Jaa artikkeli
Missä olit, kun kuulit ”Smells Like Teen Spiritin” ensimmäisen kerran?
Ihminen ei kuuntele musiikkia korvillaan, vaan aivoillaan.
Sävelet, kuten kaikki äänet, ovat ilmanpaineen värähtelyä, joka muuttuu sisäkorvassa sähköimpulsseiksi. Aivojen monimutkaiset järjestelmät tulkitsevat nämä kuuloaistimukset musiikilliseksi kokemukseksi.
Musiikin voima on valtava ja monitasoinen.
Prosessi saa aivojen palkitsemisjärjestelmän hykertelemään ja mielihyvähormonit, kuten dopamiinin ja endorfiinin, ryöppyämään. Elämyksellisyyden tunne voi jättää parhaimmillaan elinikäisen muistijäljen.
Nämä muistijäljet ovat kuin ikkunoita menneisyyteen, mutta ne ovat samalla tiukasti kiinni tässä hetkessä, sillä peilautuvat mieltä hellivästi uusiin kuuntelukokemuksiin.
Musiikin voima on valtava ja monitasoinen.
Olen ollut musiikin harrastaja ja suurkuluttaja lapsesta asti. Muistan lukuisat musiikilliset elämykset päivänselvästi, vaikka niistä olisi kulunut vuosikymmeniä. Tietyt kappaleet sinkoavat minut takaisin aikaan, paikkaan ja tilanteeseen, jolloin elämys syntyi. Koen päänsisäisen huuman ja innostuksen uudelleen – toki lievempänä, ajan patinoimana ja iän tuoman kehityksen muuttamana.
Tätäkö se on, kun tajunta räjähtää?
Seurasin teininä MTV:tä eli Music Televisionia, peukalo VHS-nauhurin rec-nappulalla. Eräänä sunnuntai-iltana, suosikkiohjelmaani Headbanger’s Ballia odotellessa, ruutuun ilmestyi savuisenkellertävä musiikkivideo, jossa minulle tuntematon bändi soitti koulun jumppasalissa. Kappaleen intro ja seesteinen säkeistö herättivät huomioni, mutta vasta räväkkä kertosäe sai paukuttamaan äänitysnappulaa ennennäkemättömällä vimmalla.
Pomppasin seisomaan. Hengitykseni salpaantui ja sydän takoi vasten rintalastaa.
Tätäkö se on, kun tajunta räjähtää?
Kappale oli ”Smells Like Teen Spirit”. Nirvanan Nevermind (1991), jolta single on lohkaistu, on edelleen yksi eniten koskaan kuuntelemiani levyjä – ja samalla tehokkaimpia aikamatkailun välineitä.
Toisen mullistavan elämyksen tarjosi Metallica, joka esiintyi Helsingin jäähallissa 16.12.1992. Puksuttelimme junalla Kuopiosta keikalle 16-vuotiaiden ikätovereideni kanssa tietämättä mistään mitään – edes sitä, missä jäähalli sijaitsee. Onneksi mustiin pukeutunut ihmisvirta johdatti meidät oikeaan suuntaan.
Jäähallissa oli koleaa, mutta sisälläni hehkuivat odotuksen ja jännityksen kekäleet.
Vihdoin valot sammuivat ja intronauha, Ennio Morriconen “The Ecstasy of Gold”, täytti hallin. Yleisön mylvintä muuttui kaiken peittäväksi kohinaksi. Sydämeni jyskytti. Kämmeneni hikosivat.
Ja sitten. James Hetfield alkoi näppäillä ”Enter Sandmanin” introa jostain näkymättömistä. Kirk Hammett löi päälle wah-pedaalin sävyttämän e-mollisoinnun. Lars Ulrich liittyi mukaan tomikomppeineen ja Jason Newsted lonksuttavine bassoineen.
Esityksen seuraaminen oli kuin levitointia.
Siinä ne nyt olivat. Viitattomat supersankarit. Julisteiden saavuttamattomat epäjumalat. Lukuisten mestariteosten luojat.
Esityksen seuraaminen oli kuin levitointia. Takapuoleni ja istuimeni hylkivät toisiaan kuin magneetin samanmerkkiset navat. Tennarini olivat kuin heliumilmapallot. Mieleni leijaili jossain stratosfäärin ja mesosfäärin välissä.
Miten huumaavilta nämä satoja kertoja kuulemani kappaleet kuulostivatkaan – tai pikemminkin tuntuivat –, kun niitä sävyttivät livetilanteen arvaamattomuus, visuaaliset ärsykkeet, yhdessä koettu hurmos ja ystävyyden sosiaalinen liima. Ennen internetaikaa tiedon ja keikkatallenteiden hankkiminen oli hidasta, työlästä, kallista ja hankalaa.
Musiikki on todellinen ihmelääke. Se ei vain rentouta ja lisää energiaa, vaan lievittää ahdistusta, masennusta ja kipua. Se palauttaa ylikierroksilla käyvän kehon tasapainoon, laskee verenpainetta ja hidastaa sykettä. Musiikki stimuloi aivoja, parantaa tarkkaavaisuutta, edistää oppimista ja voi jopa kasvattaa aivojen massaa.
Musiikki lievittää ahdistusta, masennusta ja kipua.
Kun kuuntelemme musiikkia, muistijärjestelmämme vertaa säveliä ja rytmejä aiempiin kokemuksiimme. Otsalohkon etuosassa sijaitseva alue tunnistaa tutun kappaleen ja antaa sille merkityksen – surun, lohdun, ikävän, eron, ilon tai jaetun sosiaalisen hetken. Juuri tämä alue säilyy pisimpään toimintakykyisenä Alzheimer-potilailla.
Konserteissa koettu massahurmos ei ole hippien huuhaata, vaan tieteellisesti todettua faktaa. Kun ihmiset kuuntelevat samaa musiikkia samassa tilassa, heidän fysiologiset toimintonsa synkronoituvat keskenään, ja kehonsa alkavat toimia yhteisessä rytmissä.
Musiikin myönteiset terveysvaikutukset ja elämyksellinen palkitsevuus ovat samat, olipa kyseessä musiikin esittäminen tai kuunteleminen.
Musiikki on minulle kuin paras ystävä. Se on lohdun tuoja, tunteiden katalyytti ja loputon tutkimusmatkailun väline. Keräilyn kohde, elämäntapa ja sielun peili. Kehon- ja mielenhuollon työkalu, terapeutti sekä luovuuden lähde ja kohde.
Luotettava, turvallinen ja aina valmis auttamaan.
Musiikki avaa portin syvälle itseemme.
Musiikki on lisäksi maailman paras ja toimivin aikakone: se vie takaisin hetkeen, joka ei koskaan palaa, mutta joka jätti ikuisen jäljen kuulijan mieleen. Tai ehkä jopa identiteettiin.
Musiikki on maagista. Se ei vain täytä tilaa äänillä, vaan avaa portin syvälle itseemme ja kuljettaa meidät tuntemattomaan.
Musiikki on odottamaton seikkailu.
Avaa mielesi, paina play ja matkusta sinne, minne se sinut vie.
Kirjoittaja on Mieliteon viestintäasiantuntija, joka on julkaissut kaksi musiikkiaiheista tietokirjaa ja yhdeksän levyä yhtyeidensä kanssa.