Jaa artikkeli
Teksti ja kuvat: Markus Laakso
Päihderiippuvuudesta toipuminen on pitkä ja raskas prosessi. Kyse ei ole vain päihteistä luopumisesta, vaan kokonaisvaltaisesta muutoksesta: juurtuneiden käyttäytymismallien purkamisesta, elämäntyylin uudistamisesta, tunnetaitojen vahvistamisesta ja sosiaalisten verkostojen vaihtamisesta.
Rankan päihde-, mielenterveys- ja seksityötaustan jälkeen Milona Sikström löysi elämälleen uuden suunnan äitiyden kautta. Tämä on hänen tarinansa.
Kapea kylätie mutkittelee verkkaisesti syksyisten peltojen välistä. Maatalojen pihoilla seisoo autoja, traktoreita ja laiduntavia lehmiä, mutta ihmisiä ei näy missään.
Puiden lomasta pilkahtelee kaunis järvimaisema.
Taivas on pilvinen mutta valoisa. Tunnelma on hiljainen, seesteinen ja miltei satumaisen idyllinen – kaukana siitä urbaanista huumehelvetistä, joka oli viedä Milona Sikströmin, 20, ennenaikaisesti hautaan.
Täällä sijaitsee Sikströmin nelikuisen pojan mummola – isän äidin koti. Vaikka lapsen isä ei ole enää mukana kuvioissa, isoäiti on ottautunut roolinsa lämpimästi.
”Minulle kuuluu tosi hyvää. Olen voinut paljon tasaisemmin kuin pitkään aikaan, koska sain oikeanlaisen lääkityksen ja olen ollut seitsemän kuukautta ilman päihteitä”, Sikström aloittaa.
”Lapsuuteni oli yksinäinen. Olin ulkopuolinen, erilainen."
Hän asuu tällä hetkellä lapsensa kanssa ensikodissa synnyinkaupungissaan Jyväskylässä. Tie sinne on ollut pitkä ja kivikkoinen.
Sikströmin ensimmäinen koti sijaitsi Leivonmäessä, joka kuuluu nykyään Joutsaan. Esikoulun alkaessa perhe muutti Rautalammille. Koulutaival oli normeista poikkeavalle tytölle tuskallinen ja vaikea.
”Lapsuuteni oli yksinäinen. Olimme eskarissa pikkuserkkuni kanssa luokan ainoat tytöt. Olin ulkopuolinen, erilainen. Minulla oli kaksi isoveljeä ja pikkusisko, joka oli liian pieni leikkeihin, joten kotonakaan minulla ei ollut juuri kavereita.”
Alakoulu oli pieni, oppilaita alle 50. Sikström ei löytänyt kavereita sieltäkään.
”Kukaan ei halunnut olla kanssani. Joskus oli lyhyitä kaveripätkiä, mutta ne eivät kestäneet. Minua kiusattiin koko kouluiän ajan. Yksi tyttö terrorisoi minua ala-asteella niin, että lopulta koko koulu oli minua vastaan. Olin lapsena vilkas, koko ajan piti tehdä ja touhuta. Monet sanoivat, että olin kuin pyrähdys – tulin huoneeseen ja lähdin heti. Olin iloinen, hymyilin paljon, ja hymyilen edelleen”, Sikström sanoo.
Yläkouluun pääseminen oli helpotus: uusi, isompi koulu tarjoaisi mahdollisuuden löytää kavereita – ja ehkä samalla itsensä. Aluksi Sikström saikin kavereita, mutta ystävyyssuhteet eivät kestäneet.
”Se oli rankkaa, koska halusin vain olla hyväksytty ja rakastettu, toivottu kaveriksi. Se ei mennyt niin kuin toivoin. Olin suunnitellut mielessäni, että nyt kaikki muuttuu, mutta ei muuttunut. Olen aina ollut vähän erilainen, ja pienellä paikkakunnalla se oli tosi vaikeaa”, Sikström sanoo.
Hän kuvailee itseään näyttäväksi ja dramaattiseksi – vahvaksi persoonaksi, joka ei ole kaikkien mieleen. Myöhemmin hän on oppinut kääntämään piirteensä myönteisiksi, ikään kuin supervoimakseen.
”Kaikkien ei tarvitse pitää minusta, ja se on hyvä asia. Ajattelen sen nyt niin, että kaikki eivät ole tarpeeksi vahvoja kestämään minua. Mutta silloin se ei ollut niin. Se oli kivuliasta, kun joku ei pitänyt minusta. Yritin miellyttää kaikkia, vanhemmistani lähtien. ’Ostelin’ kavereita – saatoin antaa kaikille kaikkea, jotta he tykkäisivät minusta. Mutta ei se niin mene. Se sattuu, kun toinen antaa kaikkensa, mutta tulee silti torjutuksi. Saatetaan ottaa, mitä annetaan, mutta muutoin torpataan”, Sikström huokaa.
