Euroopan Unionin osarahoittama ELY-logo sivuston oikeassa yläreunassa
Mieliteko-median valkoinen logo

| Puhumattomuus | 17.11.2022 | Katja Hedberg

#Mielitekopiiri: ”Hyvin menee ja kyllä pärjään, vaikka sisältä olen rikki”

Jaa artikkeli

Teksti ja kuvat: Katja Hedberg 

Virheiden pelko, ikävistä asioista vaikeneminen sekä pärjäämisen pakko ovat usein kotoa opittuja juttuja, sanovat Itä-Suomen yliopiston opiskelijat.

He haluavat rohkeasti rikkoa tabuja ja luoda avoimempaa keskustelukulttuuria. Rohkeutta kysytäänkin: kiellettyjä aiheita on yhä. 

 

Neljä nuorta istuu rappusilla.

Mielitekopiiri kutsuu koko maakunnan alueelta ihmisiä opettelemaan keskustelemista, jossa jokainen mielipide on yhtä arvokas. Nyt Mielitekopiirin kutsun ottivat vastaan Itä-Suomen opiskelijat Nea-Maria Polso (vas.), Pauliina Ryökäs, Henna Männistö ja Matti Karhunen.

 

Kotoa se kumpuaa. Sanaton ymmärrys siitä, että joistakin asioista ei ole soveliasta puhua. Nuoruuden vaihtuessa aikuisuudeksi alkaa vasta oivaltaa, mikä kaikki omissa ajatuksissa, periaatteissa ja käyttäytymisessä on peräisin omasta kodista ja sen ilmapiiristä.

Ja kun vielä vähän kasvaa ja oppii peilaamaan taustaansa ja arvojaan muiden arvoihin, ymmärtää joidenkin asioiden siirtyneen ja pysyneen omassa suvussa jopa sukupolvien ajan.

Tällaiseen pohdintaan päätyivät Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa opiskelevat Pauliina Ryökäs, Henna Männistö, Nea-Maria Polso ja Matti Karhunen, jotka istuutuivat muutosvalmentaja Liisa Pietikäisen luotsaamaan Mieliteko-ohjelman Mielitekopiiriin pohtimaan puhumattomuutta – asiaa, jonka uskomme olevan yksi syy pohjoissavolaisten korkeiden mielenterveyden sairastavuuslukujen takana.

Pauliina Ryökäs nappaa puhumattomuuden teemasta oitis kiinni ja tunnistaa, miten vahva sija sillä on ollut omien vanhempien ja isovanhempien arjessa. Biolääketiedettä opiskeleva Ryökäs, 27, on kotoisin Hollolasta.

”Näen vanhemmistani, miten heidän saamansa kasvatus on heitä muokannut. Tunteita ei ole opittu sanoittamaan kivalla tai helpolla tavalla. Ei tunteista puhumisen toki tarvitsekaan aina olla kivaa, mutta jos tunteista ei keskustella juuri lainkaan, puhumattomuus asettuu osaksi arkea”, hän puntaroi.

 

Nuori nainen hymyilee

”Vaikka koulutus olisi superlaadukasta, sen merkitys katoaa, jos opiskelijoiden mielenterveyteen liittyviä ongelmia ei saada hoidettua. Tärkeää on myös muuttaa asenteita, jotta nuoret uskaltaisivat hakea apua ongelmiinsa”, Pauliina Ryökäs huomauttaa.

 

 ”Se oli puhumaton paikka”

Kaustiselta Kuopioon tullut, farmasiaa opiskeleva Nea-Maria Polso tunnistaa myös, kuinka vaikea puheenaihe tunteet ovat.

”On paljastavaa, että meillä on tähän sanontakin. On yleistä todeta, että se oli puhumaton paikka”, Polso, 23, hoksaa.

Lääketiedettä opiskeleva, Turusta kotoisin oleva Matti Karhunen, 28, uskoo myös, että kotona vallinneet tavat jättävät jälkensä jokaiseen.

”Ylisukupolvinen taakka on tosi iso kierre.”

”Omassa perheessä opimme, millaiset asiat käyvät puheenaiheiksi ja erityisesti, millaisia tunteita on sopivaa ilmaista”, hän toteaa.

”Ylisukupolvinen taakka on tosi iso kierre, jota on vaikea suoristaa”, tunnistaa myös Henna Männistö, 21, joka tänä syksynä muutti Ylöjärveltä Kuopioon opiskelemaan sosiaalitieteitä.

Ryökäs sanoo vasta viime vuosina oivaltaneensa, miten huomaamatta itse voi jatkaa ylisukupolvista käyttäytymistä:

”On helppoa sanoa kotona, että kyllähän minä pärjään ja ihan hyvin menee. Olen tehnyt näin niinäkin hetkinä, kun olen oikeasti ollut ihan rikki”, hän ihailtavan rehellisesti pohtii.

