Jaa artikkeli
Teksti ja kuvat: Markus Laakso
Maailma kiitää eteenpäin. Monella on vaikeuksia pärjätä pirstaloituneessa ja yksilökeskeisemmässä suoritusyhteiskunnassamme.
Turun yliopiston tulevaisuuskeskuksen tutkimusjohtaja ja Vesannon kunnanvaltuuston puheenjohtaja Tuomas Kuhmonen uskoo, että rajattoman kasvun ja kaupungistumisen aika ovat tulossa päätökseen. Kohtuullisuuteen tähtäävä yhteiskunnallinen reformi, yhteisöllisyyden lisääminen ja avoimen keskustelukulttuurin kehitys ovat avaimet mielen hyvinvointiin.
”Elinvoimaisia paikallisyhteisöjä ja monenlaisia verkostoja tarvitaan niin maalla kuin kaupungeissa. On tärkeää, että ihminen kokee kokevat kuuluvansa jonnekin”, Kuhmonen sanoo ja painottaa luottamuksellisten ihmissuhteiden sekä puhumisen puhdistavaa voimaa.
Tulevaisuudentutkijat arvioivat ja suunnittelevat vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Tuomas Kuhmonen on alan konkari: hän on tehnyt sitä Vesannolta käsin kolmekymmentä vuotta.
Pohjois-Savossa vallitsee ylisukupolvinen puhumattomuuden kulttuuri. Mieltä kuormittavista asioista vaietaan, joten ne jäävät painamaan sisintä kenties loppuelämäksi. Toimintatapa periytyy vanhemmilta lapsille.
Mitä enemmän vaikeista asioista puhutaan, sitä enemmän niiden mielenterveyttä horjuttava voima murenee. Nuoret aikuiset puhuvat nyt haasteistaan enemmän kuin kenties koskaan. Voivatko tulevat sukupolvet paremmin, koska heidän vanhempansa ovat tottuneet puhumaan ongelmistaan, Tuomas Kuhmonen?
"Keskustelukulttuurin muuttaminen kannustavammaksi voi parantaa merkittävästi Pohjois-Savon huonoa tilannetta."
”Tuosta on vaikea olla eri mieltä. Keskustelukulttuuri on muuttunut viime aikoina sallivammaksi heikkouden tunnustamiselle. Olemme olleet pärjääjäyhteiskunta. Jotkut ovat nauttineet siitä, mutta toisia se on kuormittanut. Moni on huomannut, kuinka voimaannuttavia ovat luottamukseen perustuvat ihmissuhteet – sellaiset, joissa voi puhua vapaasti mistä tahansa. Niitä voi myös tietoisesti tavoitella.”
Kuhmonen teki taannoin aikasarjatutkimuksen yrittäjistä, jotka olivat lopettaneet yritystoimintansa tai tehneet konkurssin. Kun tutkittiin, kuinka moni yrittäjä oli jatkanut yritystoimintaa myöhemmin, tilastollisesti voimakkain ennustaja oli se, että yrittäjällä oli mahdollisuus luottamukselliseen keskusteluun jonkun kanssa.
”Se kertoi, että yritystoiminnan lopettaminen on traaginen kokemus. Yrittäjyys vaatii sitoutumista ja elämäntyyliä, joka on lähellä omaa identiteettiä. Se on varmasti raskasta jokaiselle yrittäjälle. On mielenkiintoista, että mahdollisuus keskustella luottamuksellisesti jonkun kanssa nousi tärkeämmäksi perusteeksi jatkaa yrittäjyyttä kuin esimerkiksi rahoituksen saatavuus”, Kuhmonen pohtii.
”Ihmisillä tulisi olla turvaverkko, jonka myötävaikutuksella he uskaltaisivat olla sellaisia kuin ovat"
Hänen mielestään tie valoisampaan mielenterveystilanteeseen Pohjois-Savossa lähtee sallivan, myönteisen ja avoimen keskustelukulttuurin edistämisestä. Jokaisen vastuulle jää tehdä oma osansa yhteisen – ja samalla henkilökohtaisen – asian edistämisessä.