Milona Sikström kävi kahdeksannen luokan Lahdessa. Hän oli aloittamassa yhdeksättä luokkaa, kunnes päätti muuttaa takaisin isänsä luokse Rautalammille, koska siellä asui poika, johon hän oli ihastunut.
”Halusin hänet, mutta en koskaan saanut. Se oli yksipuolista”, Sikström toteaa.
Yhdeksännen luokan jälkeen rankasta itsetuhoisuudesta kärsinyt teini muutti yksin tukiasuntoon Jyväskylään. Sikström oli niin huonossa kunnossa, että lääkkeet annosteltiin suoraan suuhun, jottei hän pystyisi vahingoittamaan niillä itseään.
Ja sitten mukaan tulivat huumeet. Sikström oli juonut aiemmin alkoholia, mutta hän ei oikein pitänyt siitä. Tukiasunnon lähellä sijainneessa metsässä nykyisen ystävän kanssa poltettu kannabissätkä vei sen sijaan mennessään.
”Yritin ensimmäisen kerran itsemurhaa ala- ja yläasteen taitteessa."
”Kannabis oli kivampaa, hienompaa ja enemmän minun juttuni kuin alkoholi. Alussa sen polttaminen oli rauhoittavaa – ja mukavaa iltaisin. Rupesin melkein heti päivittäiskäyttäjäksi”, Sikström sanoo.
Päivittäinen käyttö johti siihen, että hän alkoi huijata vanhemmiltaan rahaa. Sitten hän löysi toisen keinon tienata: hän myi kuvia itsestään netissä.
”Joskus olin vaatteet päällä, joskus ilman. Se oli rankkaa. Eka kerta oli pakotettu, mutta jäin heti koukkuun: helppoa rahaa, vaivatonta. Eikä tarvinnut maksaa mitään takaisin. Jatkoin sitä pitkälle aikuisikään. Monet tykkäsivät siitä, että olin alaikäinen. Olin 15-vuotias.”
Seuraavana kesänä hän kokeili ensimmäisen kerran kovia huumeita. Ekstaasinapit myytiin hänelle ”nameina”, mutta hän ei tiennyt mitä ne olivat. Hänelle sanottiin vain, että ota ensin puolikas ja sitten toinen.
”Silloin essot olivat vielä puhtaita, ja tuli se olo, mikä piti tulla. Käytin niitä kaverini kanssa, joka oli jäänyt elämääni yläasteelta. Pian löysin amfetamiinin ja muut huumeet. Se meni nopeasti tosi pitkälle. En edes muista järjestystä, missä kokeilin mitäkin. Kannabis on paha portti”, Sikström toteaa.
Sikströmillä diagnosoitiin myöhemmin ADHD, keskivaikea masennus ja maniapainotteinen kaksisuuntainen mielialahäiriö. Maniajaksot saivat hänet yli-iloiseksi, lisäämään huumeiden käyttöä ja tuhlaamaan rahaa.
Masennuksessa päihteiden käyttö jatkui, sillä ne auttoivat turruttamaan oloa. Alamäki tuli yhtäkkiä, ja se oli jyrkkä.
”Yritin ensimmäisen kerran itsemurhaa ala- ja yläasteen taitteessa. Vedin 500 nappia naamaan ja toivoin kuolevani. Yläasteella tarjottiin keskusteluapua, koska olin itsetuhoinen, huomiohakuinen ja ailahtelevainen. Se loppui kuin seinään, kun selvisi, että käytän päihteitä. En saanut mitään apua mistään, vaikka minulla oli selvästi mielenterveysongelmia. Päihteet sulkivat oven.”
”En usko, että kukaan – lainausmerkeissä – terve ihminen alkaa käyttää päihteitä ilman taustalla olevaa traumaa, pahaa oloa tai halua kokeilla jotain erilaista”, Sikström pohtii.
Hänellä itsellään laukaiseva tekijä oli miellyttämisenhalu – tarve kuulua johonkin ja olla pidetty.
”Mietin aluksi, uskallanko edes kokeilla. Mutta yksi poika, jota pidin coolina, myi minulle ekan kerran ja sanoi: ’Ota tämä, tämä on hyvä.’ Ajattelin, että jos otan, hän pitää minusta. Halusin olla hänen kaverinsa. Mutta eihän se niin mene.”
Sikström kertoo käyttäneensä paljon päihteitä myöhemminkin ihastustensa takia: Hän käytti, koska ihastuskin käytti. Hän ajatteli, että jos he käyttävät huumeita yhdessä, ihastuksen kohde pitää hänestä enemmän.
