Vipuvoimaa EU:lta logo sivuston oikeassa yläreunassa EU:lta logo sivuston oikeassa yläreunassa ELY-logo sivuston oikeassa yläreunassa
Mieliteko-median valkoinen logo

Takana kivinen tie – nyt Kivinen unelmoi jo isosti

Jaa artikkeli

Teksti ja kuvat: Katja Hedberg

Anna Kivinen joutui neljän kuukauden sisällä kahteen autokolariin. Vauhdikkaan naisen arki pysähtyi niska- ja aivovammaan. Kuntoutumisen aikana tunteet kuohuivat vihasta suruun, mutta myös kiitollisuuteen.

Kuukausi sitten Kivinen sai ensimmäisen palkkakuitin kymmeneen vuoteen. ”Näin pitkälle olen päässyt sinnikkyydellä ja lujalla luonteella”, hän sanoo.

Elämässä vahvasti kiinni oleva, isoja unelmoiva Kivinen antaa jutussamme kuusi vinkkiä heille, joiden elämä juuri nyt on pysähtynyt ja jotka huomiseen eivät oikein jaksaisi.

 

Nainen seisoo kirpputorin hyllyn edessä.

”Vaikka olin kolareiden jälkeen pitkään muiden varassa, lähdin askel kerrallaan eteenpäin. Tärkeimmät voimavarat lähtevät aina viime kädessä omasta itsestään”, Anna Kivinen tietää. Kuvassa hän on työpaikallaan Joroisten kunnan työpajan kirpputorilla.  

 

Kaksi rysäystä – ja kaikki muuttui

”Sitä ihmistä, joka olin ennen kolareita, ei enää ole”, sanoo joroislainen Anna Kivinen, 43.

Äänessä ei ole katkeruutta, ei edes surua – enää.

”Vanhoista osistani on rakentunut aivan uusi ihminen. Toivottavasti huonompia osia on jäänyt pois, ja jäljelle jääneet muovautuneet paremmiksi.”

Kivinen jaksaa vielä kerrata tapahtumat, jotka lähes yksitoista vuotta sitten muuttivat kolmen lapsen äidin arjen kertarysäyksellä. Tai oikeammin kahdella rysäyksellä.

 

Nainen kirpputorilla esittelee myynnissä olevia vaatteita.

Anna Kivinen voi hyödyntää suunnittelutaitoaan ja organisointikykyään kirpputorilla, jossa hän järjestää paljon tempauksia ja teematapahtumia.

 

Aivot suojelevat, ettei muistaisi kaikkea

Viikonpäivää Kivinen ei muista. Mutta sen hän muistaa, että oli helmikuu 2011. Ihana talvinen päivä. Paljon lunta, korkeat penkat. Myös risteyksessä, johon hän pysähtyi autolla kyydissään kolme lastaan. Edessä oli odotettu hetki – oltiin menossa katsomaan perheeseen kissanpentua.

Kivinen ei penkan takaa nähnyt autoa, joka lähestyi risteystä kovalla vauhdilla.

”Kuljettaja huomasi meidät liian myöhään, väisti nopeasti ja silloin hänen autonsa lähti heittelehtimään. Auto osui meidän automme keulaan. Niskani retkahti pahasti.”

Neljä kuukautta myöhemmin Kivinen oli palaamassa kotiin Kuopiosta fysiatrian kontrollikäynniltään. Niskakipujen takia sairauslomaa oli juuri jatkettu kuukaudella.

Ajokeli oli huono. Satoi. Edessä ajanut auton kuljettaja teki Kuvansin rampilla äkkijarrutuksen huomatessaan, että tietöiden takia rampilta oli poistettu asvalttia. Kivinen ajoi takana kahdeksaakymppiä – päin jarruttaneen auton peräkärryä.

Seuraava muistikuva on, kun poliisi koputti.

”Taas tämä tapahtuu”, Kivinen muistaa ajatelleensa. Hän puristi rattia, itki ja pyysi toisen auton kuskia soittamaan ambulanssin.

Seuraava muistikuva on hetkestä, kun poliisi koputtaa sivulasiin ja kysyy, onko Kivinen kunnossa.

