Jaa artikkeli
Teksti ja kuvat: Katja Hedberg
Se yllätti. Hämmensikin. Ja riemastutti valtavasti:
Juuso Niiranen sai Kuopion Puskaradiossa viime keväänä 1845 peukkua ja sydäntä sekä satakunta kommenttia postaukseensa, jossa hän ehdotti lapsille ja nuorille yhteisiä metsäretkiä Puijolla.
Seuraavaksi Niiranen kutsui isiä ja poikia onkimaan. Innostus pysyi: kymmeniä kommentteja, liki 1500 tykkäystä.
Sittemmin Niiranen on johdattanut kuopiolaisia yhteen hänelle itselleen rakkaissa paikoissa – aina luonnossa.
Niiranen työskentelee sairaanhoitajana Kysin nuorisopsykiatrian poliklinikalla ja tietää jo työnsä myötä, että yhteisöllisyys ja luontokokemukset ovat lääkettä syrjäytymiseen ja masennukseen.
Sekä yksinäisyyteen, josta hänellä itselläänkin on koskettavia kokemuksia.
Juuso Niirasen huhtikuisen postauksen sisältö Facebookin Puskaradiossa oli kovin simppeli: hän kutsui kuopiolaisia lapsia ja nuoria Puijon poluille katsomaan ja kuulostelemaan heräävää luontoa. Tavoite oli verkkainen samoilu. Mieltä painavista asioista saisi puhua, jos siltä tuntui.
"Vitsit, miten mahtava ajatus. Niin tärkeällä asialla olet. Tsemppiä!"
”Kutsuni ei ollut päähänpisto. Pyörittelin mielessäni useita vuosia vaihtoehtoja, kuinka voisin johdattaa lapsia, nuoria ja perheitä kokemaan luonnon vahvistavaa voimaa, josta itse olen nauttinut pikkupojasta lähtien”, Niiranen taustoittaa.
Postauksen saama valtava suosio hämmästytti.
”Kannustavien ja rohkaisevien kommenttien määrä tuntui hienolta. Palaute somessa kun voi olla myös kovin toisenlaista.”
”Vastailin koko illan kommentteihin, kunnes yöllä kahdelta piti laittaa stoppi. Aamulla oli herättävä töihin”, hän hymyillen muistelee.
Juuso Niiranen, 40, näkee työssään Kuopion yliopistollisessa sairaalassa konkreettisesti sen, mistä uutiset ja tilastot ovat kertoneet pitkään:
”Nuorilla on jaksamisensa kanssa monenlaisia haasteita. Masennus ja ahdistuneisuus korostuvat. Sosiaaliset tilanteet voivat tuntua hankalilta kokemuksilta”, hän toteaa.
Uutisten ja somevirran perusteella syntyy epäily, josko yksilökeskeisyys on ajassamme kokonaan syrjäyttänyt yhteisöllisyyden.
Niiranen ei yhdy epäilijöiden joukkoon.
"Just tällaista luovuutta ja toisista välittämistä kaivataan tänä päivänä. Iso arvostus!”
”Kaipuumme toisten ihmisten seuraan on yhä syvällä meissä, geeneissämme ja biologiassamme. Näin on ollut aikojen alusta asti.”
”Kaikki hyvä kehitys historiassamme on perustunut siihen, että asioita on opeteltu ja opittu tekemään yhdessä. Meissä ihmisissä on edelleen valtava potentiaali hyvän tekemiseen. Mutta se edellyttää yhdessä olemista, kohtaamisia ja yhteyden luomista.”
Niirasen mukaan hänen johtamansa luonto- ja ongintaretket todistavat osaltaan, miten iso tarve ihmisillä on kokoontua yhteen, yhteisen tekemisen äärelle.
”Esteenä vain on joku jännä, korkea kynnys. Tätä kynnystä haluan madaltaa, tehdä lähtemisen toisten seuraan mahdollisimman helpoksi.”
”Aloitin Puijosta, joka on kuopiolaisille keskeinen paikka. Sielläkin pystyy tavoittamaan hiljaisuutta ja saada luonnon tarjoamaa, vahvistavaa voimaa.”
Onkiretkelle Kuopion Valkeisen rantaan Juuso Niiranen kutsui ainoastaan miehiä, isoisiä, isiä ja poikia.
”Ajattelen, että meidän miesten ei tarvitse pärjätä yksin tässä elämässä ja kärvistellä. Kun kärvistelyä jakaa toisten miesten kesken, taakka saattaa helpottaa. Edes vähän. Yhdenkään miehen ei tarvitse olla yksin tässä elämässä, eikä purra hampaitaan yhteen, koska kaikki pitäisi kestää yksin. Ei tarvitse”, Niiranen kirjoitti Facebookiin.
