuttamssa osallistuvaa budjettia Rautalammilla ja Siilinjärvellä. Osallisuus on tunne, joka syntyy, kun ihminen kokee kuuluvansa johonkin. Se on myös yksi mielen hyvinvoinnin kulmakivistä.

 

 

 

Savonia-ammattikorkeakoulu vastaa Mieliteossa mielen hyvinvointiin, elintapoihin ja hyvän elämän elementteihin liittyvistä toiminnoista sekä valmennuksista. Projektipäällikkö Fatima Moursad, lehtori ja ravitsemusterapeutti Sari Aalto, palvelumuotoilun- ja yhteiskehittämisen asiantuntija Ulla Piipponen, liikunnan tuntiopettaja Anne-Marika Partanen sekä elintapavalmennukseen osallistuneet Tupu Sirén, Kirsi Varakas ja Pirjo Airaksinen demonstroivat, mitä valmennuksissa tapahtui. Valmennuksisa yhdistettiin ainutlaatuisella tavalla ravinto, liikunta sekä luontoelämykset.