Jaa artikkeli
Teksti, kuva ja video: Katja Hedberg
Yrittäjät ovat puheliasta väkeä, mutta vaikeuksien hetkellä keskustelu hiljenee.
”Yrittäjä puhuu harvoin ongelmistaan, koska hänellä on vastuu työntekijöistä ja asiakkaista. Moni ihmiskohtalo jääkin maakunnassamme pimentoon”, tietää Savon Yrittäjien toimitusjohtaja Paula Aikio-Tallgren.
Videollaan hän kertoo, mikä kokemus kasvatti hänestä sanavalmiin ja näkyvän vaikuttajan. Hänellä on lohdullinen viesti myös heille, joita puhuminen jännittää.
Paula Aikio-Tallgren tunnustaa olevansa avoimuuden kannattaja. ”Yleensä avoimuus vie asioita eteenpäin paljon tehokkaammin kuin vaikeneminen. Työpaikoillakin reilu ja avoin keskustelu kehittää toimintaa ja tulosta kaikkein parhaiten.”
Savon Yrittäjien toimitusjohtaja Paula Aikio-Tallgren ei ole työnsä kautta törmännyt pohjoissavolaiseen puhumattomuuden kulttuuriin.
”Yrittäjät ovat kautta aikain tottuneet ottamaan kantaa ja kertomaan mielipiteensä”, hän toteaa.
Aikio-Tallgren tunnistaa kuitenkin tilanteet, joissa yrittäjä vaikenee.
”Jos yrityksellä menee huonosti tai jos firman pyörittämisessä on taloudellisia vaikeuksia, asiasta harvoin puhutaan julkisesti. Yrittäjällä on vastuu työntekijöistään, eikä asiakkaiden ja sidosryhmien suuntaankaan haluta lähettää ainakaan ennenaikaisesti ikävää viestiä.”
Aikio-Tallgren muutti Kuopioon Torniosta, mutta hän on asunut ja työskennellyt yritysmaailmassa myös Päijät-Hämeessä ja Uudellamaalla. Kollektiivinen avoimuus ja ongelmien julkituominen toteutuvat Aikio Tallgrenin mukaan yritysmaailmassa järjestöjen kautta.
”Esimerkiksi maataloustyrittäjien hätä on noussut hyvin esiin, kun viesti on tullut Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) kautta. Myös Savon Yrittäjissä me toimimme ikään kuin kilpenä ja tulkkaajina. Meidän tehtävämme on tuoda esiin, mikä on yrittäjien todellinen tilanne alueellamme.”
”Koviakin ihmiskohtaloita jää maakunnassamme paljon pimentoon.”
Yksittäisten yrittäjien kohdalla Aikio-Tallgren toivoisi lisää rohkeutta avoimuuteen.
”Koviakin ihmiskohtaloita jää maakunnassamme paljon pimentoon, sillä kaikilla ei olla puolestapuhujia ja tulkkaajia. Erityisesti pienyrittäjille vaikeuksista puhuminen on vaikeaa. Jos kerrot vaikkapa rahoitusvaikeuksista, se on melkein kuin paljastaisit omia henkilökohtaisia ongelmiasi. Kaikkea tuskaa ja ongelmia ei haluta kertoa ja näyttää ulospäin.”
Aikio-Tallgren oin laittanut merkille, että nuorempien on huomattavasti helpompaa avautua vaikeuksistaan – ammatista riippumatta.
”Julkkisten ja tavisten kohtaloista kertovia juttuja tulee vastaan erittäin paljon, ja usein kyse on selviytymistarinasta. Joskus ihmettelenkin näin suurta avoimuutta, mutta ehkä lukuisat tarinat kertovat siitä, että uusi sukupolvi on oppinut puhumaan vanhempiaan avoimemmin.”
Videolla Paula Aikio-Tallgren kertoo, mikä kokemus lisäsi ratkaisevasti hänen omaa rohkeuttaan puhujana ja mielipiteiden esittäjänä.