Jaa artikkeli
Teksti ja kuvat: Katja Hedberg
Kuopiossa varttunut kirjailija Sara Al Husaini haluaa nostaa esiin asioita, jotka estävät maahanmuuttajien osallisuutta ja yhdenvertaisuutta.
Esikoisteos oli Al Husainille osin omien traumaattisten kokemustensa käsittelyä, mutta uuden romaaninsa hän teki vaikuttajana, Suomea suuresti arvostavana suomenirakilaisena.
”Enää en ole trauman kokija enkä vallan kohde vaan tekijä. Nyt minulla on valtaa ottaa tilaa ja vaikuttaa asioihin”, hän sanoo.
Al Husainin mukaan tärkeä osa kotoutumista on oman identiteetin rakentaminen. Hän korostaa, ettei siihen aina tarvita ulkopuolisten hyväksyntää. Ja ettei elämän lähtötilanteen tarvitse olla pysyvä:
”Sain itse käteeni pakolaisen kortit, mutten tyytynyt tarjottuun pakkaan. Halusin parempaa.”
Sara Al Husainin esikoisteos Huono tyttö oli rankka kirja pakkoavioliitosta, kunniaväkivallasta ja naisen asemasta islamissa. Kirja piirsi kaunistelemattoman kuvan siitä, millaista on varttua muslimityttönä Suomessa ja Kuopiossa – kahden kulttuurin välissä, kontrollin ja siveyssääntöjen puristuksessa.
Teoksen koskettavuus kumpuaa tarinan omakohtaisuudesta.
”Huonon tytön kirjoittaminen oli aluksi minulle omien traumojeni käsittelyä”, Al Husaini tunnustaa nyt, kun häneltä on juuri ilmestynyt uusi teos.
”Kuulunko jo tänne uuteen maahan, vai kuulunko enää minnekään?”
Tuore Romaani Kenelle maa kuuluu kertoo kolmen henkilöhahmon kautta, millaisia jälkiä sota viiltää ihmiseen. Teos pureutuu polttavan ajankohtaiseen aiheeseen, kotoutumiseen.
Al Husaini nostaa valokeilaan pohdinnan siitä, minkä verran muualta tulleen pitää sopeutua uuteen kotimaahan, sen sääntöihin, tapoihin ja kulttuuriin. Entä minkä verran on sopivaa pitää kiinni alkuperäisestä kulttuurista? Ja vielä: kuka tästä saa päättää?
Al Husaini osoittaa, kuinka keskeinen osa kotoutumista on osallisuuden ja oman identiteetin rakentuminen uudessa maassa. Kirjan henkilöistä kaksi etsii vastausta koviin kysymyksiin: kuulunko jo tänne uuteen maahan, vai kuulunko enää minnekään. Mikä minussa on suomalaista, mikä irakilaista?
Romaani haastaa pohtimaan, kenelle vastuu kotoutumisesta tai yhteiskunnan ulkopuolelle jäämisestä lopulta kuuluu. Väkevimmin Al Husaini suuntaa haasteen maahanmuuttajille itselleen.
Jos Sara Al Husaini, 33, käsitteli esikoiskirjassaan vielä omia traumojaan, syntyi uusi teos tyystin toisessa roolissa.
”Enää en ole trauman kokija enkä vallan kohde vaan tekijä. Nyt minulla itselläni on valtaa ottaa tilaa ja vaikuttaa asioihin”, hän sanoo.
Al Husaini määrittelee itsensä suomenirakilaiseksi, mutta epäilee, josko hänen identiteettinsä on vieläkään täysin eheä.
”Suomi otti perheemme vastaan, kun tarvitsimme apua eniten.”
”Identiteetin luominen on ollut minulle monimutkainen asia. Suomessa kuulen lukuisia kertoja, että olen irakilainen ja pakolainen. Irakissa minut nähdään suomalaisena.”
”En kuitenkaan tunne olevani enää ulkopuolinen, vaan vahvasti ja kulttuurisesti osa suomalaista yhteiskuntaa. Suomi otti perheemme vastaan, kun tarvitsimme apua eniten. Tämä maa on minulle turvasatama."
Al Husaini syntyi pakolaisleirillä Saudi-Arabiassa, jonne hänen perheensä pakeni Irakista Saddam Husseinin hirmuhallintoa. Perheen tultua 1990-luvun alussa Kuopioon Sara oli kuukauden ikäinen. Kun hän täytti neljätoista, perhe palasi viideksi vuodeksi Irakiin – keskelle Yhdysvaltain aloittamaa sotaa.