Sitä Kivinen ei muista, että oli kolaripaikalta soittanut omalle miehelleen ja siskonsa miehelle. Vuosia myöhemmin hän muisti, että oli soittanut ensiavusta myös äidilleen.

”Aivot ovat erikoinen elin. Ne suojelevat, eivätkä siksi laske kaikkea tapahtunutta heti ajatuksiin läpi.”

Muisti pätki, aistit alkoivat kadota

Kaksi näennäisesti vaaratonta liikennetilannetta, kaksi kolaria.

Ja Anna Kivisen elämä muuttui täysin.

Kaksi niskaan kohdistuvaa vammaa lyhyellä ajalla synnyttivät lievän aivovamman ja sen hankalat jälkioireet. Ensimmäisessä kolarissa yläniskasta vaurioitui nivelside, joka kiinnittää kallon selkärankaan ja mahdollistaa pään kääntymisen. Vaurioita tuli myös kasvo- ja takaraivohermoihin sekä niskan välilevyihin.

”Siitä seurasi todella kovia kipukohtauksia”, Kivinen kertoo.

Oireita hoidettiin pitkään niskavammana. Kivinen itse epäili pahempaa.

”Muisti pätki, ja arki alkoi sakata. Tavarat tipahtelivat käsistä. Maku- ja hajuaisti katosivat, välillä tuntoaistikin. Käteni saattoi osua kuumaan hellaan, enkä huomannut sitä.”

”Se oli kova paikka työteliäälle ihmiselle.”

”Se oli kova paikka työteliäälle ihmiselle. Hain terveyskeskuksen kautta selityksiä oireisiin, mutta sain ohjeen syödä buranaa.”

Vajaa vuosi ennen kolareita Kivinen oli valmistunut Savonia-ammattikorkeakoulusta Varkaudesta tradenomiksi. Monimuoto-opiskelu vaati kolmen alle kymmenvuotiaan lapsen äidiltä venymistä.

”Päivät lastenhoitoa, illat opiskelua, yöt läksyjä. Ennen valmistumista aloitin työt Varkaudessa henkilöstövuokrausta ja käännöspalveluja tarjoavassa Konjunktuurissa, josta sain vakituisen paikan.”

Vuosia kestänyt kova tekemisen tahti oli lopulta liikaa.

”Olin suoristuskeskeinen, onnistumisiin tähtäävä ihminen. Työuupumus pakotti jättämään työn, joten kolareiden aikaan olin työtön työnhakija. Se koitui onnekseni, sillä pääsin työvoimatoimiston avulla muun muassa työkykytutkimuksiin.”

Vasta näissä tutkimuksissa paljastui, mitä kolarit olivat Kivisen keholle aiheuttaneet.

Aikuisesta tuli uudestaan teini

Työvoimatoimiston lähete työkykytutkimuksiin avasi lopulta reitin kuntoutumisen tielle.

”Te-toimisto kustansi käynnin yksityisellä neurologillakin”, Anna Kivinen kiittää.

Jatkotutkimukset yksityispuolella sekä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa paljastivat laaja-alaisen aivojen solutason vaurion muun muassa aivorungossa, aivojen hermokeskuksessa.

”Löytyi selitys, miksi kävelykin oli vaikeaa.”

”Löytyi selitys, miksi kävelykin oli kolareiden jälkeen vaikeaa.”

Lopullinen diagnoosi valmistui yli vuosi kolareiden jälkeen: Kivinen pääsi fysioterapeutin, neuropsykologin ja toimintaterapeutin kuntoutuksiin.

”Aivovammakuntoutus Helsingissä Validiassa oli huippuluokkaa. Siellä pureuduttiin minuun kokonaisvaltaisesti ja huomattiin, että yritin suoriutua arjesta samoin kuin ennen vammoja. Kuntoutuskin oli minulle suoritus.”

Kivisen piti opetella oikeasti pysähtymään ja pyyhkimään kolareiden aiheuttama kaaos ajatuksista. Vasta sitten pystyi kokoamaan arkea uudestaan.