 

Nuori nainen hyväntuulisen ilmeensä kera.

Uskonnollisuus koetaan usein yhä vaikeaksi aiheeksi, mutta Nea-Maria Polson on helppo puhua vakaumuksestaan. ”Olen kertonut uskonnollisuudestani muille avoimesti.”

 

”Some vääristää todellisuutta”

Onko nuoruutta tai koko elämää enää ilman sosiaalista mediaa? Somen vaikutus vuorovaikutukseen innostaa yliopiston kvartetin innokkaaseen pohdintaan.

Nea-Maria Polso ei ole somessa lainkaan.

”Tunnetko sen suhteen ulkopuolisuutta”, Henna Männistö kysyy.

”En lainkaan. Olen mieluummin ystävieni seurassa, kasvotusten.”

”Kuva somessa on sekunnin sadasosa hänen elämästään.”

Matti Karhunen katsoo somen välittämää kuvaa maailmasta hyvin kriittisesti.

”Some vääristää todellisuutta ja odotuksia siitä, mitä elämä oikeasti on. Nuorisotyötä tekevä ystäväni kertoo, kuinka nuoret alkavat tavoitella somen välittämää kuvaa, jota ei ole olemassakaan.”

Pauliina Ryökäs tunnustaa ahdistuneensa takavuosina somesta, ennen kuin oivalsi sen ulkokultaisuuden.

”Mietin, miksi minun elämäni on tämmöistä, kun muilla on paljon hienompaa. Nyt olen tästä tuntemuksesta päässyt ainakin jotenkin yli. Tiedostan, että toisen jakama kuva on sekunnin sadasosa hänen elämästään, ja että kaikki kuvan ulkopuolelle jäävä voi olla yhtä kaaosta.”

 

Nuori mies hymyilee ujosti.

”Kielteisistä asioista on usein vaikeaa puhua. Iso syy vaikenemiseen ainakin yksilötasolla on pelko virheistä. Syntyy helposti tarve piilottaa epäonnistuisia”, Matti Karhunen näkee.

 

Some ei säästä poikiakaan

Ensimmäisenä koronakeväänä Pauliina Ryökäs ajautui kovan vauhdin ja tekemisen tuloksena burn outiin, jota seurasi masennus. Rohkeasti hän päätti jakaa tuntemuksiaan Instagramisssa.

”Halusin murtaa käsityksen, että mielenterveyden ongelmat olisivat tabu ja se puhumaton paikka.”

Mitä tapahtui?

”Somen kiiltokuva murtui. Ymmärsin, että kuvat siellä ovat oikeasti vain palasia ihmisten elämästä.”

Entä vastaanotto?

”Kun kerroin, kuinka rikki olen, aloin saada tsemppiviestejä.”

”Kun kerroin, kuinka rikki olen ollut, aloin saada todella paljon tsemppiviestejä. Ihmiset kiittivät avoimuuttani ja tunnustivat, että heillä itsellään on ollut vastaavia kokemuksia.”

Ryökäksen IG-tilillä oli kaksi vuotta sitten 300 seuraajaa, nyt 800.

”Olen joutunut pohtimaan, kuinka julkisesti haluan ruotia pahaa oloani näin ison yleisön edessä. Mutta avoimuutta tarvitaan. Kun olen esimerkiksi jakanut hyviä hengitysvinkkejä tiukan opiskelun keskelle, kiitosta on tullut paljon.”

Matti Karhunen näkee, että somen synnyttämät paineet esimerkiksi ulkonäköön liittyvistä odotuksista eivät säästä poikiakaan.

”Erään tutkimuksen mukaan IG on lisännyt tyttöjen potemaa anoreksiaa. Mutta paineet kohdistuvat poikiin yhtä voimakkaasti”, hän näkee.

Nelikko on yhtä mieltä siitä, että koulussa pitäisi jo varhaisessa vaiheessa opettaa media- ja somekriittisyyttä.

”On liian myöhäistä, jos asiaan tartutaan vasta lukiossa tai yliopistossa.”

 

Nuori nainen pohtii vakavana.

”Kaikki erilaisuus ja tuntematon ovat ihmisille yhä kuumottavia asioita. Mitä vähemmän erilaisuuteen ja sen taustoihin on perehtynyt, sitä enemmän se meitä toisistamme vieraannuttaa”, Henna Männistö pohtii. 

 

Pelkäävä ei uskalla puhua

Opiskelijakvartetti uskoo Mieliteko-ohjelman toteuttajien olevan oikeilla jäljillä heidän murtaessaan puhumattomuuden kulttuuria Pohjois-Savossa.

”Mielenterveysongelmien taustalla on varmasti useita syitä, joista puhumattomuus lienee isoimpia. Jos ei ole mitään paikkaa, missä voi purkaa synkkiä asioita, se varmuudella vaikuttaa hyvinvointiin”, Matti Karhunen uskoo.

