Jaa artikkeli
Teksti: Katja Hedberg. Kuvat: Katja Hedberg ja Markus Laakso
Valmista käsikirjoitusta ja treenattuja vuorosanoja ei tarvittu, kun Kuopion kaupunginteatterin kahdeksan työntekijää istuutui Mieliteko-ohjelman Mielitekopiiriin.
Upea avoimuus leimasi piiriä, jossa muutosvalmentajamme Matti Halmetvaara ja Liisa Pietikäinen innostivat oktettia pohtimaan puhumattomuutta – asiaa, jonka uskomme olevan merkittävässä roolissa pohjoissavolaisten mielenterveysongelmien takana.
Sanojen, tunteiden ja tulkintojen ammattilaisina teatteriväki uskoo, että puhumattomuuden kulttuuri on murrettavissa – ajan myötä Pohjois-Savossakin.
”Kiinnostava kokemus, tämä pitää ottaa uusiksi”, teatterilaiset kuvasivat Mielitekopiiriä. Takarivissä Toni Harjajärvi (vas.), Karri Lämpsä, Taava Hakala ja Riina Björkbacka, keskellä Sari Harju ja Sohvi Roininen sekä edessä Santeri Niskanen ja Atte Antikainen.
Kaupunginteatterin väestä rohkeaan keskusteluun heittäytyivät näyttelijät Atte Antikainen, Riina Björkbacka, Toni Harjajärvi, Sari Harju, Santeri Niskanen ja Sohvi Roininen sekä ohjaaja Taava Hakala ja myyntipäällikkö Karri Lämpsä.
Taava Hakala tietää kokemuksesta, että kielletyt puheenaiheet voivat estää tunteiden sanoittamisen – ja jopa niiden kokemisen.
”Lapsuudenkodissani oli asioita, joista ei pystytty puhumaan. Suvun sisäinen salaisuus ja siihen liittyvä häpeä synnytti jännitteisen ilmapiirin ja leimasi kodin tunnelmaa”, Hakala kertoi ja päätyi pohtimaan, synnyttääkö puhumattomuus turvattomuutta vai turvattomuus puhumattomuutta.
”Minussa puhumattomuus sai aikaan kurjan olon, jota teini-iässä purin syömiseen. Lihoin 30 kiloa.”
Hakala on sittemmin äitinä pyrkinyt tietoisesti katkaisemaan puhumattomuuden sekä kiellettyjen asioiden ja tunteiden ketjua.
”Purin puhumattomuutta syömiseen. Lihoin 30 kiloa.”
”Kun ajattelen lapsiani, olen pyrkimyksessä ainakin jollakin tavalla onnistunut.”
Hakalan rohkea avaus kannusti muitakin piiriläisiä miettimään, mitä kaikkea siirrämme eteenpäin lapsuudestamme.
Riina Björkbacka uskoo, että aikuisenakin kieltää tunteet, joita ei lapsuudenkodissa ollut sallittua näyttää.
”Juuri tunteiden ilmaisussa opittua mallia on vaikeaa muuttaa. Olen saanut itsenikin kiinni siitä, että joissakin tilanteissa olen kieltänyt lapsiltani kielteisiä tunteita”, hän tunnustaa.
Karri Lämpsä sanoo vasta aikuisena miehenä oivaltaneensa, mikä kaikki omassa käyttäytymisessä on vanhemmilta perittyä.
”Tunnistan itsessäni piirteitä, joihin sain mallin isältäni. Vaikka saisimme huonon mallin, se kulkee kuin huomaamatta mukana.”
Puheenaiheet vetivät Santeri Niskasen (vas.) Sari Harjun ja Toni Harjajärven välillä kovin totiseksi.
”Puhumattomuus voi olla merkki pahasta olosta. Kun oikein ahdistaa, ei asioita saa sanottua”, Santeri Niskanen pohti.
Puhe lapsuuden vaikutuksista käänsi ajatukset kysymykseen, kuinka pitkälle eteenpäin sodan käyneiden miesten vaikeneminen voi heijastua.
”Kannammeko yhä heidän taakkaansa. Siksikö olemme näin puhumattomia”, Riina Björkbacka puntaroi.
Taava Hakalan mielestä rintamalta palanneilla oli myös oikeus vaieta.
”Papalleni ja monelle muulle vaikeneminen taisi olla keino selvitä sodan kokemuksista. Puhumattomuus voi liittyä myös kasvun vaiheeseen, ja silloinkin sen pitää olla sallittua. Eivät omat poikani teini-iässä juuri puhuneet”, Hakala sanoi ja haastoi muita pohtimaan, onko nykyisessä elämänmenossa puhetta joskus liikaakin.
Monelle vaikeneminen oli keino selvitä sodasta.
