Jaa artikkeli
Teksti, kuva ja video: Katja Hedberg
”Hyvään vuorovaikutukseen pitää ensin antaa jotain itsestään, ja olennainen osa puhumista on kuulluksi tuleminen”, tietää Kuopion kaupunginteatterin näyttelijät näyttelijä Virpi Rautsiala.
Videollaan hän paljastaa, kuinka merkittävää voi joskus olla yhden ainoan sanan sanominen – tai sanomatta jättäminen.
”Vuorovaikutus lähtee lopulta meistä jokaisesta itsestään”, Virpi Rautsiala sanoo. ”On paljon kysymyksiä, joilla voi aloittaa hyvän vuorovaikutuksen. Tuntuu sinusta? Mitä mieltä olet? Onko sinun mielestäsi?”, hän listaa hyviä esimerkkejä.
Uransa ensimmäiseen monologiin valmistautuva Kuopion kaupunginteatterin näyttelijä Virpi Rautsiala on muiden näyttelijöiden tapaan puhumisen ja kuuntelemisen ammattilainen, jolle vuorovaikutuksen harjoittelu on keskeinen osa työtä.
”Tunnistan maakunnassamme puhumattomuuden ilmiön”, Rautsiala toteaa, mutta haastaa saman tien pohtimaan, onko pohjoissavolaisilla yhteistä kieltä.
”Murre on, mutta onko yhteistä vuorovaikutuksen kieltä? Muutin Kuopioon Etelä-Suomesta ja olen naimisissa savolaisen kanssa. Minulle kielellistäminen ja sanoittaminen täällä on iso sokkeli. Välillä vahva, välillä hatara, ja toisinaan jotain siltä väliltä.”
”Savon kieli on pyöreää – siinä mikään ei ole ehdotonta.”
Rautsiala kuvaa savon kieltä pyöreäksi – siinä mikään ei ole ehdotonta.
”Mihin kaikkeen totuttuun ja kirjoittamattomaan puheemme siis nojaa?”
Rautsiala huomauttaa, että olennainen osa puhumista on kuulluksi tuleminen.
”Vuorovaikutus syntyy vasta, kun saan tunteen, että minua kuunnellaan, viestini menee perille ja saan siihen vastakaikua.”
”Vuorovaikutus sisältää kaksi sanaa. Vuoro – vaikutus. On minun ja sinun vuorosi. Ja mitä tapahtuu välillämme, siitä pitäisi vaikuttua.”
Juuri vaikuttuminen on Rautsialan mielestä ratkaiseva hetki:
”Annammeko itsellemme luvan vaikuttua kuulemastamme? Näemmekö toisen innostuksen? Innostummeko toisen innostuksesta, vai tuleeko hänen ilostaan meille uhkakuvia”, Rautsiala tarkkanäköisesti piirtää kokoon vuorovaikutuksen syntyä.
Myös oletukset estävät Rautsialan mielestä avoimuutta.
”Me oletamme liikaa. Oletamme, että kuitenkin tulen torjutuksi ja että tuolla toisella varmaan on ketunhäntä kainalossaan, koska eihän se viimeksikään vastannut viestiini. Oletamme, että hänellä on joku mielipide minusta, emme siis luota nykyhetkeen.”
Kyky läsnäoloon tekee vuorovaikutuksesta merkityksellisen – tai tuhoaa sen.
”Kannattaa pysähtyä joskus tarkkailemaan, olenko oikeasti keskustelussa läsnä. Vai olenko takakenossa jossakin menneessä, tai menossa jo jonnekin tulevaan.”
"Vaikeneminen kumpuaa ymmärtääkseni usein häpeästä."
”Hyvään vuorovaikutukseen pitää ensin antaa jotain itsestään. Aina ei uskalla, ja silloin tullaan vaikeaan kohtaan. Vaikeneminen kumpuaa ymmärtääkseni usein häpeästä. Pelätään, että jos nyt avaan suuni ja nolaankin itseni, on häpeä niin suuri, etten kestä sitä.”
Rautsiala kuvaa pohdintojaan hajatelmiksi. Vuorovaikutus on hänen mielestään niin monivivahteinen juttu, ettei sen synnyttämiseen ole yksinkertaista tai ainakaan yksipuolista reseptiä.
”Yleistäminen ei ainakaan ole viisasta. Kuopio on paljon muutakin kuin kalakukko ja Puijon torni, eikä ole niin, etteikö savolainen mies itkisi tai tuntisi syvästi.”
”Olisikohan yksi kehitysaskel, että kuopiolaiset miehet päästäisivät irti. Eläisivät enemmän kaikilla aisteillaan.”
Videolla Rautsiala paljastaa, kuinka merkittävää voi joskus olla yhden ainoan sanan sanominen – tai sanomatta jättäminen.
”Yleensä olen joo-ihminen, innostun helposti. Omien rajojen asettamiseen tarvitaan myös toisenlaista sanavarastoa.”