"Kyynel tuli silmänurkkaan, ja luulen ettei pelkästään pölykauden vuoksi."
Kärvistelevätkö miehet siis liikaa yksin?
”Kyllä. Miehille perinteinen tapa ratkoa asioita on olla itsekseen ja jopa eristäytyä muista. Toki me miehet juttelemme keskenämme, mutta tunteista avautuminen tai ylipäätään tunteiden käsittely ei ole meille helppoa ja luontaista.”
”Päädyinkin kutsumaan miehiä onkimaan, koska lähes jokaisella miehellä liittyy jonkinlainen kosketus tai lapsuudenmuisto kalastukseen. Kohon liikettä seuratessa voi kuin puolihuolimattomasti keskustella vierekkäiselle onkijalle. Pinnallinenkin keskustelu luo yhteyden toiseen.”
Juuso Niiranen on johdatellut kuopiolaisia luontokokemusten äärelle ja toistensa seuraan Puijon lisäksi Pisan luonnonsuojelualueella, Tiilikkajärven kansallispuistossa ja Neulamäen Vuorilammella. Nyt hän vetää yhteislenkkejä Julkulassa. Osanottajia on ollut vaihtelevasti muutamista pariin kymmeneen.
”Hyviä hetkiä, kokemusten jakamista ja tärkeitä keskusteluja on syntynyt. Tiilikkajärvellä jo huikeiden maisemien kuvaaminen synnytti paljon ajatuksia ja uudenlaista yhteisöllisyyttä.”
"Iso peukku. Itsekseen ei monellakaan tule lähdettyä liikkeelle. Tai ei ole uskallusta lähteä."
”Alusta asti tapaamisten vetäjiksi löytyi mukavasti muitakin aikuisia.”
Niiranen tietää, kuinka luonto muuttaa ja muovaa ihmistä.
”Vesistön äärellä tai nuotiolla tavoitamme itsestämme ja toisistamme syvempää yhteyttä ja kerroksia, jotka muutoin jäisivät piiloon.”
”Metsässä kulkiessa mieli ja keho saavat hengähtää. Parhaimmillaan luonto hiljentää sekä rauhoittaa levotonta oloa. Tutkimusnäyttö tukee näitä väittämiä. Metsässä ja luonnossa ihmisen parasympaattinen hermosto aktivoituu. Verenpaineen sekä pulssin on todettu laskevan, puolustusjärjestelmän solujen aktivoituvan ja monien negatiivisten tunteiden kuten vihan ja ahdistuksen vähenevän”, hän on valistanut somekansaa.
Juuso Niirasen kuningasajatus on luoda yhteisöllisiä tapahtumia kuopiolaisten tavalliseen arkeen. Päivien nyt lyhennyttyä hän on ideoinut nuorille miehille suunnatun, viikoittain kokoontuvan punttisaliryhmän.
Kuopiolainen kuntosaliyrittäjä Jukka Podduikin innostui ajatuksesta ja lupasi Sunset TL:n kuntokeskuksensa Niirasen ryhmälle maksutta käyttöön.
"Aivan upeaa, että jaat omaa aikaasi lasten ja nuorten hyväksi."
Niiranen näkee haavoittuvana ryhmänä 16-29-vuotiaat miehet, jotka herkästi saattavat syrjäytyä ja jäädä sinnittelemään omien voimiensa varaan.
”Heilläkin on syvä kaipuu tehdä jotain yhdessä ja tuntea kuuluvansa ryhmään. Liikunta kiinnostaa usein. Kuulen myös potilailtani, kuinka kiva olisi mennä salille, mutta yksin ei tule lähdettyä.”
”Kuntosalitoiminta voisi parhaimmillaan poikia ystävyyssuhteita ja vahvistaa fyysistä kuntoa, joka vaikuttaa myös henkiseen jaksamiseen.”
Salitoiminta on tarkoitus aloittaa pian vuodenvaihteen jälkeen. Niiranen tiedottaa asiasta Facebookissa.
Juuso Niirasen mukaan ajassamme on nyt paljon uutta ja arvaamatonta, joka vaikuttaa nuorten mahdollisuuksiin löytää oma paikkansa maailmasta.
”He ovat jatkuvan informaatiotulvan kohteena. On syytä pohtia, tuoko tämä mukanaan kohtuuttomia ja epärealistisia paineita siitä, miten elämässä tulisi pärjätä ja millaisia asioita pitäisi osata arvostaa.”
