Saisiko olla tunnetartunta?

Kohtasin matkakeskuksessa miehen, joka nojasi pylvääseen ja piteli rintaansa. Ihmiset kulkivat hänen ohitseen. Koetin tehdä samoin, mutta jokin sai toimimaan toisin. Käännyin takaisin ja menin kysymään, onko kaikki hyvin. Kulkijan yllä leijaili vieno alkoholin käry, mutta jokin hänessä viesti, että kyse on nyt jostain muusta.

Saatoin miehen pihalle hengittelemään. Hänen vointinsa tokeni, ja sain kuulla kovia kokeneen ihmisen tarinan.

Sain kuulla kovia kokeneen ihmisen tarinan.

Kohtaamisemme päättyi siihen, että tämä elämäänsä väsynyt ja maailmaan pettynyt mies totesi tietävänsä tavarajunien aikataulut ja aikovansa mennä vielä jonain päivänä junan eteen.

”En jaksa enää. Että kiskoilla tavataan!” hän huikkasi ja jatkoi matkaansa.

Tapaaminen jäi mieleen, mutta yllätyksekseni sisälläni ei liikahtanut mikään. Kävelin kotiin tyhjin mielin.

Odotin toisena iltana kyytiä, kun kadun toiselta puolelta alkoi kuulua huutoja. Talon takaa pölähti nuorukainen, joka kirosi puhelimeensa ja potki samalla roskalaatikoita ja seiniä.

Mies hymyili leveästi vastaantulijoille – ja hymy tarttui.

Kehoni jäykistyi ja sykkeeni nousi. Onnittelin itseäni, etten osunut tämän vihaisen miehen reitille. Mietin samalla, että olipa hyvä, kun ärtymys sai purkautua edes jotenkin. Minulla meni kuitenkin tovi ennen kuin kehoni automaattinen taistele tai pakene -reaktio rauhoittui.

Vastaavasti eräs vanhus jätti toisenlaisen jäljen vuosia aiemmin. Hän oli pukeutunut puvuntakkiin ja t-paitaan, jossa oli suuri vaaleanpunainen sydän. Mies hymyili leveästi vastaantulijoille – ja hymy tarttui.

Mitä minussa tapahtuu, ajattelin.

Tunteiden tarttumista on tutkittu maailmalla mutta myös Suomessa. Aalto-yliopiston ja Turun yliopiston tekemässä tutkimuksessa todistettiin, että yksilön tunnetila ja käyttäytyminen saavat aikaan muutoksia toisen ihmisen hormonitoiminnassa, sydämen sykkeessä ja verenpaineessa. 

Parhaimmillaan tämä ihmisessä oleva mekanismi helpottaa sosiaalista kanssakäymistä. Se kasvattaa empatiakykyä ja auttaa vuorovaikutustilanteiden ennakoinnissa. Pahimmillaan se kuormittaa valmiiksi väsynyttä ihmistä entisestään.

Oleellista on ymmärtää, että kaikki tunteet tarttuvat.

Työterveyspsykologi ja psykoterapeutti Anna Peltola avaa tätä ilmiötä tarkemmin juuri julkaisemassaan kirjassa Tunnetartunta (2024, Tuuma-kustannus). Hän mainitsi kirjansa podcast-haastattelussa, että negatiiviset tunteet tarttuvat herkemmin kuin positiiviset. Stressi ja kiire voivat siis hypätä konttorista kotiin viemisiksi, ellei tunnetartuntaa tunnista ajoissa.

Muiden valitusvirsistä tulee huomaamatta osa omaa elämää. 

Harva meistä pysähtyy kuitenkaan tutkimaan omia tuntemuksiaan sen tarkemmin. Muiden valitusvirsistä tulee huomaamatta osa omaa elämää. Työyhteisöissäkin sopimattomalle käytökselle annetaan liian usein hiljainen hyväksyntä, vaikka se ylittäisi työpaikkakiusaamisen rajat.

Silloinkin tunteet tarttuvat. Myös ne tunteet, joista ei puhuta ja joita ei ilmaista muullakaan tavalla.

