Jaa artikkeli
Teksti ja kuvat: Katja Hedberg
Isä, Tampereen Työväen Teatterin näyttelijä Aimo Räsänen oppi pikkupoikana Kuopion Vehmersalmella, että muita hauskuuttamalla lapsuudenkodin raskas, vaietusta tapahtumasta kumpuava ilmapiiri kevenee.
”Pyrin tuomaan hiljaisen ahdistuksen keskelle iloa, ja opin siinä aika hyväksi.”
Isänä hän on onnistunut katkaisemaan puhumattomuuden kulttuuria:
Poika, KalPan sentteri Aapeli Räsänen sanoo kasvaneensa kodissa, jossa puhuttiin paljon.
”Ajankohtaisen kakkosen Teemaillatkin olivat perheen yhteinen juttu. Ensin katsottiin. Sitten keskusteltiin.”
Aapeli Räsänen on painottanut avoimuuden ja suvaitsevaisuuden tärkeyttä myös urheilupiireissä ja saanut laajalti mainetta uudenlaisen keskustelukulttuurin luojana.
Aimo Räsänen varttui kuopiolaisperheessä, jossa vallitsi vaikenemisen ilmapiiri. Isänä hän on pystynyt katkaisemaan puhumattomuuden ketjun. ”Jos lastaan yrittäisi tietoisesti kasvattaa tietynlaiseksi, pomminvarmasti epäonnistuisi. Mutta aina kun katson lapsiani, ilahdun siitä, miten kivoja ihmisiä heistä on kasvanut”, hän toteaa ja sytyttää hymyn esikoispoikansa Aapeli Räsäsen kasvoille.
Sanat soljuvat vuolaana virtana, kun KalPan keskushyökkääjä ja joukkueensa varakapteeni Aapeli Räsänen, 24, pohtii avoimen vuorovaikutuksen merkitystä. Rento, kohtelias ja huomaavainen puheliaisuus on kotona opittu taito.
”Meillä on aina puhuttu paljon, isoistakin asioista. Kiellettyjä aiheita ei ole ollut. Kun tuli vaalit, meidät lapset rahdattiin äänestyspaikalle mukaan. Sen jälkeen puhuttiin arvoista. Muistan monta tosi hyvää keskustelua”, Räsänen, 24, sanoo.
Hän kuvaa mahtavaksi asiaksi sitä, kuinka aitoa vanhempien kiinnostus on ollut perheen kolmen lapsen tekemisiä ja kuulumisia kohtaan.
”Koulupäivän jälkeen kysyttiin aina, miten päivä meni. Vastaus kuunneltiin, ja lisäkysymyksiä seurasi. Varsinkin äiti muisti kysyä, mitä uutta opit tänään.”
”Joskus kysely ärsyttikin. Siinä hetkessä en aina osannut arvostaa sitä samoin, kuin nyt osaan.”
”Tunnistan historiastani puhumattomuuden, jota olen joutunut pohtimaan paljon.”
Aimo Räsänen kuuntelee vieressä esikoistaan. Luottamus isän ja pojan välillä näkyy katseista ja eleistä.
”Ilahdun aina katsoessani lapsiani ja huomatessani, miten kivoja ihmisiä heistä on kasvanut. Jos itse olen tähän vaikuttanut, se on tapahtunut tiedostamatta. On enemmän vaimon ansiota, että lasten kanssa on nostettu vaikeitakin asioita puheeksi”, Räsänen kiittää psykiatrina työskentelevää puolisoaan.
Aimo Räsänen puistaa päätään arvelulle, että pojan avoimuus ja poikkeuksellisen kypsä puhe kumpuaisi isän tietoisesta halusta katkaista omassa suvussa vallinnut vaikenemisen kulttuuri.
”En usko, että tietoisuus omasta taustastani ja sukuani haavoittaneesta tapahtumasta on tehnyt minusta isänä viisaampaa tai fiksumpaa. Mutta toki tunnistan historiastani ja kotini ilmapiiristä puhumattomuuden, jota olen aikuisiässä joutunut pohtimaan paljon.”
