Vipuvoimaa EU:lta logo sivuston oikeassa yläreunassa EU:lta logo sivuston oikeassa yläreunassa ELY-logo sivuston oikeassa yläreunassa
Lohduttavilla sanoilla on hirmuinen voima. Lue lisää. Mieliteko-ohjelman Puhutaanko?-kampanja käynnistyi. Lue lisää. Kyselymme vahvisti: pohjoissavolaisilla on erittäin paljon päihteisiin ja mielenterveyteen liittyviä haasteita. Lue lisää.
Mieliteko-median valkoinen logo

#Puhutaanko: Sanojen voima vapauttaa häpeästäkin

Jaa artikkeli

Teksti: Katja Hedberg, kuvat: Jonne Renvall 

Myötätuntoisella ja lohduttavalla puheella on ihmeellinen voima.

”Se synnyttää hyvän mielen hormoneja, auttaa kestämään kipua ja nopeuttaa jopa toipumista leikkauksesta. Se nujertaa häpeän sekä kannattelee ja vahvistaa elämämme tärkeintä asiaa, ihmissuhteita”, summaa vuorovaikutuksen asiantuntija Ira Virtanen.

Hän syttyy Mieliteko-ohjelman päätelmästä, jonka mukaan puhumattomuus on mahdollinen syy korkealle mielenterveyden sairastavuudelle ja runsaalle päihteiden käytölle Pohjois‑Savossa.

Virtasella on toiveikas viesti pohjoissavolaisille:

”Me itse luomme kulttuuria, ja voimme siis muuttaa sitä. Vuorovaikutustaidot ovat taitoja siinä kuin pesäpallon pelaaminen ja sellon soittaminen. Niitä voi harjoitella ja oppia.”

 

Hyväntuulinen nainen seisoo kahden puun välissä.

Ira Virtasen intohimo ja uteliaisuus tutkijana kohdistuvat vuorovaikutukseen, koska se luo vahvaa pohjaa kaikelle inhimilliselle. ”Ilman vuorovaikutusta meiltä sulkeutuu ovi sosiaalisten suhteiden verkostoon, ihmissuhteisiin ja osallisuuteen. Ne kaikki syntyvät viestinnän avulla.”

”On laiskuutta juuttua kulttuuriperimään”

Luottavaa avoimuutta, reilusti rohkeutta ja ahkeraa harjoittelua.

Siinä resepti, jolla voimme murtaa Pohjois-Savossa vallitsevan, sukupolvelta toiselle siirtyneen puhumattomuuden kulttuurin.

Reseptin laatija on vuorovaikutuksen asiantuntija, puheviestinnän ammattilainen ja suomalaismiesten ystävyyssuhteiden viestinnästä väitellyt Ira Virtanen Tampereen yliopistosta. 

Hän syttyy Mieliteko-ohjelman ajatuksesta, jonka mukaan puhumattomuus osaltaan selittää pohjoissavolaisten korkeaa mielenterveyden sairastavuutta ja runsasta päihteiden käyttöä.

”Vaikenemista on tutkittu eri tieteen aloilla. Sotahistorioitsijatkin ovat esittäneet, että sotakokemuksista kumpuava puhumattomuus siirtyy seuraavalle sukupolvelle ikään kuin kulttuuriperintönä”, Virtanen toteaa.

Hänen mielestään olisi kuitenkin laiskaa ja jopa vaarallista puhua kulttuurista asiana, joka pysyvästi määrittäisi toimintaamme.

Olisi vaarallista puhua, että kulttuuri määrittää pysyvästi toimintaamme.

”Kulttuuri on meidän itsemme tuottamaa ja luomaa, ja ihminen on erittäin sopeutuva olento. Olisi harmillista antautua ajattelemaan, ettemme voi jollekin asialle mitään, koska se on kulttuuriamme, ja että sen vuoksi me nyt vain olemme tällaisia ja käyttäydymme näin.”

”Jo perhekulttuurimme ovat hyvin monipuolisia. Miksi toisissa perheissä halataan paljon ja toisissa vaietaan tunteista? Käyttäytymisemme ei siis ehdottomasti nojaa biologiaan eikä ohjaa kaikkia tekojamme”, Virtanen huomauttaa.

Hänellä onkin pohjoissavolaisille toiveikas viesti:

”Keskustelutaidot ovat taitoja siinä kuin pesäpallon pelaaminen ja sellon soittaminen. Niitä voi harjoitella ja oppia. Juuri vuorovaikutusta kannattaakin harjoitella. Se on osaamista, joka vahvistaa ja kannattelee elämämme tärkeintä asiaa, ihmissuhteita.” 