Sen sijaan käyttäytymismalli oli viedä hänen henkensä.
Milona Sikström muutti Kuopioon vuonna 2023 ja tapasi siellä miehen, johon rakastui palavasti ensisilmäyksellä. Mies oli Sikströmin mielestä komein ja hauskin ikinä. He hengasivat yhdessä koko kesän ja käyttivät massiivisia määriä kovia huumeita.
Sikström maksoi kaiken.
”Luulin, että hän rakastaa minua, koska hän sanoi niin. Se oli ensimmäinen kerta, kun mies sanoi rakastavansa minua ylipäätään”, hän sanoo.
Eräänä iltana syntyi riita. Mies oli juonut ja käyttänyt mahdollisesti muutakin, Sikström oli selvin päin.
Mies nappasi ison viidakkoveitsen ja alkoi hakata sillä Sikströmiä silmittömän raivon vallassa.
Sikströmin kyynärpää katkesi palasiksi. Kylkiin ja sormiin tuli syviä viiltohaavoja.
Tähänkö elämä päättyy? hän ajatteli.
"Syytin itseäni ja ajattelin, että kaikki oli minun vikani."
”Ironista sinänsä, että olin juuri menossa kertomaan miehelle, kuinka paljon rakastan häntä ja miten paljon haluan hänelle hyvää. Kun pääsin sairaalaan, huusin vain, että älkää satuttako häntä, en halua hänelle mitään pahaa. Mies oli muutekin menossa istumaan ryöstöistä, mutta puolustin häntä oikeudessakin, enkä vaatinut mitään rangaistusta, vaikka meinasin kuolla.”
Sikström kertoo kokeneensa selvän traumareaktion. Hän osteli miehelle lahjoja vankilaan ja ajatteli, että hänen oli pakko rakastaa miestä, koska oli aiemminkin rakastanut. Tämä johti siihen, että hän alkoi käyttää päihteitä entistä enemmän.
”Se kesä meni todella alamäkeen, ja olin todella huonossa kunnossa. Sovin miehen kanssa, että juttelemme huhtikuussa 2024. Sen jälkeen emme ole vaihtaneet sanaakaan, hän ei ole vastannut viesteihini. Halusin vielä pitkään pitää yhteyttä, koska koin, että tuhosin hänen elämänsä. Syytin itseäni ja ajattelin, että kaikki oli minun vikani, vaikkei ollut.”
Hylätyksi tuleminen ja itsesyytökset olivat Sikströmille traumaattisia – hänellä kun oli vahva tarve miellyttää ja kokea itsensä hyväksytyksi. Tämä johti siihen, ettei hän enää uskaltanut riidellä kenenkään kanssa.
”Jos joku pyysi minulta jotain, annoin heti kaikkeni”, Sikström sanoo.
”Minulle sanottiin, etten tarvitse apua, koska käytän päihteitä."
Samoihin aikoihin hän alkoi tuottaa tosissaan pornografista sisältöä OnlyFansiin ja myydä itseään ammattimaisemmin.
”Se oli minulle seksityön kulta-aikaa. Tein vuonna 2024 paljon rahaa, kunnes tulin raskaaksi marraskuussa. Koko tämä tapahtumaketju liittyy miellyttämisenhaluuni ja siihen, etten saanut apua ongelmiini.”
Hän kertoo saaneensa vain puolitoista tuntia kriisiapua viidakkoveitsihyökkäyksen jälkeen, vaikka hän olisi kaivannut pitkäkestoista traumaterapiaa.
”Minulle sanottiin, etten tarvitse apua, koska käytän päihteitä – että pärjään ihan hyvin noinkin. Katsotaan sitten myöhemmin, tarvitsetko apua. Olisin todella tarvinnut jonkun kertomaan, ettei tuo kohtelu ole millään tavalla terveellistä tai oikein minua kohtaan. Ajattelin vain, että olen niin arvoton, ettei minulle tehty mitään väärää”, Sikström huokaa.
Milona Sikström kuvailee päihdemaailman arkea epämääräiseksi ja ainaiseksi hetkessä elämiseksi. Aamulla herätessä – jos oli ylipäätään nukuttu – ensimmäisenä oli mielessä, mistä saada rahaa ja keneltä aineita. Päivä ei lähtenyt käyntiin ilman päihteitä.
Ennen raskaaksi tulemista hän käytti paljon amfetamiinia ja sen johdannaisia. Käytön hän rahoitti seksityöllä.