Jos Aimo Räsänen ei tunnista isyydestään lapsuutensa vaikutuksia, niin uravalintaa ne ohjasivat.
Räsänen opiskeli Kuopiossa mielenterveyshoitajaksi ja työskenteli muun muassa Kuopion yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatrian osastolla. Hän oli aktiivisesti mukana Kuopion Ylioppilasteatterissa ja johtikin sitä välillä. Lopulta rohkeus riitti hakea Tampereen yliopiston näyttelijätyönlaitokselle, jonne ovi avautui ensi yrityksellä.
”Lapsuudella on suora yhteys kumpaankin ammattiini. Työ on ollut usein matkaa omaan sisimpääni ja pyrkimystä saada ymmärrystä siihen, kuka olen ja mikä paikkani tässä maailmassa on. Olen niin hoitajana kuin näyttelijänä tullut tietoiseksi siitä, miksi minusta kasvoi tällainen minä – hauskuuttaja ja aina mukava Aimo.”
”Tapahtuma oli koko suvulle valtava järkytys ja tragedia.”
Räsänen oli kahden ikäinen pienviljelijäperheen kuopus, kun hänen tätinsä sytytti Vehmersalmella tilansa kaikki rakennukset tuleen ja teki itsemurhan.
”Mummo asui perheemme piirissä, ja tapahtuma oli koko suvulle tietysti valtava järkytys ja tragedia. Ahdistus, murhe ja epätoivo oli niin voimakasta, että minäkin niin pienenä pystyin aistimaan sen kotini ilmapiiristä.”
”Tulkitsin tunnelmaa niin, että varoin aiheuttamasta yhtään lisää surua. Osasin olla hauska ja opin, että käyttäytymällä tietyllä tavalla saan muut nauramaan. Se oli tärkeää myönteistä palautetta. Opin aistimaan perheen tunnetiloja ja tuomaan huumoria oikeisiin väleihin. Lopulta olin siinä aika hyvä.”
Aimo ja Aapeli Räsänen innostuvat kuullessaan, että Mieliteko-ohjelman tavoite on innostaa pohjoissavolaiset luomaan uutta puhumisen kulttuuria sekä tekemään 10 miljoonaa hyvää tekoa. ”Pienilläkin teoilla on merkitystä. Kun avaan oven toiselle, molemmille tulee hyvä olo. Syntyy halua laittaa hyvä kiertämään, ja näin ketju jatkuu”, Aapeli innostuu ideasta.
Aimo Räsänen sanoo kodin ilmapiirin vaikuttaneen vääjäämättä siihen, millainen aikuinen hänestä kasvoi.
”Ongelma on siinä, etten uskaltanut ilmaista kielteisiä tunteita. Kun sellainen puoli jää elämättä, kokonaisvaltainen persoonan kasvaminen jää väistämättä vajaaksi.”
Räsäsillä opittiin puhumaan traagisesta tapahtumasta kiertoilmaisuilla. Oli helpompi mainita Siikaniemen palo kuin tädin itsemurha.
Räsänen on myöhemmin pohtinut, oliko kenelläkään välineitä käsitellä traagista tapahtumaa ja sen vaikutuksia.
”Vaikeista asioista vaiettiin, ja tämä jätti jälkensä tunneilmapiiriin.”
”Varmastikaan ei. Traumaterapiaa ei ollut olemassa.”
Syvälle ahdistukselle ei löytynyt sanoja. Koko lähisuku vaikeni.
”Tapahtuman voima ja syvyys olivat niin valtavia, että ne ovat ulottuneet vuosikymmenten päähän. Vieläkin se tunne nousee välähdyksinä mukaan joihinkin tilanteisiin.”
Räsänen sanoo tunnistavansa historiastaan ja lapsuutensa ilmapiiristä laajempaakin puhumattomuutta.
”Vanhempani olivat 1920-luvulla syntyneitä. Isäni oli sotaveteraani, joten sodan traumaattiset kokemukset vaikuttivat vääjäämättä arkeen. Vaikeista asioista vaiettiin, ja tämä tietysti jätti jälkensä tunneilmapiiriin.”
