Minulla on taipumus, josta en ole aina ollut ylpeä. Olen soimannut siitä itseäni lukuisia kertoja ja toivonut, että voisin olla toisenlainen.
Välillä olen yrittänyt tietoisesti pusertaa itseäni muottiin, jonka olen kokenut arvokkaammaksi. Taivuttaa itseni järki-ihmiseksi, joka ei harhaudu joka käänteessä unelmoinnin upottavaan suohon.
Olen unelmoija. Olen aina ollut.
"Olen unelmoija. Olen aina ollut."
Mieleni harhautuu helposti maalailemaan taivaanrantaa ja sinkoilemaan odottamattomille poluille. Tehokkuuden ja to do -listojen maailmaan tällainen mentaliteetti ei istu.
Unelmointiin taipuvainen ihminen voi näyttäytyä laiskana ja aikaansaamattomana. Meihin on jo äidinmaidossa iskostettu syvä tietoisuus, että joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Unelmointi on suuressa määrin arveluttavaa ajan hukkaa, josta seuraa ennemmin tai myöhemmin häpeällinen epäonnistuminen.
Haastattelin hiljattain kuopiolaisia kaduntallaajia unelmoinnista. Aihe ei ollutkaan niin helppo kuin olin ennalta kuvitellut. Moni haastattelemani sanoi, ettei unelmoi ollenkaan tai ei ainakaan halua kertoa unelmiaan ääneen.
Unelmien jakaminen muille koettiin tekevän ne tyhjiksi. Monen unelmille oli naureskeltu, kun ne lausuttiin ääneen. Moni unelma oli myös ammuttu alas läheisten toimesta.
"Monen unelmille oli naureskeltu, kun ne lausuttiin ääneen."
Tuollaiset kokemukset ovat tuttuja myös minulle. Olen kuitenkin ajan myötä hyväksynyt sen, että unelmointiherkkyyteni on yksi suurimmista vahvuuksistani. Koen, että se on edellytys luovuudelle ja sille, että asioita voi tutkailla monelta kantilta vaatimatta itseltään tai toisilta heti valmiita vastauksia.
Olen myös kerännyt alasammuttujen unelmien palasia niin monta kertaa, että en enää niin helposti notkahda, jos unelmani herättää hilpeyttä tai silmien pyörittelyä.
Minulle unelmat eivät ole kiveen hakattuja tavoitteita. Ne ovat ennemminkin valonpilkahduksia, joita kohti suunnistan.
Unelmoinnin voima piilee suunnannäyttämisessä. Kun on unelmia, on jotain, mitä kohti tähdätä. Edessä häämöttävä valo heijastuu kaikkiin tehtyihin valintoihin ja viitoittaa reittiä eteenpäin.
Matka voi olla mutkikas, ja toteutunut unelma on usein jotain muuta kuin se, mistä olin vuosia aiemmin osannut haaveilla.
"minulle Unelmat eivät ole kiveen hakattuja tavoitteita."
Unelmien ei tarvitse olla suuria ja kauas tulevaisuuteen sijoittuvia. Ehkä meidän pitäisi opetella unelmoimaan enemmän arkisten ja pienten asioiden kuin saavuttamattomien tavoitteiden kautta.
Voisin esimerkiksi pysähtyä keskellä arkikiirettä unelmoimaan hetkeksi siitä, kuinka lauantaina vedän villasukat jalkaan ja olen koko päivän tekemättä mitään hyödyllistä.
Koska unelmointi vierastaa tehokkuutta ja to do -listoja, voi olla, että tuon pienen arkisen villasukkaunelman toteutuminen antaa tilaa myös isommalla pensselillä maalatulle taivaanrannalle.
Kirjoittaja on Mieliteon muutosvalmentaja, joka hakee jatkuvasti yhteyttä niin itseensä kuin ihmisiin ympärillään. Hänen hyvinvointiaan pitävät yllä perhe, liikunta ja luovat intohimoprojektit sekä ajoittainen vetäytyminen hiljaisuuteen.