”Sain kerran 10 000 euroa korvauksia, jotka menivät heti kuin taivaan tuuliin. Ostin isoja määriä amfetamiinia, jota käytin suun kautta ja nuuskaamalla, koska en pitänyt suonensisäisestä käytöstä. Se tuhosi limakalvot, hampaani murenivat ja niitä putoili pois.”
”Laihduin paljon, mikä tuntui aluksi hyvältä, koska olin aina ollut vähän pyöreämpi. Ajattelin, että tästä alkaa uusi elämä: seksityötä, kauneutta, pidennyksiä, laittautumista. Mutta kaikki rahat menivät huumeisiin”, Sikström sanoo.
"Ajattelin, että tästä alkaa uusi elämä: seksityötä, kauneutta, pidennyksiä, laittautumista."
Joka päivä kotona – tai missä tulikin majailtua – haahuili eri ihmisiä. Kerran eräs koditon nuorimies asui Sikströmin luona puoli vuotta, koska hän ei raaskinut lähettää miestä matkoihinsa. Sikström hommasi hänelle välillä aineitakin, jottei tämä suuttuisi.
”Ei ollut turvaa, eikä tiennyt, mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Varsinkin naisena se maailma on raaka: sun keho voi olla yhden annoksen arvoinen.”
”Se voi olla sellaista, että ota suihin, saat tuosta vähän huumeita. En ikinä ottanut päihteen takia, vaan rahasta. Siinä mielessä se pysyi jokseenkin omissa rajoissani, mutta seksityö tuhosi paljon sisältä päin. Minä yhdistin sen päihteisiin. Myin itseäni, kuviani ja tein hyvin rahaa. Hommasin managerin ja minulla oli y-tunnus. Se meni vähän pitkälle, sanoisinko”, Sikström hymähtää.
Hän mietti tuolloin, miksi sukulaiset lakkasivat pitämästä häneen yhteyttä. Kukaan ei enää soittanut ja kysynyt kuulumisia. Vanhemmat, isoäiti, eno ja osa sisaruksista olivat ainoat, jotka jäivät.
”Julkaisin netissä hirveästi kuvia ja videoita, joissa olin selvästi huonovointinen, sekaisin ja aivan erilainen kuin normaalisti. Pyörin kämpästä toiseen, otin pikavippejä, ostin puhelimia ja myin niitä saadakseni rahaa huumeisiin. Otin tatuointeja, joista kadun melkein kaikkia. Tämä rinnassa oleva perhonen on hieno, mutta esimerkiksi kaikki kasvotatuointini ovat hirveitä”, Sikström sanoo.
"Otin tatuointeja, joista kadun melkein kaikkia."
Yhden kasvotatuoinneistaan hän maksoi seksillä.
”Pyysin tekstiä, jossa lukee ’Princess’ eli prinsessa englanniksi. Tatuoinnin tekijä katsoi minua silmiin ja sanoi: ’Teen sulle hutsuleiman, jotta kaikki tietävät, mikä vitun horo sä olet.’ Se oli ihan hirveää.”
Raskauden aikana Sikström alkoi elvyttää etääntyneitä sukulaissuhteitaan – tällä kertaa tuloksellisesti.
”On ollut ihanaa kuulla, kun monet sanovat: ’Vitsi, on niin kiva nähdä sinut taas terveenä ja omana itsenäsi’. Veljeni, joka ei yleensä paljon puhu, oli sanonut mummulle: ’Nyt Milona on ihan kuin ennen. On ihanaa nähdä se.’”
Milona Sikström yritti päästä kuiville useita kertoja ennen raskauttaan. Välillä hän selvisi viikon ilman päihteitä, joskus kuukauden. Ennätys oli 10 viikkoa.
”Alku selvin päin on vaikeaa, mutta päihteettömänä pysyminen on kaikkein vaikeinta. Ajattelin tuolloin, että nyt on tauko ja joskus voin taas käyttää.”
Raskausaikakaan ei mennyt suunnitellusti. Sikström teki raskaustestin joulukuussa 2024, juuri ennen 20-vuotissyntymäpäiväänsä. Hän lopetti päihteiden käytön, mutta retkahti keväällä tavattuaan uuden miehen.
”Olen aina ollut valmis uhraamaan kaiken, jos saan sitä rakkautta, mitä olen mieheltä halunnut. Ajattelin, että jos tämä mies pitää minusta, olen valmis ottamaan tatuointeja, käyttämään ja uhraamaan vaikka oman lapsen.”
"Olen aina ollut valmis uhraamaan kaiken, jos saan sitä rakkautta, mitä olen mieheltä halunnut."
