Jaa artikkeli
Teksti ja kuvat: Katja Hedberg
Suhosen veljeksiä Varkauden Joutenlahdesta yhdistää sinnikkyys. Ja lapsuus, tietysti.
”Se aika oli pelkkää paskaa”, sanoo Kimmo Suhonen, isoveli.
”Juuri kaikkein kovimmat muistot sieltä pitääkin muistaa”, sanoo Timo Suhonen. Hän tarkoittaa pahoinvointia. Köyhyyttä. Nälkää. Alkoholistivanhempien aiheuttamaa häpeää ja osattomuutta.
Lapsuudesta selvittyään veljekset saivat kuljettavakseen kaksi kovin erilaista elämänpolkua.
Kimmo Suhonen on nyt höyläkoneen hoitaja Varkauden Puussa ja johtaa työtiimiään. Kova saavutus mieheltä, joka vuosikymmeniä rimpuili rankassa viina- ja huumekoukussa.
Timo Suhonen on kansanedustaja ja Varkauden kuntavaalien ääniharava. Hän salasi pitkään lapsuutensa, mutta puhuu siitä nyt avoimesti ja tekee työtä erityisesti lapsiperheiden hyväksi.
Surkeat lähtökohdat, mutta kumpikin selvisi.
Nyt veljeksiä yhdistää iso unelmakin.
Tapaamisen aluksi Kimmo Suhonen nykäisee takkinsa hihaa ylemmäksi.
Käsivarsi on tummanpuhuvien tatuointien peitossa.
”Muisto ajoista, kun olin pohjalla. Silloin kelpasivat kiljut ja Lasolit. Kun vilkaisenkin näitä kuvioita, oivallan, että sitä samaa en enää ikinä tahdo kokea”, hän sanoo.
Pikkuveli Timo Suhonen nyökkää vieressä:
”Nostan hattua, että selvisit siitä kaikesta”, hän sanoo.
”Mutta joka hetki et kyllä uskonut, että vielä minä nousen”, Kimmo heittää.
”Epäilin, ja syystä. Monesti olin huolissani, pelkäsinkin”, Timo myöntää.
”Oli sinulla syytäkin epäillä. Kuinkahan monta kertaa kusetin sinulta rahaa”, Kimmo miettii.
Veljesten tavasta puhua toisilleen voi päätellä paljon. Kaikesta tapahtuneesta – siitä rumasta ja raadollisestakin – huolimatta väleissä ollaan. Ja enemmänkin:
Kimmo Suhonen ei pikkuveljensä tapaan ole avautunut elämästään. Hän suostuu yhteishaastatteluun yhdestä syystä:
”Koska Timo pyysi.”
Jotta voi ymmärtää veljesten maailmankuvaa, heidän valintojaan, lapsuuden jättämiä jälkiä ja niiden vaikutuksia mieleen, on aloitettava asiasta, joka ratkaisevimmin paalutti heidän polkunsa.
On palattava lapsuuteen.
Timo Suhoselle, 51, lapsuus on sarja murheellisia muistikuvia.
Pimeneviä iltoja, jolloin Varkauden Joutenlahden lähiön muut lapset menivät sisälle perheittensä seuraan. Hän itse jäi kerrostalon pihakeinuun, usein myöhään yöhön. Ettei tarvinnut mennä tyhjään kotiin, jossa oli tyhjä jääkaappi.
Alakoulun ekaluokalla pojan ymmärrys muista perheistä laajeni.
”Luokkakavereiden kodeissa koko perhe söi ruokapöydän ääressä, yhdessä. Heillä olivat syöntiajat ja nukkumaanmenoajat.”
Se oli nälkäiselle, yksinäiselle pikkupojalle outo näky.
”Meillä kotona oli kaapissa joskus vain puolikas paketti kuivunutta paahtoleipää. Aina ei sitäkään.”
Oli joka kerta jännityksen aihe, kun luokkakaverit halusivat tulla käymään Timon kotona.
”Mietin, olisiko äiti siellä taas ympäripäissään.”