”Olin tottunut pitämään käsissäni isoa lankanippua. Yhtäkkiä oli vaikeaa tarttua edes yhteen langanpäähän. Tuntui, että elämästä oli pyyhkiytynyt aikuisen elämä lapsineen, perheineen, töineen. Tilalla oli peruskoulusta päässyt nuori, jonka piti opetella hallitsemaan isoja asioita.”

Sain palkan – miten hyvältä se tuntui

Anna Kivinen kantaa yhä kolareiden jälkiä kehossaan – ja ajatuksissaan. Päivittäin ruokaa laittava ei vieläkään muista makaronilaatikon tai lihapullien ohjetta ilman keittokirjaa. Mutta arki rullaa, lääkitys hermokipuihin ja lihasten liialliseen jäykkyyteen on kohdallaan, ja fysio- sekä lymfaterapia kulkevat kavereina arjessa. Kivisellä on todettu 65-prosenttinen invaliditeetti.

Toissa syksynä kuntoutus oli niin pitkällä, että Kivinen pääsi Joroisten kunnan ylläpitämään työpajaan kuntouttavaan työtoimintaan – yhtenä päivänä viikossa neljä tuntia apulaisena työpajan kirpputorilla.

Kesällä 2020 töitä lisättiin kahteen päivään, viime keväänä kolmeen päivään viikossa. Syyskuussa pesti muuttui työkokeiluksi, ja työpäivä piteni kuuteen tuntiin. Lokakuusta lähtien Kivinen on työskennellyt kirpputorilla myyjänä ja asiakaspalvelijana palkkatuella.

”Tänne asti on päästy, sinnikkyydellä ja lujalla luonteella. Kuntoutuksen alussa kun epäiltiin, etten välttämättä koskaan palaudu työkykyiseksi”, Kivinen huokaa.

”Sain lokakuussa palkkakuitin. Miten hyvältä se tuntui. Edellisen tilini sain lokakuussa 2010.”

”Myös viha ja surkuttelu piti käydä läpi.”

Kivinen tunnustaa, että kuntoutuksen aikana kaikki tunteet ovat tulleet tutuiksi.

”Myös vihan, surkuttelun ja masennuksen jaksot piti käydä läpi, jotta pystyin jättämään ne taakseni.”

Kivinen sai voimaa puolisostaan ja lapsistaan, mutta myös sosiaalisen median vertaistukiryhmistä.

”Näkemysten ja kokemusten jakaminen ryhmissä kannatteli vaikeiden hetkien yli. Ryhmissä syntyi myös ystävyyssuhteita, joilla oli valtava vaikutus mielen jaksamiseen. Välillä rauhoittelimme, välillä tsemppasimme toisiamme.”

 

Nainen on kirpputorilla astiahyllyn edessä.

”Joroisten terveyskeskuksen mielenterveysneuvolassa työskentelee kaksi psykiatrista sairaanhoitajaa. Kun vuosi sitten voimani olivat loppua, soitin neuvolaan ja sain ajan jo seuraavalle päivälle. Hienoa palvelua – keskustelu auttoi heti.”

 

Sanapari, jolla on huono kaiku

Anna Kivinen on kuntoutuessaan kohdannut kielteisiä asenteita kuntouttavaa työtoimintaa kohtaan.

”Sanaparilla on huono kaiku. Moni luulee, että kuntouttavaan työtoimintaan työnnetään alkoholistit ja toivottomat tapaukset. Minullakin oli ennakkoluuloja, mutta mitä muuta kautta olisin päässyt eteenpäin ja harjoittelemaan paluuta töihin?”

”Kuntouttava työtoiminta voi olla yksinkertaisimmillaan sitä, että rakennetaan päivärytmiä lähtemällä aamuisin kotoa ulos ja työpaikalle. Menetelmässä on sekin hyvää, että työn vaativuutta lisätään pikkuhiljaa turvallisissa ja ohjatuissa tilanteissa.”

Kivinen huomauttaa, että työkyvyttömyyteen voi ajautua monenlaisista syistä. Esimerkiksi sairaskohtaus ei kysy, missä asemassa ja kuinka hyvin palkatussa työssä olet.

