Jaa artikkeli
Teksti ja kuvat: Markus Laakso
Tuomas Holopainen on unelmoinut koko elämänsä ajan. Hänelle haaveet eivät ole pilvilinnoja ja vaaleanpunaista hattaraa, vaan kiintopisteitä, joita kohti hän tietoisesti pyrkii.
Samalla unelmointi kutsuu hänet suureen seikkailuun.
Vuodenvaihde symboloi monelle uutta alkua. Alkava auringonkierto täyttää mielen toiveikkuudesta, suotuisista odotuksista ja vanhan taakse jättämisen helpotuksesta.
Kyse on eräänlaisesta nahanluonnista ja myönteiseen tuntemattomaan astumisesta. Tähän pohjautuvat myös uudenvuodenlupaukset – halusta muuttaa jotain elämästä, jotta tuleva vuosi olisi päättyvää parempi.
Tuomas Holopainen ja hänen vaimonsa, laulaja Johanna Kurkela ovat vieneet perinteen pykälää pidemmälle. Joka uudenvuodenpäivänä he istuvat yhdessä alas ja piirtävät alkaneelle vuodelle aarrekartan.
A3-arkki täyttyy saarista ja vuosiluvusta.
Kukin aarresaari kuvastaa unelmaa, jonka pariskunta pyrkii toteuttamaan joko yhdessä tai erikseen – osa haaveista on yleismaailmallisia, ei heistä itsestään riippuvaisia. Kurkelan saaret löytyvät kartan länsipuolelta, Holopaisen idästä ja yhteiset keskeltä.
Kun saareen kirjattu unelma toteutuu, saari on valloitettu ja se väritetään.
"Aarrekartat tekevät unelmat konkreettisiksi."
”Aarrekartat ovat auttaneet meitä valtavasti. Ne tekevät unelmat konkreettisiksi. Pyrimme aina toteuttamaan unelmamme. Tuorein kartta on esillä kirjahyllyssämme, joten näemme sen joka päivä”, Holopainen kertoo.
Holopaiselle ja Kurkelalla unelmat eivät ole kaukaisia päiväunia ja pilvilinnoja, vaan kiintopisteitä, joita kohti he määrätietoisesti suuntaavat. Aarrekartta on siis tavallaan ihan oikea kartta – se antaa suunnan koko elämälle ja näyttää, minne mennä.
Samalla se kutsuu suureen seikkailuun: mahdollisimman rikkaan, elämyksellisen ja omannäköisen taipaleen rakentamiseen. Sellaisen, jota voi katsoa ylpeänä elämän ehtoopuolella.
Holopaisen ja Kurkelan aiemmista kartoista, joita on kertynyt jo 14, on väritetty esimerkiksi oman elokuvan tekeminen, Roope Ankka -teemaisen levyn julkaiseminen ja hevosen hankkiminen. Jotkut unelmat ovat jättimäisiä ja niiden saavuttaminen vie vuosia, toiset pienempiä ja helposti toteutettavia.
"Kaikkein suurin saari on henkisen tasapainon löytäminen.”
”Meillä on paljon matka- ja musiikkiaiheisia unelmia. Olemme esimerkiksi haaveilleet Australian roadtripistä vaikka kuinka pitkään. Se on tuo saari tuossa”, Holopainen näyttää aarrekarttaa puhelimestaan.
”Yhteisen bändimme Aurin kolmas levy on yksi saarista, samoin Aurin rundi. Sitten on omia juttujani, kuten novellikokoelma, jota olen kirjoittanut kohta 15 vuotta. Kaikkein suurin saari on henkisen tasapainon löytäminen.”
Tämän vuoden kartta sai hiljattain väriä Madeiran-matkasta ja ystävien tapaamisesta Orlandossa. Saarten valloittamisesta tulee hyvä mieli, eikä unelmien tarvitse olla suuria. Se onkin niiden hienous. Pääasia on, että ottaa askeleita asioiden eteen, jotka tekevät elämästä paremman.
