Jaa artikkeli
Teksti: Katja Hedberg, kuvat: Markus Laakso
Aloitimme kulttuuripohjaisen valmennuksen, johon kutsuimme johtoryhmät neljästä Pohjois-Savon kunnasta. Yhdeksäntoista rohkeaa otti kutsun vastaan.
Valmennuksen tavoite on pilotoida Mieliteko-ohjelman keskiössä olevan pohjoissavolaisen puhumattomuuden kulttuurin murtamista erityisesti johtavien viranhaltijoiden työroolin näkökulmasta.
Valmennuksen ensimmäisissä tapaamisissa on harjoiteltu uudenlaista työtapaa valokuvaukseen pohjautuvan työpajatyöskentelyn avulla.
”Kuva auttaa meitä sanoittamaan vaikeitakin ongelmia, sillä se laajentaa, venyttää ja ravisuttaa ajatteluamme”, sanoo yksi johtoryhmäläisiä valmentava valokuvataiteilija Nanna Hänninen.
Kulttuuripohjaiseen pilottiin osallistuva Leppävirran kunnan kvartetti eli kunnansihteeri Anssi Nykänen (vas.), tekninen johtaja Tapio Montonen, talousjohtaja Sirpa Voutilainen ja henkilöstöpäällikkö Jonna Torni-Holopainen heittäytyivät vaikeaan tehtävään ja tallensivat yhteen valokuvaan, kuinka avoimuutta omassa kunnassa voi lisätä.
Kun sanat puuttuvat, kuva voi auttaa keskustelun alkuun.
”Valokuva on jopa hämmästyttävän tehokas väline, kun tavoite on sanoittaa vaikeaa ongelmaa. Kuvan avulla voi tuloksekkaasti pohtia monimutkaisia yhteiskunnallisia haasteita, joihin ei ole yksinkertaisia ratkaisuja”, sanoo kuopiolainen valokuvataiteilija ja Neemo Methodin toimitusjohtaja Nanna Hänninen.
Hänninen on luonut valokuvaukseen ja luovaan työpajatyöskentelyyn pohjautuvan Neemo™-metodin, jonka tavoite on sitouttaa yrityksiä ja yhteisöjä sekä parantaa työntekijöiden välistä vuorovaikutusta erityisen tiimivalmennuksen avulla.
Tavoite on parantaa työntekijöiden välistä vuorovaikutusta.
Neemo™-metodi on valittu yhdeksi valmennusmenetelmäksi Mieliteko-ohjelman pilotissa, jonka kunnianhimoinen tavoite on muuttaa pohjoissavolaista kulttuuria ja murtaa siinä syvällä olevaa puhumattomuutta.
Kutsuimme pilottiin neljän pohjoissavolaisen kunnan johtoryhmän jäseniä, ja kutsu otettiin hienosti vastaan. Valmennuksessa on mukana Leppävirran, Varkauden, Siilinjärven ja Iisalmen johtoryhmistä yhdeksäntoista rohkeaa henkilöä, jotka harjoittelevat uudenlaista dialogia ja avointa keskustelukulttuuria sekä hankkivat työhönsä uudenlaisia näkökulmia ja menetelmiä.
Miksi juuri valokuvaus sekä kuvien tulkinta auttavat ratkomaan puhumattomuutta ja luomaan tilalle uudenlaista avointa keskustelukulttuuria?
”Kuva antaa meille rohkeutta, sillä se laajentaa, venyttää ja ravisuttaa ajatteluamme”, Nanna Hänninen sanoo.
Valokuvataiteen avulla työskentely ei kuitenkaan ole yksinkertainen juttu. Hännisen mukaan uusien ratkaisujen löytäminen valokuvauksen avulla vaatii pohtimista, pysähtymistä sekä heittäytymistä avoimeen ja tasa-arvoiseen keskusteluun.
"Hieno ryhmä. Hyviä havaintoja ja mahtavia kysymyksiä.”
Jo ensi tapaaminen kuntien johtohenkilöiden kanssa oli Hännisestä avartava ja lupaava kokemus.
”Hieno ryhmä. Hedelmällinen keskustelu lähti nopeasti liikkeelle. Syntyi hyviä havaintoja ja mahtavia kysymyksiä.”
Hänninen ei metodia toteuttaessaan koe olevansa valmentaja sanan perinteisessä merkityksessä.
”En opeta, vaan innostan.”
Tekninen johtaja Tapio Montonen uskoo, että jos itse on avoin uusille mahdollisuuksille, muutkin lähtevät rohkeammin uudistuksiin mukaan.
Ensimmäisen työpajapäivän päätteeksi osanottajat saivat tehtäväkseen pohtia, kuinka kukin voisi edistää avoimuuden kulttuuria omassa kunnassaan. Ajatus piti tallentaa yhteen valokuvaan.
Aika vaativa tehtävä, mutta Leppävirran johtoryhmän jäsenet, kunnansihteeri Anssi Nykänen, tekninen johtaja Tapio Montonen, henkilöstöpäällikkö Jonna Torni-Holopainen ja talousjohtaja Sirpa Voutilainen tulivat toiseen tapaamiseen mukanaan kännykät, joihin oli tallentunut kiinnostavia kuvia.
Tapio Montosen ottama valokuva vaikuttaa äkkiseltään paljaalta, jopa karulta: epäsiisti pusikko asvalttitien reunassa.
"Ei voi tietää, mitä löytää, kun pusikkoa raivaa."
