Jaa artikkeli
Kaksikymmentä vuotta henkisessä ja fyysisessä kuivausrummussa. Sellaiseksi kuvailee taivaltaan maastohiihtäjä Perttu Hyvärinen, joka laittoi kuluneen kisakauden jälkeen kilpasukset jemmaan ja riisui numerolapun rinnastaan lopullisesti.
Kun takana on elämä, jossa jokainen sekunti, suoritus ja jopa nukuttu yö on mitattu ja analysoitu, uran päättyminen tuo mukanaan suuren helpotuksen – mutta myös tyhjiön, joka on täytettävä uudella tavalla.
Mieliteon viestintäasiantuntija Sami Turusen luotsaamassa Pienet teot –podcastissa kohdataan mies, jonka aito savolainen hymy ja periksiantamaton sisu ovat tulleet suomalaisille tutuiksi televisioviihteen valokeilassa. Tällä kertaa valokeila kuitenkin käännetään ladun varrelta pään sisäiseen mielenmaisemaan.
– Tämä on minulle todella terapeuttinen hetki juuri nyt, päästä purkamaan tätä tilannetta. Kilpaurheilu-uran jälkeen minulla ei ole ollut oikeastaan puoltakaan vuorokautta aikaa fiilistellä ja miettiä, mitä tuli tehtyä, Hyvärinen huokaisee istuessaan sohvalle.
Huippu-urheilijan arki näyttäytyy ulospäin usein glorioituna sankaritarinana, mutta Hyvärinen muistuttaa todellisuuden olevan toinen. Hän kutsuu itseään puhtaasti ”pettymysten ammattilaiseksi”. Suhdeluku on karu: yli vuosikymmenen mittaiselle maailmancup-uralle mahtuu yksi osakilpailuvoitto ja noin 140 tappiota.
– Minä olen tottunut tappioihin ja sen kanssa pitää käsitellä joka päivä. Jos sinulla on sisäisesti voittamisen pakko, sen mukana tulee aina häviämisen pelko. Pitää antaa inhimillisesti mahdollisuus epäonnistumiselle. Se on niin urheilussa kuin missä tahansa ammatissa mielen hyvinvoinnin a ja o, Hyvärinen painottaa.
Tämän paineen keskellä Hyvärisen pelastukseksi koitui vahva sosiaalinen pääoma, terve itsekriittisyys ja se, ettei hän koskaan suostunut rakentamaan itselleen esitettyä roolia. Hän on julkisuudessa täysin sama ihminen kuin kotonaan Kuopion Riistavedellä. Savon murre, ystävällisyys ja kyky nauraa itselleen ovat pitäneet jalat tukevasti maassa silloinkin, kun sosiaalisen median keskustelupalstoja jouduttiin sulkemaan nuoreen urheilijaan kohdistuneen rajun arvostelun vuoksi.
Kun omat inhimillisemmät arvot alkoivat kypsyä ja nousta urheilumenestyksen edelle, oli aika astua sivuun. Suuren elämänmuutoksen keskellä mielenrauhan ankkuriksi on noussut Hyväriselle kaikkein rakkain paikka: suomalainen metsä.
– Ihmiselle kaikkein turvallisin paikka maailmassa on metsä. Sinne kun menee, se helpottaa. Kyllä minäkin olen niin monta puhetta kirjoittanut metsässä ja puhunut sen ääneen. Se on mulle sellainen pikalääke haastavissa tilanteissa, metsätieteiden opintoja syksyllä yliopistoon jatkamaan palaava Hyvärinen hymyilee.
Uuden aikakauden kynnyksellä, kun kalenteri täyttyy yritystoiminnasta ja opiskelupaineista, Hyvärinen on pysähtynyt pohtimaan elämän kaikkein arvokkainta valuuttaa – aikaa.
– Kaikkein arvokkain lahja tänä päivänä on se aika. Kun ihminen antaa sinulle aikaa ja kuuntelee sinua, sitä pitää kunnioittaa molempiin suuntiin. Se ei ole itsestäänselvyys.
Perttu Hyvärisen kohtaaminen jättää jälkeensä syvän ymmärryksen siitä, että suorituskeskeisessäkin maailmassa suurin voitto on lopulta kyky pysähtyä, pyytää apua ja uskaltaa olla pelkästään ihminen ihmiselle.
Pienet teot ei ole yksinpuhelua, vaan kutsu yhteiseen pohdintaan. Ohjelman ytimessä on ajatus siitä, että mielen hyvinvointi rakentuu vuorovaikutuksessa. Siksi podcastin herättämät ajatukset on tarkoitettu jaettaviksi. Keskustelu jaksojen teemoista jatkuu Mieliteon sosiaalisen median kanavilla, joissa haastamme kuulijat mukaan jakamaan omia oivalluksiaan.
Mieliteko-ohjelman työ nojaa Kansallisen terveysindeksin faktoihin ja hengittää vahvasti tarinoiden kautta. Tämä podcast on tapa todeta, että kukaan ei ole mielenmaisemansa kanssa yksin. Tervetuloa mukaan siis matkalle, joka on aikasi arvoinen.
Pienet teot -podcast