”Pitääkö meidän aina olla valmiina puhumaan ja näyttämään tunteemme?”
Sohvi Roinisen mukaan tunteiden hallinta on toisten kunnioittamista.
”Hyvä kommunikaatio edellyttää kuitenkin puhumista. Jos ihminen ei puhu, on lähes mahdotonta lukea hänen tunteitaan.”
Santeri Niskanen on tyytyväinen siitä, että näyttelijän opinnoissa ja ammatissa saa työkaluja tunteiden säätelyyn.
”Olemme oppineet tiedostamaan tunteita ja käsittelemään niitä niin, että paskana päivänäkin tulemme rauhallisena töihin ja hoidamme osamme ilman hallitsematonta tunnepurkausta.”
Ilmeistä näkee, että tässä Mielitekopiirissä yksikään aihe tai tunne ei ollut kielletty. Menossa mukana Riina Björkbacka (vas.), Sohvi Roininen, Atte Antikainen ja Taava Hakala.
”Aikuisen pitää osata myös käyttäytyä ja joskus hillitä tunteidensa näyttämistä”, Taava Hakala huomautti.
Tärkeä osa näyttelijän työtä on kehollisuus. Teatterilaiset löytävätkin kiinnostavan yhteyden kehon ja mielen välillä: jos ilta toisena jälkeen on mukana kuolemaa käsittelevässä näytelmässä, ilman ammatillista osaamista rooli tunteineen voisi jäädä helposti kehoon ja sitä kautta mieleen.
Riina Björkbacka huomauttaa, että puhumattomuuden taustalla voikin olla kehoon jääneitä menneisyyden traumoja.
”Kun ei puhu, ei muista.”
”Keho muistaa asioita, joista voi olla vaikeaa puhua. Eivätkä kaikkia asiat lähde mielestä puhumalla. Keho ei unohda.”
Sari Harju sanoo saman asian toisin:
”Puhumattomuus todella voi olla suojelumekanismi. Kun ei puhu, ei muista.”
Kaikki ovat yhtä mieltä siitäkin, että puhumattomuus voi olla myös vallankäyttöä. Mykkäkoulu parisuhteessa voi olla tästä riipaiseva todiste.
Tätä on Mieliteko-ohjelman Mielitekopiiri: istuudutaan alas ja ryhdytään keskustelamaan yhteisestä aiheesta – avoimesti, toisia kuunnellen ja toisten mielipiteitä kunnioittaen.
”Puhumattomuuden taustalla on usein myös raskaita asioita; häpeää ja pelkoa”, Sari Harju arveli.
Piiriläiset uskovat, että ajan myötä puhumattomuuden kulttuuri vähitellen murtuu – Pohjois-Savossakin.
”Ennen oli enemmän asioita, joista ei sopinut puhua. Nyt ilmapiiri on sallivampi. Nuoret keskustelevat rohkeammin ja avoimemmin kuin me omassa nuoruudessamme”, Riina Björkbacka sanoo.
Mutta kiellettyjä aiheita on edelleen, Sohvi Roininen muistuttaa:
”Seksistä ja seksimieltymyksistä puhuminen on edelleen vaikeaa, jopa parisuhteessa. Varsinkin tyttöjen ja naisten seksuaalisuus koetaan vaikeana asiana. Jos se on esillä, tyyli on usein provokatiivinen.”
”Erilaiset kehot ja kehonkuvat ovat yhä tabuja.”
”Myös erilaiset kehot ja kehonkuvat ovat yhä tabuja. Emmekö voisi lopulta oppia puhumaan niistäkin kunnioittavasti”, Roininen huokaa.
Keskustelu kääntyy #metoo-kampanjaan, joka kaikkien mielestä rikkoi tärkeällä tavalla vaikenemisen kulttuuria.
”Voi sitä tytöttelyn määrää, jota olen teatterialalla kohdannut. Tasa-arvo on minun sukupolvelleni ollut puhumaton paikka ennen #metoota”, Taava Hakala sanoo.
Nuorten puhumiseen – ja puhumisen tyyliin – vaikuttaa vahvasti sosiaalinen media.
”Jos Mielitekopiiri käytäisiin somessa, keskustelu olisi ihan toisenlaista. Paitsi ettei somekeskustelu oikeasti edes ole keskustelua”, Toni Harjajärvi sanoo.
” Pitäisikö meidän luoda turvallisia foorumeja keskusteluja varten”, Karri Lämpsä (kesk.) pohti ja sai Toni Harjajärven ja Riina Björkbackan mietteliääksi.
”Meidän näyttelijöiden onni on, että me treenaamme tunteita sekä niiden hyväksymistä ja sanoittamista”, Sohvi Roininen totesi. Atte Antikainen huomautti, ettei kaikki puhuminen vie aina asioita eteenpäin. ”On kovin helppoa puhua myös puuta heinää.”