Henna Männistö oli lukenut ennen Kuopioon muuttoaan uutisen, jonka mukaan kuopiolaisilla on paljon mielenterveyteen liittyviä ongelmia.

”Puhumattomuus on varmasti tulppa kaikille asioille. Pelko lienee yksi selitys vaikenemiselle. Jos vain saisi jaettua pahaa oloaan, häpeä laantuisi ja saisi mahdollisuuden kokea yhteisöllisyyttä.”

”Mutta ensin pitää oppia muuttamaan ja tuntemaan itseään. Vasta sitten voi ajatella, että voi muuttaa toisia”, Männistö fiksusti raamittaa.

Korona vei yhteisöllisyyden

Nea-Maria Polsolla on kokemus siitä, kuinka arkisesta asiastakin avautuminen keventää oloa ja mieltä.

”Ensimmäisen opiskeluvuoden keväällä olin helisemässä yhden kurssin kanssa. Ajattelin, että olen huono enkä pärjää yhtä hyvin kuin muut. Myöhemmin rohkenin puhua opiskelukaverille riittämättömyyden tunteestani. Paljastui, että useilla oli ollut vaikeuksia saman kurssin kanssa.”

”Jos ei avaudu heikkouksistaan, ajattelu kapenee.”

”Jos ei avaudu omista heikkouksistaan, ajattelu kapenee. Kun kuulee muiden kokemuksista, oppii paremmin hyväksymään sen, ettei joka kurssilla yllä täydellisyyteen”, Polso jakaa kokemustaan, johon Pauliina Ryökäs samaistuu.

”Ennen koronaa ja yliopiston sulkeutumista ehdin tottua siihen, että istuimme pitkää iltaa isolla porukalla pöydän äärellä ja pohdimme tenttien teemoja. Keskustelu lisäsi uskallusta kertoa, jos oli ymmärtänyt jonkin asian toisin kuin muut.”

”Koronan myötä tämä yhteisöllisyys katosi. Kun omia ajatuksia ei pystynyt peilaamaan muiden kanssa, mieleen hiipi helposti epäilys, että olenko luuseri, kun en ymmärrä tätä opiskelujuttua”, Ryökäs kertaa pitkää epävarmuuden aikaa.

 

Nainen johtaa rinkiä, jossa neljä nuorta keskustelee.

Mielitekopiirissä opetellaan myös toisen mielipiteen kuuntelemista ja ymmärtämistä. Tällä kertaa piiriä luotsasi kokeneesti Mieliteko-ohjelman muutosvalmentaja Liisa Pietikäinen.

 

Kiellettyjä aiheita on yhä

Nelikko uskoo vahvasti olevansa sukupolvea, joka luo aiempaa avoimempaa ja myös sallivampaa keskustelukulttuuria.

Mutta kiellettyjä aiheita on yhä. Yksi niistä liittyy uskontoon.

”Usko voi olla monessa elämän vaiheessa iso voimavara, ja minut se on pelastanut isoilta asioilta. Hyvin varovaisesti ja pala palalta olen uskaltanut tunnustaa opiskelukavereilleni, että vietän illan uskonnollisen yhteisöni kanssa. Asiasta kertominen on jännittänyt. Olen pohtinut, olenko muihin verrattuna liian erilainen”, Henna Männistö avautuu.

Yllättäen muilla on samankaltaisia kokemuksia. Pauliina Ryökäs toimi isosena rippileireillä ja hänen pisimmät ystäväsuhteensa ovat yhä kirkon nuorisotyöstä.

”Tuntuu, että tällaista aktiivisuutta ei kannata mainostaa.”

”Lukiovuosina aloin piilotella uskonnollisuuttani, ja kainostelen vieläkin puhumista tästä asiasta. Paineet ovat kummallisesti kasvaneet. Tuntuu, että tällaista aktiivisuutta ei kannata mainostaa”, Ryökäs toteaa.

Nea-Maria Polso on kertonut avoimesti uskonnollisuudestaan.

”Yhteisöni on tiivis ja minulle tärkeä. Tutustuminen opiskelukavereihinkin on tämän myötä jäänyt vähäiseksi.

Matti Karhusen kokemuksen mukaan uskonto on vahvasti tabu aihe.

”Erosin loppukesästä kirkosta. Nyt olen kuitenkin huomannut, että henkisyys on erittäin tärkeä asia. Arkeeni tuli arvotyhjiö. Olen pohtinut, voiko tyhjiön täyttäjäksi tulla materialististen asioiden palvominen.”

”Toki ei hengellisyyskään ole pelkästään hyvä ja puhdas asia. Sen nimissä ihmisiltä on kielletty myös paljon arvokkaita asioita”, hän huomauttaa.