Muutos vaatii aina rohkeita ihmisiä

Ira Virtanen myöntää, että ympärillä olevien ihmisten tapa viestiä vaikuttaa tuntuvasti siihen, mistä itse rohkenemme viestiä ja mistä vaikenemme.

”Olemme riippuvaisia toisten hyväksynnästä. Jos käyttäydymme muista poikkeavasti, saatamme synnyttää hämmennystä. Kysyy uskallusta tehdä asiat totutusta poiketen, sillä hyväksytyksi tulemisen tunne syntyy juuri vuorovaikutuksessa. Jo tämän takia puhuminen on meille niin tärkeää.”

vain rohkea ihminen pystyy näyttämään avoimesti tunteensa.

Vuorovaikutuksen muuttaminen vaatiikin Virtasen mielestä kaikkein eniten rohkeutta.

”Mikään iso muutos maailmassa ei ole toteutunut ilman, että joku tai jotkut uskalsivat olla rohkeita", Virtanen toteaa ja nostaa esille yhdysvaltalaisen, Houstonin yliopistossa työskentelevän sosiaalityön professorin Brené Brownin.

”Brownin mukaan ihminen on rohkea, jos hän sietää epävarmuutta, uskaltaa ottaa riskejä ja kohdata oman haavoittuvaisuutensa eli pystyy näyttämään muille avoimesti tunteensa.” 

Virtanen näkee Mieliteko-ohjelman erittäin rohkeana ponnistuksena.

”Ohjelman merkittävä tavoite herättää ymmärrettävästi epävarmuutta ja osalle lie kyynisyyttäkin. Mutta olen toiveikas tuloksen suhteen. Kun joukko rohkeita ihmisiä tuottaa esimerkillään uudenlaista keskustelukulttuuria, teot kutsuvat herkästi muita mukaan. Rohkeudella on taipumus tarttua.” 

Muutos alkaa kuitenkin vasta, kun ihminen vakuuttuu muutoksen hyödyllisyydestä ja huomaa hyvinvointinsa lisääntyvän, Virtanen muistuttaa.

”Vuorovaikutuksessa pienikin teko voi saada aikaan ison muutoksen. Miten mukavaa on, kun vieras ihminen tulee aamulla vastaan, hymyilee ja toivottaa hyvää huomenta."  

Lohduttaminen parantaa haavankin nopeammin

Kahden ihmisen välisessä vuorovaikutuksessa tapahtuu paljon muutakin kuin puhumista ja kuuntelemista.

”Kokemus siitä, että toinen kuulee minut, hymyilee ja antaa myönteistä palautetta, palkitsee hyvän mielen hormoneilla”, Ira Virtanen toteaa.

Hänen mukaansa tutkimukset todistavat, että erityisesti tunnekokemukseen keskittyvä sosiaalisen tuen viestintä – esimerkiksi lohduttaminen ja myötäeläminen – kohentavat psyykkisen hyvinvoinnin lisäksi fyysistäkin terveyttämme.

Lohduttaminen ja myötäeläminen kohentavat fyysistäkin terveyttä.

”Jopa avosydänleikkauksesta voi toipua paremmin, jos ympärillä on myötätuntoisia, rinnalla kulkevia ihmisiä. Stressitaso ja verenpaine laskevat, mikä edesauttaa parantumista. Fyysinen kosketus sekä lähellä olevien ihmisten henkinen tuki auttavat sietämään paremmin myös kipua.”  

Hyvä vuorovaikutus ei vaadi laajaa sosiaalista verkkoa tai edes tiiviitä suhteita omiin perheenjäseniin.

”Usein riittää yksikin ihminen, jonka kanssa voi puhua ja jonka seurassa pystyy olemaan haavoittuva eli kertomaan omista tunteistaan.”

Virtanen painottaa, että keskeisin asia läheisissä vuorovaikutussuhteissa on juuri kyky olla haavoittuva.

”Se on vahvin tapa löytää yhteys muihin ihmisiin – antaa heidän tuntea minut.” 

 

Kaksi naista juttelee keskenään hyvän katsekontaktin kera.

”Sallimme usein haavoittuvuutta eli tunteiden avaamista enemmän muille kuin itsellemme. Tämä kumpuaa minäkäsityksestä eli siitä, kuinka paljon sallin itselleni epäonnistumisia, uskallanko ottaa elämässäni riskejä ja pystynkö edes yhden ihmisen edessä paljastamaan, miltä minusta oikeasti tuntuu.”