”Keskustelukulttuurin muuttaminen kannustavammaksi ja ymmärtäväisemmäksi voi parantaa merkittävästi Pohjois-Savon huonoa tilannetta.”
”Ihmisillä tulisi olla turvaverkko, lihallinen tai virtuaalinen, jonka myötävaikutuksella he uskaltaisivat olla sellaisia kuin ovat, vaikka elämä olisi potkinut nivusiin, eikä supermenestystä olisi sattunut kohdalle. Turvaverkolle voi purkaa huonoja asioita, mutta saada myös energiaa ympäröivästä maailmasta.”
Ihmiset viettävät yhä enemmän aikaa tietokone- ja älylaiteruutujen edessä. Samalla nuorten ja varusmiesten yleiskunto heikkenee vuosi vuodelta. Sosiaalinen media vähentää ihmisten välistä kasvokkain tapahtuvaa kanssakäymistä ja lisää ulkonäköpaineita, mikä on heikentänyt mielen hyvinvointia monessa ikäryhmässä.
Mitä ruuturiippuvuus ja yleiskunnon rapistuminen tekee meille?
"Tuki- ja liikuntaelinten sekä mielenterveys-ongelmien pylväät ovat räjähtäneet muutamassa vuodessa."
”Se on hyvä kysymys. Monet indikaattorit, kuten mielenterveysindeksit, ovat huolestuttavia. Tuki- ja liikuntaelinten sekä mielenterveysongelmien pylväät ovat räjähtäneet muutamassa vuodessa. Se, mihin kaikkeen terveys liittyy ja mistä se koostuu, on yhteiskunnan tasolla tosi iso juttu. Sitä ovat tutkineet monet lääke- ja ravitsemustieteilijät, mutta yhteiskunnan tasolla sitä ei ole juurikaan tutkittu. Iso kysymysmerkki on, miten yhteiskunta tulisi rakentaa, jotta tämä kehitys loppuisi”, Tuomas Kuhmonen pohtii.
Kuhmonen on tutkinut 18–30-vuotiaiden nuorten tulevaisuuden unelmia usealla laajalla satunnaisotantatutkimuksella. Tuloksista havaitsee selkeästi, että nuoret kokevat lähiluonnon tärkeäksi, haaveilivatpa he asuvansa missä tahansa. Toinen tärkeä havainto oli pyrkimys kohtuullisuuteen, ei yltäkylläisyyteen.
"Useampi nuori haaveilEe riittävästä eikä hyvästä toimeentulosta."
”Nuorilla on kasvava kaipuu harmonisempaan ja tasapainoisempaan elämään. Monella siihen liittyy luonto ja ajankäyttö – se, miten paljon täytyy olla koneissa kiinni. Sellaisia unelmia on metatasolla vahvemmin kuin aikaisemmin.”
”Elämäntapaunelmissa perheen, työn ja oman ajan tasapaino on noussut koko ajan. Viimeisimmän tutkimuksemme toimeentulounelmia koskevissa kysymyksissä useampi nuori haaveili riittävästä eikä hyvästä toimeentulosta. Se on mielestäni merkittävä linjaava tekijä.”
”Näkökulmien moninaisuuden tunnistaminen muodostaa tulevaisuudentutkimuksen ytimen. On ymmärrettävä, mitä olemme tekemässä ja mihin päätymässä, jos lähdemme tietylle polulle”, kuvailee Tuomas Kuhmonen työtään.
Tuomas Kuhmonen on huolissaan siitä, että ihmisistä on tullut työn, menestyksen ja selviytymisen orjia. Ihmiset sopeutuvat kuormitukseen vaihtelevasti. Hän nostaa esimerkiksi oman ammattiryhmänsä, tutkijat, jotka joutuvat käyttämään merkittävän osan ajastaan tutkimusrahoituksen haalimiseen, ja vain pieni osa hakemuksista menee läpi.
”Se aiheuttaa turhautumista ja stressiä. Tuntuu, että tutkimus, viisastuminen ja ymmärryksen jakaminen työntyvät koko ajan taemmas. Tulee helposti kaipuu vanhaan ja järkevään”, Kuhmonen sanoo.
