Jaa artikkeli
Teksti: Katja Hedberg
Häpeän pelko on suurin este unelmiemme toteuttamiselle, sanoo Tommy Hellsten. Hänellä on ohje sinulle, joka epäröit tarttua omaan unelmaasi:
”Kysy itseltäsi, ovatko häpeä ja epävarmuus todella riittäviä syitä luopua unelmastasi. Miksi joku olisi sinulle muka mahdotonta?”
Kun olet vastannut, jäljelle jää enää yksi asia: on aika ryhtyä tekoihin.
Siihen se korppi laskeutui, olalle. Painoi siipensä suppuun eikä tehnyt elettäkään lähteäkseen. Ja miten raastavan ikävästi se raakkui:
”Älä munaa itseäsi, mies. Ei tuosta mitään tule, mahdoton yritys!”
”Se oli häpeän korppi”, sanoo kirjailija, terapeutti ja kouluttaja Tommy Hellsten palatessaan hetkeen, jolloin hän alkoi kirjoittaa esikoisteostaan Virtahepo olohuoneessa (1991).
Kirjasta tuli klassikko, mutta kirjoittajan usko oli työn aikana koetuksella. Ääni olkapäältä ilkkui pitkän aikaa.
”Kumpi oli oikeassa, epäilevä korppi vai minä?
”Minulla oli selkeä unelma. Se kirja piti tehdä. Mutta kumpi oli oikeassa, epäilevä korppi vai minä uskoessani unelmaan? Sain vastauksen ainoastaan ryhtymällä työhön ja kirjoittamalla kirjan.”
”Saman epävarmuuden kanssa olen taistellut vuosikymmeniä, keinunut mahdottoman ja mahdollisen välillä”, Hellsten tunnustaa.
Hänen mielestään juuri häpeä estää useimmiten syvimpien unelmien toteutumisen.
”Pelkäämme mokaavamme. Häpeä tulee ja sabotoi haaveemme. Meidän pitää vastustaa voimaa, joka saa meidät epävarmaksi viittaamalla vaikeisiin olosuhteisiin ja väittämällä, että suunnitelmasi on mahdoton.”
”Olen oppinut, että kaikki epäilys, mikä on kudottu unelmien ympärille, on valhetta eikä kestä tarkempaa tarkastelua.”
Tommy Hellstenillä on unelmansa kanssa epäröivälle yksi ohje.
”Tekniikoita tai temppuja ei ole. Kun kuulet korpin raakkuvan, pysy tietoisena tarpeistasi ja kysy itseltäsi, ovatko häpeä ja epävarmuus riittäviä syitä luopua unelmastasi.”
Sen jälkeen on aika ryhtyä tekoihin.
”Älä epäröi ja pohdi vaikeuksia etukäteen. Kun alat tehdä työtä unelmasi teen, olet jo ottanut ensi askeleen kohti haaveen toteutumista ja päässyt ratkaisevalle polulle. Jokainen tekosi avaa polkua ja viitoittaa kulkuasi oikeaan suuntaan.”
Ongelmia ja esteitä tulee, totta kai.
”Silloin kysytään uskoa. Kysy nyt itseltäsi, miksi esteiden ylittäminen olisi muka mahdotonta. Ihminen tyytyy liian helposti pelkkiin hyviin aikomuksiin, jotka hän sijoittaa jonnekin tulevaisuuteen, sitten kun -elämään.”
”Eivät unelmat toteudu sillä tavalla.”
Rohkeus toteuttaa unelmia on Tommy Hellstenin mukaan kiinteässä yhteydessä mielen hyvinvointiin.
”Kun astun polulle kulkemaan kohti unelmaani, osoitan rakastavani itseäni, sillä unelmointi on itse asiassa kyvykkyyttä rakastaa itseään. Mutta jos en tartu työhön ja lähde polulle, olen toivoton ja näköalaton ja hylkään itseni. Juuri tämä valinta – astuako polulle vai ei – luo äärettömän tiiviin yhteyden mielemme hyvinvointiin”, hän sanoo.