Omien ja toisten tunteiden erottelukykyä – mikä on oma ja mikä toisen tunne – tulisikin opettaa ja harjoitella yhä enemmän.

Me kaikki tartutamme tunteita ja saamme tunnetartuntoja. Terapeutit ja hoitoalalla toimivat ovat puhuneet pitkään myötätuntouupumuksesta. 

Myötätuntouupumusta aiheuttavat jatkuva toisen ihmisen kärsimykselle altistuminen ja empaattisten tunteiden jakaminen. Kuormittuminen ilmenee monin eri tavoin, kuten esimerkiksi välttelevänä käytöksenä ihmissuhteissa, ammatillisen itsetunnon puutteena sekä stressi-, ahdistus- ja masennusoireiluna. 

Tunnetartuntaa vastaan ei ole rokotetta, vaikka sellaiselta tekisi mieli suojautua. Anna Peltolan mukaan syy tunteiden tarttumiselle on hyvä ja jopa evolutiivisesti perustelu. Tunteiden ansiosta pystymme ylipäätään toimimaan ja olemaan yhdessä muiden ihmisten kanssa. Tunteiden tarttuminen on sosiaalisessa kanssakäymisessä lähes hallitsematonta, joten tunnetartuntojen kanssa on opittava elämään, jotta ne eivät muserra meitä alleen.

Tunnetartuntaa vastaan ei ole rokotetta.

Tarvitsemme lisää tunneymmärrystä, rohkeutta tuntea kaikkia tunteita ja ymmärtää niiden ohimenevyys, sillä tunteet vaikuttavat toimintaamme ja siihen, miten koemme tilanteet ja toiset ihmiset.

Kun omat voimavarat ovat täydessä latingissa ja itsetuntemus kohdillaan, vastustuskyky omia sekä muiden negatiivisia tunteita kohtaan on hyvä ja tunnetartunnoista palautuminen ketterää. Kehomielen sisäiseen haaviin ei tartu juurikaan muiden jätöksiä. 

Myönteisen, omia voimavaroja vaalivan teflonin luominen on mahdollista meille jokaiselle. Se ei tarkoita, etteikö elämä aiheuttaisi jatkossakin tunteiden vuoristorataa. Tunteiden kokemiselle jää vain enemmän tilaa ja kyky kannatella elämän eteen tuomia haasteita tai hankalia vuorovaikutustilanteita kasvaa.

Lämmittelin kuutena vuotena yleisöä Nenäpäivä-show’n kuvauksissa Tampereella. Tehtäväni oli saada katsomoon tulleet ihmiset rentoutumaan ja viihtymään. Onnistuin aina silloin, kun lietsoin ensin itseni mielentilaan, jossa nauru oli herkässä ja pilke tuikki silmäkulmasta. Myönteisyys tarttui muihin kuin itsestään.

Välillä on hyvä kurkistaa peiliin ja miettiä, mitä vien itse tänään mukanani työpaikalle.

Tälle on myös neurofysiologinen selitys. Jo pelkkä silmiin katsominen lisää kehomme mielihyvähormoni oksitosiinin tuotantoa. Tämä ”rakkaushormoni” taas helpottaa ihmisten välistä vuorovaikutusta virittämällä heidät tulkitsemaan toistensa sosiaalisia signaaleja, edistämällä yksilöiden välistä luottamusta ja halua olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Kyse on siis lopulta pienistä teoista.

Välillä onkin hyvä kurkistaa peiliin ja miettiä, mitä vien itse tänään mukanani työpaikalle. Sanonpa ajatukseni ääneen tai en, kollegat aistivat tuntemukseni joka tapauksessa. 

Miksen siis valitsisi tietoisesti ruokkia iloa, tyyneyttä ja innostusta ensin itsessäni ja sen jälkeen työyhteisössäni ja perheeni parissa. Ehkä tällaisten tunnetartuntojen avulla kenenkään ei tarvitsisi todeta päivänsä päätteeksi ”että kiskoilla tavataan.”