Tällä hetkellä Tuomas Holopaisen suurin unelma on Nightwishin kymmenennen, vuonna 2024 julkaistavan levyn valmiiksi saaminen. Paineet ovat melkoiset, sillä taiteilijalla on tarve uudistua, ja odotukset ovat kovat niin fanien kuin kaupallisten toimijoidenkin toimesta – yhtye kun pyörittää miljoonaluokan liikevaihtoa.
Biisintekijä on silti itse luovan työnsä kovin kriitikko.
”Ajattelen levyä joka päivä. Olen tehnyt jo vuoden päivät kaikkeni sen eteen, että siitä tulee tähänastisen historiamme paras”, Holopainen sanoo.
Huhtikuussa uutisoitiin, että Nightwish jää kesällä mittaamattoman pituiselle keikkatauolle. Se tarkoittaa muun muassa, että vuosien mittaisten maailmankiertueiden sijasta bändi ei esiinny tulevan levynsä tiimoilta ollenkaan.
"Olen tehnyt jo vuoden päivät kaikkeni sen eteen, että levystä tulee tähänastisen historiamme paras."
”Syyt tähän päätökseen ovat henkilökohtaisia, ja olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että niiden tiedostaminen on elintärkeää bändin hyvinvoinnin ja tulevaisuuden kannalta”, yhtye kertoi lehdistötiedotteessa.
Hyvinvointi on asia, johon Holopainen panostaa monin tavoin. Hän esimerkiksi asuu Kiteellä, jossa hän on viihtynyt koko ikänsä. Pieneen pohjoiskarjalalaispitäjään mahtuvat niin nostalgiamuistot kuin ihmisetkin.
”En muista, että olisi käynyt hetkeäkään mielessä, että tahtoisin pois täältä. Juureni ovat syvällä Kiteellä, ja täällä asuminen on minulle ehdottomasti unelma. Minulla on ollut lapsuudesta asti hirveä wonderlust, halu nähdä mahdollisimman paljon maailmaa. Onneksi kävi niin onnekkaasti, että olen saanut työni puolesta soittaa 51 maassa”, Holopainen sanoo.
Holopaisesta on rentouttavaa asua luonnon ympäröimänä, kauniin järven rannalla. Lisäksi elinympäristön kiireetön havainnointi ja ajoittainen joutilaisuus ruokkivat luovuutta. Kun pysähtyy välillä paikalleen ja antaa aivojen tuulettua, on työn jälkikin monesti parempaa.
”Olen aina ollut hyvä siinä, etten stressaa laiskottelua. Moni ihminen, kuten vaimoni, ahdistuu, jos istuu koko päivän sohvalla, lukee kirjaa eikä tee mitään tuotteliasta. Tulee tarve olla hyödyllinen ja tehdä jotain – olenko nyt laiska ja huono ihminen, kun istun vain tässä? Minulla ei ole koskaan sellaista. Teen duunini paljon paremmin, kun olen välillä levännyt ja tyhjentänyt mieleni.”
"Teen duunini paljon paremmin, kun olen välillä levännyt ja tyhjentänyt mieleni.”
Muutama vuosi sitten Holopainen löysi kirjojen, sanaristikoiden ja elokuvien rinnalle tuoreen nollauskeinon, joka yhdistää tehokkaasti monipuolisen liikunnan ja luontoelämykset. Se vei mukanaan.
”Olen jäänyt täysin koukkuun niinkin rockmaiseen harrastukseen kuin sauvakävely”, Holopainen nauraa.
”Missään ei tyhjene pää yhtä hyvin kuin siinä, että menee metsään tunniksi sauvakävelemään.”
Luonnossa samoilu ja elämän ihmeen loputon tutkiminen peilautuvat suoraan Holopaisen luovaan työhön. Hän haluaa herättää ihmiset olemassaolon etuoikeuteen ja siihen, kuinka ihmeellisellä planeetalla saamme elää.
