Euroopan Unionin osarahoittama ELY-logo sivuston oikeassa yläreunassa
Mieliteko-median valkoinen logo

Mieliteko 2.0: Yhdessä osallisiksi | Osallisuus Uutinen | 21.10.2025 | Katja Hedberg

Mielitekorahasto tukee pohjoissavolaisia, mielen hyvinvointia edistäviä hankkeita

Jaa artikkeli

Teksti ja kuva: Katja Hedberg 

Pohjoissavolaiset yhdistykset, järjestöt ja julkiset organisaatiot voivat hakea Mielitekorahastosta tukea mielen hyvinvointia lisäävien hankkeiden omarahoitukseen.

Tuki on erityisen tärkeää nyt, kun kuntien mahdollisuus osallistua hankkeiden rahoituksiin on tiukan taloustilanteen myötä heikentynyt.

Mielitekorahaston tavoite on lisätä maakunnassa toteutettavia hankkeita, jolla on suora yhteys maakunnan elinvoimaan. 

 

Nainen katsoo suoraan kameraan
"Elämme nyt maakunnassa ja koko maassa monessa mielessä kovaa aikaa. Juuri tähän hetkeen onkin mukava tuoda toiveikkaita ja hyviä uutisia muun muassa alueemme järjestöille ja yhdistyksille", Mielitekorahaston asiamies Helena Länsimies toteaa.

 

Mielitekorahaston varat koostuvat lahjoituksista. Niitä voivat tehdä muutkin kuin pohjoissavolaiset. Rahaston myöntämät tuet jäävät kuitenkin aina Pohjois-Savon maakuntaan hyödyntämään alueen asukkaiden mielen hyvinvointia.

Mielitekorahasto sai vuonna 2025 ilahduttavasti yli 100 000 euron testamenttilahjoituksen, jonka ansiosta rahaston toiminta pääsee konkreettisesti alkuun. Rahastolle voi nyt lähettää tukihakemuksia.

Mielitekorahasto sai ilahduttavasti yli 100 000 euron testamenttilahjoituksen.

Rahaston asiamies Helena Länsimies ei arvota hankkeiden merkityksellisyyttä niiden koon ja budjetin mukaan.

”Vaikka hankkeen budjetti olisi 20 000 euroa, on tärkeää, ettei se jäisi toteutumatta vain siksi, että haastavan taloustilanteen vuoksi omarahoitusosuus muodostuu ylivoimaiseksi esteeksi”, hän toteaa.

Helena Länsimies vaalii asiamiehenä Mielitekorahastoon liittyvää isoa unelmaansa:

”Jos lahjoituksia riittää, Mielitekorahastosta voi kasvaa maakuntaamme vakaa kivijalka, joka voi pysyvästi tukea tärkeiden hankkeiden toteutumista alueellamme. Vain pitkäjänteisen sekä monitoimijaisen ja monipuolisen toiminnan kautta meillä on mahdollisuus saavuttaa pitkäkestoisia vaikutuksia asukkaiden hyvinvointiin.”

8 kysymystä ja vastausta Mielitekorahastosta

Esitimme Helena Länsimiehelle kahdeksan kysymystä Mielitekorahaston toiminnasta.

Mikä on Kuopion kaupungin hallinnoiman Mielitekorahaston syntytarina?
Tarina sai alkunsa vuonna 2021, kun Mieliteko-ohjelma tunnettiin vielä suunnitteluvaiheensa nimellä, ”Hyvällä mielellä Pohjois-Savo 2021-2030” -hankkeena. LähiTapiola Savo halusi lahjoittaa hankkeelle 5 000 euroa. Hanke ei kuitenkaan voi ottaa vastaan lahjoituksia. Mietin tuolloin, kuinka upea huomionosoitus olisi mahdollista hyödyntää tässä koko maakunnan laajuisessa tärkeässä työssä.”