"Moni on voimaton edes pyrkimään unelmaansa kohti."
Samat toimenpidevaateet pätevät hankkeisiin, jollainen Mieliteko-ohjelmakin on. Kymmenvuotiseksi suunniteltu ohjelma tähtää mielen hyvinvoinnin lisäämiseen ja päihdemyönteisyyden vähentämiseen Pohjois-Savossa. Maakuntamme mielenterveysindeksit ovat olleet sysisynkät vuosikymmeniä, ja viime vuosien globaalit kriisit horjuttavat hyvinvointia entisestään. Miksi voimme niin huonosti?
”Olen lukenut tutkimuksissani kymmeniätuhansia kuvauksia esteistä, jotka torjuvat nuoren oman unelman toteutumista. Ne ovat järkyttävää luettavaa. Yleisin syy on tietenkin rahan puute, mutta hyvin moni mainitsi mielenterveyteen, jaksamiseen ja pystymiseen liittyviä tekijöitä. Moni on voimaton edes pyrkimään unelmaansa kohti. Mutta mikä sen tekee niin yleiseksi, on miljardin dollarin kysymys”, Kuhmonen huokaa.
Hän nostaa esimerkiksi sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat. Työelämä, yhteiskunta ja ilmapiiri olivat hyvin toisenlaiset 1950-luvun vaihteessa kuin nyt.
”On vaarallista yleistää, mutta oman paikan löytyminen ja elämänhallinta oli helpompaa ja yksinkertaisempaa kuin tänä päivänä. Suomella oli selkeä missio: maksetaan sotakorvaukset, toivutaan sodasta ja rakennetaan hyvinvointiyhteiskuntaa. Monelle oma karsina oli ikään kuin valmiiksi annettu. Nykyään sellaista on paljon vähemmän. Onko se sitten hyvä vai huono asia?”
"Oman paikan löytyminen ja elämänhallinta oli sotien jälkeen helpompaa ja yksinkertaisempaa kuin tänä päivänä."
Kuhmonen nostaa esiin yhteiskunnassa ilmenevän rajattomuuden ajatuksen, joka peilautuu myös talouteen. Kuvitellaan, että mikä tahansa on mahdollista ja että kulutus ja luonnonvarojen hyödyntäminen voivat kasvaa loputtomasti.
”Ajatuksessa on monta hyvää puolta, mutta mitä se tekee ihmiselle, jos pääajatus yhteiskunnasta on, että kaikki on mahdollista? Se saattaa vaikeuttaa oman polun löytämistä. Samalla mahdollisuuksia ja työpaikkoja on paljon. Maaseudullakin on työvoimapula, mutta ihmiset voivat huonosti siitä huolimatta.”
Tuomas Kuhmonen on pohtinut kaupungistumista ja sen huonoja puolia, joista ei hänen mielestään puhuta yhteiskunnallisessa keskustelussa juuri ollenkaan. Hän mieltää ne miltei tabuksi, vaikka moni niistä aiheuttaa vaikeasti ratkaistavia pulmia.
”Erityisesti kaupunkeihin liittyviin ongelmiin kuuluvat esimerkiksi yksinäisyys, rikollisuus, huumeongelmat ja väkivalta – asiat, jotka liittyvät yhdyskuntarakenteeseen ja ihmisteen tapaan toimia. Jos asut yksinäisenä ja perheettömänä kerrostalossa, käyt töissä ja tulet tyhjään kotiin, onhan se pahimmillaan aika karu ympäristö”, Kuhmonen sanoo.
"Erityisesti kaupunkeihin liittyviin ongelmiin kuuluvat esimerkiksi yksinäisyys, rikollisuus, huumeongelmat ja väkivalta."
Hänen mielestään mielenterveyttä horjuttaviin juurisyihin ei olla vielä päästy kiinni, sillä tilanne on kehittynyt koko ajan huonompaan suuntaan.