Mutta kuulkaas, kuinka Montonen avaa kuvaan kätkeytyvää symboliikkaa:
”Tie on tyhjä, mutta se tarjoaa kulkijalle mahdollisuuksia lähteä useaan eri suuntaan. Eikä voi tietää, mitä kaikkea löytää, kun pusikkoa raivaa ja harventaa. Nappasin kuvan parkkipaikalta. Autosta ulos astumallakin voi löytää jotain aivan uutta. Jos olet avoin uusille mahdollisuuksille, muutkin lähtevät helpommin avoimuuteen mukaan”, hän tulkitsee kuvan sisältämiä mahdollisuuksia.
Montonen kiirehtii huomauttamaan, ettei valokuva kerro kunnan teknisen puolen työntekijöistä. Isoja ongelmia ei kuulemma ole. Työyhteisökin toimii, ja silti:
”Ainahan jokaisessa yhteisössä riittää lukkoja avattaviksi ja poteroita tasoitettaviksi.”
Henkilöstöpäällikkö Jonna Torni-Holopainen lisää avoimuutta kohtaamalla Leppävirran kunnan jokaisen uuden työntekijän innostavasti ja perehdyttämällä hänet hyvin työtehtäviin.
Jonna Torni-Holopaisen kuvassa on asetelma: Leppävirran kunnan perehdyttämismappi, työehtosopimus ja avainnauha. Kesätyöntekijöiden alkupaketti.
”Halusin kuvaan symboliikkaa. Avoimuuden ja hyvän kulttuurin rakentaminen alkaa siitä hetkestä, kun uusi työntekijä tulee kuntaan. Perehdyttäminen on monella tapaa avainhetki. Pestin pituudella ei ole merkitystä. Jokainen alku ja työsuhde ovat yhtä tärkeitä.”
"Jokainen alku ja työsuhde ovat yhtä tärkeitä."
”Meidän on tarjottava itsestämme ja kohtaamisesta hyvä kuva, jotta nuoret haluavat tänne joskus myös palata ja jäädä.”
Sirpa Voutilaisen kuvassa on – talousjohtajalle sopivasti – qr-koodi.
”Voisipa ostaa sovelluskaupasta mitä vaan palveluja kuntalaisten hyväksi, eikä raha olisi rajoite”, hän huokaa.
”On jänskä ajatella, että Suomi on maailman edistyksellisimpiä valtioita, ja silti kuntalaisten yhdenvertainen palveleminen on jo teknisesti iso haaste.”
”Toteutuisipa keep it simple -periaate. Mutta ei, palveluissakin korostuvat hallinto ja byrokratia, ja siksi tarpeiden tyydyttäminen vaatii aikamoista taiteilua.”
Talousjohtaja Sirpa Voutilainen toivoo, ettei kuntalaisten yhdenvertainen palveleminen juuttuisi byrokratiaan, tekniikan puutteeseen tai liian pieneen budjettiin.
Anssi Nykäsen kuvassa on tyhjä kunnanhallituksen kokoushuone. Tarkkasilmäinen huomaa, että huoneen ovi on auki. Siitä noussee kuvan sisältämä viesti:
”Luottamushenkilöiden, päättäjien ja virkamiesten välistä suhdetta pitää vaalia ja parantaa. Vuodet ovat opettaneet, että keskinäisissä suhteissa on usein jonkinlainen juopa. Tätä juopaa pitää kaventaa”, sanoo Nykänen, joka on työskennellyt kolmekymmentä vuotta virkamiehenä useassa eri kunnassa.
Leppävirran tämänhetkisestä poliittisesta ilmapiiristä hän voi kuitenkin puhua tyytyväisenä:
”Uusi valtuusto tekee työtään ennakkoluulottomasti ja paneutuen. Politikointi on jätetty sivummalle, ja tavoitteena on aidosti työskennellä kuntalaisten hyväksi.”
Kunnansihteeri Anssi Nykänen näkee tärkeänä lisätä luottamusta kaventamalla juopaa virkamiesten ja päättäjien väliltä.
Syksyn myötä kulttuurivalmennuksen pilotti laajenee, kun valokuvatyöskentelyn rinnalle tulevat improvisaatioiden työpajat.
Johtoryhmän jäsenet pääset sukeltamaan improvisaation maailmaan yhdessä Uuden Iloisen Teatterin (UIT) kokeneiden vuorovaikutuskouluttajien Sari Siikanderin ja Elina Stirkkisen kanssa. Kaksikko on vetänyt yli 25 vuoden ajan yritys- ja yhteisökoulutuksia improvisaatiomenetelmien avulla.
Nyt opetellaan ohittamisen sijaan kohtaamaan.
Koulutuksessa työstetään muun muassa kohtaamiseen liittyviä haasteita, tutkitaan vuorovaikutusta ja ilmaisua sekä opetellaan ohittamisen sijaan kohtaamaan.
Pilottiin valitut johtoryhmän jäsenet kuulevat pilotin päätteeksi myös UIT:n johtajan, viihdemaailmassa pitkään vaikuttaneen Timo Kärkkäisen omakohtaisen luennon johtajuudesta, puhumattomuudesta, sekä mielen hyvin- ja pahoinvoinnista.
Millaiset olivat tunnelmat pilottimme avauspäivän jälkeen? Miltä valokuvataiteeseen perustuva valmennusmetodi ja ryhmätyöskentely tuntuivat? Pyysimme neljää Leppävirran kunnan johtoryhmän jäsentä määrittelemään ensimmäisen työpajan kolmeen sanaan.
Tekninen johtaja Tapio Montonen: ”Mielenkiintoista ja uudenlaista.”
Kunnansihteeri Anssi Nykänen; ”Kiinnostavaa, tehokasta ja erilaista.”
Henkilöstöpäällikkö Jonna Torni-Holopainen: ”Avointa, keskustelevaa ja odottavaa.”
Talousjohtaja Sirpa Voutilainen: ”Aikaa pysähtyä ajattelemaan.”