”Ihminen, joka ei rakasta itseään, ei jaksa unelmoida. Hän kokee, ettei ole unelmien arvoinen. Hänelle elämä on selviytymistä.”
”Unelmissa on säihkettä ja kiehtovuutta."
Unelmoinnin iso merkitys on Hellstenin mukaan siinäkin, että se synnyttää meissä toivon.
”Unelmissa on säihkettä ja kiehtovuutta. Ne antavat merkitystä ja osoittavat oikeat askeleet kohti tulevaisuutta. Unelmamme kertovat, mitä ja keitä me olemme tulevaisuudessa”, Hellsten sanoo ja innostuu ajatuksesta niin, että ääni kohoaa ja kädet piirtävät viuhuvilla liikkeillä isoa kaarta ilmaan.
”Minähän ihan kiihdyn! Unelmat ja niiden toteuttaminen ovat niin oleellisen tärkeä, ihmisyyteen syvästi vaikuttava asia. On syytä muistaa, miten jo Albert Einstein määritteli työnsä. Hän sanoi, ettei ole keksinyt mitään ajattelemalla, vaan unelmoimalla.”
Tommy Hellsten muistuttaa, että unelmoinnissa on oleellista ottaa myös järki mukaan. Hän uskoo, että sielumme voi käydä tulevaisuudessa aavistamassa tapahtumia, jotka eivät vielä ole toteutuneet. Ja että näin syntyvä, vaistoon perustuva näky unelmasta, on testattava kääntymällä järjen puoleen.
”Tässä vaiheessa itse kerron järjelle unelmastani ja siitä, mikä siinä on huikeaa ja kiehtovaa. Järjen tehtävä on toteuttaa unelmaa yhdessä henkisen puoleni kanssa.”
Hellsten kuitenkin varoittaa kuuntelemasta liikaa järjen ääntä.
"Älä kuuntele liikaa järjen ääntä."
”Ylisamaistuminen järkeen synnyttää vääränlaisen kontrollin. Se johtaa näköalattomuuteen ja salpaa toivon. Tilalle tulee pelko. Jos teemme päätöksiä pelon ohjaamina, on järki jo torpannut korkeimmat unelmamme. Näemme vain pimeyttä ja toivottomuutta – ja myös saamme sitä.”
Hellsten uskoo, että ihminen voi olla sekä hengen että järjen ohjaama.
”Ne eivät sulje toisiaan pois. Päinvastoin, ne ovat yhdistettävissä hienoon yhteistyöhön. Jos valitset vain hengen, sinusta tulee kukkahattutäti. Jos nojaat vain järkeen, näköalasi ovat toivottomia ja masentavia.”
”Pitää olla järkevä unelmoija. Ei unelman aina tarvitse olla sitä säihkettä ja ilotulitusta. Haave rauhallisesta ja levollisestä elämästä on unelmana pieni, mutta monelle riittävä.”
Tommy Hellstenin mielestä unelmoinnille on mahdollista löytää tilaa silloinkin, kun oma elinympäristö on näköalaton eikä pysty tarjoamaan myönteistä kuvaa tulevaisuudesta.
”Ihmiset voivat synkissäkin tilanteissa murtaa epäilyjen muurin ja toteuttaa unelmiaan. Onnistuminen ei riipu olosuhteistasi vaan itsestäsi”, hän huomauttaa.
”Moni sanoo, ettei voi toteuttaa unelmiaan, koska pelkää. Rohkeus on sitä, että lähtee toteuttamaan syvimpiä pelkojaan. Ja jälleen voi kysyä itseltään, mikä minulle muka olisi mahdotonta.”
Hellsten suree sitä, että kiireinen aikamme on johtanut meidät kiihtyvään oravanpyörään.
”Juoksemme yhä kovemmin ja ajamme takaa jotain, josta emme edes tiedä, mitä se on. Vakavien unelmien sijaan tavoittelemme elämyksiä, jotka eivät ankkuroidu syvään tarpeeseemme.”