Uudestaan Al Husaini kävi Irakissa 23-vuotiaana, kun hän luuli lähtevänsä vanhempiensa kanssa lomamatkalle. Perillä odotti pakkoavioliitto oman serkun kanssa sekä uhkailu väkivallalla, jos hän ei suostuisi liittoon. Al Husaini pääsi lopulta palaamaan Suomeen, jossa hän pystyi vapautumaan avioliitostaan – ja lopulta islamista.
Tarvittiin pitkä prosessi, ennen kuin pakolaistaustaisesta tytöstä kasvoi huivistaan luopunut nuori nainen, aktiivinen keskustelija, kolumnisti, Vuoden pakolaisnainen ja kirjailija, jonka ensimmäinen teos nousi Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon finalisteihin sekä Savonia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaaksi.
Ratkaisevana asiana maahanmuuttajan identiteetin rakentumisessa Sara Al Husaini pitää sitä, miten elämänsä lähtökohdan pystyy näkemään.
”Olen hyväksynyt historiani. Mutta se on vain yksi osa elämääni.”
”Itselleni on ollut aivan käänteentekevää oivaltaa, ettei lähtötilanteen tarvitse olla pysyvää. Voin kehittää itseäni ja muuttaa minuuttani. Sain käteeni pakolaisen kortit, mutta en suostunut näkemään vain tarjottua pakkaa. Halusin parempaa.”
”Olen toki hyväksynyt historiani. Mutta se on vain yksi osa elämääni. Kun keskityn omaehtoiseen tekemiseen, voin luoda elämääni uusia vaiheita ja näkökulmia.”
Al Husaini näkee, että moni maahanmuuttaja ajattelee kohtalon olevan ennalta kirjoitettu perhettä, yhteisöä, uskontoa ja koko elämää myöten.
”Aina löytyy kuitenkin väylä, jonka kautta voi toteuttaa omia toiveitaan – kun näkee vaivan ja etsii väyliä. Suomessa niitä on tarjolla, tämä on monelle maahanmuuttajalle mahdollisuuksien maa.”
Kuopiolainen alakoulun opettaja muistaa Sara Al Husainin luokkansa oppilaanaan.
”Sara oli muille tytöille esimerkki, eräänlainen johtajahahmo”, hän kertoo.
Al Husaini itse muistaa lapsuudestaan paljon hyvää, mutta myös muun muassa taloudellisen niukkuuden. Vanhemmilla ei ollut aina varaa ostaa uusimpia leluja, joten tytär piirsi itselleen haluamansa nuken.
”Sain juuri sellaisen nuken ja sen väriset nukenvaatteet kuin toivoin.”
Omaa tietokonetta tai uusimpia kirjoja oli myös turha toivoa – ne Al Husaini löysi kirjastosta.
tytär sai juuri haluamansa nuken, kun hän piirsi sen itse.
Tietoa kaupungin ja yhteiskunnan ilmaisista palveluista ei ollut helppo saada.
”Vanhempani eivät niistä juuri tienneet. Minun piti tietomyyränä kaivamalla kaivaa tietoa maksuttomista mahdollisuuksista. Näin pääsin edes vähän osalliseksi samoista asioista kuin muut nuoret.”
Al Husainin mukaan sosiaalisen pääoman eli osaavien ihmisten verkoston puute voi olla merkittävä rajoite maahanmuuttajan kasvussa ja identiteetin muodostumisessa.
”Lapsi joutuu usein itse olemaan sosiaalisen pääoman lähde vanhemmilleen, jotka monesti oppivat kielen lastaan hitaammin.”
Nyt Al Husaini näkee, että omatoimisuus ja tietojen aktiivinen etsintä opettivat näkemään maailman uudella tavalla.
”Oivalsin, että kun ryhdyn rohkeasti itse tekijäksi, saan ulottuvilleni toivomiani asioita, jotka ensin tuntuivat mahdottomilta saavuttaa.”
Esikoiskirjakin sai alkunsa Sara Al Husainin tarpeesta luoda jotain, jota ei ollut valmiina tarjolla.
”Kaipasin keskustelua kunniaväkivallasta. Kun sitä ei syntynyt, päätin kirjoittaa aiheesta”, hän taustoittaa Huonoa tyttöä.
Kirjan ilmestyttyä Al Husainin äiti totesi, että nyt tytär voisi vetäytyä julkisuudesta saatuaan mitä halusi – vapauden uskonnosta ja omat oikeutensa.
Kuopiossa elää tyttöjä kahden kulttuurin rinnakkaistodellisuudessa – pakotettuina.