Vanhempien ero ei kohentanut Suhosten perheen tilannetta. Isä jatkoi juomista tahollaan, mutta pystyi hoitamaan työnsä paperitehtaalla. Häntä ei välillä näkynyt aikoihin.
”Äidille alkoholin nauttiminen ja baareissa oleminen olivat kokopäiväistä työtä”, Timo Suhonen kertoo.
Äidin uusi miesystävä ei hänkään sylkäissyt pulloon.
Timo Suhonen muistaa, miten hävetti mennä kouluun likaisissa vaatteissa, haisevana. Aikuisena hän on nähnyt Joutenlahden alakoulun terveystietokorttinsa kolmosluokalta.
”Lapsi on kalpea, aliravitun oloinen poika. Niin siinä luki.”
”Lapsi on kalpea, aliravitun oloinen poika. Niin siinä luki.”
Opettajat eivät silti koskaan kysyneet mitään.
”Tiesivät kysymättäkin.”
Muuan tilanne kolmosluokalta palautuu vieläkin joskus mieleen. Opettaja pyysi oppilaita tuomaan kouluun jugurttipurkin kansia ja suoristamaan ne kotona sileiksi.
Kaikki muut lapset toivat.
Oli sentään yksi aikuinen, joka näki ja oivalsi enemmän. Naapuritalon Mirkku-täti kutsui joskus luokseen. Tarjosi mehua ja keksejä nälkäiselle pojalle.
Juuri nälkä ajoi Timon Varkaudessa asuneiden isovanhempien luokse. Poika oli yhdeksän, ja joulu ihan ovella.
”Heikotuksen tunne oli jatkunut viikkoja. Ajattelin, että mummon ja ukin luona saisin ruokaa ja voisin jäädä yökylään.”
Timo jäi mummolaan. Kimmo Suhonen vannoi, ettei suostuisi asumaan isovanhempien luona.
Nälkä on hyvä syy muuttaa mielipidettä. Pari viikkoa myöhemmin isoveli tuli perässä.
Kimmo Suhonen, 55, on neljä vuotta pikkuveljeään vanhempi. Muistot lapsuudesta ovat yhtäläiset.
”Koko lapsuus oli paskaa aikaa. Meni pitkät ajat, että saimme ainoat ateriat koulussa. Viikonloput ja lomat olivat pahoja hetkiä”, hän kertaa.
Naapuritalon Mirkku-täti opetti pojille penkkivellin reseptin:
”Sekoitettiin kaurahiutaleita, maitoa ja sokeria. Usein se oli ainoa ruokamme.”
Veljesten ikäero tarkoitti, että Kimmo vietti osatonta lapsuutta neljä vuotta pikkuveljeään pidempään.
”Vanhempien mielestä olin paha. Opettajien mielestä olin paha.”
”Sain varhain pahiksen maineen. Tapahtuipa mitä tahansa, syy oli minun. Jos pihalla oli iso lapsijoukko ja joku rikkoi ikkunan, minua syytettiin. Vaikken ollut edes paikalla.”
Epäreiluus viilsi jäljen minäkuvaan:
”Vanhempien mielestä olin paha. Opettajien mielestä olin paha. Isovanhemmatkin pitivät pahana, sillä muutettuani heille käytin jo alkoholia.”
Ensimmäinen humala 12-vuotiaana vei jo riippuvuuden polulle.
”Neljä pulloa A-olutta. Muistan sen vapauttavan tunteen. Kaikki raskas katosi päästä. Hetkeen ei tarvinnut välittää mistään mitään.”
Juomisesta tuli nopeasti tapa.
”Kun muut menivät kouluun, minä menin kaverin luo. Teimme kellarissa kauraryynikiljua.”
”15-vuotiaana olin täysin alkoholisoitunut.”
Isovanhemmat yrittivät ojentaa pojanpoikaansa.
”Moitteilla ei ollut vaikutusta. Olin valinnut tieni.”
”Ajauduin huonoihin porukoihin. Siellä olin kuin kala vedessä, ympärillä oli muitakin pahoja ihmisiä.”
Isovanhempien koti Varkauden Lehtoniemessä oli kahden huoneen mökki. Ulkosauna, ei sisäsuihkua.