”Hienoa, kun järjestätte tällaisia. On helpompi lähteä mukaan, kun joku järjestää.”
”Aikamme vaalii yksilökeskeisyyttä ja myös kannustaa siihen. Somella on tähän vääjäämättä merkityksensä, vaikkei ole ainoa syy. Onhan tämä kaikki aika armotonta kasvavaa nuorta kohtaan.”
Toisaalta Niiranen näkee, ettei aikuisuuskaan ole enää kovin helppoa.
”Jos nuoret ovat informaatiotulvassa haavoittuvassa asemassa, niin kyllä aikuisetkin ovat. Vanhempien jaksaminen, työpaineiden kestäminen ja suhtautuminen maailman tapahtumiin heijastuvat suoraan nuoriin.”
”Onko vanhemmilla enää voimavaroja kohdata omaan nuortaan ja pitää mielekkyyttä yllä arjessa”, Niiranen kysyy mutta painottaa, ettei halua syyllistää ketään.
”Joudun itsekin kahden pienen pojan isänä pohtimaan omaa jaksamistani. Yhteisöllisyys ja hyvien asioiden äärelle kokoontuminen vahvistavat myös vanhemmuutta merkittävällä tavalla.”
Juuso Niirasen oma polku savonlinnalaisesta pojasta mielenterveystyötä tekeväksi sairaanhoitajaksi ja psykoterapeutiksi on ollut polveileva. Mutkainenkin.
Ja välillä kovin yksinäinen.
Niiranen oli viiden, kun hänen isänsä hukkui kevätjäihin ja kolmentoista, kun äiti menehtyi syöpään.
"Kaunis tapa viedä lapsia ja nuoria luontoon. Jospa joku uskaltaa puhua mieltä painavista asioistaan."
”Asuin perhekodissa 15-vuotiaaksi, jonka jälkeen lähdin omilleni. Kaksi isosiskoani ovat minua selvästi vanhempia, ja muutto perhekotiin oli oma valintani.”
Niiranen sanoo saaneensa äidiltään mallin yhteisöllisyyden tärkeydestä.
”Hän oli aktiivinen kaupunginvaltuutettu ja antoi esimerkin siitä, miten asioita tehdään yhdessä. Äiti tuki myös harrastuksiani. Urheiluseuroissa opin, miten tärkeää on kokea kuuluvansa porukkaan. Myöhemmin tällä kokemuksella oli iso merkitys jaksamiseeni.”
Niiranen opiskeli ensin metsäkoulussa luontomatkailun ammattitutkinnon ja sen jälkeen ravintola- ja laivakokiksi Kotkan merenkulkuoppilaitoksessa.
”Noihin aikoihin liittyy omakohtaisia kokemuksia yksinäisyydestä, joka pitkittyessään on tympeä asia. Minulla on kuitenkin ollut onni löytää ympärilleni myös hyviä, tukea tarjoavia ihmisiä.”
Laivakokin työ vei Juuso Niirasen maailmalle. Kanadan Montrealiin hän matkasi öljytankkerilla, Huippuvuorille hän purjehti tuttujen tutkimusmatkalaisten kanssa. Norjassa hän asui kuuteen otteeseen.
”Taukojen hetkellä laivojen kannella oli aikaa katsella horisonttia ja pohtia, mitä vielä haluan tehdä. Syntyi kaipuu työhön, jossa olisin avuksi toisille ihmisille.”
"Luonto on voimaannuttava ympäristö. Ja luotettavat ammattilaiset tällaista vetämässä. Mahtavaa."
Ovi lääketieteelliseen ei avautunut, mutta Niiranen valmistui ammattikorkeakoulusta sairaanhoitajaksi. Jo ensimmäinen harjoittelu psykiatrisella klinikalla Savonlinnassa viitoitti tulevaa.
”Huomasin, että minulle on luontevaa pysähtyä ihmisen ja hänen elämäntilanteensa äärelle.”
Tälle taidolle on käyttöä myös, kun hän johdattaa kuopiolaisia toistensa seuraan.
”Saan itse tästä toiminnasta valtavasti toivoa. Koen, että olen palauttamassa ihmisiin uskoa siitä, mitä kaikkea hyvää elämässä ja toisissa ihmisissä on. Ja että toistemme avulla saamme jälleen kosketuksen syvään ihmisyyteemme.”
”Tämän oivaltaminen vaatii vain vähän herättelyä.”
Jutun irtositaatit ovat poimintoja Facebook-kommenteista, joita Juuso Niiranen on saanut postauksiinsa.
Niiranen on luonut Facebookiin oman sivun, jonka kautta tulevista yhteisöllisistä tapahtumista saa tietoa.