Jaa artikkeli
Teksti: Katja Hedberg, Kuvat: Markus Laakso
”Trauman aiheuttama häpeä asuu kehossa, muistissa ja hermostossa. Siellä se voi viipyä loppuelämän, jos sitä ei tunnista tai uskalla kohdata”, tietää koomikko Teemu Vesterinen.
Hän teki omista traumoistaan stand up -esityksen, joka on täyttänyt katsomot ihmisillä – ja naurulla.
Vaikeinta omakohtaisen komedian kirjoittamisessa oli häpeän nujertaminen. Rohkeutta kysyttiin, paljon.
Rohkeus palkittiin kiittävällä palautevyöryllä, mutta suurin muutos tapahtuikin koomikossa itsessään.
Siksi Trauma-komedia elää enää neljän esityksen verran.
23 vuotta yleisön hauskuuttamista – Teemu Vesterisen tähänastinen ura.
Mutta entä kun koomikko itse kadottaa naurun ja ilon elämästä?
”Pikkuhiljaa pintaan nousi haluni puhua lavalla oikeasti tärkeistä asioista. Niistä, joita kokee jouduttuaan syviin vesiin. Olen viime vuosina itse mennyt pohjaan asti, ruopannut ojaa oikein kunnolla”, Vesterinen sanoo.
Olen viime vuosina itse mennyt pohjaan asti.
Hän on kiertänyt maata reilun vuoden ajan stand up -esityksellään Trauma, jossa hän kipeän rehellisesti avaa omia traumojaan ja niistä kumpuavaa häpeää.
Takana on 30 Trauman esitystä. Katsomo on joka kerta täyttynyt. Ihmisistä ja naurusta. Yksin Kuopiossa neljä esitystä houkutti paikalle tuhat katsojaa.
”Traumat ja häpeä yhdistävät meitä kaikkia”, Vesterinen pohti esityksen suosiota puhuessaan Kuopion torin tanssiteltassa Mieliteon toteuttamassa ohjelmassa, joka oli osa Kuopio Dance Festival Finland -tapahtumaa.
Trauma-esityksessä on mukana paljon tietoa traumoista, niiden ilmentymisestä ja vaikutuksista. Palautteen perusteella yleisön tietämys ja kenties ymmärryskin aiheesta ovat lisääntyneet.
Palautteen määrä yllätti koomikon.
”Sitä on tullut kymmenkertaisesti normikeikkaan verrattuna”, Teemu Vesterinen kertoo.
Palaute on ollut pelkästään myönteistä, mutta tässä esityksessä se ei ole Vesteriselle olennaisinta.
Katsojille on ollut helpotus oivaltaa, että joku muu kokee asioita samalla tavalla.
”Tärkeämpää on palautteen vahva sisältö. Esitys on selvästi vaikuttanut hyvin voimakkaasti ihmisiin.”
”Jotkut ovat esitykseni nähtyään ostaneet lipun seuraaviin esityksiin vanhemmilleen tai eksälleen sillä toiveella, että he oppisivat ymmärtämään toisiaan paremmin.”
On myös ihmisiä, jotka Trauman katsottuaan ovat ymmärtäneet hakeutua terapiaan tai oivaltaneet kantavansa traumoja. Heiltä tulee aivan omanlaistaan kiitosta.
”Heille on ollut helpotus oivaltaa, että joku muu kokee asioita samalla tavalla. Tähän asti he ovat ajatelleet olevansa tuntemustensa kanssa aivan yksin."
Teemu Vesteriselle trauma on säikähdys, joka on jäänyt häpeänä kehoon, mieleen ja hermostoon. Hän tietää kokemuksesta, kuinka sinnikäs ja kestävä trauman synnyttämä häpeä on.
”Se voi viipyä vuosikymmeniä kehossamme. Sieltä se vaivihkaa ohjaa ja rajoittaa meitä koko loppuelämämme ajan, jos emme tunnista tai uskalla kohdata sitä”, hän sanoo.
Senkin Vesterinen tietää, miten monimutkainen tunne häpeä on.
"Häpeämisessä ei ole järkeä. Silti se voi hallita meitä."
"Juuri siksi sitä on vaikea tunnistaa. Se kumpuaa traumasta, joka useinkaan ei ole omaa syytämme. Häpeämisessä ei siis ole järkeä. Silti se voi hallita meitä”, Vesterinen kerii auki häpeilyn monimuotoisuutta.
Omien traumojensa kanssa hän oli kasvotusten Traumaa kirjoittaessaan. Työ vei neljätoista kuukautta.
”Se oli siinä mielessä helppoa, että nyt ei tarvinnut keksiä sisältöä. Aiheeseen oli luontainen työntö. Minulla oli jopa kova paine saada omat kokemukseni ulos – purskauttaa ne näppäimistön kautta koneelle ja sieltä suuhun.”
Ei silti pidä kuvitella, että kirjoittaminen oli kepeää.
”Vaikeinta oli juuri se häpeän kestäminen.”
Kirjoittaessaan Traumaa Teemu Vesterinen huomasi kantavansa moninkertaista häpeää – häpeää traumoistaan, mutta myös tulevista esiintymisistään.
