Euroopan Unionin osarahoittama ELY-logo sivuston oikeassa yläreunassa
Mieliteko-median valkoinen logo

| Aktivointi Puhumattomuus Hyvinvointi | 15.2.2022 | Katja Hedberg, Markus Laakso

Vauhdikasta viihdettä ja pysäyttäviä puheenvuoroja

Jaa artikkeli

Teksti: Katja Hedberg. Kuvat: Markus Laakso

Mieliteko-ohjelma näyttämöllä -tapahtuma täytti kaupunginteatterin suuren lavan totisella tiedolla, painavilla puheilla ja valloittavilla kulttuurituokioilla.

Kaiken keskiössä olivat Pohjois-Savon synkät sairastavuusluvut, mutta näkökulma vaikeaan tilanteeseen oli läpi tapahtuman toiveikas.

Mieliteko-ohjelma julisti tapahtumassa haluavansa laajentua murrosliikkeeksi, jonka tavoite on murtaa Pohjois-Savon maakunnassa vahvana vallitseva puhumattomuuden kulttuuri.

 

Mieliteko-ohjelman toteuttajat kertoivat tapahtumassa päätyneensä siihen, että yksi iso syy pohjoissavolaisten pahoinvoinnille ja korkeille mielenterveysindeksien luvuille on se, että mielenterveyden ongelmista vaietaan. Mieleen liittyvistä ongelmista halutaan vaieta, koska ne synnyttävät yhä liikaa häpeän tunteita.

Tapahtuman myötä ohjelman toteuttajat haastoivat pohjoissavolaisia paitsi rikkomaan puhumattomuutta, myös tekemään hyviä tekoja mielen hyvinvoinnin puolesta.

”Pieni teko voi viedä isoon muutokseen. Haastamme pohjoissavolaiset tekemään kymmenessä vuodessa kymmenen miljoonaa tekoa mielen hyvinvoinnin puolesta. Se on vain neljä tekoa jokaiselta pohjoissavolaiselta vuodessa. Onnistuminen on mahdollista, yhdessä”, Mieliteko-ohjelman johtaja Helena Länsimies innosti tapahtuman kuulijoita.

Mieliteko-ohjelma näyttämöllä -tapahtuma striimattiin verkkoon suorana lähetyksenä, joka houkutti ruutujen ääreen yli 500 katsojaa. 

 

Tapahtuman kauniiksi lopuksi kuultiin ensiesitys Mieliteko-ohjelman nimikkoteoksesta, jonka on säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut Timo Kärkkäinen. Laulu kuultiin nyt ensiesityksensä viihdekuoro Sawo Ensemblen pysäyttävänä ja koskettavana tulkintana ja Kärkkäisen johtamana. Rytmisesti moderni laulu oli kooste nokkelaa sanaleikkiä sekä tunnelmaa, joka liikkui ilosta aina mahtipontiseen pauhuun.

 

Itä-Suomen yliopiston tutkijan Siiri-Liisi Kraavin puhe yksinäisyydestä suorastaan lumosi kuulijat. Kraavin rauhallinen, ilmeikäs ja dramaattisen lempeä esitys piirsi uudenlaista kuvaa yksinäisyyden vaikutuksista. Kraav väitteli tohtoriksi viikko sitten keski-ikäisten miesten yksinäisyyden vaikutuksista sairastavuuteen ja kuolleisuuteen.

 

Ohjelmassa pistettiin kakkosta silmään ja lisättiin vauhtia, kun lavalle kutsuttiin Kiuruveden laulava kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen. Hän tarttui mikrofoniin kokenein elkein ja tulkitsi vauhdikkaalla rokkimeiningillä Juice Leskisen kappaleen Kuopio tanssii ja soi. Yleisö palkitsi mukaansa tempaavan esityksen rytmikkäillä taputuksillaan.

 

Kuopion markkinointijohtaja Kirsi Soininen lausui Kalevalan Ensimmäisen runon taidolla ja tunteella.

 

Ilmeet ovat keskittyneitä, mutta puheenaiheetkin olivat painavia, kun juontajat Katja Hedberg (vas.) ja Timo Kärkkäinen (oik.) tenttasivat Itä-Suomen yliopiston kvartettia, sosiaali- ja terveystaloustieteen professoria Ismo Linnosmaata (toinen vas.), Vaikuttavuuden talon johtajaa Tomi Mäki-Opasta, lääketieteellisen fysiologian professoria Timo Lakkaa ja terveyshallintotieteen professoria Johanna Lammintakasta.