”Toivottavasti kaksi viimeisintä levyämme ovat vieneet perille viestin, että tämä planeetta on oikeasti pelastamisen arvoinen. Optimismin kautta”, Holopainen muistuttaa.
”Minua harmittaa hirveästi median mustamaalaus, että asiat ovat huonommin kuin ikinä. Sehän ei ole totta. Koskaan maailmanhistoriassa ei ole ollut näin vähän sotia kuin nyt, vaikka tilanne Ukrainassa on karmea. Ihmisten eliniänodotukset ovat kasvaneet ja lääketiede on kehittynyt huimaa vauhtia, eikä absoluuttinen köyhyys ei ole ollut koskaan näin pientä. Ihmislajissa on huikea potentiaali. 99 % meistä on todella hyviä tyyppejä – empaattisia ja altruistisia.”
Nämä ovat keskeisiä teemoja Nightwishin tulevalla levyllä. Yhtye haluaa muistuttaa, että maailma on menossa vuosi vuodelta monelta osin parempaan suuntaan.
”Joka kerta, kun kuulen poliitikon puhuvan tv:ssä vanhoista hyvistä ajoista, karvat nousevat pystyyn. Haluatko mieluummin käydä hammaslääkärissä tänään vai 50 vuotta sitten?” Holopainen kysyy.
Holopaiselle musiikki on myös keino vaikuttaa. Hän ei vain toivo ja unelmoi maailman muuttamisesta paremmaksi paikaksi musiikkinsa avulla, vaan pitää sitä myös tehtävänään.
”Meillä on velvollisuus äiti maata kohtaan edes yrittää jättää planeettamme parempaan kuntoon lähtiessämme kuin saapuessa. Keinoja on rajattomasti.”
Tuomas Holopaiselle biisinteko on ennen kaikkea itsetutkiskelua ja tapa kommunikoida ympäröivän maailman kanssa. Hän ei pidä itseään kovin hyvänä puhujana, mutta musiikin avulla hän saa ilmaistua viestinsä ja tunteensa perin pohjin.
Luovuus vaatii ennen kaikkea mielikuvitusta, pitkäjänteisyyttä ja kykyä unelmoida. Niissä Holopainen on suorastaan erinomainen.
"Voin ylpeänä sanoa, että olen tehnyt kaikkeni, että moni unelmistani myös toteutuu."
”Minusta elämän tarkoitus on löytää joku, jota rakastaa ja joka rakastaa sinua, ja unelmoida, löytää omat unelmansa ja tehdä kaikkensa, että ne toteutuvat”, Holopainen sanoo.
”Oli oma intohimo sitten musiikki, pienoismallien rakentaminen tai mitä muuta tahansa, joka aiheuttaa tunteen, että on siistiä nousta ylös sängystä ja alkaa toteuttaa omaa juttuaan. Nämä kaksi asiaa ovat minulle elämän tarkoitus. Olen unelmoinut koko elämäni, ja voin ylpeänä sanoa, että olen tehnyt kaikkeni, että moni unelmistani myös toteutuu.”
Kun Tuomas Holopainen perusti Nightwishin 1996, hän ei haaveillut täyspäiväisestä muusikkoudesta, platinalevyistä, loppuunmyydyistä areenoista ja kansainvälisestä rocktähteydestä. Hän unelmoi pääsevänsä yliopistoon lukemaan biologiaa ja suuntautumisesta meribiologiksi.
Kuopion yliopiston portit aukesivat, mutta tutkijanura jäi haaveeksi, kun bändin huikeisiin mittoihin räjähtänyt suosio vei mennessään.
”Minulla oli palo tiedettä kohtaan. Nightwish oli kiva harrastus, joka kulki siinä sivussa. Minulle rakkain juttu Nightwishissa oli se, että pääsin tekemään biisejä ja kertomaan omia tarinoita musiikin kautta, ei itse soittaminen”, Holopainen sanoo.