”Olimme tyypillisiä 1980-luvun vähäosaisia. Mutta pöydässä oli ruokaa, ja päällä puhtaat vaatteet”, Timo Suhonen kertaa.
Isovanhemmat ottivat veljekset huostaan. Timo Suhoselle tämä oli pelastus.
”Mummo ja ukki olivat vanhan kansan ihmisiä. Viljelivät perunaa, marjoja ja kasviksia. Heillä oli auktoriteettia. Halusivat meistä pojista yhteiskuntakelpoisia.”
”Ikävöin äitiä, paljon. Kirjoitin hänelle paljon kirjeitä.”
Toinen pelastus olivat uudet luokkakaverit ja naapurin poika, jolta Timo sai käytettyjä urheiluvälineitä.
”Kaveriporukkani vaihtui kokonaan. Kiinnostuin uinnista ja jääkiekosta. Oli aikamoista, että yhtäkkiä minulla oli harrastuksia.”
Oma isä kävi joskus katsomassa poikaansa. Äiti muutti miesystävänsä kanssa Ruotsiin, kun Timo oli kahdentoista.
”Ikävöin äitiä, paljon. Kirjoitin hänelle paljon kirjeitä, ja kesälomilla kävin tapaamassa häntä.”
Timo Suhosen taival kulki koulun jälkeen tavallisen duunarin tavallista polkua. Valmistuttuaan ammattiopistosta hän sai koulutustaan vastaavan hitsaajan paikan Varkauden Konepajalta. Vielä samana vuonna hän siirtyi Stora Enson paperitehtaalle koneasentajaksi.
”Haalarihommissa tehtaalla meni 21 vuotta”, hän katsoo uraansa taaksepäin.
Suhonen valittiin tehtaalla luottamusmieheksi, ja tämän myötä alkoi kunnallispolitiikka kiinnostaa. Nyt hän on viidennen kauden valtuutettu. Kevään vaaleissa hän oli Varkauden kaupungin ääniharava.
”Isä oli kova työmies, vaikka viina maistui. Työ piti elämässä kiinni.”
Luottamusmiehen tehtävät johtivat Suhosen Teollisuusliittoon Itä-Suomen alueen toimitsijaksi. Järjestötyötä hän teki neljä vuotta, kunnes pääsi sosiaalidemokraattien kansanedustajaksi kaksi vuotta sitten.
Timo Suhonen on kohdannut työroolissaan sekä isänsä että isoveljensä.
”Olimme isän kanssa Stora Ensolla yhtä aikaa töissä useita vuosia. Isä oli kova työmies, vaikka viina maistui. Työ piti pinnalla ja elämässä kiinni.”
Omia verkostojaan Timo hyödynsi, kun Kimmo soitti, kertoi haluavansa irti huumeporukoista ja pyysi pikkuveljeltään tukea asunnon ja työn etsimisessä.
Oli vuosi 2014. Timo Suhonen epäili ja pelkäsi pahinta. Mutta koska isoveli pyysi, hän lupasi auttaa.
Myös Kimmo Suhonen kävi ammattiopiston. Lvi-tekniikan kurssi Varkauden ammattioppilaitoksessa sujui, koska opinnoissa tarvittiin hyvää matikkapäätä ja käteviä käsiä. Kumpaakaan viinanjuonti ei ollut tuhonnut.
”Sain valmistuttuani 18-vuotiaana työpaikan. Join sen alta. Armeijakin keskeytyi viinan takia”, hän kertoo.
Sitten alamäki vauhdittui.
”Join kiljut ja Lasolit. Amfetamiinia meni seitsemän vuotta. Se rauhoitti, vei levottomuuttani. Elämä oli vuosikausia huumeiden perässä juoksemista.”
Lääkärin sanat olivat lääkettä: ”Et ole hullu. Et ole syntynyt pahaksi.”
Kimmo Suhonen asui Turussa ja Uudessakaupungissa ja eli raadollisissa huumeporukoissa.
”Siinä maailmassa ei elä pitkään, jos ei tee rikoksia. Joitakin tuomioita tuli minullekin.”