Päätöksen rahaston perustamisesta teki kaupunginvaltuusto.

Pohdinnan tuloksena Kuopion kaupunki perusti Mielitekorahaston vuonna 2022. Tämä vaati pitkällisen suunnittelun sekä hallinnollisen ja poliittisen prosessin. Lopullisen päätöksen rahaston perustamisesta teki kaupunginvaltuusto.

”Nyt meillä on mahdollisuus ottaa rahaston kautta vastaan lahjoituksia ja hyödyntää ne tukemalla hankkeita, joissa tehdään työtä pohjoissavolaisten mielen hyvinvoinnin lisäämiseksi”, Länsimies toteaa.

Mielitekorahasto toimii Pohjois-Savossa. Miksi juuri tämä maakunta tarvitsee tällaista rahastoa?
Pohjois-Savo on Kansallisen terveysindeksin mukaan maamme sairain maakunta. Erityisesti mielenterveyteen liittyviä ongelmia pohjoissavolaisilla on hälyttävän paljon enemmän kuin muilla suomalaisilla keskimäärin.

Mikä on Mielitekorahaston tavoite?
Rahaston perusta on kymmenvuotiseksi suunniteltu Mieliteon kehittämisohjelma. Rahaston tavoite on sama kuin Mieliteon – edistää mielenterveyttä, mielen hyvinvointia ja osallisuutta sekä vähentää päihteiden käyttöä ja päihdemyönteisyyttä Pohjois-Savossa. Perusarvomme on yhdenvertaisuus.

Tämä on aivan uudenlaista ja uniikkia toimintaa.

Jotta pitkäkestoisessa ohjelmatasoisessa toiminnassa saavutetaan vaikuttavia tuloksia, tavoitteen eteen on tärkeää tehdä työtä monella eri tavalla. Rahasto vastaa osaltaan tähän tarpeeseen.

Mieliteossa toteutetaan useita hankkeita, joiden rinnalla rahasto tukee nyt saman tavoitteen omaavia hankkeita. Tämä on aivan uudenlaista ja uniikkia toimintaa.

Mielitekorahasto on toimintatavoiltaan ainutlaatuinen – millä tavalla? 
Tässä ajassamme, jossa taloustilanne on valtakunnallisestikin heikko, kuntien mahdollisuus osallistua hankkeitten rahoitukseen on merkittävästi heikentynyt. Tällä on ollut dramaattisen iso vaikutus erityisesti pienten toimijoiden mahdollisuuksiin toteuttaa hankkeita.

Rahastolta voi hakea tukea hankkeitten omarahoitusosuuteen, joka on lähes aina edellytys esimerkiksi Euroopan unionin osarahoittamien hankkeiden toteutumiseen. Toki edellytys Mielitekorahaston tuelle on, että hakijalla on myös omaa rahoitusta hankkeeseen.

Hankkeiden määrä voi kasvaa. Tällä on suora yhteys maakunnan elinvoimaan.

Rahasto siis mahdollistaa monen sellaisen hankkeen käynnistymisen, joka muutoin voisi jäädä toteutumatta. Näin maakunnassa toteutettavien hankkeiden määrä kasvaa. Tällä on suora yhteys maakunnan elinvoimaan.

Ketkä voivat hakea rahastolta tukea?
Järjestöt, yhdistykset ja julkiset organisaatiot, jota eivät tavoittele voittoa ja joiden toiminnan tavoitteet ovat yhdensuuntaiset Mieliteko-ohjelman tavoitteiden kanssa.

Tuen hakija voi olla maakuntamme ulkopuolelta, mutta hankkeen toiminnan tulee kohdistua Pohjois-Savoon.

Meneekö lahjoitus Mielitekorahaston kautta perille juuri niihin hankkeisiin, joilla kohennetaan pohjoissavolaisten hyvinvointia?