”Se oli hirveän kipeä paikka, kun tajusin, mitä olin tehnyt. Käytin kuukauden verran raskauden aikana – aika vähäisesti, mutta silti. En ollut koskaan ennen käyttänyt lyricaa (keskushermostoon vaikuttava lääke, jota käytetään epilepsian, hermokivun ja ahdistuneisuushäiriön hoidossa) ja bentsoja (bentsodiapaami, rauhoittava lääke), enkä pitänyt niistä, koska ne ovat hitaita – tykkäsin nopeista aineista. Silti käytin, koska mies käytti”, Sikström sanoo.
Sitten koitti päivä, jolloin hän päätti lopettaa.
Oli tulossa uusi alku elämälle ja uuden elämän alku. Kirjaimellisesti.
Hän teki itselleen pieniä tavoitteita. Ensin hän päätti olla kuukauden päihteettä. Sen saavuttamisesta tuli hyvä olo. Seuraavaksi hän venytti tavoitteensa kahteen kuukauteen. Nyt takana on seitsemän kuukautta päihteetöntä elämää, ja seuraava tavoite on vuodessa.
”Etenen pienin askelin. Toimin samalla tavalla kuin itsetuhoisuuden kanssa: siirsin suunnitelmaani aina eteenpäin. Tiesin tarkkaan, miten tekisin itsemurhan, mutta ajattelin: ’Koulussa on hyvää ruokaa torstaina, odotan siihen.’ Ja siirsin tekohetkeä aina eteenpäin, kunnes ajatus unohtui. Se on paras vinkkini päihderiippuvaiselle: siirrä päihteiden käytön ajankohtaa eteenpäin, odota jotain kivaa ensin”, Sikström sanoo.
Aiemmin retkahdukset liittyivät vastoinkäymisiin tai ihastuksiin. Nyt Sikström opettelee tunnesäätelyä – aina ei tarvitse mennä ja tuntea täysillä.
”Pettymys oli portti retkahdukseen. Ajattelin, että nyt kun retkahdin, mitä väliä. Retkahdus ei saa kuitenkaan tarkoittaa kahdeksaa vuotta käyttöä. Yksi kerta menee retkahduksen piikkiin, mutta siitä pitää nousta. Elämää ei voi rakentaa yhden ihmisen ympärille. Treenaan nyt sitä, ettei kukaan enää kaada kuppiani nurin.”
Sikström lopetti käytön kituuttamalla ja tärisemällä kaksi viikkoa peiton alla yksin kotona. Ensimmäiset viisi päivää hän nukkui.
”Mitä ihmettä minä tein? Olenko tappanut lapseni mahassa?” hän mietti kauhuissaan ja omatunnontuskissaan.
"Lupasin, etten enää pilaa tätä mahdollisuutta."
Sikström hakeutui ensikoti Pihlaan, Siilinjärven Vuorelassa sijaitsevaan ympärivuorokautiseen kuntoutusyksikköön, joka tarjoaa lapsilähtöistä päihdekuntoutusta ja kodinomaisen yhteisön. Ultrassa kaikki näytti olevan hyvin.
”Luojan kiitos! Lupasin, etten enää pilaa tätä mahdollisuutta. Siitä alkoi päihteettömyyteni”, Sikström sanoo.
Hän kertoo toivoneensa tyttöä, mutta saaneensa pojan – ja uskoo tietävänsä, miksi.
”Poika rakastaa minua ehdoitta, ilman vastapalveluksia. Katsoo minua kuin maailman kauneinta ihmistä. Hän on pelastava enkelini. En usko, että olisin lopettanut seksityötä tai huumeita ilman tätä käännekohtaa”, Sikström sanoo.
Hän sitoutui ensikodin järjestämään päivätoimintaan, jotta pääsi kiinni arjen rytmiin ja rutiineihin. Ohjatussa toiminnassa opeteltiin esimerkiksi siivoamaan ja sanomaan ihmisille ei.
”Poistin elämästäni paljon ihmisiä. Monet päihdekaverit estivät numeroni, koska retkahdin raskauden aikana. Kukaan ei lopettanut minun kanssani, vaan kaikki jatkoivat käyttöä. Lapsen isä ja monet muut sanoivat, etten pysty tähän mutta pystyinpä kuitenkin”, Sikström sanoo ja jää pohtimaan, kuinka paljon päihteet muuttavat ihmistä.
Vasta, kun hän sai lopetettua päihteiden käytön, hän alkoi huomata välittävät ihmiset ympärillään.
”Oli hirveää nähdä, miten lapsuuden ystävät muuttuivat, kun alettiin käyttää. Nyt se on surullista ja kipeää nähdä. Huumevuodet tuntuvat nyt hukkaan valuneelta elämältä.”
Milona Sikström ei koskaan kaupannut huumeita, koska hän ajatteli sen olevan liian laitonta. Sen sijaan alastonkuvien ja itsensä myyminen ei tuntunut yhtä väärältä.