Uskallanko kertoa, mitä oikeasti tunnen?

Kyky paljastaa omaa haavoittuvuuttaan nousi korostetusti esille, kun Ira Virtanen tutki väitöstyössään sosiaalisen tuen viestintää suomalaismiesten läheisissä ystävyyssuhteissa.

”Mitä avoimemmin osaa näyttää haavoittuvuutensa, sitä todennäköisemmin muut osaavat kuunnella ja olla sinua varten. Sitä pidetään ystävyyssuhteissa erityisen arvokkaana tukena.”

Onko suomalainen mies yksin pärjäävä tuppisuu?

Virtasen väitöstutkimus sai alkunsa käsityksestä, jonka mukaan suomalaiset miehet ovat yksin pärjääviä tuppisuita, jotka porukassa voivat johtaa puhetta, mutta jotka parhaan ystävänkin seurassa vaikenevat ongelmistaan ja syvimmistä tunteistaan. 

Virtasen väitös todistaa käsityksen vääräksi. Tutkimuksen mukaan suomalaismiesten läheisissä ystävyyssuhteissa on paljon välittämistä: kannustamista, myötäelämistä, rohkaisua, näkökulmien jakamista, käytännön apua, halauksiakin. 

Avoimuus ja välittäminen olivat kuitenkin kytköksissä ympäristöön:

”Mitä vähemmän miehen omissa puheyhteisöissä hyväksyttiin haavoittuvuutta, sitä haasteellisempaa hänen oli hakea ja saada sosiaalista tukea.” 

Vain yksi asia tappaa häpeän – puhuminen 

Puhumattomuuden kulttuuri vahvistuu, jos yhteisössä totututusti vaietaan joistakin aiheista.

”Tavallisin vaikenemisen syy kumpuaa häpeästä”, Ira Virtanen sanoo ja nostaa jälleen esille professori Brené Brownin, jota pidetään aikamme merkittävimpänä häpeän, haavoittuvuuden, rohkeuden ja omanarvontunnon tutkijana.

Brown on tutkinut erityisesti häpeän rakennetta sekä sitä, miten häpeästä voi päästä ja mikä olisi häpeän vastavoima. Brown näkee, että puhumisella on iso vaikutus niin häpeän tunteisiin kuin itsetunnon rakentumiseen.

”Häpeä kuolee vain puhumalla, se ei kestä muiden ihmisten empatiaa.”

”Hänen mukaansa häpeä kuolee siitä puhumalla, sillä häpeä ei kestä muiden ihmisten empatiaa. Häpeä lähtee siis, jos siihen luo valoa. Pimeässä se puolestaan kasvaa”, Virtanen avaa Brownin kuningasajatusta.

Virtasen mukaan on tärkeää oivaltaa, että jos häpeää itseään tai jotain tekoaan, tunnetta keventää tai vahvistaa omat tulkintamme asiasta.

”Kuvitellaan tilanne, jossa olen tehnyt virheen, ja muut syyllistävät minua kuvaamalla tekoani typeräksi ja minua huonoksi ihmiseksi. On omassa toimintavallassani päättää, suostunko tuntemaan häpeää vai päätänkö esimerkiksi tuntea myötätuntoa tuomitsijoitani kohtaan.”

”Häpeilyn sijaan voin ajatella, että arvostelijoillani saattaa olla omassa elämässään pelkoa epäonnistumisesta, koska he reagoivat mokaani tällä tavalla.” 

Miksi häpeämme vaikkapa konkursseja?

Ira Virtanen myöntää, ettei häpeän torjuminen ole helppoa – etenkään, jos lapsuudesta lähtien on kasvatettu näkemään joitakin asioita häpeällisenä.

Virtanen hämmästeli jo nuorena, kuinka vahvasti suomalaiset häpeävät esimerkiksi konkursseja.

”Vaihto-oppilaana Uudessa-Seelannissa tapasin pienyrittäjiä, joista moni perusti konkurssin jälkeen mutkattomasti uuden yrityksen. Kun Suomeen palattuani kerroin tästä, yllätyin vahvaa reaktiota. Monen mielestä konkurssi oli hävettävää ja todiste epäonnistumisesta.”

Virtasen mielestä on merkityksellistä pohtia ja kyseenalaistaa, millaiset asiat omassa yhteisössä synnyttävät häpeää. 

”ajattelun muuttaminen vaatii tietoista jumppaa.”

”Vain avoimuus tässäkin asiassa rikkoo puhumattomuutta. Usein jo hävettävän asian sanominen ääneen ulkoistaa kokemusta ja saa sen kuulostamaan pienemmältä, ehkä hassultakin. ”

Muiden näkökulmat tuovat tilanteeseen uusia tulkintamahdollisuuksia.