”Minulla oli palo tiedettä kohtaan. Nightwish oli vain kiva harrastus."
Nightwish äänitti kolmesta Holopaisen säveltämästä ja sanoittamasta kappaleesta demon, joka kantautui suomalaisen Spinefarm-levy-yhtiön kykyjenetsijän korviin. Viisi kuukautta demon julkaisemisen jälkeen yhtyeellä oli levytyssopimus. Vuonna 1997 se julkaisi debyyttialbuminsa Angels Fall First ja suuntasi keikoille. Toinen levy Oceanborn (1998) nousi Suomen virallisen listan sijalle 5, myi kultaa ja aiheutti kuhinaa myös ulkomailla. Pian yhtyettä vietiin ympäri maailmaa.
”Huomasin, että tämä on sellaista, mitä haluan tehdä isommin ja täysipäiväisemmin. Opiskelin biologiaa, mutta päätin keskittyä pari vuotta bändiin ja katsoa, kuinka pitkälle pääsemme. Nyt, 27 vuotta myöhemmin, olen yhä samalla polulla”, yksi Suomen kaikkien aikojen kansainvälisesti menestyneimmistä muusikoista naurahtaa.
Moni biisintekijä alkaa rakentaa kappaletta tapailemalla sointukulkua tai melodianpätkää, mutta Holopainen ei tee niin. Hänen kappaleensa syntyvät teemasta tai tarinasta, jota hän ryhtyy kuvittamaan musiikin keinoin. Tekstiaiheet ovat usein hyvin henkilökohtaisia, mutta Aku Ankkaa, J.R.R. Tolkienin sormussaagaa ja M. Night Shyamalanin elokuvia rakastavan muusikon teoksissa on vahva eskapistinen lataus.
”Mietin itse asiassa eilen, miksi tykkään fiktiosta, eskapismista ja tarinoista niin paljon. Tulin tulokseen, että kun vierailen muissa maailmoissa, muistan, ettei tämäkään maailma ole valmis. Se voisi olla parempi. Fiktio antaa inspiraatiota tehdä hyviä asioita oikeassa elämässä. Tarinoiden kokeminen jonkun toisen silmin rakentaa empatiakykyä”, Holopainen kuvailee.
"Fiktio antaa inspiraatiota tehdä hyviä asioita oikeassa elämässä."
”Toisaalta, joskus on vain yksinkertaisesti siistiä päästä hetkeksi pois tästä maailmasta.”
Kahden Nightwishin uusimman levyn suurin innoittaja on ollut tiede, ja tiedetematiikka jatkuu myös ensi vuonna julkaistavalla levyllä. Voisiko siis väittää, että elät nyt biologi-tiedemiesunelmaansa Nightwishin kautta?
”Ehkä joo, kyllä! Minulle sanotaan usein, että elät varmasti unelmaasi Nightwishissa. No, en elä. Jos olisin tutkimassa valaita Intian valtameressä, sitten eläisin. Ehkä se vei seitsemän levyä ennen kuin palasin tiedemiesunelmaani, joka ei koskaan toteutunut. Hyvä, kun sanoit. En ollut ajatellut asiaa tuolla tavalla”, Holopainen sanoo.
Tuomas Holopainen ja Johanna Kurkela ovat julkisuuden henkilöitä, ja näin ollen helppoja maalitauluja asiattomalle nettikirjoittelulle. Holopainen myöntää loukkaantuvansa hänestä kirjoitetuista kommenteista. Yksi hänen tavoitteistaan onkin saavuttaa parempi mielen tasapaino – sellainen, ettei hän pahoittaisi mieltään niin herkästi.
”Ihmiset eivät koskaan sanoisi kasvotusten asioita, joita he sanovat netissä”, Holopainen huokaa.
"jeesaa, kun laittaa asiat mittasuhteisiin."