”Ei itsensä varassa voi olla pitkään, tarvitsemme toisiamme.”
Hellstenin mielestä ei ole ihme, jos unelmat ovat nyt yhteisen hyvän sijaan minäkeskeisiä.
”Olemme purkaneet yhteisöllisyyttä jo vuosikymmeniä. Kaikki tärkeä on paiskattu globaaliin yhteyteen. Merkitykset pitää luoda omilla ponnistuksilla, ja identiteetti on kiinni yksinomaan itsestäni. Kaiken yllä on minä-minä- ja heti-heti-ajattelu, yltiöpäinen yksilöllisyys.”
”Ei aikuinen ihminen tule onnelliseksi sillä, että saa aina mitä haluaa. Olemme kypsiä vasta, kun ihmisoikeuksien sijaan pohdimme ihmisvelvollisuuksia.”
Hellsten painottaa, että todelliset tarpeemme tyydyttyvät vain yhteisössä, jossa tunnemme tulevamme nähdyksi ja kuulluksi.
”Ei itsensä varassa kukaan voi olla pitkään, me tarvitsemme toisiamme.”
Entä terapeutin omat unelmat? Mistä Tommy Hellsten haaveilee nyt, kirjoitettuaan 38 kirjaa, johtaessaan nimeään kantavaa ja koulutuksia tarjoavaa instituuttia, kolmen lapsen isänä ja neljän lapsenlapsen isoisänä?
”Olen jatkuva unelmoija, sanan vakavassa merkityksissä. En siis elä päiväunissa. Sieluni käy usein jossakin tulevaisuudessa aavistamassa jotain, mikä tahtoo tapahtua. Kun kuuntelen sieluani, hahmotan unelmani ja käännyn kysymään järjeltä, onko tämä mahdollista toteuttaa.”
Hellsten sanoo, että ihminen tarvitsee myös konkreettisia unelmia. Hänelle sellainen on moderni hirsitalo, jota hän rakennuttaa Loviisaan ensi kesän asuntomessujen alueelle.
Järki sanoo, että älä hulluja kuvittele.
Tämä unelma vasta onkin vaatinut sielun ja järjen keskinäistä kamppailua.
”Olen yli seitsenkymppinen. Järki sanoo, että älä hulluja kuvittele. Millä tämän maksat, ja kuinka saat oman kotisi myytyä? Vastoinkäymisiä on riittänyt. Minun on pitänyt pohtia, ovatko ne mahdottomuuksia vai kuitenkin astinlautoja, joiden läpi jatkan kulkua kohti talon valmistumista”, Hellsten kuvaa projektin vaatinutta henkistä painiskelua.
Hän kävi kymmeniä kertoja Loviisassa tontilla kuulostelemassa oloaan ja todellista haluaan isoon projektiin. Järjen ääntä edusti pankin näkemys.
”Siellä varmistui, ettei unelmani ole pilvilinna.”
Entä millainen ihminen Tommy Hellsten mahtaisi olla ilman unelmoimisen taitoa?
”Minut valtaisi toivottomuus, masennus ja kuolemanhakuisuus. Olen kokenut tämän. Vaimoni kuoleman jälkeen kuutisen vuotta sitten kuljin hautausmaalla ja ajattelin, että tänne minäkin kuulun. Iloa ei ollut. Päivät olivat selviytymistä. Halusin kuolla.”
Mutta nyt: uusi koti kampeaa Hellsteniä ylös.
”Talohanke toi mukanaan tunteen, että oh, minulla on yhä tulevaisuus. Talo kampesi hitaasti minut pois toivottomuudesta. Olen taas innostunut, koen iloa ja jaksan suunnitella asioita.”
Entä kun talo on valmis?
”En ripustaudu siihen, ei se tarjoa elämälle syvintä merkitystä. Varsinainen unelma ei ole talo, vaan siihen liittyvä henkinen tila.”