”Ne auttavat minua valitsemaan eri tulokulman kuin sen, jota aiemmat kokemukseni tai kasvatukseni minulle rutiininomaisesti tarjoaa.”

”On tärkeää myös muistaa, ettemme ole yhtä ajatustemme kanssa. Me voimme suunnata huomiomme myönteisiin tulkintoihin. Aivot on kuin vahva lihas, ja ajattelun muuttaminen vaatii tietoista jumppaa.”  

 

Hymyilevä nainen seisoo tiiliseinää vasten.

”Olen pienestä lähtien kiinnittänyt huomiota ihmisten tunnetiloihin ja aistinut niitä herkästi. Olen myös  nähnyt, miten vuorovaikutussuhteet voivat tuottaa joko hyvää mieltä tai jännitteitä. Olen lausunut runoja, myös kilpaa, ja olen Suomen Lausujain Liiton lausuntataiteilija.”

Älä oleta ja tulkitse, vaan kysy suoraan

Ira Virtanen nostaa avoimesta vuorovaikutuksesta senkin hyvän puolen, että se vähentää oletuksia ja vääriä tulkintoja.

”Oletus voi olla vaarallista. Voin jättää puhumatta tärkeästä asiasta, koska oletan saavani osakseni ivaa. Mutta perustuuko pelko muiden naurusta tietoon vai oletukseen”, Virtanen haastaa pohtimaan.

”Meidän on tärkeä oppia näkemään, kuinka paljon voimme itse vaikuttaa tulkintoihimme ja tunnistaa, ovatko ne totta. Kannattaa rohkaistua kysymään ystävältä, olisiko mahdollista jutella minulle tärkeästä ja vaikeastakin aiheesta.”

”Yhtä tärkeää on todeta ystävälle, että kenties tulkitsen sinua väärin, mutta minusta näyttää, että mieltäsi painaa jokin asia. Sitten voi vakuuttaa, että minulle voit puhua mistä vaan tai soittaa koska tahansa, sillä kuuntelen sinua mielelläni.”

”Yksinäisyys on isolla todennäköisyydellä periytyvää.”

Erityisen tärkeää on kysyä vointia ihmiseltä, joka vaikuttaa yksinäiseltä.

”Tiedämme, että yksinäisyys on isolla todennäköisyydellä periytyvää. Jos vanhemmilla ei ole ystäviä, on suuri riski, ettei lapsi opi kotona kaveritaitoja. Tutkimukset kertovat, että jos yläkouluun mennessä ei ole yhtään ystävää, voi ystävyyssuhteita olla haastava luoda myöhemmälläkin iällä.” 

Ystävyyssuhteita luodaan myös verkossa, jossa pitkäaikaisetkaan ystävät eivät välttämättä koskaan ole tavanneet kasvotusten.

”Vuorovaikutus verkossa ei ole yksioikoisesti huonompaa tai laadultaan heikompaa kuin perinteinen kohtaaminen. Verkossakin voi tulla nähdyksi ja kuulluksi”, Virtanen sanoo.

”Hyvät vuorovaikutustaidot omaava ihminen pystyy palkitsevaan viestintään sekä puhelimessa, chattipalstalla, kirjastossa että kaupassa.”  

Suomalainen viestii, pärjää ja uupuu – yksin

Ira Virtanen on opiskellut muun muassa Uudessa-Seelannissa ja Yhdysvalloissa, opettanut viestintää useissa yliopistoissa sekä työskennellyt Suomen lisäksi Belgiassa, Ranskassa ja Romaniassa. Vuodet ulkomailla ovat herkistäneet huomaamaan vuorovaikutuksen eroja eri yhteisöissä.

”Ranskalaisessa pikkukylässä tunnistin närkästykseni, kun kassan työntekijä vaihtoi kiireettömästi kuulumisia asiakkaiden kanssa. Paikalliset pitivät tätä luonnollisena ja odottivat tyytyväisinä vuoroaan.”

”Mieheni paikalliset työkaverit eivät koskaan alkaneet keskustella kanssani ennen kuin ottivat minusta kiinni, katsoivat silmiin, suutelivat poskille ja kysyivät, mitä kuuluu.” 

Romaniassa Virtanen teki tutkimustyötään ilman omaa työyhteisöä ja vuorovaikutussuhteita.

”Halusin kokea, että edes joku katsoo minua kuin tuttua.”