Alaikäisenä, 16-vuotiaana, aloitettu seksityö sai sen sijaan minäkuvan pirstaloitumaan.
”Koskemattomuus meni, rajat katosivat. Mietin koko ajan, mistä muu joku tykkää. Joillekin olin liian kokenut, toisille liian kokematon. Joillekin oli liian iso, joillekin liian pieni. Siinä maailmassa on monenlaisia ihmisiä, ja koskaan en ollut tarpeeksi hyvä. Opin kantapään kautta, etten voi miellyttää kaikkia.”
”Haluaisin löytää itseni siltä ajalta ja antaa ison halauksen. Sanoisin: ’Et tarvitse ketään, et tarvitse riisua itseäsi ollaksesi tarpeeksi jollekin’”, Sikström sanoo.
”Koskemattomuus meni, rajat katosivat."
Seksityö ja nopeasti tienattu raha aiheuttivat riippuvuutta siinä missä päihteet ja monet muutkin asiat Sikströmin historiassa. Hän kärsi pitkästä, keskivaikeasta masennuksesta jo alakoulun lopussa. Aivan maassa ollut tyttö pukeutui mustaan, ei syönyt eikä tehnyt muutenkaan juuri mitään.
Sitten hän alkoi syödä sairaalloisia määriä. Tunnesyönti vaihtui huumeisiin. Kun hän lopetti huumeiden käytön, riippuvuus vaihtui nettikasinoihin.
”Nyt yritän päästä siitä eroon ja siirtää addiktion parempiin asioihin: urheiluun, lukemiseen, opiskelemiseen. Addiktio jää helposti päälle. On pakko olla joku asia, joka vie ajatukset pois pahasta. Itsensä kehittämiseen voi jäädä koukkuun – haluun olla tänään parempi kuin eilen. Se on toivottu addiktio. Mietin paljon, miten voin korjata ongelmat. Olen hyvä tunnistamaan tunteet ja virheet, puhumaan niistä ja käymään ne läpi päässäni”, Sikström kertoo.
Hän ikävöi toisinaan entistä elämäntyyliään, kun sai mennä ja tehdä mitä halusi. Rahaa tuli ja meni, ihmiset ympärillä vaihtuivat ja arki oli impulsiivista.
”Nyt, kun mietin, miten paljon vaaroja ja turvattomuutta tuo ’high life’ piti sisällään, en halua takaisin. Ostan nyt itselleni kivoja asioita, kuten laukkuja, kun rahat eivät mene huumeisiin.”
"Raha oli iso syy retkahduksiin."
Sikström lopetti myös seksityön, jolle hän ei kokenut enää olevan tarvetta.
”Raskaus pysäytti. Tajusin, etten halua tehdä sitä enää, kun sisälläni kasvaa toinen ihminen. Arvostin lapseni kehoa enemmän kuin omaani. Halusin kunnioittaa hänen rauhaansa.”
Nykyään tiukka edunvalvonta estää rahan ylenpalttisen kuluttamisen. Edunvalvojana toimiva veli antaa siskolleen vain sen verran rahaa käyttöön kuin tämä tarvitsee pärjätäkseen arjessa.
”Ei ole tullut tunnetta, että pakko nostaa rahaa ja käyttää huumeita. Se oli iso tekijä addiktiossani. Raha oli iso syy retkahduksiin. Seksityökin jäi, koska se liittyi päihteisiin. Haluan mieluummin suojata itseäni ja lastani.”
Milona Sikström asui Kuopiossa kesästä 2023 alkusyksyyn 2025. Hän pitää kaupunkia kauniina, kivana ja leppoisana, mutta sen päihdepiirejä pahoina.
”Voisin asua siellä joskus, mutta nyt on väärä hetki sille. Tunnen sieltä liikaa ihmisiä ja väyliä, mistä saa aineita. Piti ottaa hajurako.”
Syksyllä hän muutti synnyinkaupunkiinsa Jyväskylään, koska hänen sukulaisiaan asuu siellä. Ensimmäiset kaksi kuukautta vierähti ilman lääkitystä ja julkista apua.
”Minusta tehtiin niin monta huoli-ilmoitusta ja lähetettä, että oli minut pakko ottaa vastaan. Nyt minulla on ADHD-lääkitys, lapsipsykologi, oma psykiatri, keskustelukäyntejä ja dialektinen käyttäytymisterapia tulossa – kaikki järjestetty. Nyt on hyvä olla Jyväskylässä”, Sikström hymyilee.
Hän tuo esiin, että monet pelkäävät lastensuojelua, mutta hänen ja lapsensa kohdalla se on ollut siunaus. Se mahdollisti, että yksinhuoltajaäiti sai olla lapsensa kanssa.