”Elämä voi pysäyttää kenet tahansa meistä.”

”Elämä voi pysäyttää kenet tahansa meistä.”

Kivinen kehittäisi kuitenkin tukitoimia joustavammaksi.

”Nyt tarjolla ovat samat keinot kaikille, vaikka tapaukset ja kuntoutuksen tarpeet ovat erilaisia.”

Kivisen kuntoutumisesta kertoo paljon, että hän rohkenee jo unelmoida.

”Toivon, että voin edetä oman ammattini suuntaan tradenomin työhön. Toivon monipuolista työtä, jossa voin hyödyntää vahvuuksiani. Olen hyvä organisoimaan, suunnittelemaan isoja kokonaisuuksia ja selvittämään asioita.”

”Tunnen, että minulla on työelämälle vielä paljon annettavaa. Eläkeikään on reilusti yli 20 vuotta, olisi mukavaa olla yhä hyödyksi ja tulla omillaan toimeen.”

Kuusi vinkkiä selviämiseen

Anna Kivinen pohti pyynnöstä kuusi vinkkiä hyvinvoinnin lisäämiseksi heille, joiden elämä on kokenut äkkipysäyksen ja jotka tarvitsevat voimia uuden elämän alkuun.

1. Nyt saat luvan kanssa olla itsekäs. Sinun on jopa pakko. Karsi elämästä pois kaikki, mikä juuri nyt tuntuu liian raskaalta kantaa. Pysähdy. Älä kiirehdi. Toipuminen vie aikaa. Muista, kenet näet peilissä. Hän on nyt keskipiste. Pidä huolta hänen voimistaan. Kun hän voi hyvin, muut ympärilläkin voivat hyvin.

”Muista, kenet näet peilissä.”

2. Menneelle et voi mitään. Et voi muuttaa sitä, mikä tapahtui. Jossittelu on tarpeellista ja tärkeääkin, mutta älä jää roikkumaan asioihin, jotka olet menettänyt. Jossakin vaiheessa sinun pitää laskea irti ja kääntää katse eteenpäin. Keskity asioihin, jotka jäivät jäljelle. Rakenna niistä uusi tulevaisuus ja uusi oma itsesi.

3. Tee kaikkesi, ettet katkeroidu. Katkeruus on musta aukko, joka imee sinusta ja ympärilläsi olevista ihmisistä kaiken hyvän ja voiman. Katkeruus vie energiasi, muttei johda mihinkään hyvään.

”Älä vaikene ja salaa kokemustasi.”

4. Opettele puhumaan. Vaikka olisit joutunut ikävään tilanteeseen oman virheesi vuoksi, älä vaikene ja salaa kokemustasi. Hakeudu ammattilaisten luo keskustelemaan kaikesta, mikä askarruttaa. Avaudu myös läheisillesi. Itse pidin mieheni ulkona tilanteestani, koska en halunnut kuormittaa häntä. Se oli virhe. Koska hän ei tiennyt todellista kuntoani, hän ei voinut tukea minua. Hän oli kovilla hoitaessaan lapset ja kodin ja osin minutkin pitkään kolareitteni jälkeen. Parisuhde on jälkeen päin vaatinut paljon puhumista ja avautumista.

5. Etsi arkeesi mukavia asioita. Aivan pikkiriikkiset jutut voivat tuottaa hyvää oloa ja voimavaroja. Minua auttoi, kun havainnoin keittiön ikkunastani pieniä, kauniita asioita luonnossa. Vaikka joutuisit olemaan neljän seinän sisällä, pystyt tekemään ehkä jotain hyvää muille. Me olimme kasvattajaperhe kissanpennuille, saimme siitä paljon iloa.

6. Ole armelias, älä vaadi itseltäsi liikoja. Huonona päivänä saavutukseksi riittää, että jaksat käydä suihkussa. Voit kokeilla hiukan enemmän huomenna. Silloin on uusi päivä.

 

Kaikki artikkelit

Avainsanat

työllisyystyöttömyysvamma