Aviopari on ottanut käyttöönsä ajatusleikin – eräänlaisen mielen hyvinvoinnin työkalun –, jolla isommat ja pienemmät kriisit löytävät oikeat mittasuhteensa. He kutsuvat metodia Saturnuksen renkaiksi.
”Käymme kriisin iskiessä istumassa Saturnuksen renkailla ja katsomme sieltä tätä pientä sinistä länttiä, jota kutsumme maapalloksi. Siitä tulee terveellä tavalla nöyrä olo. Tämä kommentti, konflikti tai kriisi, joka on nyt meneillään, on täysin mitätön kosmisessa mittakaavassa”, Holopainen sanoo.
”Tsemppaamme tilanteen tullen toisiamme, että käypä taas Saturnuksen renkailla katsomassa. Se oikeasti jeesaa, kun laittaa asiat mittasuhteisiin.”
Herkkyydestään huolimatta Holopainen on purkanut aina sanoituksiinsa hyvin yksityisiä asioita ja tuntemuksia, joita voi käyttää lyömäaseina häntä vastaan. Unelmat, pelot, epävarmuudet, kaipuut, lapsuudenmuistot, ilot, surut – ne ovat kaikki julkisesti esillä kuin avoin päiväkirja.
"Siinä on kummallinen ristiriita, josta en ole päässyt koskaan yli."
Century Child -levyn (2001) "Slaying the Dreamer" kertoo juuri siitä, kun omat tekemiset ja unelmat lytättiin täysin tuttavan toimesta.
”Se on varmaan suurin dilemmani koko bänditouhussa. Minulla on polttava tarve luoda tarinoita omista unelmista ja hyvin henkilökohtaisista asioista. Samalla tiedostan, että ne tulevat koko maailman luettavaksi ja kuunneltavaksi. Siinä on kummallinen ristiriita, josta en ole päässyt koskaan yli”, Holopainen myöntää.
Moni Nightwishin kappale ammentaa lapsenomaisesta viattomuudesta, peterpanmaisesta elämänjanosta, nostalgisesta lämmöstä, lähihistorian tapahtumista ja kaihoisista unelmista – sekä siitä, että Tuomas Holopainen tekee kaikkensa unelmiensa toteutumisen eteen, kuten "Dark Chest of Wondersin" aloitusrivi "Once I had a dream, and this is it" tiivistää.
”Minulla Nightwishia koskevat unelmat ovat aina olleet taiteellisia. En ole koskaan haaveillut vaikkapa Wembleyllä tai Olympiastadionilla soittamisesta. Henkilökohtaisesti kyse on aina ollut siitä, että saisimme tehtyä parempia levyjä, parempia biisejä ja hienompia kansia”, Holopainen listaa.
"En ole koskaan haaveillut Wembleyllä tai Olympiastadionilla soittamisesta."
Vaikka Holopainen on levyttänyt lukuisten kokoonpanojen kanssa, toteuttanut musiikillisia ambitioitaan poikkeuksellisen monipuolisesti ja muhkein budjetein, saanut työskennellä isojen orkesterien, kuorojen ja sankariensa kanssa, taiteellisia unelmia on yhä reppukaupalla toteuttamatta.
”Aurilla on vapaus tehdä ihan mitä tahansa. Haluamme ehdottomasti tehdä joskus Nightwishin kanssa akustisen levyn, koska silloin bändin palaisi juurilleen. Sen aika ei ole kuitenkaan vielä. Haluaisin myös kokeilla elokuvamusiikin tekemistä jossain vaiheessa. Leffamusiikki on minulle kaikkein omin ja rakkain genre”, Holopainen luettelee.
Toinen pitkäaikainen haave on saada novellikokoelma vihdoin valmiiksi. Tyylisuuntina ovat fantasia, sadut ja kauhu. Holopaiselle fiktion kirjoittaminen on ”sata kertaa vaikeampaa” kuin tarinoiden maalaaminen sanoilla ja sävelillä. Hänelle musiikillinen tarinankerronta on hyvin luontevaa, kun taas kertomusten pukeminen pitkään tekstimuotoon on raakaa työtä.