"Minulla on ollut pari pätkää, kun lapsi oli poissa. Eka kerta oli hirveä. Itkin silmät turvoksissa kaksi päivää putkeen, enkä pystynyt tekemään mitään. Monet pelkäsivät, että retkahdan. En retkahtanut."
Oikeanlainen lääkitys on lievittänyt myös kaksisuuntaisen mielialahäiriön nousuja ja laskuja. Maniassa Sikström teki aiemmin hurjia ja impulsiivisia päätöksiä, kuten esimerkiksi muutti hetken mielijohteesta toiselle paikkakunnalle, tienansi seksityöllä 20 000 euroa kuussa ja osti koiran – kunnes hän tajusi, ettei oikeastaan edes pidä koirista. Kun siihen yhdistyivät päihteet, vauhti oli hurjaa, eikä apua saanut, vaikka sitä pyysi.
”Vinkkeli oli minulle pitkään turvapaikka ja iso voimavara."
”Ongelma on, että kun käyttää, ihminen leimataan pelkäksi käyttäjäksi. Kukaan ei näe muita ongelmia, vaikka taustalla olisi väkivaltaa, kuolemaa, kiusaamista, mielenterveysongelmia.”
Sikström kehuu vuolaasti Vinkkeliä, joka asiakkaana hän oli kaksi vuotta Kuopiossa asuessaan. Vinkkelin erityisnuorisotyöntekijät palvelevat 17–29-vuotiaita nuoria, joiden arkea päihteet haittaavat tavalla tai toisella.
”Vinkkeli oli minulle pitkään turvapaikka ja iso voimavara. Sinne sai mennä millä mielellä tahansa ja puhua mistä vaan. Kävin siellä ensimmäisen kerran, kun käteni oli vielä paketissa viidakkoveitsitapauksen jälkeen. Siellä opeteltiin taitoja, joilla pärjää elämässä ilman, että ottaa heti liikaa vastuuta. Ei pakotettu mihinkään, vaan autettiin askel kerrallaan.”
Vinkkeli tarjosi paikan merkityksellisille kohtaamisille, joiden vaikutukset kaikuvat Sikströmin elämässä pitkään.
”Vinkkelin Teemu Koponen ja Tuija Argillander ansaitsevat kaiken mahdollisen arvostuksen. Arvostan heidän työtään valtavasti. Kaikki eivät pysty kohtaamaan ihmistä yhtä avoimesti. Teemu ja Tuija näkevät ihmisen läpi ja välittävät aidosti. Kun kerroin raskaudestani, he olivat ainoat, jotka iloitsivat puolestani. He näkivät, mitä se voi parhaimmillaan tarkoittaa.”
”Teemu toisti minulle aina, että arvosta itseäsi. Tajuan vasta nyt, miksi hän sanoi niin. Hän uskoi, että saan elämässäni jotain aikaan.”
Koposesta ja Argillanderista tuli Sikströmille niin tärkeitä, että hän kävi näyttämässä heille vauvaansa jo parin viikon päästä synnytyksestä. Lapsen kummikin löytyi Vinkkelistä, jossa hän ystävystyi asiakkaiden kanssa.
”Minun oli suorastaan pakko käydä näyttämässä lastani Vinkkelissä, koska Teemu ja Tuija olivat mukana koko raskauden ajan ja näkivät kipuni. Lapseni syntyi täysin terveenä ilman vieroitusoireita ja mitään moitittavaa. Ei ollut mitään merkkiä siitä, että päihteidenkäyttöni olisi aiheuttanut vammoja. Se oli suuri helpotus”, Sikström sanoo.
Milona Sikström asuu nyt poikansa kanssa jyväskyläläisessä ensikodissa. He ovat juuri saamassa oman asunnon, eikä arjen rytmi ole enää yhtä haparoivaa kuin alussa.
"Alku raskauden jälkeen oli tosi vaikeaa, kun hormonit olivat sekaisin. Nyt menee tosi hyvin."
Sikström suhtautuu tulevaisuuteen myönteisesti ja maltilla. Hänellä on unelmia, joita hän lähtee tavoittelemaan, pienin askelin. Tärkeintä juuri nyt on äitiys ja seesteisen arjen opettelu.
”Haluan kouluttautua kokemusasiantuntijaksi, koska osaan puhua avoimesti monenlaisista ongelmista, eikä mikään aihe ole minulle tabu. Haluan hyödyntää kokemani tuskat ja kääntää ne voimavaraksi.”