Mielitekorahaston tuki on ehdollista. Päärahoittaja seuraa hankkeen toimintaa ennalta sovituin seurantajaksoin. Mielitekorahasto maksaa tuen aina vasta siinä vaiheessa, kun hankkeen päärahoittaja on tehnyt maksatuspäätöksensä.

Paljonko Mielitekorahastolta on mahdollista saada tukea?
Hakijakohtaista ylärajaa ei ole määritelty. Jos tukea haetaan hankkeelle, jonka kokonaissuuruus on 500 000 euroa, omarahoituksen osuus on summasta yleensä 20-30 prosenttia. Mielitekorahastosta voi hakea tukea, joka on enimmillään puolet omarahoituksesta. Tässä tapauksessa tuki voisi olla 10-15 prosenttia hankkeen kokonaisbudjetista.

Milloin tukea voi hakea?
Mielitekorahastolla on jatkuva haku. Ilmoitamme tällä verkkosivulla, jos käy niin, että rahastolle myönnetyt lahjoitukset on jo jaettu. Tällöin tukien hakuun tulee tauko.

 

Tutustu Mielitekorahaston hoitokunnan jäseniin:

Artikkeli | Hyvinvointi

#Mielitekorahasto: Tarmonpesä sytyttää ihmiset yhteistyöhön

11.2.2025 | Katja Hedberg

Tiina Bies, henkilöstöjohtaja, Finvector Oy: ”21-vuotias ruunani Vottur on mielenterveysystäväni. Kun tuntuu, että maailma kaatuu, lähdemme Votturin kanssa maastoon. Ratsastaessa olen yksin ajatusteni...

Artikkeli | Hyvinvointi

#Mielitekorahasto: Idearikas päällikkö uskaltaa rikkoa rutiineja

11.2.2025 | Katja Hedberg

Pia Nykvist-Lindström, henkilöstöpäällikkö, Yara Suomi Oy: ”Mielenmaisemani on Fäbodan ranta Pietarsaaressa. Kesäisin aurinkoinen hiekkaranta ja kirkas vesi. Talvella ahtojäät, upeat kalliot ja tuulen...

Artikkeli | Hyvinvointi

#Mielitekorahasto: Sillanrakentaja näkee yhteydet asioiden välillä

11.2.2025 | Katja Hedberg

Kai Hyttinen, aluejohtaja, Rastor-instituutti: "Oman mielen hyvinvointini kohdalla uskon halkoterapiaan. Metsätyö, puiden kaataminen ja polttopuiden teko hoitavat kehoa ja mieltä. Myös metsästys ja li...

Artikkeli | Hyvinvointi

#Mielitekorahasto: Innovatiivinen, pitkäjänteinen puurtaja

11.2.2025 | Katja Hedberg

Pekka Vähäkangas, apulaiskapunginjohtaja, Kuopion kaupunki: ”Olen kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta, jossa taivas on korkealla peltojen tai meren yläpuolella. Siellä oli tilaa hengittää ja haaveilla. Savo...

Artikkeli | Hyvinvointi

#Mielitekorahasto: Helposti innostuva muutosjohtaja ja ikiliikkuja

11.2.2025 | Katja Hedberg

Marja-Leena Martikainen, talousjohtaja, Kuopion kaupunki: ”Metsä on paikka, jossa mieleni ja kehoni latautuvat, ja sykkeeni laskee. Tulee rento ja hyvä fiilis. Kävelen, sienestän, marjastan – tai kuun...

Artikkeli | Hyvinvointi

#Mielitekorahasto: Tangon taitaja puhuu Kuopiosta aina myyntihousut jalassa

11.2.2025 | Katja Hedberg

Jukka Pitkänen, elinkeinojohtaja, Kuopion kaupunki: Hoidan hyvinvointiani liikkumalla monipuolisesti. Metsä ja järvimaisema ovat mielenmaisemaani. Kun Karo on metsällä mukana ja jos hirvenhaukku on pä...