Lopulta alkoi pettää terveys. Jalkaan tullut lihasbakteeri johti leikkauskierteeseen ja teki liikkumisesta vaikeaa sekä työnteon yrityksestäkin mahdotonta. Myös mieli horjui: terveystestit paljastivat kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja adhd:n.
Tie vei lopulta suljetulle osastolle, mutta lääkärin sanat Uudenkaupungin sairaalassa olivat lääkettä: ”Et ole hullu. Etkä ole syntynyt pahaksi.”
”Lääkäri sanoi myös, että minussa on potentiaalia. Semmoisen kommentin kuuleminen oli vapauttavaa.”
Kimmo Suhonen muistaa tarkkaan elämänsä tärkeät päivämäärät ja vuosiluvut. Vuoden 2014 puhelu pikkuveljelle on jäänyt erityisesti mieleen.
”Selvitin päätäni pari viikkoa ennen kuin soitin. Parin tunnin päästä Timo soitti takaisin. Hän oli jo järjestänyt minulle Varkaudesta valvotun tukiasunnon, mutta painotti, että siellä pitää olla selvinpäin.”
”Päätin, etten petä veljeäni. Että jonakin päivänä olen raitis.”
”Kotimatkalla Varkauteen päätin, etten petä veljeäni. Että jonakin päivänä olen raitis eikä ulosotossa ole yhtään euroa.”
Lähtö huumeporukoista oli lopulta ainoa keino säilyä hengissä:
”Se maailma muuttui niin raadolliseksi. Itseäni nuorempia kavereita kuoli. Ja huomasin lopulta, että jopa minulla on omatunto.”
Vielä pari kertaa juominen lähti Varkaudessa käsistä, mutta taival kohti raittiutta alkoi vähitellen kuntouttavan työtoiminnan kautta. Sen jälkeen onnistui työkokeilu Keski-Savon Vedessä, sekin pikkuveljen avulla.
”Uskalsin suositella häntä keski-Savon Vedelle, koska tiesin, että isäni tapaan hän on kaikesta huolimatta kova työmies. Voin silti taata, että laitoin kädet ristiin, jotta Kimmo ei ratkeaisi kesken työkokeilun. Kun tapasin yrityksen toimitusjohtajan, hän antoi Kimmosta hyvää palautetta. Se oli huojentavaa”, Timo Suhonen kertoo.
”Se maailma muuttui raadolliseksi. huomasin lopulta, että jopa minulla on omatunto.”
”Äijä otti itseään niskasta kiinni”, hän virnistäen katsoo isoveljeään.
Seuraavaksi Kimmo Suhonen pääsi palkkatuella Varkauden kaupungin palkkalistoille, kunnes työpaikka löytyi rekrytointikoulutuksen kautta höyläämö Varkauden Puusta.
”Suurin toiveeni joka vaiheessa oli, että antaisivat mahdollisuuden, taustastani huolimatta. Ei kukaan pysty nousemaan pohjalta, jos joka suunnasta tulee pakit”, hän toteaa.
Kimmo Suhonen on työskennellyt Varkauden Puussa neljä vuotta.
”Sopeutuminen vei aikaa. Vieläkin toisinaan tuntuu, että normaalien ihmisten maailma vaatii totuttelua. Työkavereitten jutut ovat outoja. Puhuvat lapsista ja koirista ja ilmalämpöpumpuista”, hän toteaa.
Suhonen on höyläkoneen hoitaja ja johtaa omaa ryhmäänsä.
”Nostan hattua työnjohtaja Jukka Paukkoselle. Hän on jaksanut olla kanssani kärsivällinen. Olen saanut pikkuhiljaa lisää vastuuta.”
Taannoin kotimatkalla Varkauteen tehdyt tavoitteet täyttyivät: Suhonen on raitis ja velaton.
”Tein vuosia ylitöitä, mutta nyt ulosotot on kuitattu.”
”Kuiville ei pääse, jos samat naamat pyörivät ympärillä.”
Siviilissäkin arki rullaa. Parisuhde päättyi avioeroon päihdeongelman takia, mutta vuosikymmen sitten Suhonen avioitui saman naisen kanssa uudestaan.
