Jaa artikkeli
Aurinko vielä lämmittää, mutta kesälomat ovat takana niin työn raskaan raatajilla kuin opiskelijoillakin. Nuorten mielenterveysongelmat, avun saamisen vaikeudet ja muut haasteet ovat olleet niin paljon tapetilla, ettei niiden kriittisyyttä tarvitse erikseen korostaa. Nyt, kun oppilaitokset ovat jälleen täynnä elämää, on oikea hetki pysähtyä pohtimaan, kuinka voisimme tukea nuoria opiskelupaineiden keskellä.
Sain vuosi sitten keskustella abiturienttien kanssa mielenterveydestä oppitunnin ajan. Tuo kohtaaminen jäi pysyvästi mieleeni. Vaikka nuo abit ovat jo siirtyneet eteenpäin omille teilleen, heidän viestinsä on yhä ajankohtainen. Se on tärkeä muistutus meidän aikuisten vastuusta – emme halua tulevien vastuunkantajien uupuvan ennen työelämään siirtymistä.
Juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneet nuoret puhuivat avoimesti mielenterveydestään. Heille aihe ei ole tabu kuten meille vanhemmille. He olivat valmiita hakemaan apua ajoissa, ennen kuin ongelmat kasvaisivat liian suuriksi. Heille oli itsestään selvää, että mieltä tulee hoivata siinä missä fyysistäkin terveyttä.
"Juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneet nuoret puhuivat avoimesti mielenterveydestään."
Tietoisuus yksin ei kuitenkaan riitä, jos kaikkialta kaikuu viesti resurssien puutteesta. Keskusteluni nuorten kanssa paljasti, että he pohtivat oman tilanteensa merkittävyyttä suhteessa jo ennestään kuormittuneeseen järjestelmään. Tässä kohdassa on syytä kysyä, ovatko yhteiskunnan resurssit siellä, missä niiden pitäisi olla? Rohkaisemme nuorta hakemaan apua ajoissa, mutta jääkö se vain sanahelinäksi, kun joka puolelta rummutetaan samanaikaisesti resurssipulaa? Jos näin on, tarvitsemme enemmän resursseja myös myöhäisemmässä vaiheessa, kun orastava haaste on jo kasvanut mammuttimaiseksi vyyhdiksi.
Oppilaitoksiin tarvitaan lisää aikuisia, joiden puoleen nuoret voivat kääntyä. Tarvitaan aikuisia, joilla on aikaa pysähtyä ja kuunnella nuoria. Samaa kaivataan muuallakin yhteiskunnassa. Me kaikki tunnistamme tilanteen, jossa emme malta pysähtyä ja kohdata toista ihmistä. Kiire ja muka-tärkeät menot estävät meitä kohtaamasta itseämme ja toisiamme.
Meidän tulisi ottaa oppia kuvaamataidon opettajasta, jonka tunteja abit kuvasivat palauttaviksi ja pysäyttäviksi hetkiksi arjen keskellä. Tuntien aikana kellään ei ollut kiire minnekään. Siellä oli aikaa keskusteluille ja elämän pohdinnalle ilman suorituspaineita. Jos oppilas kaipasi omaa tilaa, luokkahuoneen nurkassa olevaan kaappiin sai ryömiä olemaan rauhassa omien ajatustensa kanssa.
"Tarvitaan aikuisia, joilla on aikaa kuunnella nuoria."
Ongelma ei ehkä piilekään taakkojensa alle uupuvissa ihmisissä, vaan yhä vaativammassa ilmapiirissä, joka asettaa ihmisen arvon tuottavuuden, suoritusten ja sometykkäysten varaan. Järjestelmän tulisi palvella ihmistä, ei päinvastoin.
Kuuntele nuorten kanssa käymästäni keskustelusta tehty podcast, joka on osa materiaalipakettia nuorten ja nuorten aikuisten kanssa työskenteleville.
Kirjoittaja on Mieliteon muutosvalmentaja, joka hakee jatkuvasti yhteyttä niin itseensä kuin ihmisiin ympärillään. Hänen hyvinvointiaan pitävät yllä perhe, liikunta ja luovat intohimoprojektit sekä ajoittainen vetäytyminen hiljaisuuteen.