 

Yleisö hiljentyi kuuntelemaan, kun ylilääkäri Pekka Puustinen, joka johtaa maakuntamme hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kehittämistyötä, loihti flyygelistään itse säveltämänsä nimettömään kappaleen. "Kaunista”, kuului ääni katsomosta soiton vaiettua.

 

Mieliteko-ohjelman johtaja Helena Länsimies painotti puheessaan, ettei pohjoissavolaisten mielenterveyden korkeille indeksiluvuille ole yhtä tai edes kahta juurisyytä. ”Muutos kohti paremmin voivaa Pohjois-Savoa ei synny sattumalta. Siksi muutos tarkoittaa tekoja. Kutsumme mukaan muutostyöhön jokaisen pohjoissavolaisen. Lupaamme kulkea rinnalla, olla tukemassa, avata latua, tartuttaa rohkeutta. Rohkeus on muutoksen kulmakivi, jonka avulla uskallamme ja opimme välittämään enemmän toisistamme. Terveempi maakunta on yhteinen tavoite meille kaikille”, Länsimies piirsi kuvaa ohjelman kunnianhimoisesta tavoitteesta.

 

Kun näyttelijä Sari Siikander astui näyttämölle, tunnelma sähköistyi. Siikander sai koulutuksensa myötä yleisön nauramaan ja hämmästelemään – mutta myös oivaltamaan, että vuorovaikutustaitoja voi harjoitella ja oppia. ”Vuorovaikutus on taitolaji. Ihmiset käyttävät tuntikausia ja pitkiä aikoja oppiakseen uuden kielen tai soittamaan pianoa. Mutta myös vuorovaikutusta voi harjoitella, ja syytä olisi. Kyseessä on erittäin tärkeä taito”, totesi Siikander, jonka esitys todella vangitsi yleisön huomion.

 

Juontajat Timo Kärkkäinen ja Katja Hedberg kuljettivat tapahtumaa tunnelmasta toiseen innostuneesti ja taidokkaasti. Kaksikosta aisti, että kumpikin on sydämestään omistautunut Mieliteko-ohjelman tärkeille tavoitteille.

 

Juuri ennen tapahtuman starttia yhteispotrettiin ehtivät Kuopion kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen (vas.), Lapinlahden kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Virranta, Itä-Suomen yliopiston dekaani Sari Rissanen, Mieliteko-ohjelman johtaja Helena Länsimies, Itä-Suomen yliopiston rehtori Jukka Mönkkönen sekä Kuopion apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas. 

 

Kaksi miestä ja yksi nainen istuu nojatuoleissaan keskustelemassa.

Timo Kärkkäinen (oik.) kysyi lääketieteellisen fysiologian professorilta Timo Lakalta näkemystä muun muassa siihen, miksi mielenterveyden ongelmat näyttävät kasaantuvan juuri Pohjois-Savoon. Terveyshallintotieteen professori Johanna Lammintakanen puolestaan sai vastata muun muassa siihen, pitäisikö johtavassa asemassa olevan ymmärtää jotain omasta ja johdettavien työntekijöiden mielenterveydestä.

 

Kaksi miestä ja yksi nainen istuvat nojatuoleissaan keskustelemassa.

Katja Hedberg halusi tietää Itä-Suomen yliopiston Vaikuttavuuden Talon johtajalta Tomi Mäki-Oppaalta (oik.), voiko vaikuttavuustutkimuksen tuloksiin luottaa, ja miten tulokset Mieliteko-ohjelman osalta vaikuttavat yksittäisiin ihmisiin. Sosiaali- ja terveystaloustieteen professori Ismo Linnosmaa joutui pohtimaan, kuinka kalliiksi se käy, että Pohjois-Savo on maamme sairain maakunta, ja voisiko maakunnan saada terveemmäksi vain rahan voimalla.

 

Noin 30 ihmistä seisoo ryhmänä esiintymislavalla.

Mieliteko-ohjelmaa on toteuttamassa näin iso joukko, 29 henkilöä. Päätoteuttaja on Kuopion kaupunki, jonka perustiimin lisäksi työssä on mukana osatoteuttajia Itä-Suomen yliopistosta, Savonia-ammattikorkeakoulusta ja Humanistisesta ammattikorkeakoulusta. Hieno joukko, hienoa osaamista.

 

Mies valokuvaa naista.

Ylen Kuopion toimitus teki tapahtumasta uutista radioon, verkkoon ja televisioon. Tässä Ylen kuvaaja Timo Turpeinen kuvaa Mieliteko-ohjelman johtajaa Helena Länsimiestä.

 

Kaikki artikkelit

Avainsanat

teatterigalleriatapahtuma