”Tilastoista nähdään, millä eri tavoilla ihmiset voivat huonosti ja miten se näkyy, mutta mitkä ovat juurisyyt näin laajaan pahoinvointiin? Siihen täytyy olla harvalukuinen joukko syitä, joista se kumpuaa”, Kuhmonen pohtii.
Yksi syistä saattaa olla sosiaalinen media ja algoritmien kiihdyttämä polarisaatio, joka ajaa eri tavoin ajattelevia ihmisiä kauemmas toisistaan ja vähentää yleistä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sosiaalinen media on tuonut teknisesti kaikki maailman ihmiset lähemmäs toisiaan, mutta aiheuttanut samalla kuplautumista, kuppikuntiin jakautumista, disinformaatiotulvaa, ulkonäköpaineita, riippuvuutta, ahdistuneisuutta, masennusta ja kriittisiä väärinkäsityksiä.
"Kun katsoo tilastoja, some menee ajallisesti synkroniassa ongelmien räjähtämisen kanssa."
”Jotkut ovat sitä mieltä, että some on yksi pahoinvoinnin juurisyistä. Kun katsoo tilastoja, se menee ajallisesti synkroniassa ongelmien räjähtämisen kanssa.”
”Somessa voi purkaa livekohtaamisia helpommin pahoinvointia ja ajatuksia pelkäämättä seuraamuksia. Se buustaa somea pahoinvoinnin purkamisen kanavana. Kun somessa suuri joukko valittaa katkeruuttaan, pettymystään tai kokemustaan väärinkohdelluksi tulemisesta, se aiheuttaa pahoinvointia myös muissa ihmisissä. Se lienee varsinkin nuorilla iso osa pahoinvointitarinaa. Saako pahoinvoinnin purkamisesta someen helpotusta vai lisääkö se pahaa oloa", Kuhmonen kysyy.
Tuomas Kuhmonen uskoo, että sosiaalinen media saattaa olla yksi nuorten räjähtäneiden mielenterveysongelmien juurisyistä.
Tuomas Kuhmonen pohtii, voisiko jostain somealustasta kehittyä voimaannuttava, omanarvontuntoa ja hyvinvointia tukeva väline – somehan keksittiinkin ihmisiä yhdistäväksi ja sosiaalisia suhteita vahvistavaksi työkaluksi.
Algoritmit poimivat käyttäjien näytöille sisältöä, joka herättää eniten reaktioita. Se tarkoittaa usein valeuutisia, vihapuhetta ja polarisoivaa materiaalia. Kuhmonen on kuitenkin toiveikas, että ratkaisu on vielä löydettävissä.
"Ovatko myönteisiä vaikutuksia aikaansaavat somealustat jatkossa suljettuja?”
”Samanmielisten kaveriporukoiden suljetut someryhmät toimivat varmasti hyvin. Niissä voi jakaa iloja, suruja ja kokemuksia siten, että siitä saa jotain. Avoimeen someen sellaista on vaikeampi rakentaa. Ovatko myönteisiä vaikutuksia aikaansaavat alustat jatkossa suljettuja?”
Kuhmonen nostaa yhteisöllisyyden korkealle mielen hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Hän on itse etätyöskennellyt Vesannolta käsin yliopistoissa 30 vuoden ajan ja seurannut kotiseutunsa kehitystä. Kuhmosen ikäluokasta moni on muuttanut kaupunkiin. Osa muutti pois siksi, että koki ahdistavaksi pienen paikkakunnan ilmapiirin ja sen, että kaikki tuntevat toisensa.
Vesanto on kuitenkin muuttovoittokunta. Sinne on muuttanut ihmisiä, jotka arvostavat rauhallisuutta, tiivistä yhteisöllisyyttä ja pienistä piireistä.
”Pienet paikkakunnat tarjoavat yhteisöllisyyttä, jollaista kaupungeissa ei ole. Isossa muurahaispesässä on ehkä vaikeampi kokea osallisuutta kuin pienessä”, Kuhmonen sanoo.
Ravinto vaikuttaa mielen hyvinvointiin. Tuomas Kuhmonen ja hänen vaimonsa, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun tutkija Irene Kuhmonen ovat tutkineet suomalaisen ruokajärjestelmän historiaa viimeisen 700 vuoden ajalta. Samalla he ovat etsineet oppeja, joita voisi hyödyntää tulevaisuudentutkimuksessa.