Hänellä on antaa päihdeongelmasta irti yrittäville kolme vinkkiä.
”Raitistuminen vaatii lähes aina muuton uudelle paikkakunnalle, koska päihdekavereista pitää päästä eroon. Minulla se oli rimpuilua, sillä sieltä ei niin vain lähdetä.”
”Mutta kuiville ei pääse, jos samat naamat pyörivät ympärillä. Itselläni ensimmäinen puoli vuotta oli helvettiä. Huumeet ja piikitykset tulevat uniin.”
Toinen ohje on, että arkeen pitää saada säännöllistä tekemistä, jotta ajatukset irtautuvat huumeista.
”Minulla auttoi kuntouttava työtoiminta.”
”Kolmanneksi kysytään sinnikkyyttä. Usein velat jarruttavat toipumista. Ilman mahdollisuutta ylitöiden tekoon minäkin olisin varmasti luovuttanut.”
Suhosta pyydetään toisinaan puhumaan päihdekoukussa oleville.
”Kerron heille, miten raskasta gangsterielämä on. Siellä joutuu toimimaan omatuntoaan vastaan.”
Jos Timo Suhonen oli takavuosina huolissaan isoveljen pärjäämisestä, oli tunne molemminpuolinen.
”Pohjalla ollessani ajattelin usein, että toivottavasti Timo ei koskaan ajaudu tähän kurjaan maailmaan. Timon pelastus oli, että hän oli meistä nuorempi”, Kimmo Suhonen toteaa.
Pikkuveli nyökkää vieressä.
”Kuka olisi uskonut, että pihakiikussa keinuvasta pojasta kasvaa kansanedustaja.”
”Mutta kukapa olisi uskonut, että siitä Joutenlahden lähiön pihakiikussa keinuvasta pojasta kasvaa kansanedustaja. Olisi ollut kovat kertoimet, jos silloin olisi lyönyt asiasta vetoa”, Kimmo sanoo ja saa veljen naurahtamaan.
”Joskus on hyvin pienestä kiinni, mihin suuntaan elämä lähtee viemään”, Timo vastaa.
Molemmille on tärkeää, että keskinäiset välit toimivat. Vanhempienkin kanssa välit ehdittiin tehdä selväksi.
”Isällä ja äidillä oli kova kohtalo, sairaus nimeltään alkoholismi. Äiti lähti vielä oman käden kautta, mikä on hyvin surullista”, Timo Suhonen sanoo.
Myös Kimmo Suhonen pitää tärkeänä, että tilit äidin ja isän kanssa olivat kunnossa.
”Nyt Timo on minulle tosi tärkeä ihminen, se tärkein.”
Timo Suhonen salasi ja häpesi pitkään lapsuuttaan.
”Kiukku ja katkeruus biologisia vanhempia kohtaan kulkivat mukana”, hän tunnustaa.
”Kun ikää tulee ja ymmärrys lisääntyy, oppii kääntämään ikävätkin muistot jopa vahvuudeksi.”
Kuntapäättäjänä ja kansanedustajana hän ajattelee, että juuri raskaimpia muistojaan hän ei saakaan unohtaa.
”Huono-osaisuus, alkoholismi ja mielenterveys ovat vaikeita aiheita. Itselleni avoin puhuminen on eräänlaista terapiaa. Avoimuuden myötä haluan tuoda esille, että aina on mahdollisuus selvitä. Lapsi voi pelastua huonoistakin oloista, joskus yhden aikuisen avulla.”
Suhonen on tehnyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen ja keskustelualoitteen lastensuojelun tilanteesta. Tänä kesänä hän tapaa huostaanotettuja lapsia ja nuoria.
”Ymmärrän omakohtaisesti, miten kovia tilanteita lapsiperheiden arjessa voi olla.”
”Itselleni avoin puhuminen on eräänlaista terapiaa.”
Hän kuvaa erittäin surulliseksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastoja, joiden mukaan vuonna 2024 Pohjois-Savossa tehtiin 0–17-vuotiaista 10 560 lastensuojeluilmoitusta. Ilmoitusten määrä vastaa 12,8 prosenttia koko ikäluokasta – suurin luku koko maassa.
