Euroopan Unionin osarahoittama ELY-logo sivuston oikeassa yläreunassa

Mieliteko 2.0: Yhdessä osallisiksi | Aktivointi | Lyhyet jutut | 9.10.2024 | Kristiina Kuisma

Ovi on isosti auki Yksissä tuumin -ryhmään

Jaa artikkeli

Kaksi naista ja kaksi miestä istuvat pöydän ympärillä.
Kuopion Yksissä tuumin -ryhmään osallistuneet Antti Rönkkö ( toinen vas.) ja Henri Räsänen haluavat kannustaa elämänsä suuntia miettiviä osallistumaan rohkeasti vertaisryhmään. Ryhmää ovat ohjanneet Anu Leskinen (vas.) Humanistisesta korkeakoulusta ja Inka Pironetti Savonia-ammattikorkeakoulusta.

 

Yksissä tuumin -ryhmät ovat osa Yhdessä osallisiksi – Mieliteko 2.0 -ryhmähanketta, josta vastaa Savonia-ammattikorkeakoulu. Ryhmiä ohjaavat Humanistisen korkeakoulun ja Savonia-ammattikorkeakoulun sosiaalialan ammattilaiset.

Kuopiossa on tänä syksynä kokoontunut yli 29-vuotiaiden Yksissä tuumin -ryhmä. Siinä on ollut mukana kahdeksan osallistujaa. 

Tarve aikuisten vertaistukiryhmille on noussut useissa keskusteluissa hyvinvointi-, päihde-, mielenterveys-, työllisyys- ja sosiaalityön asiantuntijoiden kanssa. Yli 29-vuotiaille, jotka ovat työttömiä tai työelämän ulkopuolella, on tarjolla niukasti ryhmiä. Siksi uusia ryhmiä aloitetaan tänä syksynä Kuopiossa ja Iisalmessa.

”Ovi on isosti auki Yksissä tuumin -ryhmään. Olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet. Saat tuoda mukanasi menneisyytesi, nykyiset haasteesi ja elämäntilanteesi. Voit jakaa ryhmässä sen verran, kuin itse haluat”, kertoo ryhmän ohjaaja, projektipäällikkö Anu Leskinen Humanistisesta korkeakoulusta. 

Ryhmässä jokainen kohdataan ainutkertaisena ihmisenä. Tavoitteena on herätellä toiveikkuutta, auttaa havaitsemaan vahvuuksia ja löytää itselle sopivia, pieniä askeleita eteenpäin. 

Osallistuminen voi antaa pitkäaikaista tukea. Joillekin uusien ihmisten tapaamiseen tuleminen on jo ison kynnyksen ylitys. 

Ryhmässä on esimerkiksi käsitelty teemaa riittävän hyvä elämä. Osallistujat ovat pohtineet, mitä se voisi olla kolmen tai viiden vuoden kuluttua. 

Kuopion Yksissä tuumin -ryhmäläiset lupasivat jakaa toiveitaan. He haluavat rohkaista mukaan ryhmään.

”Olen oppimassa, että olisin itselleni vähemmän vaativa ja ankara.”

”Haluan saada fyysisen ja psyykkisen tulevaisuuteni turvattua.”

”Voisiko olla vapaaehtoistyötä, jonka voisin tehdä omassa aikataulussani?”

”Haluaisin elää sellaista arkea, jonka itse hallitsen. Haluaisin lapsen, mutta sitä ennen ehkä työn.”

”Sairauksistani huolimatta voisin tehdä vähän töitä, jos voisin käyttää parhainta osaamistani.”

Osallistujat kertoivat saaneensa tukea pienestä ja rennosta ryhmästä.

Seuraava Yksissä tuumin -ryhmä Kuopiossa aloittaa tiistaina 22. lokakuuta. Ryhmä kokoontuu tiistaisin 22.10.–17.12.24 kello 16–18 Kuopion Navigaattorin pop up -tilassa osoitteessa Torikatu 5. 

Ryhmään mahtuu kuusi osallistujaa. 

Kysy lisää ja ilmoittaudu viestillä tai soittamalla Inka Pironettille: 044 785 5685, inka.pironetti@savonia.fi