Moni yhteiskunnallinen järjestelmä elää ajassa regiiminä eli sosioteknisenä toimintamallina, vallitsevana tapana toimia. Yksi Kuhmosten keskeisistä havainnoista oli, että regiimit ja niiden vaihtumiset uusiin, olivat selkeästi esillä.
”Regiimejä on aina erottanut kriisi. Joka kerta."
”Regiimejä on aina erottanut kriisi. Joka kerta. On ollut sotia, nälänhätää ja katovuosia, milloin mitäkin.”
”Ensin oli laajentumisregiimi: vallattiin maata. Sitä seurasivat edistysregiimi ja 1800-luvun nälänhätien jälkeinen karjatalousregiimi. Viime vuosisadan alun esimoderni regiimi toi mukanaan koneet ja fossiiliset polttoaineet. Sotien jälkeisen modernisaatioregiimin jälkeen tuli nykyinen globaalisaatioregiimi, joka alkoi EU-jäsenyydestä”, Tuomas Kuhmonen luettelee.
Juuri nyt maailmaa kurittaa poikkeuksellisen monta kriisiä, kuten Ukrainan sota, energiakriisi, jätti-inflaatio ja pandemia. Voi siis olettaa, että nykyinen regiimi on päättymässä ja ovi uuteen on aukeamassa. Vai voiko?
”Nykyinen ruokajärjestelmä perustuu globaalisaatioon, keskinäiseen riippuvuuteen, erikoistumiseen ja alhaisiin tuotantokustannuksiin. Mekin Vesannolla olemme riippuvaisia paitsi muusta Suomesta myös monesta kansainvälisestä toimitusketjusta. Järjestelmää ohjaa hinta: jossain muualla ovat halvemmat tuotantokustannukset. Tämänkin regiimin päättää vielä kriisi. On mielenkiintoista ajatella, mitä sen jälkeen seuraa”, Kuhmonen sanoo.
"Voi hyvinkin olla, että kriisin siemenet liittyvät siihen, millainen regiimi seuraa nykyistä."
Nykyistä ruokajärjestelmää ohjaa suuruuden ekonomia: mitä enemmän yritys pystyy valmistamaan tuotettaan, sitä pienemmät ovat yksikkökohtaiset tuotantokustannukset.
Kuhmonen ei pidä nykyistä järjestelmää kestävänä. Sen yksi mahdollinen seuraaja voisi olla agroekologinen järjestelmä, jossa maatilat ovat ravinne- ja energiaomavaraisia, ja teollisesti valmistetuista lannoitteista luovutaan. Tuotanto, jalostus ja kulutus ovat paikallista.
”Voi hyvinkin olla, että kriisin siemenet liittyvät siihen, millainen regiimi seuraa nykyistä. Onko se sitten agroekologiaa, paikallista omavaraisuutta, biokaasua ja lokaalia jalostusta? Tarkoitan omavaraisuudella EU:ta merkittävästi pienempää tasoa, kuten Suomen, paikkakunnan tai perheen omavaraisuutta. Ruoantuotanto voi lisääntyä maaseudulla merkittävästi, ja jonkun verran kaupungeissakin. Paras arvaus tulevaisuudesta kytkeytyy joka tapauksessa paikallisuuteen ja omavaraisuuteen.”
Suunnataan katse vuoteen 2030, jolloin Mieliteko-ohjelman kymmenvuotiskausi päättyy. Mitä kuntien, päättäjien ja asukkaiden tulisi tehdä, jotta ohjelma saavuttaa tavoitteensa ja Pohjois-Savon mielenterveysindeksit laskevat terveelle tasolle, Tuomas Kuhmonen?
”Meidän tulisi toteuttaa yhteiskunnallinen reformi. Talousmallimme ohjaa ihmisiä vahvasti ja jakaa meitä kahtia. Toisilla kuormitusta on aivan liikaa ja toisilla ei ollenkaan.”