”Olen joskus näyttänyt novellejani kirjallisuusihmisille. Kaikilta on tullut kommenttia, että niissä on potentiaalia, mutta en ole vielä löytänyt balanssia sen suhteen, milloin jaaritellaan ja milloin mennään asiaan. Novelleistani tulee kuulemma Neil Gaiman ja Stephen King mieleen”, Holopainen sanoo.
Tuomas Holopaisen puheissa toistuu nykyhetken kunnioittaminen ja optimistinen suhtautuminen tulevaisuuteen, mutta samalla hänen sydämensä sykkii nostalgialle, etenkin lämpimille lapsuusmuistoille rakastavan perheen ympäröimänä. Kalleimmat muistot ovat merkittävä osa hänen identiteettiään, joten hän haluaa ikuistaa ne musiikiksi – kiitokseksi lähimmäisille ja siksi, etteivät ne koskaan unohtuisi.
”Minulla oli äärimmäisen onnellinen ja hyvä lapsuus. Lapsuusajan fiilistely on minulle edelleen melkein jokapäiväistä. Jos joku heittäisi haasteen, että pitäisi saada kymmenessä sekunnissa kylmät väreet, minun ei tarvitsisi kuin laittaa silmät kiinni ja miettiä lapsuudenkotiani ja jouluaattoa vuonna 1984. Nostalgian kaiku on pohjaton inspiraation lähde”, Holopainen sanoo hymyillen.
"kaipaan lapsuuteni viattomuutta ja puhtautta."
Juuri tästä kertoo ”Meadows of Heaven”, yksi Nightwishin rakastetuimmista kappaleista. Siinä kertojaminä, ikuinen unelmoija, sulkee silmänsä ja palaa aamukasteen tuoksuisiin lapsuudentunnelmiinsa, täynnä kauneutta ja äidinrakkautta. Samalla hän tiedostaa, että nuo viattomuuden ajat ovat ohi. Ne kulkevat silti muistoissa hamaan loppuun saakka.
”Viattomuus on avainsana. Muistan, millainen olin lapsena. Kaipaan sitä kaveria, koska maailma turmelee ajan myötä ja tulee kaikenlaisia kummallisia ajatuksia. En ole aina hirveän ylpeä siitä, millaiseksi olen tullut ja mitä tehnyt. Siksi kaipaan lapsuuteni viattomuutta ja puhtautta”, Holopainen sanoo.
Rauhallisen lapsuuden ja kansainvälisen rocktähteyden tuoman julkisuuden välillä on räikeä kontrasti. Ei ole helppoa olla pohjimmiltaan nöyrä, yksityisyyttä arvostava ja jossain määrin ujo, kun tekemistä seurataan suurennuslasilla, ja pienikin liike aiheuttaa keskustelua.
Se ei kuitenkaan estä elämästä seesteistä ja omannäköistä elämää – on vain pidettävä pää kylmänä ja löydettävä tasapaino. Tuttu ja turvallinen karjalaiskaupunki tarjoaa siihen ihanteelliset puitteet.
”Aarrekartta ei ole patentoitu meille, joten kokeilkaa tehdä sellainen."
Rauhallinen ympäristö ruokkii luovuutta ja mielikuvitusta sekä toimii vehreänä kasvualustana unelmoinnille.
Tuomas Holopainen, millaisia vinkkejä antaisit muille, jotka haluavat luoda unelmia ja tehdä niistä totta?
”Aarrekartta ei ole patentoitu meille, joten kokeilkaa tehdä sellainen. Kirjoittakaa ylös, millaisia asioita haluaisitte kokea elämässä – sillä ajatuksella, että kun olette kuolinvuoteella ja teille annetaan eteen tyhjä paperi, ette halua piirtää siihen enää yhtään saarta”, hän tiivistää.