Aimo ja Aapeli Räsänen yllättyvät kuullessaan, että pohjoissavolaisilla on huomattavasti enemmän mielenterveyteen liittyviä ongelmia kuin muilla suomalaisilla. Mieliteko-ohjelman löydös siitä, että sairastavuudella on yhteys maakunnassa vallitsevaan puhumattomuuden kulttuuriin, ei sen sijaan yllätä.
Aimo Räsänen yhdistää savolaisuuteen vahvan rupattelu- ja tarinakulttuurin.
”Meille on luontevaa tehdä asioista ja tapahtumista tarinoita. Meillä on myös taito tehdä tuskasta ja murheesta huumoria. Kivusta huumorin tekeminen on puolustuskeino, joka hyvin istuu savolaisen mielenmaisemaan.”
”Hämäläinen vaikenee vaikenemalla, savolainen puhumalla.”
”Ja koska huumorin avulla on joskus selvitty kovistakin ajoista, on tapa ehkä ajan saatossa tullut osaksi luonnettamme. Jouko Turkkaa lainatakseni voisi todeta, että mitä kivisemmät pellot, sitä rankempi huumori.”
Räsänen uskoo, että huumori voi parhaimmillaan olla hyödyllinenkin tapa käsitellä ahdistavia asioita.
”Mutta vain tiettyyn rajaan asti. Jos huumori jää ainoaksi tavaksi, on syytä kysyä, väistämmekö ja peittelemmekö ja ohitammeko vaikeat asiat. Mahdollisesti teemme juuri näin.”
Räsänen on pohtinut aihetta muun muassa tamperelaisen kirjailijan ja ohjaajan, hulvattoman hauskoja näytelmiä kirjoittaneen Sirkku Peltolan kanssa.
”Meitä yhdistää ajatus siitä, että kipeitä asioita voi käsitellä taiteen ja naurun kautta. Olemme päätyneet ajatukseen, että hämäläiset vaikenevat vaikenemalla, savolaiset vaikenevat puhumalla.”
”Jokainen tilanne, jossa ihmiset saisivat kokea aitoja kohtaamisia, voi viedä kohti parempaa ja terveempää tilannetta”, isä ja poika pohtivat lääkettä pohjoissavolaisten mielen hyvinvoinnin kohentamiseen.
Aapeli Räsänen on syntynyt ja varttunut Tampereella, kiekkoillut neljä kautta Yhdysvalloissa junioriliigassa ja yliopistosarjassa sekä voittanut 18-vuotiaiden maailmanmestaruuden. Nyt hän pelaa kolmatta vuotta Kuopion Kalpan liigajoukkueessa.
Hän ei tunnista avoimuuden suhteen eroa tamperelaisten, amerikkalaisten ja kuopiolaisten välillä.
”Ei Tampereellakaan kovin avoimia olla. Kuopiossa sentään moikataan aina, ja täällä on samantyylistä small talkia kuin Yhdysvalloissa.”
Kuopiossa on samantyylistä small talkia kuin yhdysvalloissa.
”Tosin kun Bostonissa tervehditään kysymällä what’s up, siihen vastataan samoilla sanoilla. Eli ei siis vastata lainkaan. Olisiko kuopiolainenkin small talk pinnallista kohteliaisuutta”, nuorukainen pohtii.
KalPan pukukopissa vallitsee Räsäsen mukaan hieno puhumisen kulttuuri.
”Vanhin pelaaja on syntynyt vuonna 1986, nuorin 2003. Isoista ikäeroista huolimatta keskustelumme on erittäin avointa. Kopissa on käsitelty hankaliakin asioita ja tilanteita luontevasti ja luottamuksellisesti.”
Hiljattain kopissa pohdittiin, mitä ovat inflaatio ja deflaatio. Oli luontevaa, että Aapeli Räsänen avasi termit – takana on Boston Collegessa aloitettu ja Suomessa loppuun viety kauppatieteiden kandidaatin tutkinto.
