Jaa artikkeli
Mitä tapahtuu perheessä ja lähipiirissä silloin, kun joku sairastuu psyykkisesti? Suomessa on arviolta lähes puoli miljoonaa ihmistä, jotka kantavat arjessaan huolta oireilevasta läheisestään. Silti tämä valtava joukko jää yhteiskunnallisessa keskustelussa ja hoitojärjestelmässä usein täysin yksin.
Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFamin toiminnanjohtaja Tiina Puranen on seurannut tätä todellisuutta yli kahden vuosikymmenen ajan. Hänen ammatilliset juurensa ovat syvällä Pohjois-Savon mielenterveystyössä ja järjestökentällä, mutta nykyään hänen vaikuttamiskenttänään on koko Suomi.
Purasen viesti on painokas: psyykkinen sairastuminen ei kosketa koskaan vain yhtä ihmistä, vaan sen vaikutukset säteilevät koko lähipiiriin – puolisoon, vanhempiin, lapsiin, sisaruksiin, ystäviin ja työkavereihin.
– Kun yksi sairastuu, monen maailma muuttuu. Meistä kuka tahansa voi olla mielenterveysomainen. Kyse ei ole vain perhemääritelmästä, vaan tilanteesta, johon voi joutua kuka tahansa meistä, Puranen muistuttaa.
Psyykkinen oireilu hiipii perheen arkeen usein salakavalasti. Muutoksiin totutaan pikkuhiljaa, ja läheiset alkavat huomaamattaan joustaa, auttaa ja kantaa vastuuta toisen puolesta. Purasen mukaan moni havahtuu omaan uupumukseensa vasta silloin, kun omat harrastukset, sosiaaliset suhteet ja voimavarat ovat jo kadonneet.
Ajan myötä auttajan omat perustarpeet jäävät helposti sivuun. Puheenaiheeksi nousee usein myös syyllisyys: onko minulla oikeutta elää omaa elämääni, opiskella, harrastaa tai tavoitella unelmiani, kun toinen pahaa oloa sairastava ei voi hyvin?
– Mielenterveysomaisilla se oma tarve jää hyvin usein hattuhyllylle. Mutta vaikka minä laittaisin oman elämäni paussille ja seisoisin vieressä, se ei muuta sen toisen ihmisen sairautta. Syyllisyydestä luopuminen ja rajojen vetäminen vaativat aikaa ja tukea. Rajoihin liittyy kuitenkin ennen kaikkea rakkautta – myös itseä kohtaan, Puranen painottaa.
Monelle mielenterveysomaiselle työelämä ei ole pelkkä lisäkuormitus, vaan parhaimmillaan henkireikä – paikka, jossa saa hetkeksi irrottautua kodin kuormittavasta tilanteesta. Kynnys kertoa omasta arjesta esihenkilölle tai työkavereille on silti usein korkea.
Puranen peräänkuuluttaa työpaikoille inhimillisyyttä, myötätuntoa ja joustavuutta. Kevennetty työaika, mahdollisuus osallistua hoitopalavereihin kesken työpäivän tai pelkkä esihenkilön ymmärtävä suhtautuminen voivat estää työntekijän täydellisen uupumisen.
Tärkeintä on kuitenkin uskallus pysähtyä ja kysyä toisen vointia ilman pelkoa siitä, että sanoo jotain väärin.
– Meitä ohjaa liikaa pelko siitä, käytämmekö väärää sanaa tai ilmaisemmeko asian väärin. Inhimillisyys riittää. Esihenkilö tai kollega voi hyvin sanoa, ettei tiedä mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä, mutta kysyä silti: miten minä voin tukea sinua? Ne ovat niitä pieniä tekoja, joilla on valtava merkitys.
Pienet teot ei ole yksinpuhelua, vaan kutsu yhteiseen pohdintaan. Ohjelman ytimessä on ajatus siitä, että mielen hyvinvointi rakentuu vuorovaikutuksessa. Siksi podcastin herättämät ajatukset on tarkoitettu jaettaviksi. Keskustelu jaksojen teemoista jatkuu Mieliteon sosiaalisen median kanavilla, joissa haastamme kuulijat mukaan jakamaan omia oivalluksiaan.
Mieliteko-ohjelman työ nojaa Kansallisen terveysindeksin faktoihin ja hengittää vahvasti tarinoiden kautta. Tämä podcast on tapa todeta, että kukaan ei ole mielenmaisemansa kanssa yksin. Tervetuloa mukaan siis matkalle, joka on aikasi arvoinen.
Pienet teot -podcast