Miksi avoin puhuminen vaikuttaa olevan pohjoissavolaisille vaikeampaa kuin muille suomalaisille? Vai onko tämä vain vaikutelma?
Paljasjalkainen kuopiolainen Atte Antikainen tunnistaa, että savolainen puhuu avoimesti ja vilkkaasti – säästä ja muusta vähemmän tärkeästä.
”Äkkinäisestä saattaakin tuntua, että savolaiset ovat helposti lähestyttävää porukkaa. Mutta oikeita aiheita savolainen kiertää kuin kissa kuumaa puuroa.”
”Oikeita aiheita savolainen kiertää kuin kissa kuumaa puuroa.”
Opiskellessaan Tampereen yliopistossa näyttelijätyön laitoksella Antikainen sai kuulla savolaisuudestaan.
”Lehtorit sanoivat, että sinä Atte kyllä puhut, mutta sinusta ei aina tiedä, mitä mieltä olet. Enkä aina osannutkaan sanoa mielipidettäni. Se on jotain sisään rakennettua. Tykkään, että kaikki vaihtoehdot saavat olla pöydällä ilman, että asioita tarvitsee heti lyödä lukkoon.”
Opiskeluvuodet karistivat Antikaisesta ainakin jotain savolaisuutta:
”Opin puhumaan kirjakielisemmin. Kaverit meinasivat aluksi suivaantua, kun puhuin niin hitaasti.”
Taava Hakala työskenteli ennen Kuopioon tuloaan ohjaajana noin 15 kaupungissa.
”Kuopiossa ihmisiä on helppo lähestyä. Small talk sujuu, kun jutellaan vain niitä näitä. Mutta jos tarvitsee vastauksen kyllä vai ei -kysymykseen, sitä ei saa.”
”Vaikeneminen voi olla yhteydessä lapsuudessa perittyihin asioihin. Olen itse omaksunut vanhemmiltani asioita, joista olisin halunnut vapautua. Vaatii tiedostamista ja tarkkailua katkaista sukupolvien ketjun ja muuttaa omaa käyttäytymistään”, Riina Björkbacka sanoi.
Mielitekopiirin keskustelussa ilmeet ja kehon kieli kertoivat paljon, kuten Toni Harjajärvestä ja Karri Lämpsästä näkee.
Kuopion kaupunginteatterissa viime syksynä työnsä aloittaneet Santeri Niskanen, Sohvi Roininen ja Toni Harjajärvi näkevät savolaisuudessa sekä kiinnostavia että kummallisia piirteitä.
Sonkajärvellä varttunut ja Tampereella näyttelijäksi valmistunut Niskanen kokee olevansa etuoikeutettu saatuaan elämänkokemusta muualtakin kuin Pohjois-Savosta.
”Koulutuksemme ohjaa meitä keskustelevaan suuntaan. Sukulaisten kanssa jutellessa huomaa, että jos haluaa käsitellä asioita vähänkin syvällisemmin, pitää olla turvallisessa ja intiimissä paikassa ja ehdottomasti kahden kesken.”
Kuusamossa syntynyt ja Tampereella, Kotkassa ja Helsingissä työskennellyt Harjajärvi koki puheen ymmärtämisen vaikeutta saatuaan Kuopiossa puhelun tiskikoneen asentajalta.
”Että oliko minkälainen homma?”
”Että oliko minkälainen homma”, asentaja aloitti puhelun.
”En osannut vastata, koska en ymmärrä asennushommasta mitään. Vähitellen selvisi, että asentaja halusikin tietää, onko talossani portaikkoa tai hissiä”, Harjajärvi kertoi ja sai työkaverinsa purskahtamaan nauruun.
Roininen ei ihan aina junamatkoillaan jaksa savolaisia konduktöörejä.
”Tuntuu, että heidän on pakko korostaa lupsakkuuttaan. Aina kun on mahdollisuus vitsiin, eikös se pidä lohkaista.”
Karri Lämpsä kuvaa savolaisia hemmetin uteliaiksi ja puheliaksi, jotka itsestään eivät tykkää kertoa juuri mitään.
”Sitä virhettä ei pidä tehdä, että savolaisen seurassa laskee leikkiä savolaisen kustannuksella.”
Muutosvalmentajat Matti Halmetvaara ja Liisa Pietikäinen ovat vetäneet Mielitekopiirien pilotteja talven ja kevään ajan eri puolilla maakuntaa. ”Tässä Mielitekopiirissä oli arvokasta kuulla, kuinka teatteritaiteen ammattilaiset pohtivat tunteita ja niiden ilmaisua. Näyteltävät tunteet vaikuttavat siis omaan kehoon ja mieleen aivan kuten oikeatkin tunteet”, kaksikko totesi.