”Otin tavakseni mennä joka päivä samaan kahvilaan hetkeksi töihin. Halusin kokea, että edes tiskin takana oleva henkilö katsoi minua kuin tuttua ja kysyi, otanko taas maitokahvin.”

Suomessa vuorovaikutuksen tavoissa näkyy korostunut yksilön vastuu, Virtanen huomauttaa. 

”Esimerkiksi päihteiden käyttö on meillä tiettyyn pisteeseen asti hyväksyttävää. Mutta kun alkoholista tulee ihmiselle ongelma, hän jää usein hyvin yksin. Tutkimusten mukaan vastuu alkoholin käytöstä ja kontrollista on meillä voimakkaammin yksilön harteilla kuin muissa Pohjoismaissa.”

Toisena esimerkkinä Virtanen mainitsee kiireen.

”Meillä kaikilla on nykyään niin kiire, että voimme puhua jo sosiaalisesta kiireestä. Kun joku sitten uupuu, sitä pidetään hänen omana ongelmanaan. Annamme viestin, että kyse on ajanhallinnan taidosta sen sijaan, että puuttuisimme rakenteisiin ja yhteiskuntamme tilaan.”  

Muutos alkaa arjen pienistä teoista

Ira Virtanen luo itse tietoisesti hyvää vuorovaikutusta, myös tuntemattomien kanssa. Pandemia-aikaan hän käveli paljon.

”Päätin tehdä jokaisen kävelyn aikana jotain hyvää vähintään yhdelle ihmiselle tai yritykselle. Autoin kantamaan tavaroita autoon tai vaunuja sisään rappukäytäviin. Kehuin yrityksen jouluikkunoita tai piipahdin ravintolaan vain mainitakseni, että luin netistä, kuinka hyvää ruokaa teette.”

”Teot eivät vaatineet itseltäni juuri mitään, mutta sain vastineeksi paljon nähdessäni, miten paljon käyttäytymiseni synnytti iloa muissa ihmisissä.”

Virtanen painottaakin, että jokainen vuorovaikutushetki heijastuu ympäristöönsä.

”Niin pientä kehua ei ole, etteikö sen vaikutus voisi olla siemen johonkin suurempaan.”

Mutta ei Virtanenkaan aina löydä sopivia sanoja. Pysäyttävimmän hiljaisuuden hän koki tehdessään väitöskirjaansa Yhdysvalloissa.

”emme löytäneet sanoja. Katsoimme toisiamme silmiin ja olimme hiljaa.”

”Mentorini, sosiaalisen tuen viestintää mittavasti tutkinut professori menehtyi haimasyöpään. Viimeisessä tapaamisessamme hän viimeisteli happipullon voimin kirjoituksiaan. Olimme molemmat omistautuneet tutkimaan, millainen viestintä on tukea tarvitsevalle ihmiselle tärkeintä. Emme löytäneet sanoja. Katsoimme toisiamme silmiin ja olimme hiljaa.”

”Ymmärsimme, ettei siinä hetkessä yksikään sana muuttaisi tilannetta. Oli raskasta, mutta myös merkityksellistä oivaltaa, ettemme olleet tämän ymmärtämisen kanssa yksin. Ihminen on maailmassa yksin, mutta yksin muiden kanssa. Yksin oleminen yhdistää meidät, ja siksi emme koskaan ole täysin yksin.”

 

Nainen on suuren porttikaaren keskellä.

”Kun rohkeat ihmiset jatkavat avoimen viestinnän ja kohtaamisen kulttuurin luomista ja jatkavat sitä systemaattisesti tarpeeksi pitkään, on mahdollisuus kääntää isokin laiva.” 

Avoin puhuminen saa meidät voimaan paremmin

Mieliteko-ohjelman Puhutaanko?-kampanjan tavoite on lisätä avointa ja luottamuksellista keskustelukulttuuria Pohjois-Savossa.

Osana kampanjaa julkaisemme verkkosivullamme artikkeleita puhumisen merkityksellisyydestä.

Yksi syy pohjoissavolaisten korkealle mielenterveyssairastavuudelle ja runsaalle päihteiden käytölle löytyy maakuntamme ylisukupolvisesta puhumattomuuden kulttuurista.

Haluamme murtaa vaikenemisen muurin ja synnyttää tilalle myönteisyydestä kumpuavaa puhetta, sillä puhuminen ja kuunteleminen kohentavat tutkitusti mielen hyvinvointiamme ja fyysistä terveyttämme.

Puhuminen on ensimmäinen askel parempaan mielenterveyteen, joka koskettaa meitä jokaista.