Myös 16–17-vuotiaista tehtiin Pohjois-Savossa lastensuojeluilmoituksia eniten, määrällisesti peräti 17,4 prosenttia ikäluokasta. Pohjois-Savossa oli vuoden 2024 lopussa huostassa 571 lasta.
”Toisaalta on hyvä, että lastensuojeluilmoituksia tehdään. Se kertoo, että lapsi ja nuori kohdataan paljon paremmin kuin minun nuoruudessani 1980-luvulla”, Suhonen toteaa.
Kimmo ja Timo Suhosella ei ole lapsuudestaan mukavia yhteisiä muistoja. Nuoruudesta niitä on joitakin.
”Kun sain 18-vuotiaana ajokortin, Timo tykkäsi istua kyydissä. Ajelimme vain, vailla päämäärää”, Kimmo Suhonen kertoo.
”Se oli kivaa”, pikkuveli vahvistaa.
Muisto nostaa veljesten kasvoille hymyn. Se kuitenkin katoaa, kun kysyy mahdollisista unelmista. Molemmilla on sellainen, yksi ja iso, johon he suhtautuvat vakavasti.
Timo Suhonen muistaa ajatelleensa jo hyvin pienenä, että jos hän joskus saa lapsia, hän varmasti pitää heistä huolta.
”Minulla on kolme lasta. Isyys on paras ja tärkein saavutukseni”, hän liikuttuen sanoo.
Kimmo Suhosen ainokainen on kahdentoista.
”Ostin juuri kaksion. Minulla on kuusi vuotta aikaa remontoida sitä. Kun tyttäreni täyttää 18 ja lähtee omilleen, hänen ei tarvitse lähteä yhtä tyhjin käsin ja niin nollasta kuin minä lähdin”, hän hitaasti ja totisena sanoo.
Omat lapset – itsestään selvästi sydämen reunimmaisina ihan aina.
”Ettei heidän tarvitsisi kokea mitään samanlaista kuin meidän piti.”
Artikkeli | Hyvinvointi
9.4.2025 | Katja Hedberg
Keitä he ovat? He jäivät töistä ja ovat ennenaikaisella eläkkeellä mielenterveyssyistä. Pohjois-Savossa heitä on 6416 – enemmän kuin missään muualla maassa suhteessa asukasmäärään. Kuopiolainen Päivi ...
Artikkeli | Osallisuus
25.2.2025 | Katja Hedberg
Kuopion kaupungin erityisnuorisotyöntekijät Tuija Argillander ja Teemu Koponen tuntevat kuopiolaisnuorten arjen. He näkevät todellisuuden, jossa lapsi etsii hyväksyntää päihteistä. He tietävät, miksi ...
Artikkeli | Aktivointi
6.6.2023 | Katja Hedberg
Juhlapuheet Ylä-Savon ihmeestä ja teollisuuden huippuosaajista kaikuvat onttoina, jos ihmiset alueella kuitenkin voivat huonosti, kommentoi Ponssen yhteiskuntasuhteiden johtaja Juha Vidgren Pohjois-Sa...
Artikkeli | Hyvinvointi
23.12.2024 | Markus Laakso
Antti Boman, 50, eli vuosikymmeniä tietämättä syytä päänsisäiseen myrskyynsä. Tuoreen ADHD-diagnoosin myötä kansainvälisesti tunnetun Demilich-yhtyeen kippari ja ohjelmistokehittäjä oppi paremmin ymmä...
Artikkeli | Työhyvinvointi
23.2.2024 | Katja Hedberg
”Työyhteisön pitäisi olla paikka, jonne on hyvä tulla silloinkin, kun elämässä on haasteita. Osaisimmepa ajatella, että minulla on oikeus työhön eikä sairauslomaan. Työn tulisi olla se kuntouttava, mi...
Artikkeli | Päihteet
6.10.2023 | Markus Laakso
Päihderiippuvuus on valtava haaste, joka ei katso ikää, sukupuolta tai henkilöhistoriaa. Sen päihittämiseksi ei ole yhtä tai kahta tapaa. Taival kohti terveempää elämää on aina yksilöllinen ja vaatii ...