"Meidän tulisi toteuttaa yhteiskunnallinen reformi."
”Yhteiskuntajärjestelmämme perustuu rajattomaan kasvuun, ja esimerkiksi fossiilisia polttoaineita on ajateltu olevan äärettömästi saatavilla. Nyt niistä joudutaan luopumaan ilmastonmuutoksen takia. Meidän on palattava rajallisen kasvun maailmaan, sillä uusiutuvatkin luonnonvarat kasvavat rajallisesti.”
Kuhmosen mukaan yhteiskunnan rakennetta ja talousmallia pitäisi muuttaa sellaiseksi, että ihmisille riittäisi vähempi, mutta taloudellista ylijäämääkin jäisi. Nyt moni elää jatkuvasti rajalla tai sen alla.
Kuhmonen nostaa myös paikallisyhteisöt keskiöön. Niiden roolin vahvistaminen ja vahvistuminen lisää hänen mukaansa hyvinvointia.
”Jos kysytään vaikka vesantolaisilta, yhteisöllisyys nousee esiin positiivisesti jokaisessa kyselyssä. Ihmiset saavat selkeästi yhteisöllisyydestä voimaa. Kunnan strategiassakin on slogan ’Pienuus on vahvuus’. Ajatuksessa on iso filosofinen ja toiminnallinen peruste. Suuri tehdas tuottaa paljon alhaisilla tuotantokustannuksilla, mutta suuruus ei ole vahvuus esimerkiksi kouluissa tai muissa yhteisöperustaisissa asioissa”, Kuhmonen huomauttaa.
"Suuri tehdas tuottaa paljon alhaisilla tuotantokustannuksilla, mutta suuruus ei ole vahvuus esimerkiksi kouluissa."
”Kaupungistuminen alkaa olla pikkuhiljaa ohi monestakin syystä. Trendi kääntyy, koska kaupungit ovat haavoittuvaisia ja niihin liittyy monia ongelmia. Maaseudulla palvelurakenne on hyvä, ja sinne pääsee helposti. Paikallisyhteisöt ja erilaiset verkostot pitävät kunnat ja kaupungit elinvoimaisina. On tärkeää, että ihmiset kokevat kuuluvansa johonkin paikkaan ja paikallisverkostoon.”
Kuhmonen muistuttaa, etteivät ihmisten perustarpeet ja niiden tyydyttäminen ole muuttuneet. Hän korostaa yhteiskunnan vastuuta myönteisen muutoksen toteuttajana.
”Tuleeko käännös kriisin kautta vai tavoitteellisesti tai yksilöiden toiminnan ansiosta, sillä ei ole väliä. Maallemuutto on jo lisääntynyt. Se on yksilöläheistä toimintaa, joka muuttaa yhteiskuntaa.”
Tulevaisuudentutkimus on vaihtoehtoisten tulevaisuuksien suunnittelua ja arviointia. Kaikki tulevaisuuskuvat, joihin liittyy ihmisen toimintaa, ovat avoimia. Siksi tulevaisuudentutkijat eivät arvioi vain yhtä mahdollista tulevaisuutta, vaan useita.
”Tulevaisuutta koskevaa tietoa ei ole ennalta olemassa, joten emme voi tehdä dataperusteita tutkimusta, kuten luonnontieteessä tai historiaan nojaavissa yhteiskuntatieteissä. Tulevaisuustieto on ihmisten päässä. Sitä ei ole missään muualla. Haastattelemme asiantuntijoita, pidämme tulevaisuusverstaita ja käytämme osallistavia menetelmiä”, Tuomas Kuhmonen kertoo.
Tulevaisuudentutkijat tutkivat kehityskulkuja, kuten trendejä ja arvoivat, voimistuvatko vai heikentyvätkö ne, ja onko luvassa uusia. Tavoitteena on ymmärtää, mihin tietylle polulle suuntaaminen vie, jotta päättäjät osaisivat tehdä perusteltuja valintoja esimerkiksi ruoka- tai energiajärjestelmän suhteen.
”Tiedon intressi on nykyhetken tajunnan laajentamisessa”, Kuhmonen tiivistää.