”En halunnut juuttua henkilökohtaiseen elämääni. Eihän kyse ollut vain minun kokemuksestani. Haluan yhä kirjoittaa asioista, jotka estävät maahanmuuttajien osallisuutta sekä puhua yhdenvertaisuudesta niiden puolesta, jotka eivät uskalla kertoa tarvitsevansa tukea.”
Kunniaväkivalta on edelleen vaiettu aihe, Al Husaini korostaa. Hän sanoo, että Kuopiossakin asuu tyttöjä ja naisia, jotka elävät kahden kulttuurin rinnakkaistodellisuudessa – pakotettuina.
Al Husaini viittaa Tilastokeskuksen tilastoon, jonka mukaan yhteisöllinen väkivalta koskettaa noin 325 000 Suomessa asuvaa henkilöä. Heistä noin 80 000 on itse kokenut kunniaan liittyvää väkivaltaa tai sen uhkaa.
”Luku on järkyttävä. Miksei se liikuta samalla tavalla kuin muu väkivalta?”
Sara Al Husaini toivoo, että maahanmuuttajat alkavat laajasti ottaa itselleen toimijan roolin.
”Kotoutuminen on kaksisuuntaista, eli on omallakin vastuulla, haluaako tehdä uudesta maasta kotinsa. Itse näen Suomen vastaanottavaisena ja vahvana maana, joka voisi olla meille kaikille yhteinen kotimaa”, hän toteaa ja muistuttaa tuoreesta Migrant Integration Policy Index (MIPEX) -indeksistä.
Indeksi mittaa maahanmuuttajien kotouttamispolitiikkaa valtioissa kuudessa maanosassa. Indeksin mukaan Suomi on onnistunut kotoutumisessa Euroopan toiseksi parhaiten.
”Näen Suomen vahvana maana, joka voisi olla meille kaikille yhteinen kotimaa.”
Al Husaini pitää tekopyhänä tai vähintään puutteellisena keskustelua, jossa maahanmuuttajat kritisoivat Suomea valtiona ja korostavat kultaisia muistoja kotimaastaan.
”Siinä unohtuu, millaisia ihmisoikeusloukkauksia siellä rakkaassa omassa kotimaassa tehtiin. Sitäkin pitäisi arvostaa, että Suomessa monella on maahanmuuttajana enemmän oikeuksia kuin valtaväestöön kuuluvana omassa maassaan.”
Al Husainin mukaan joissakin maahanmuuttajayhteisössä vallitsee usein ajatus, ettei ole hyvä länsimaalaistua liikaa, jotta ei menetä omaa kulttuuriaan ja samalla petä yhteisöään.
”Vanhempien voi olla vaikeaa seurata, kun oma lapsi jopa suosii toista kulttuuria. Tällaista vanhempien rajoittunutta näkökulmaa pitää haastaa.”
”Ristiriitaa perheissä syntyy myös vanhempien oletuksesta, että maahan on tultu väliaikaisesti. Lapsella taas voi jo olla suomalaisia kavereita, ja hän haluaa jäädä uuteen kotimaahan.”
Onnistunut kotoutuminen on Sara Al Husainin mielestä kuin parisuhde.
”Myönnytyksiä pitää tehdä, molempiin suuntiin. Tämä vaatii ajatusten vaihtoa maahanmuuttajien ja syntysuomalaisten välillä. Voimme molemmat oppia toisiltamme”, hän sanoo.
Suomalaiset voivat Al Husainin mukaan ottaa oppia maahanmuuttajayhteisöjen yhteisöllisyydestä ja vanhempien ihmisten kunnioittamisesta.
"Yksilökeskeisyydessäkin tosin on jotain opittavaa maahanmuuttajille", hän sanoo myöntäen, että monessa kulttuurissa yhteisöllisyys tukahduttaa yksilöllisyyttä.
”Tämä näkyy vaikkapa naisten ja lasten rajoitetuissa oikeuksissa. Monessa kulttuurissa on lupa läimäyttää ja kurittaa lasta, joka nähdään usein vanhemman jatkeena eikä itsenäisenä ihmisenä.”
Muslimiyhteisöissä tytöistä kasvatetaan usein miellyttäjiä.
”Kun pienestä asti opetetaan miellyttämään varsinkin miespuolisia sekä tulevaa aviopuolisoa, jota ei ole edes tavannut, on vaikeaa vapautua käyttäytymismalleista.”
Sara Al Husainin mielestä ehjä identiteetti tarkoittaa, että pystyy itse päättämään, minkä verran pitää mukanaan lähtömaataan, ja kuinka suomalainen tai eurooppalainen haluaa olla.
”Miksi identiteettiin pitäisi saada vahvistusta ulkoapäin”, hän haastaen kysyy.