”Unelmani on puhua kouluissa kiusaamisesta – siitä, miten paljon ja pitkään se vaikuttaa, jos sanoo toiselle rumasti. Se voi olla herkälle ihmiselle todella tuhoisaa. Haluan olla myös tukena ihmisille, jotka kamppailevat päihteiden kanssa. Tahdon näyttää, että on vaihtoehtoja ja muita tapoja elää. Voisin olla mukana myös Vinkkelin tapaamisissa ja kertoa, miten paljon elämä voi antaa ilman päihteitä.”
”Haluan kouluttautua kokemusasiantuntijaksi, koska osaan puhua avoimesti, eikä mikään aihe ole minulle tabu."
”Itsensä arvostaminen rakentuu pikkuhiljaa, mutta se täytyy aloittaa jostain. Haluaisin puhua tyttöjen talolla seksityön haitoista: miten se rikkoo sielun, minäkuvan ja koskemattomuuden. Minulla on kokemusta myös lähisuhdeväkivallasta ja itsetuhoisuudesta. Haluan näyttää, että on muita vaihtoehtoja kuin luovuttaminen”, Sikström sanoo.
Sikström opiskeli yläkoulun jälkeen hetken rakennusalaa, mutta ei kokenut sitä omakseen. Hän vaihtoi hiusalan opintoihin, jotka jäivät ADHD:n ja päihde-elämän takia kesken. Nyt hän haluaa palata koulun penkille ja suorittaa hius- ja kauneusalan tutkinnon loppuun. Mutta vasta sitten, kun hän kokee olevansa siihen valmis.
”Haluan työskennellä tulevaisuudessa päätoimisesti hius- ja kauneusalalla, mutta haluaisin samalla toimia myös kokemusasiantuntijana. Ei pidä kuitenkaan rynnätä heti kaikkeen, vaan pitää olla riittävästi elpymisaikaa, jottei oma olo romahda. Haave on päästä kouluun ensi syksynä, kun lapsi menee hoitoon ja lääkitys on kunnossa”, Sikström sanoo.
Sikström on sitoutunut ja motivoitunut tekemään kaikkensa, jotta päihteettömyydestä tulee pysyvä tila. Nyt miellyttämisen tarve kohdistuu läheisiin ja häneen itseensä.
”Toivon, että voin sanoa joskus ylpeänä: ’Hei, olen ollut kolme vuotta päihteettömänä, teen tätä työtä ja lapseni on kolmevuotias.’ Haluan todistaa itselleni, että onnistun.”
Sikströmiä on kehuttu siitä, että hän on aidosti oma itsensä. Hän tuntee voimakkaasti ja iloitsee aidosti toisten puolesta. Kun teennäisyys puuttuu, se tehostaa itse tekemistä.
”Haluan antaa lapselleni sen, mitä en itse saanut."
”Kiusaamisen takia ajattelin pitkään, etten kelpaa mihinkään – että olen nolla. Kun sitä kuulee tarpeeksi, alkaa uskoa siihen. Olen silti pitänyt aina kiinni siitä, että olen oma itseni. En osaa feikata tunteita. Jos olen surullinen, itken. Jos iloinen, näytän sen.”
”Olen näyttävä ja dramaattinen. Ennen häpesin sitä, mutta nyt olen ylpeä. Sain koulussa ’draama queen’ -palkinnon, mikä hävetti silloin, mutta nyt ajattelen, että se on osa minua. Virheet ja haasteet voi kääntää voimavaraksi, mutta se vaatii työtä”, Sikström sanoo.
Hän on saanut kehuja myös neuvolasta ja lapsipsykologilta, miten hyvin hän hoitaa asiat ja on ottautunut äitiyteen. Hän tunnistaa lapsensa tarpeet ja pitää huolta, että tämä voi hyvin.
”Haluan antaa lapselleni sen, mitä en itse saanut: läheisyyttä, rakkautta, turvaa. Lapsena ei ollut rajoja eikä turvan tunnetta, siksi hain niitä päihteistä ja muista ihmisistä. Nyt haluan luoda omalle lapselle perinteitä ja rakkautta – esimerkiksi jouluna yhdessäoloa, haleja, 'rakastan sinua' -hetkiä."
"Monet sanoivat minulle jo ennen päihteitä, että olen kokenut enemmän kuin monet aikuiset koko elämänsä aikana. Minulla on ollut värikäs elämä", Sikström tiivistää lämpimästi hymyillen.
Elintavat Päihteet | 9.8.2022 | Markus Laakso
Elintavat Hyvinvointi Päihteet | 5.5.2022 | Markus Laakso
Elintavat Osallisuus Päihteet | 25.2.2025 | Katja Hedberg
Elintavat Osallisuus Päihteet | 6.10.2023 | Markus Laakso
Elintavat Hyvinvointi | 8.9.2022 | Markus Laakso