Aapeli Räsäsen kannanotot Ihmisoikeusliiton kampanjassa, omilla videoillaan ja sosiaalisessa mediassa ovat tuulettaneet urheiluun ja erityisesti kiekkoiluun liitettyjä konservatiivisiakin mielikuvia. Hän on kirjoittanut Donald Trumpia vastaan ja vähemmistöjen puolesta. Ukrainan sotaankin häneltä kysyttiin kantaa otteluselostuksen yhteydessä.
”Urheilussa vallinnut salailun kulttuuri on luonut otollisen areenan esimerkiksi seksuaaliselle häirinnälle. Se on aika murtaa”, hän sanoi antaessaan kasvonsa Ihmisoikeusliiton ”Älä riko urheilua” -kampanjalle.
Uskallus mielipiteiden esittämiseen kumpuaa sekin kodin ilmapiiristä.
”Kotona on ollut joviaali tunnelma, mutta myös rajat ja kuri.”
”Kotona on ollut joviaali tunnelma, mutta tietysti meillä on riideltykin. On ollut myös rajat ja kuri. Esimerkin kanssa on opetettu käyttäytymään ja sanomaan kiitos, ole hyvä ja anteeksi”, Aapeli Räsänen kertoo.
”Toki on asioita, joista on helpompi puhua muiden kuin omien vanhempien kanssa. Onneksi lähelläni on ollut tällaisia henkilöitä. Sekään ei ole hyvä, jos vanhempien kanssa on liian kaverillinen suhde.”
Aimo Räsänen on pitänyt tärkeänä, että omilla lapsilla on ollut kotona lupa näyttää kaikki tunteensa.
”Aidossa tunneilmaisussa keskeinen kysymys on, kestämmekö kaikki tunteet. On kiva halata toista ja sanoa, että olet mukava tyyppi. Mutta mitä tapahtuu, jos ilmaisen vihan tunnetta tai aggressiota? Ilmapiirin pitää olla niin turvallinen, että uskaltaa ilmaista kielteisetkin tunteet ilman pelkoa hylkäämisestä.”
Räsänen jäi kotiin hoitamaan perheen nuorimpia lapsia, nyt 21-vuotiasta Iivaria ja 16-vuotiasta Onervaa, mikä oli isille noihin aikoihin harvinaista.
”Olen halunnut olla isä, joka on paikalla. Poikien kanssa olen pelannut paljon jääkiekkoa, ja tyttären kanssa yksi yhteinen harrastus on A-studio. Puhumme paljon yhteiskunnan rakenteista ja elämän eri ilmiöistä.”
Harrastajajoukkueessa aktiivisesti kiekkoa pelaava isä seuraa esikoisensa kaikki pelit, vähintäänkin jälkilähetyksenä. Joka ottelu kerrataan yhdessä.
”Emme puhu tuloksesta tai siitä, tekikö Aapeli maalin. Haluan itse yhä kehittyä pelaajana, ja siksi pohdimme eri tilanteita ja sitä, miksi joukkue päätyi ratkaisemaan ne tietyllä tavalla”, isä toteaa.
Poika puolestaan on nähnyt lähes kaikki isänsä esitykset näyttämöllä.
”Jenkkivuosina yritin lomilla käydessäni nähdä mahdollisimman monta näytelmää, joissa iskä oli mukana.”
Jääkiekko voi kaksikon mielestä tarjota kanavan yksinäisyyden torjuntaan.
Jääkiekko voi kaksikon mielestä tarjota yhden kanavan yksinäisyyden ja syrjäytymisen torjuntaan ja tätä kautta mielen hyvinvoinnin lisäämiseen.
”Voisiko yhteiskunta tukea KalPan kaltaisia toimijoita, jotka tarjoavat mahdollisuuden päästä kokemaan yhteisöllisyyttä muiden joukossa”, Aapeli Räsänen puntaroi.
”Jos Kuopion kaupunki kustantaisi nuorille pääsylippuja otteluihin, satsaus tarkoittaisi paljon muutakin kuin pelin katsomista 60 minuutin ajan. Voisi jo ennakkoon ympyröidä kalenteriin pelipäivän, odottaa ottelua ja pelin jälkeen spekuloida pelin tapahtumia yhdessä muiden katsojien kanssa.”
”Kaikkihan siinä voittaisivat.”