Toisaalta Al Husaini ymmärtää, että hyväksynnän saaminen muilta on tärkeää. Hän muistaa nuoruudestaan, miten iso oli tarve osoittaa olevansa moitteeton maahanmuuttaja, jotta varmasti kelpaisi joukkoon.
”Kielitaidolla on supersuuri vaikutus identiteetin rakentumiseen.”
”Mainehallinta oli jatkuvasti mielessä. Nykyisin yritän olla mahdollisimman paljon oma itseni – arjessa, somessa ja julkisuudessa.”
Kielen oppiminen on Al Husainin mielestä oleellinen osa identiteettiä.
”Kielitaidolla on supersuuri vaikutus identiteetin rakentumiseen ja juurruttamiseen. Se luo yhteyden yhteiskuntaan ja yhteisöihin.”
”Myös työ juurruttaa uuteen paikkaan, jos sen kautta voi tuntea itsensä osaksi yhteisöä. Suomessa tämä korostuu, täällähän työ nähdään olennaisena osana ihmisen persoonaa ja jopa arvoa.”
Sara Al Husainin uuden teoksen henkilöhahmoja yhdistää kokemus sodasta. Kirjan pysäyttävät sotakuvaukset kumpuavat osin Al Husainin omista kokemuksista Irakista.
Usein sota seuraa pakolaisten mukana uuteen kotimaahan. Myös Al Husainien kotona vanhemmat seurasivat tiiviisti televisiosta Yhdysvaltain ja Irakin sotaa.
”Olohuoneessa vastaan tulivat sodan kuvat ja räjähdysten äänet.”
”Olohuoneessa vastaan tulivat sodan kuvat ja räjähdysten äänet. Tunnistin hyvin pienenä, että nuo ihmiset näyttävät samalta kuin me. Heidän puheensakin kuulosti tutulta. Mutta en tietenkään lapsena ymmärtänyt, mitä siellä tapahtuu”, Al Husaini kertoo.
Vuodet kuluivat, mutta kotimaa pysyi mukana.
”Kotona puhuttiin paljon Irakista. Sukulaiset ja tutut soittivat eri maista ja kyselivät, onko joku päässyt palaamaan maahan ja jos on, mikä reitti on turvallisin.”
”En ymmärtänyt, kuinka keskustelut koskettivat minua. Irak oli kuin leija, joka leijui ilmassa, mutta jonka lanka ei ollut kenenkään kädessä.”
Irakin ja Yhdysvaltain sodan aikaan 2003-2010 ei vielä ollut laajalti sosiaalista mediaa.
”Nyt sota kulkee mukana taskussa. Avaat kännykästä Tiktokin, ja saat reaaliajassa tietää, ovatko sukulaiset vielä hengissä. Ei tämä ainakaan helpota identiteetin rakentamista.”
Sara Al Husaini kokee, että maahanmuuttajatausta mahdollistaa hänelle kiinnostavia asioita, mutta on yhä myös näkymätön este osallisuudelle.
”Pääsen kommentoimaan kunniaan liittyvää väkivaltaa, rasismia tai maahanmuuttopolitiikkaa. Maahanmuuttajathan nostetaan esiin, kun keskustellaan ”meidän” aiheistamme”, hän toteaa.
”Olisi kiinnostavaa keskustella uutisstudiossa Suomen taloudesta, verotuksesta, koulutuspolitiikasta ja muista ajankohtaisista asioista. Ne koskettavat minua ihonväriä syvemmällä tasolla.”
"Ehkä me kaikki olemme täällä maahanmuuttajia."
Al Husaini toivoo näkevänsä tulevaisuuden, jossa maahanmuuttajilta kysytään myös vaikkapa taiteesta.
”Eikä vain eksoottisesta itämaisesta taiteesta, vaan vaikkapa Eino Leinon ja Järnefeltien tuotannosta.”
”Eihän maahanmuuttajatausta tee ihmisestä maahanmuuton asiantuntijaa”, hän huomauttaa ja palaa kuin huomaamatta uuden kirjansa yhteen teemaan.
Kuka saa päättää maahanmuuttoon liittyvistä asioista ja kenelle maa lopulta kuuluu – kirjan henkilöt tarjoavat molempiin kysymyksiin yhdenlaisen vastauksen. Kirjan nimikysymystä Al Husaini on itsekin pohtinut.
Ja vastauksen löytänyt:
”Valtioiden rajat ovat ihmisen tekemiä. Ehkä me kaikki olemme täällä maahanmuuttajia, väliaikaisia vierailijoita. Oikeasti maa kuuluu itselleen – ja me maalle.”