Epävarmuuden hetkinä häpeä pani epäröimään, voiko traumoista sittenkään mennä puhumaan stand up -koomikkona.
”Mietin, onko minulla oikeus haavoittuvaisena avata omaa itseäni. Näin riskin, että joku ei kunnioitakaan aihetta ja tekee väkivaltaa minun auki olemisellani”, Vesterinen kertaa esityksen luomishetkiin liittyviä pelkojaan.
Trauma sai kiittävän vastaanoton, mutta epävarmuus ei hellittänyt.
”Takana oli jo 17 keikkaa, kun lopulta tajusin ahdistukseni kumpuavan häpeästä.”
Vesterinen ryhtyi neuvotteluun – itsensä kanssa.
”Tyyppi tuli nakuttamaan, että ei varmaan mene keikka tänään hyvin.”
”Tein harjoituksia olohuoneessa. Kuvittelin eteeni yleisön ja annoin häpeän tulla kehostani ulos. Pikkuhiljaa olo helpotti ja keveni.”
Vesterinen on ennenkin karistanut sisäistä häpeäänsä neuvottelemalla. Takavuosina, aina ensi-illan alla, hänen ajatuksiinsa tunkeutui hahmo nakertamaan itsetuntoa murusiksi.
”Hän tuli pääni sisään nakuttamaan, että ei varmaan mene keikka tänään hyvin.”
Vesterinen nimesi tyypin lopulta Mauriksi ja ryhtyi tämän kanssa juttusille.
”Ensin hyväksyin epävarmuuden, jonka hän onnistui minuun tartuttamaan. Sitten aloin neuvotella hänen kanssaan ja kyseenalaistin hänen näkemyksensä. Miten niin keikka ei menisi hyvin?”
”Paljastui, että Mauri on paska väittelijä. Eipä häiriköi enää.”
Huumori on Teemu Vesterisen mukaan mitä sopivin keino käsitellä ahdistavia asioita.
”Kipeät asiat naurattavat. Ja kun nauramme, olemme samalla puolella ja huomaamatta nauramme myös itsellemme. Samalla poistamme jännitettä vaikeiden asioiden ympäriltä.”
Mustallakin huumorilla on silti sääntönsä – epärehellisyyttä ei sallita.
”Koomikot eivät sievistele. Loukkaamisen rajakin on usein lähellä, mutta rehellisyys on komiikan ydin. Sitä ei saa unohtaa.”
Vesterisestä on selvää, että vaikea aihe luo katsomoon vahvan latauksen ja nostaa katsojassa pintaan raskaita tunteita.
"Ensin lataus, draama ja raskaus. Ja sitten – vapauttava nauru.”
”Juuri siinä hetkessä komiikan hienous nousee esille. Ensin lataus, draama ja raskaus. Ja sitten – vapauttava nauru.”
Vesterinen itse käsittelee raskaimpia asioita ja tunteita kehonsa kautta.
”Jos ahdistavia tunteita on vaikea nimetä, niiden vaikutusta voi etsiä kehosta. Kun tunnistaa, missä kehon kohdassa ne tuntuvat, niistä voi vähitellen vapautua.”
Vesterisellä on antaa tähän konkreettinen vinkki:
”Kun tuntuu pahalta, istu alas tai asetu selällesi. Mieti, missä kehon kohdassa tunne tuntuu – rinnassa, vatsassa, niskassa vai lonkankoukistajassa?”
”Vähitellen hoksaat, että ahaa, kateus puristaa tuosta. Kun kateus taas tulee käymään, hyväksy tunne ja anna sille huomiosi. Kerta kerralta tunnistat tilanteen paremmin ja pystyt myös puolustautumaan siltä.”
Voisi kuvitella, että kokeneena esiintyjänä ja nokkelana sanojen käyttäjänä Teemu Vesterinen on puhumisen mestari.
Mutta ei. Isänsä kanssa hän kertoo kommunikoivansa lähestulkoon pelkästään keikkojensa kautta.
”Isäni on aina käynyt katsomassa keikkojani. Puhun hänestä lähes joka setissäni ja haastattelussani. Mutta muutoin en todella ole hyvä keskustelemaan hänen kanssaan.”
Traumakaan ei ole lisännyt isän ja pojan välistä kommunikointia, mutta koomikon vointia esitys on kohentanut.
"Enää en haluaisi edes tehdä esitystä."
”Se on tehnyt minulle hyvää, nopeuttanut toipumistani.”
”Häpeä oli aluksi läsnä, mutta se on vähentynyt ja lähestulkoon poistunut. Nyt tuntuu, etten enää haluaisi edes tehdä esitystä.”
Vesterinen puhuu esityksessä traumoistaan preesensissä.
”Käyttäisin mieluiten jo imperfektiä.”
Kollegat ovat sanoneet, että Traumaa voisi esittää menestyksellä vielä kolmekin vuotta. Vesterinen vetää esityksen kahdesti syyskuussa ja kahdesti lokakuussa.
Muttei kertaakaan sen jälkeen.
Onko häpeä siis niin nujerrettu, ettei se enää ohjaa, rajoita tai kutista koomikkoa lainkaan?
”Kyllä se vieläkin yrittää. Mutta nyt olen siitä vahvasti tietoinen. Siksi sen ote lipeää.”